UUTUUSLEVYT - Fat Chance: Second Chance

Tunnustan kärkeen tämänkin verrattoman kotimaisen rytmimusiikkiorkesterin päätyneen allekirjoittaneen tietoon vasta kuluneen syksyn aikana. YLEn Kantritohtori esimerkiksi on soittanut heitä kahdessakin syksyn jaksossaan. Tällä viikolla saman teki Bluesministeri samalla kuuntelualustalla.

Ylen järkeenkäymättömän uutispommin mukaan nuo kaksi Radio Suomen ohjelmiston tukipylvästä muuten lakkautetaan parin muun, niin ikään kanavan hyvimmistöön laskemani ohjelman kanssa.

Ei herranjestas tätä enää ihminen ymmärrä. Miksi pitää ajaa kanavan profiilia aina vaan lähemmäs kohti kymmeniä samankaltaisia kaupallisia? Mikseivät tällaiset enimmäkseen hieman varttuneemman väen suosikit pysy kaaviossa? Miksei valtavirrasta etäällä soiva tavara kelpaa?

Miksi, miksi, miksei ja miksei?

Jutun aiheeseen palatakseni ja ylle heittämääni sivuten voisi todeta Fat Chancen pelaavan juuri sellaista musiikkia, josta on helppo löytää yksittäisiä kappaleita molempien mainitsemieni ohjelmien linjaan sopien. Yhtyeen toinen levy Second Chance (2023) vaikuttaa olevan mitä muikein sekoitus rhythm and bluesia, boogie woogieta ja jazzia. Rock and roll on niin ikään ihan siinä liepeillä, samoin ehkä paikoin surf.

I wanna go north, east

south, west, every which way

as long as I'm movin'

long as I'm movin'

long as I'm movin'

baby, I don't care

Noin pannaan alkujaan Ruth Brownin rallissa As long as I'm moving ja se kuvaa hyvin bändin linjaa. Tietyissä rajoissa monipuolista, muttei ihan mitä tahansa. Jonkinlainen, toimiva sapluuna sentään on käytössä. As long as they're moving.

Biisimateriaali on yhtä omaa lukuunottamatta kierrätettyä. Tässä olisi hyvä paikka penkaista originaaleja, mutta säästän tuon kortin vielä tulevaisuuteen.

Aiempi tietämättömyyteni tai kenties muistamattomuuteni Fat Chancen suhteen ei itse asiassa ole kovinkaan yllättävää. Ensimmäisen albumi kun ilmestyi jo seitsemän vuotta sitten eikä Oulussa juuri pääse etelän roots-pumppuja elävänä näkemään.

Soittajisto on debyyttiin verrattuna täysin muuttumaton. Erinäisissä alan ryhmissä vaikuttaneilta muusikoilta homma käy perin sutjakkaasti. Gona Lehtinen kitarassa, Hessu Pirhonen pianossa, Jan Smedberg bassossa ja Artsi Taskinen rummuissa taitavat tyylinsä.

Kvartetin näkemyksellisen rytmi- ja sävelmaton päälle on solisti Merikukka Kiviharjun hyvä pistää osuutensa. Minun korvaani hänen englannin ääntämyksensä on varsin epäsuomalaista. Se yhdessä itse lauluäänen kanssa passaa porukan linjaan paremmin kuin ensi alkuun tuli ajateltuakaan.

Ykköspitkällä Right On Time (2016) hoiteli lauluosuuksia Ria Korhola, sittemmin Ria And The Hi-Bindersin keulilta tuttu. Kuinka ollakaan, senkin yhtyeen pariin minut johdatteli Kantritohtori.

Se, että otin tässä jutussa käsitelläkseni YLEn ihmelinjan ei millään muotoa pyri vähättelemään jutun aihetta. Second Chance lukeutuu kiistatta, paitsi omakohtaisesti ilahduttavimpiin uusiin tuttavuuksiin, myös vuoden levyihin Apulaissheriffin olemattomissa papereissa.

Ja onhan kaltaistaan musaa toki vastaisuudessakin mahdollista kuulla vaikkapa Roll FM:llä. Syksyn aikana Fat Chancea ovat kanavalla luukuttaneet ainakin Peltsu Setä ja Rollabilly Special.

Kirjoitin aiemmin olleeni löytävinäni kiekon tyylipaletista jopa surf-sävyjä. Voitte itse arvioida pitääkö moinen kutinsa klikkailemalla soimaan kakstoistikon päätösraidan Caravan.

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:

• UUTUUSLEVYT - Jo' Buddy's One Man Stomptet: Lockdown Sessions & Beyond Vol. 1
• UUTUUSLEVYT - Honey B & T-Bones: Buzzing! Vol. 2

KIRJAT - Marjo Leinonen ja Tommi E. Virtanen: Punaisia päin

Tähän tapaan kirjoitettuja muistelmia luen mieluusti. Pitkästä aikaa kävi niin, että "oikean" kirjan mittainen teos tuli kahlattua läpi suhteellisen nopsasti, ilman pakkopullan makua tai mielenkiinnon herpaantumista missään vaiheessa.

Tismalleen noilla sanoilla avasin toukokuussa Jim Pembroken muistelmia käsittelevän jutun.

Tismalleen samat sanat pätevät Marjo Leinosen vastaaviin, jotka on vielä nimetty siten, ettei kansi toitota muistelmia tai elämäkertaa. Teoksen otsikko on yksinkertaisesti Punaisia päin (Johnny Kniga, 2023).

Suomessa ja miksei koko pallollakin on rutkasti kiinnostavia laulajia, soittajia ja bändejä, ylipäätään musiikin parissa työskenteleviä ihmisiä ja ihmisryhmiä. Paljon näistä on kirjoja väsätty, eivätkä läheskään kaikki jaksa innostaa. Yksi tärkeimmistä jutuista tällaisissa ei-fiktiivisissä teoksissa on kieli. Ei sen puoleen, sama pätee fiktioonkin.

Kielen täytyy jollain tapaa pitää otteessaan. Parhaiten tämä onnistuu, jos teksti svengaa tai räiskyy, tai jotenkin muuten erottautuu yleisesti käytetystä tavasta ilmaista asiat. En osaa yksilöidä, koska kokemus on henkilökohtainen.

Käytettyjen sanojen, lauseiden ja rakenteiden lisäksi merkitsee se miten sanottava tuodaan esille. Se, millainen henki riveiltä ja sivuilta hohkaa. Tämä voi itse asiassa olla kieltäkin tärkeämpää ja merkitys korostuu, kun on kyse minä-muodossa rakennetusta kirjasta. Tekijän luonne ja asenne eivät voi olla ainakaan kokonaan välittymättä lukijalle.

Kerrattakoon, jotta suhtautumiseni musiikkiin noudattelee samoja linjoja. Tajusin jo kauan sitten, etteivät sävel ja sanat lopulta olekaan pääroolissa, kun joku maistuu tai ei. Sovitus ja esitystapa lopulta tekevät biisin. Tulkinnalla on helppo pilata "hyvä" kappale, mutta "huonon" pystyy värittämään nautittavaksi.

Leinosen näppäinjäljessä yllä pähkäilemäni pointit ovat kunnossa. Tarkemmin sanottuna ne ovat henkilökohtaisesti minulle kunnossa. Lisäksi teos käsittelee kymmenien vuosien ajanjaksoa ja väitän päähenkilön luonteen ja asenteen erilaisuuden eri aikoina ilmenevän myös tekstin hengestä.

Esimerkiksi vuonna 1988 Leinosen eläessä kolmannen vuosikymmenensä alkua hän kuvailee ajatuksiaan ollessaan menossa ensimmäiseen oikeaan orkesteriinsa.

Olin ollut jo jonkin aikaa vähän huolissani ja epäillyt metodejani muutenkin. Ehkä asiat eivät hoituisikaan itsestään. Ehkä säkenöivä lahjakkuuteni ja ainutlaatuinen karismani eivät tulisikaan mitenkään ratkaisevasti esiin näissä humalaisissa katukonserteissa.

Säkenöivä lahjakkuus ja ainutlaatuinen karisma olivat epäilemättä nuoren naisen päässä, mutta jälkikäteen kerrotussa saattaa aistia ropauksen itseironiaa.

Joka tapauksessa hän pääsi koelaulun siivittämänä Ballsin solistiksi ja reipas siviiliröpöttely muuttui vähintään yhtä reippaaksi bändiröpöttelyksi. Suosiota urkeni ja meno äityi vallan vauhdikkaaksi. 90-luvun alkua taakse päin katsellessaan taiteilija havannoi nykyisen viihdemaailman vitsauksien ensi-iskuja.

Suuret levy-yhtiöt ja tuotantopäälliköt eivät vielä tuolloin päässeet suhmuroimaan ja saartamaan radioasemia soittolistoillaan. Me saimme rällätellä menemään täydellä liekillä, emmekä välttämättä edes huomanneet vielä pitkään aikaan, että politiikka oli muuttumassa ja että meidän kohtalomme olisi painua pikkuhiljaa marginaaliin oman onnemme nojaan.

Vuonna 2013 Huff'n'Puff konsertoi Imatralla samana iltana itsensä Johnny Winterin kanssa. Marjo pääsi ennen keikkaa tapaamaan legendaa tämän kutsumana, tämän backstage-teltassa ja sai vielä tältä kehut päin naamaa. Tapauksen summaavat lauseet kertovat paitsi hehkuttamastani kielellisestä värinästä, myös ihmisen inhimillisyydestä. Ikä huiteli tuolloin lähellä viittä kymppiä.

Hoipuin hyppien omaan tilaani verhon taakse ja kurlasin loput suksivoiteet huiviin. Olin onnellinen ja naamani tulipunainen.

Leinonen jakelee kirjassa vuolaahkosti kiitoksia, tunnustuksia ja kehuja. Negatiivisiksikin tulkitsemani lausunnot hän latoo tiskiin tavoilla, jotka eivät tunnu röyhkeiltä tai ilkeiltä. Tasoittelee kulmia ja varoo loukkaamasta. Minusta sellainen on merkki jostain hyvästä, kuten ovat myös kappaleet eläimistä, joita ihmisten kumppaneina on pitkin matkaa elänyt.

Suosittelen vahvasti vähänkään aiheesta kiinnostunutta menemään Punaisia päin.

Tommi E. Virtanen avusti. Radiossa ja TV:ssä esitetyistä haastatteluista olemme saaneet oppia hänen lähinnä ohjailleen, ehdotelleen ja kyseenalaistaneen, itse kirjoitustyöhön osallistumatta. Toimintatapa oli onnistunut ja tuotti kenties parhaan mahdollisen tuloksen.

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:

• BIISIT - Marjo Leinonen: Kaikessa soi blues
• KIRJAT - Jim Pembroke, Rick Chafen: Just my situation - Muistelmat

UUTUUSLEVYT - Omar & The Howlers: What's Buggin' You?

Omarin piti olla jo menneen talven lumia mitä uuteen musiikkiin tulee. Hän sairastui viimeisimmän pitkän (Zoltar's Walk (2017)) ilmestymisaikoihin johonkin harvinaiseen sairauteen, jonka myötä kitarointi muuttui ilmeisen mahdottomaksi.

Nyttemmin on paljastunut, ettei tauti sittenkään vienyt kykyä täysin. Ei menty tyystin valkoisesta kokomustaan. Harmaalla alueella liikutaan ja mies pystyy soittamaan sentään jotain, ainakin lyhyitä pätkiä kerrallaan. Tämähän mahdollistaa levyttämisen.

Omar & The Howlers julkaisi syyskesällä uutta otsikolla What's Buggin' You? (2023).

Nimen alla operoineen yhtyeen ainoana ikijäsenenä Omar Kent Dykes soittaa kitaraa neljällä ja huuliharppua yhdellä raidalla. Muista basisti Jason Crispillä ja alkuperäisellä Fabulous Thunderbirds -rumpali Mike Buckilla on lyhyet historiansa Howlersissa. Kitaristi Eve Monsees on ensimmäistä kertaa pappia kyydissä.

Kukaan tuskin odotti tähän kohtaan Omarilta uran parasta levyä. Sepä vasta olisi temppu ollutkin. Onneksi tuli kuitenkin kelpoa tavaraa, jota voi pistää soimaan ilman väkinäisyyden häivää. Bluesia rock-maustein, ihan silkkaa sitä itseään sekä juntta-boogieta. Siis tavaraa, mihin Howlersin kohdalla on totuttu.

Biisit ovat yhtä lukuunottamatta omia. Crackin' up lainattiin Bo Diddleyltä, jonka vaikutus Omarin musiikkiin on aina ollut suuri. The runnin' man tällä albumilla on esimerkiksi hyvinkin diddleymäinen rypistys.

Kohokohdiksi nousevat hidas blues Hidin' out in Memphis ja yhtä verkkaisesti kulkeva No peace in the city. Kaikkein ylimmäksi nostan delta bluesin ja siitä polveutuvien musiikinlajien tarinaa Charley Pattonista ja Willie Brownista lähtien läpikäyvän kappaleen Clarksdale, Mississippi, joka sekään ei pyri temmollaan kuulijaa hengästyttämään.

Texasin näkökulmasta menneitä pöyhii Lone star boogie. Siinä ja yllä mainitussa numerossa saa nimensä tekstiin aika moni alan mies, ja nainenkin.

Se on todettava, että minusta valitsivat ehkä kattauksen heikoimman esityksen sen keulille. Bad monkey ei oikein meinaa lähteä lentoon. Makuasia tietenkin, kuten aina.

On varmaan niin, jottei vanhaa herraa enää nähdä esiintymislavoilla, vaikka studiohommat vielä onnistuivatkin. Arvatenkin nyt, kun menin näin kirjoittamaan, käy sillä lailla, että ukko lähtee kiertueelle ja tulee vielä Suomeenkin asti. Ei jäädä odottamaan, mutta pidetään mielessä ihmeellisempääkin tapahtuneen.

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:

• LEVYT - The Fabulous Thunderbirds: Butt Rockin'
• UUTUUSLEVYT - Bad Sign: Live
• UUTUUSLEVYT - Micke Bjorklof & Blue Strip: Colors Of Jealousy

LEVYT - M.A. Numminen: Aarteeni, Juokaamme Likööri

Käsittelyvuoroon pääsee M.A. Nummisen pitkäsoitoista pisimpään ja toistaiseksi eniten minua viehättänyt Aarteeni, Juokaamme Likööri (1973).

Komeat kannet suunnitteli mainostoimisto Womena perustajanaan ja johtajanaan sittemmin Marimekon pelastajana tunnettu Kirsti Paakkanen. Paraatisivun kuvassa M.A. istuu Kalastajatorpalla kera Eila Kiisken, joka kuului Womenan henkilökuntaan.

Pakkauksen keskimääräistä ylemmälle tasolle kohoava tyylikkyys ei rajoitu etukanteen. Discogsin kuvista voi todeta, että alkuperäisen LP:n toimiva graafinen ilme on käytössä CD-painoksessakin, jollainen minulla tässäkin tapauksessa on hallussani.

Kannet kertovat äänitteen sisältävän saksalaisia ja amerikkalaisia jatseja. Kappalekohtaisesti merkittyinä tanssilajeina mainitaan fokseja ja foxtrotteja (ai nekö on eri asiat?), muuan onestep ja yksi rheinländer.

Tyylilajin epäasiantuntijana tiedän vain jazzia olevan useita, paljonkin toisistaan poikkeavia suuntauksia. Tämän lajin jaska osuu kyllä aika keskelle makuhermoani etenkin, kun sitä iskevät taitavat soittajat ja laulaa hyvällä tavalla omintakeinen solisti. Vielä kun paikoin erittäinkin hykerryttävät lyriikat napsahtelevat kauttaaltaan maaliin, nousee kokonaisarvosana korkeaksi.

Kuten tunnettua on, myönnettiin Nummiselle tänä vuonna arvostettu Juha Vainio -palkinto. Aplodit.

Joku lukija saattaa muistaa miten roimin kirjallisuuden Finlandia-rumbaa, kun tasan vuosi sitten kirjoitin Daven Sirkuksesta (1973). Nummisen saamaa palkintoa en lähde arvostelemaan. Se kun ei ole tuon toisen tapaan yksittäistä teosta "ylistävä" ja samalla rajusti markkinoiva kaupallinen tapaus. Sen sijaan se on kulloisenkin saajansa siihenastiselle elämäntyölle jaettu tunnustus, rahalliselta arvoltaankin viidesosa Finlandiasta. Varsin hyväksyttävä juttu siis.

Otetaanpa muutama ansaintaperustelu Aarteeni-albumilta.

Neljimmäinen veljeksistä (Four brothers) edustaa rinkulalla ja ehkä koko Nummis-tuotannossa muutoinkin iloittelevinta verbaalihurjastelua. Jo tarina itsessään on mainio, mutta täyden loistonsa se saavuttaa vasta musiikin sekaan annosteltuna. Tekstielementtien rytmitys ja tiukka sijoittelu melodiaan säkenöi.

paitsi että soittimensa

teknisessä hallinnassa

muusikkomme oli suvereeni

niin myös vivahteiden

tajun syntymässään

aiheutti kai erityinen geeni

Säkeistön kertoma pätee pari termiä toisiksi vaihtamalla oivasti myös Mauri Anteron kynän jälkeen kyseisessä säkeistössä, biisissä ja koko LP:llä. Hän sanoitti yhtä vaille kaikki levyn raidat. Hyi olkoon! tuli Jarkko Laineelta.

Mikään aihe ei ole koskaan ollut sankarillemme mahdoton käsitellä lauluissa. Esimerkiksi käy vaikka Kuka on kierittänyt juuston rautatieasemalle?

eräänä yönä

kovaa ääntä kuultiin

liiteriin juuri

silloin murtauduttiin

ja juusto häipyi

se varastettiin

ja asemalle

se kieritettiin

Niin ikään hersyvin kääntein etenee Hoi mies, aukaisehan korsetti!

hoi mies aukaisehan korsetti

muut ei osaa sitä niin

jos et viitsi nyt

tai oot väsynyt

niin pane kiinni takaisin

In the mood suomentui suoraan muotoon Tunnelmassa, alkuperäisen ollessa instrumentaali. Version huipentumana voinee pitää päätymistä legendaariseen tunnelimaiseen tunnelmaan. Hurriganes takoi klassikon seuraavana vuonna otsikolla In the nude. Luulen ensikosketuksenani biisiin olleen kuitenkin Matchboxin tulkinnan vuodelta 1976. Unohda en myöskään Velipuolipuu-sketsiä, jossa sävellyksellä oli osansa.

Nuottiosastolla lainataan siis pääosin vanhaa amerikkalaista ja saksalaista, mutta sävelsi M.A. itsekin kaksi. Toinen on mainittu Laineen sanoitus ja toinen Ei päätä eikä häntää. Sovitustyö jakaantui orkesteriensa johtajien Jani Uhleniuksen (7), Rauno Lehtisen (4) ja Seppo Hovin (3) kesken.

CD-bonuksia, jotka mystisesti hävisivät allaolevasta kuvasta, sijoitettiin paketin lopun ohella sen alkuun. Olen hienokseltaan tuollaista vastaan. Voi niitä mukaan ottaa, mutta ei mielellään muualle kuin joukon jatkoksi, kokonaisuuden hännille.

Levyn kanteen palaten lainaan vielä Ilpo Saunion saatetekstiä. Hänen noottinsa päättyvät näin:

Tämän sävelkimaran kuunneltuaan otaksuttavasti myös arvoisa kuuntelija tulee vakuuttuneeksi, että nämä esitykset kirjataan alansa monumentaalisina suorituksina jatsimusiikin historiaan.

No ainakin Apulaissheriffin toimistolla tykätään kovasti.

Aivan mahtava!

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:

• VÄLIMALLIN PIKKULEVYJÄ SUOMESTA #8 - M.A. Numminen Goes Tech-No - Yes Sir, Ich Kann Boogie
• LEVYT - Rauli Badding Somerjoki: Näin Käy Rock & Roll
• LEVYT - Isokynä Lindholm: Sirkus

UUTUUSLEVYT - Bad Sign: Live

Tänä päivänä tuntuu yllättävältä, kenties oudoltakin, etten koskaan innostunut Teddy & The Tigersista. En silloin, kun yhtye oli olemassa ja koululaisminä täysin sen suunnan musiikin pauloissa. En myöskään ole vielä saanut aikaiseksi ottaa bändiä haltuun näin myöhemmälläkään iällä.

Sen sijaan Bad Signin kanssa tulin puolitutuiksi jo kauan sitten. Aivan orkesterin aktiiviaikoina en sitäkään vielä levyostoksissani huomioinut. On mahdollista, että näin sen tuolloin Tuiskulassa, Discolandissa tai vastaavassa nuorisopaikassa. Taisi olla 90-luvun puolivälin hujakoilla, kun kotiutin jostain divarista loistavan debyyttialbumin Born Under... (1983).

Ehkä vajaa kymmenen vuotta sitten sain käsiini CD:n, jolle on ahdettu kolmos- ja neloskiekot. Tällä viikolla Kusti polkaisi vastaavanlaisen, pitkään kärkkymäni painoksen, joka sisältää kaksi ensimmäistä.

Tässä välissä, tarkemmin sanoen viime perjantaina, kopsahti postilaatikkoomme vastikään ilmestynyt Live (2023).

Ai että!

Tämä osaa kyllä olla vakuuttava todiste Bad Signin kyvyistä esittää musiikkiaan elävänä yleisölle. Jos tosiaan olen bändin muinaisessa nuoruudessani tullut nähneeksi ja kokeneeksi, ei muistini kohtaamista tavoita. Luulisi tavoittavan, mikäli orkesterin meno oli aina yhtä rajua ja raakaa kuin tällä lyhykäisellä levyllä. Arvelen siis, jottemme kohdanneet.

Äänityksiä tehtiin heinäkuussa -87 Oulussa ja Suomussalmella. Kuusi riuhtaisua yhdeksästä nauhoitettiin todellakin nykyisessä kotikaupungissani. Olin käynyt täällä vuosi tai kaksi aiemmin lukion päiväreissulla. Armeijan harmaisiin astuin Hiukkavaarassa pari kuukautta kyseisen Oulun konsertin jälkeen.

Näyttämönä toimi legendaarinen Rattori-lupi, ilmeisesti viimeisessä sijainnissaan Asemakadun aseman puoleisessa päässä. Ennätin juuri ja juuri käydä paikassa ennen kuin se meni nurin 80- ja 90-lukujen vaihteen tienoilla.

Live koostuu kolmesta omasta ja kuudesta lainarallista.

