Progressiivinen rock ei lukeudu Apulaissheriffin leipälajeihin. En ole ikinä omistanut yhtään Genesiksen, King Crimsonin tai Emerson, Lake & Palmerin levyä. Talvella kiikutin Camelit vastikkeellisesti jälleenmyyjälle, alle viikko sitten menivät Gentle Giantit, kauan sitten Rushit.
Mutta jotain sentään on vieläkin, ja joistain olen kirjoittanutkin. Progen halveksunnasta tai ylenkatsomisesta ei ole kyse. Sen sijaan tulin aikaa sitten tulokseen, että hankkimastaan äänitteestä voi luopua hankkimatta sitä itselleen toisessa formaatissa, ja että liian iso kokoelma on - no, liian iso. Keskittyköön fyysisten esineiden omistaminen tärkeimpiin tyylilajeihin ja esittäjiin.
Oivalluksen seurauksena on hyllyihin, kaappeihin ja laatikoihin raivautunut mukavasti tilaa, jos kohta sillä on ollut taipumus melko vinhaan jälleen täyttyä. Harkitun poistuman kappalemäärä lasketaan kolminumeroisin luvuin.
Eräs vielä oleskelupansa pitää saaneista alan orkestereista on hollantilainen Focus. Heiltä on ilmestynyt riittävästi riittävän hyvää ja kaksi tai kolme älpeellistä jopa erinomaista tavaraa.
Focus 3 (1972) kuuluu genren kaikkien aikojen top5:een.
Ennen kuin mennään pitemmälle voitaisiin kuunnella upea Carnival fugue.
Se käynnistyy milteipä klassisen musiikin mieleen tuovan pianon hallitsemana, hillittynä tunnelmointina. Muut instrumentit antavat alussa kuulla itsestään vain etäisiä, vähäisiä äännähdyksiä.
Puolentoista minuutin tolpalla alkaa soida aavistuksen uhkaava, mutta sittenkin perin rauhoittava pianomelodia. Se ja koko sovitus aina liki kolmeen minuuttiin asti vaikuttaa niin Pekka Pohjolalta, että voisin kevyesti erehtyä, ellen paremmin tietäisi.
Seuraavaksi siirrytään hilpeästi svengaavan fuusiojazzin (kait?) maailmaan. Tämä vaihe siis astuu kuvaan kappaleen saavuttaessa puolivälin. Soittajien taituruus ja säveltäjän kekseliäisyys käyvät hyvin ilmi. Mainiolla tiluttelulla mennään päätyyn saakka ja kuulija nauttii. Minä ainakin.
Yhtyeen kokoonpano 3:lla on
- Thijs van Leer, koskettimet + huilut + laulu
- Jan Akkerman, kitara + luuttu
- Bert Ruiter, basso
- Pierre van der Linden, rummut
Herroista ainoastaan van Leer on ollut Focuksessa aina sen eläessä. Bändihän piti käytännössä hiljaiseloa 80- ja 90-lukujen ajan ja palasi kuvioihin vuosituhannen vaihduttua.
Yhdessä Akkermanin kanssa van Leer muodosti 70-luvun Focuksen ytimen. Tarkoitukseni ei ole lainkaan vähätellä basistin ja rumpalin merkitystä, mistä lisää myöhemmin. Lienee kuitenkin kiistatonta, että urut, huilu ja kitara ovat ne jotka selkeimmin ja ensimmäisenä iskostuvat tajuntaan, kun tämän kvartetin tuotoksiin lähtee tutustumaan. Myös biisinteko oli pääosin kaksikon heiniä.
Biiseistä Round goes the gossip muistuttaa hitusen edellisen LP:n hittiä Hocus Pocus. Love rememberedin miellän kattauksen liiankin aikaisin vastaan tulevaksi välipalaksi. Sylvia kolmantena taas on hieno ja singlenäkin silloin kaupattuna levyn tunnetuin raita.
Siitä eteenpäin seuraa toinen toistaan parempia teoksia. Progea, jazz rockia, barokkisävytteistä musaa (Elspeth of Nottingham). Kuten todettua, kyvykkäiden muusikoiden esittämää kyvykkäästi sävellettyä taidetta.
Julmasta pituudestaan huolimatta nostan alunperin tuplavinyylinä julkaistun Focus 3:n kakkoslätyn molemmat puolet lähes kokonaan täyttäneen järkäleen esille ja kuunneltavaksi. Sen parissa allekirjoittanut saa yhä kylmiä väreitä pitkin matkaa siellä täällä.
Sen aikana jokainen pelimanni saa antaa näytteen kyvyistään. Löytyy yleensä harvemmin tarjoiltavaa bassosooloakin, ja mitä viihdyttävintä sellaista. Itse en heti keksi parempaa kuin mitä Ruiter tällä tumputtaa.
Entäs lyömäsoitinosasto sitten? Aivan mahtavaa toimintaa van der Lindeniltä paikoin, ei tosin välttämättä rumpusoolossa. Huima ukko.
Luulen vähissä blogin lukijoissa olevan suhteellisen paljon väkeä, jolle ei proge maistu. Yllytän siitä huolimatta rohkeasti klikkaamaan seuraavaa linkkiä ja testaamaan miten uppoaa mielestäni yksi loistokkaimpia sen suunnan kappaleita. Ei se kestä kuin karvan alle puoli tuntia. Lyhyt hetki elämässä.
Toimii, eikö?
Alkuperäisen tuplan House of the king muuten puuttuu CD-versioltani. Samaa otsikkoa kantava numero löytyy debyytin CD-painokselta, mutten ole ottanut selvää onko se sama.
Yhtyeen muut pitkäsoitot arvotan aika tylsän ja erittäin hyvän välille. Ehkä jopa yllättäen pidän toiseksi eniten uuden inkarnaation albumista Focus X (2012). Kukaties palaan siihen joku päivä. Hollantilaisten kärkikamaa edustaa silti tämä heidän kolmas kiekkonsa.
Aivan mahtava!
-----
Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:
