Millainen on soittajan soololevy?
Kitaristilla se voisi olla kuten vaihtelevahenkilöisen Hauki Blues Revuen No Looking Back (2025), joka on Pekka Haukijärven päälliköimä, usean vuoden aikana sorvailtu nippu nauhoituksia. Huolimatta pitkästä synnytyksestä ja soittajakunnan kirjavuudesta muodostuu nipusta aidosti albumilta tuntuvan albumi.
Siltä löytyy kaksi Jo' Buddyn laulamaa, rumpali Tyko Haapalan (Down Home King III) ja basisti Juha Rantapuron rytmittämää sekä Masa Orpanan saksofonilla ryyditettyä raitaa. Toisella noista hipelöi pianoa Ville "Tri" Tolvanen.
Kahden numeron vokalistina toimii Henry Ojutkangas. Näissä komppikaksikkona hääräävät edesmennyt Juppo Paavola kapuloin ja Jaska Prepula nelikielisellä.
Ismo Haaviston ääntä ja huuliharppua kuullaan yhdessä biisissä, samoin kuin J.Leinolta ääntä ja kitaraa. Molempien takana Matias Partanen & Simo Salmela, rummut & basso plus Tolvanen erilaisin koskettimin.
Ulkomaalaisvahvistuksiakin mikrofonin taakse päästettiin. Sekä Tad Robinsonia (2 kpl) että Steve Westonia (1 kpl) säestävät Mikko Peltola pöntöissä sekä jälleen Prepula bassoitse ja Tolvanen kiippareilla.
Mukaan mahtuu neljä instrumentaaliesitystä, joitten rytmiryhmänä tamppaavat jo mainitut Partanen ja Salmela. Kappalemäärällä mitattuna eniten maestron rinnalla esiintymään pääsevä Tolvanenkin on taas remmissä kolmella, Orpana yhdellä.
Äänityksestä pääosin ja miksauksesta kokonaisuudessaan vastasi Tomi Leino. Vielä kun raportoin yhdet biisit mieheen nauhoittaneet Kuja Salmen ja Jakke Kauppisen sekä masteroija Tony Brantbergin, alkaa koko kööri olla kasassa. Paljon siis oli porukkaa vaikuttamassa korvin kuultavaan lopputulokseen.
Kannattiko moinen nimihässäkkä sisällyttää blogiin? Siinä mielessä kyllä, että se kertoo yhdellä tapaa millainen soittajan soololevy meillä on käsillä. Kun detaljeihin mieltyneenä tulin tiedot noukkineeksi kannen hieman toiseen tapaan kasatusta listauksesta, arvelin että sama kai nuo on pistää tänne muistiin.
Kaiken takana on kuitenkin Pekka Haukijärvi, blues-kitaran taitaja parhaasta päästä. On hyvä huomioida hänen pelailleen kaikki kiekon kitarat lukuunottamatta J.Leinon panosta yhdellä kappaleella.
Levyn esittelyvideon alussa soiva Waves on paitsi eräs suosikeistani myös loistoesimerkki Pekan kitarismista.
Pakko tunnustaa, ettei mies ollut entuudestaan minulle tuttu muusta kuin hänen yhdessä Ismo Haaviston kanssa muodostamastaan Bottlenecks-duosta. Herrat julkaisivat vuosituhannen vaihteen kahta puolen pari oivallista blues-albumia. En tosin ihmettelisi, vaikka joku päivä hoksaisin Haukijärven antaneen panoksensa joillekin muillekin hyllyssäni majaileville äänitteille.
No Looking Back koostuu neljästä omasta ja yhdeksästä coverista. Lainavalinnoissa korostuu Albert Kingin rooli. Haukijärvi myöntää kysyttäessä Kingin olleen erään suurimmista vaikuttajistaan mitä kuusikielisen soittoon tulee. Ja se kuuluu hyvällä tavalla.
Sekä Down the road I go että I've made nights by myself ovat ison Albertin kirjoittamia ja alkujaan levyttämiä. Myöskin Herbie Hancockin Watermelon manista on olemassa Kingin liveversio. Kaiken lisäksi Buddy Guyn originaali Let me love you baby on printattu kanteen muodossa Oh-ee baby. Koska Albert tuli senkin nimisen kipaleen aikoinaan väsänneeksi, en usko otsikon sattumalta ja vahingossa tuoksi muuttuneen.
No Looking Back on minusta harvinaisen toimiva soittajan soolo. Se vaikuttaa sydämellä suunnitellulta ja toteutetulta. Aikaansaannos henkii artistin rakkautta musiikkiin, joka jälkipolville taltioitiin. Näin koen ja tuskin kauhean väärässä olen.
Yksi viime vuoden parhaista.
-----
Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:
- UUTUUSLEVYT - Jo' Buddy's One Man Stomptet: Lockdown Sessions & Beyond Vol. 2
- VÄLIMALLIN PIKKULEVYJÄ SUOMESTA #10 - Bluestone: Tones In Blue
- LEVYT - Albert King: I Wanna Get Funky