Coveroinnin kohteiksi päätyi erinomaisia vuosikertoja -73 ja -75 edustavat kaksi biisiä ZZ Topilta. Niin ikään mukana on Don't worry baby Los Lobosin ehkäpä parhaalta LP:ltä How Will The Wolf Survive? (1984). Muddy Watersin vanha You need love tempaistaan yli seitsemänminuuttisena tulkintana, joka on alkuperäisestä toiseen tapaan muokattu kuin Led Zeppelinin Whole lotta love.

Kaikkein kovimmin kulkevat minulle (vielä) tuntemattoman Lew Lewisin Lucky seven ja suorana jatkona sille Chuck Berryn Sweet little sixteen. Nämä saavat nelikolta sellaisen käsittelyn, että oksat pois. Parempaa versiota Berry-klassikosta en äkikseltään muista.

Kokoonpano albumin keikoilla oli:

• Aikka Hakala, laulu + kitara
• Olli Pekkola, kitara
• Mela Salmela, basso
• Jallu Mantila, rummut

Nostan tämän kuluvan vuoden huippujulkaisujen joukkoon. Talsti Records teki totta vieköön varsinaisen kulttuuriteon, kun saattoi äänitteen kuultavaksemme.

Kuuntelen musiikkini käytännössä kahdessa ympäristössä, joko kotona kuulokkeilla tai autossa häly-ympäristössä. Bad Signin Live toimii sekä että. Pakko kuitenkin korostaa, että se jos mikä on täydellistä autoiluviihdykettä.

Let's boogie!

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:

• LEVYT - ZZ Top: Tres Hombres
• LEVYT - Led Zeppelin: II
• VÄLIMALLIN PIKKULEVYJÄ MUUALTA #5 - Los Lobos: ...And A Time To Dance

YLEISTÄ - Roll FM, syys-lokakuu 2023

Roll FM:n keskiviikkojen myöhäisaamuissa kajahtelivat taas parin kuukauden ajan Apulaissheriffin ohjelmat.

Kahdeksan 60-minuuttista piti tutusti sisällään tiukkaa musaa ja löysää puhetta. Seitsemässä jaksossa kuultiin kauden erikoisuutena aina yhteen sanoitukseen pureutuva VIIKON TEKSTI. Viimeinen jakso keskittyi vuoden 2023 tarjontaan ilman tuota osiota.

Eikä siinä kaikki. Syksyn Rollikauden viimeisellä viikolla tupsahti Apulaissheriffin toimistolta vielä ylimääräinen tunnin mittainen, tutun artistin levytysuran alkuvuodet (1981-94) kattava J.Karjalainen Special.

Ohjelmat on alla nimetty VIIKON TEKSTIn mukaan, sanoittajat biisin kohdalla, sen nimen jälkeen suluissa.

Osa jaksoista on ladattu Mixcloud-palveluun, linkit niihin biisilistojen perässä.

6.9.2023, Liverpool

• Etta James: Lie no better
• Creedence Clearwater Revival: Penthouse pauper
• Neil Young: Vampire blues
• Albert King: Born under a bad sign
• Blues Brothers: Guilty
• Otis Redding: Mr. Pitiful
• Rufus & Carla: Night time is the right time
• Johnnie Taylor: Changes
• Buddy Guy: I just want to make love to you
• Muddy Waters: Waterboy waterboy
• Pauli Hanhiniemen Perunateatteri: Liverpool (Pauli Hanhiniemi)
• Jussi Syren And The Groundbreakers: Norwegian wood
• The Dangermen: Ferry across the Mersey
• Honey B. Family: Cripple creek

13.9.2023, Kervisen kinkerit

• Peer Günt: You let a good man go
• Molly Hatchet: One man's pleasure
• Blackfoot: Fly away
• Bad Sign: Mystery train
• Ted Nugent: Wang dang sweet poontang
• The Munsons: Don't go baby
• Janus Hanski & The Timbertones: Taas mä meen
• Janne Kaunisto: Poreilevaan tuoppiin tuijotan
• Dortmunder feat. Pekka Myllykoski: Pitkäpiimäinen perjantai
• Kikka Laitinen: Sun hiustesi tervaa
• Jaakko Teppo: Kervisen kinkerit (Jaakko Teppo)
• Dortmunder: Lainelautaileva amiraali
• Songhoy Blues: Bamako
• Salif Keita: Tekere

20.9.2023, Saatteeksi

• Kauko Röyhkä: Kauniit pelastetaan
• Tehosekoitin: Mä haluun rauhottua
• Jonna Tervomaa: Peilikuva
• Marstio: Pullo viiniä käy
• ZZ Top: She's just killing me
• Omar & The Howlers: Snake rhythm rock
• Little Charlie And The Nightcats: I can't speak no Spanish (no hablo Español)
• The Commitments: Dark end of the street
• Jimmy Nail: Cowboy dreams
• Absoluuttinen Nollapiste: Saatteeksi (Tommi Liimatta)
• Agents: Sinun omasi
• Don Huonot: Hyvästi pop!
• Kingston Wall: Time

Jakso on kuunneltavissa Mixcloudissa.

27.9.2023, Perspirantti-Antti

• Dr. Feelgood: Lights out
• J.Geils Band: Hold your loving
• Jimmie Vaughan: Lonely weekends
• Magic Sam: Look watcha done    
• Memphis Minnie: Killer diller
• Marcia Ball: The squeeze is on
• Martti Syrjä: Panomies
• Pelle Miljoona: Huutolaispojan laulu
• Sielun Veljet: Kulkurin iltatähti
• Eläkeläiset: Säkenöivä humppa
• Tulenkantajat: Huuhaa puuhaa
• Paleface: Perspirantti-Antti (Jukka Virtanen)
• Little Richard: Sanctified, satisfied toe-tapper
• Ne Luumäet: Lentäjän poika
• Laila Kinnunen: Rantamökissä

Jakso Mixcloudissa.

4.10.2023, Harley

• Esa Pakarinen: Suhmuran Santra
• Hirvonen: Tästäkin me selvitään
• Los Olvidados: Hengiltä mut humppaa
• J.Karjalainen, V-M Järvenpää, Mitja Tuurala, Tommi Viksten: Karjalan poikia
• M.A. Numminen: Papukaijani ei syö kovia munia
• Juice Leskinen: Suutarinverstaassa
• Topi Sorsakoski: Riippumatto 
• Wigwam: Rockin' ol' Galway
• The Kinks: Victoria
• The Rolling Stones: Mother's little helper
• Howlin' Wolf: Tell me
• Johnny Cash: Harley (Michael Martin Murphey & Chick Rains)
• The Merits: Arabian jerk
• Booker T. & The MG's: Hip hug-her
• The J.B.'s: Hot pants road
• Hillside & Matulah: Law & order

Löytyy Mixcloudista.

11.10.2023, Juomalaulu / Avatkame aitoamme

• J.J. Cale: Nobody but you
• Dire Straits: One world
• Eppu Normaali: Vahantajoki
• Bluesounds: Love electric
• Rolling Rust: Pretty face
• Elvis Presley: Too much
• Johnny Winter: Too much Seconal
• Wentus Blues Band With Duke Robillard: Too much mustard
• The Fabulous Thunderbirds: Too much of everything
• AC/DC: Touch too much
• Kimmo Rauhamäki & Painava Sana: Juomalaulu / Avatkame aitoamme (Aleksis Kivi / Kanteletar)
• Average White Band: Pick up the pieces
• Prince: I like it there
• Prince And The Revolution: Under the cherry moon

Mixcloudissa tämäkin.

18.10.2023, Kaikki tiet vievät Peltolaan

• John Lee Hooker: The motor city is burning
• James Brown: Say it loud I'm black and I'm proud, (pt. 1&2)
• Parliament: Unfunky UFO
• Earth, Wind & Fire: Getaway
• Sister Sledge: Blockbuster boy
• King Floyd: So glad I found you
• Sharon Jones & The Dap-Kings: Nobody's baby
• Amy Winehouse: You know I'm no good
• Leevi And The Leavings: Pojat tanssimaan
• Maustetytöt: Kaikki tiet vievät Peltolaan (Kaisa Karjalainen)
• Flatbroke Trio: Lumberjack stomp
• Mike Bell & The Belltones: Bye bye baby blue
• Rockin' 8-Balls: Oh lonesome me
• Mr. Breathless feat. Topi Sorsakoski: Little sister (live)

25.10.2023, kuluvan vuoden satoa

• Jo Buddy's One Man Stomptet: If I could love someone
• Dr. Helander & Third Ward: You don't care
• Ice Mo' & The Zydecoolers: Rockin' zydeco
• Jussi Syren And The Groundbreakers: Playin' hard to get
• Heikki Raine: Cannonball rag
• Hearthill: Hemingway
• Marjo Leinonen & Bublicans: There's a light
• Micke Björklöf & Blue Strip: Long ago
• The Dangermen: Ginza lights
• Kalevala: Good morning little school girl (live)
• Hurriganes: Chinatown (live)
• Pauli Hanhiniemi: Kauan piti elää
• John Mellencamp: Orpheus descending
• The Long Ryders: That's what they say about love
• Nora Jean Wallace: I can't stop
• Marjo Leinonen & Bublicans: Treat yourself right

26.10.2023, J.Karjalainen Special

• J.Karjalainen Ja Mustat Lasit: Pop-laulaja
• J.Karjalainen Ja Mustat Lasit: Teräsmies
• J.Karjalainen Ja Mustat Lasit: Näkemiin kapteeni
• J.Karjalainen Ja Mustat Lasit: Aurinkoon
• J.Karjalainen Ja Mustat Lasit: Älä soita minulle
• J.Karjalainen Ja Mustat Lasit: Irmeli
• J.Karjalainen Ja Mustat Lasit: Vanha virsi
• J.Karjalainen Ja Mustat Lasit: Eläimistä eräälle
• J.Karjalainen Ja Mustat Lasit: Bum-zi-bum
• J.Karjalainen: Pompi zombi
• J.Karjalainen Yhtyeineen: Hellahuone
• J.Karjalainen Yhtyeineen: Jaguar blues
• J.Karjalainen Yhtyeineen: Volframisydän

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:

• YLEISTÄ - Roll FM, touko-kesäkuu 2023

UUTUUSLEVYT - Ice Mo' & The Zydecoolers: Cool Zydeco

Taitaa olla lupauksen lunastamisen, vaihtoehtoisesti uhkauksen toteuttamisen aika. Jussi Syren And The Groundbreakersin viimeisimmästä kesäkuussa kirjoittaessani mainitsin jo aiemmin aikoneeni sohia lisää kohdallani vähemmän tuttuja genrejä. Surfin ja bluegrassin jälkeen on nyt käsillä zydecoa.

Blues-artisti Ismo Haavisto on purkittanut pitkäsoitollisen valtaosin, jollei ihan täysin tuota tyylisuuntaa edustavaa musiikkia. Cool Zydeco (2023) ilmestyi loppukeväästä.

Kokenut muusikko todisti jo Ismo Haavisto Bandin albumilla Winter Blues (2010), jotta I like zydeco. Samaisen, erinomaisen lätyn parhaimmistoon kuuluu tiivistunnelmainen balladi Mean ol' accordion. Molempia värittää kuulijaa ilahduttaen Ismon yksirivinen haitari.

Sisältyikö noihin kahteen kappaleeseen ennustus?

Kuka tietää. Joka tapauksessa 13 vuotta myöhemmin eli siis äskettäin putkahtanut levy tuo kuultavaksi, paitsi tuota laulajan likettämää louisianalaislähtöistä musaa myös uuden näkemyksen Mean ol' accordionista.

Erot eivät ole suuren suuria. Vahviten pistää korvaan uusversion tanakampi soundimaailma, joka korostaa alaääniä. Sekä basso (jo pitempään Haaviston bändissä soittanut, myös taustalaulava Ville Vallila) että etenkin rummut (Ismon poika Ukko Haavisto) kumisevat uhkeammin. Aloin miettimään tulevatko jykevimmät iskut peräti patarummusta ja onko perkussionisti Matias Partasella osuutta niiden tuottamiseen.

Zydecoolersit tulivatkin tuossa yhtä vaille esiteltyä. Se yksi on velimies Markon poika Oskari Haavisto, joka on yksin vastuussa levyn kitaroinnista. Ice Mo' on siis tällä kertaa jättänyt kuuskielisensä narikkaan ja hoitaa vokaalit, kurtun ja huuliharpun. Partanen hanskaa muitten rymistimien lisäksi pyykkilautaa, joka on haitarin ohella genrelle tunnusomainen instrumentti.

Hyvinhän se toimii. Toimivuutta parantaa maailmassani lähes aina se, kun ei pidättäydytä jääräpäisesti yhden lajin tavarassa. Cool Zydeco liikkuu muutamalla raidallaan tekijälleen selvästi tyypillisemmissä maisemissa ja hanurittomassa ilmaisussa. Second fiddle ja varsinkin Katarina rollaavat ja rokkaavat bluesia unohtamatta vallan reippaasti.

Rockin' zydeco tekee saman kuin kaksi edellä nostamaani noudatellen tiukasti albumin teemaa. Se saattaa jopa olla koko pakkauksen kovin pala.

Loppuun mainos, jonka tarjous on voimassa 25.10.2023 kello 10:een asti. Kannattaa kuunnella silloin alkava Apulaissheriffin ohjelma Roll FM:ltä. Liittyy tähän juttuun.

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:

• LEVYT - Ismo Haavisto: The Blues Has Chosen Me
• UUTUUSLEVYT - Ismo Haavisto, Andres Roots & Matias Partanen: Tribute To Elmore
• UUTUUSLEVYT - Jussi Syren And The Groundbreakers: Bluegrass Voice