Hyvät lukijat, saisiko olla kahdentoista ruokalajin blues-menu.
Tarjolla on useita tuttuja annoksia vuosien varrelta, mutta esillepano ei noudata tylsän yhdenmukaista ketjuruokalamallia. Annokset ovat paikallisesti valmistettuja, jos kohta muutamaan on raaka-aineita tilattu alkulähteiltä valtameren takaa.
Tervetuloa nauttimaan!
Country boy. Muddy Watersin sinkku vuodelta 1952. Pääkokkimme säestää itseään akustisella. Alkuperäisellä Muddyn tukena bassorumpu ja huuliharppu. Tässä Mika Railon pystybasso, Hoedown-mies Topi Kurjen rummut, Esa Kuloniemen slide sekä amerikkalaisvahvistus Charlie Musselwhiten harppu. Äärivakuuttavaa luentaa heti kärkeen.
Walking blues. Son House -originaali, josta oman, siitä poikkeavan versionsa tekivät aikoinaan myös mm. Robert Johnson ja Muddy Waters. Tulkinta poikkeaa sanoitukseltaan noista, mitä on bluesissa tapahtunut aina. Soolonumero, jossa pelkästään laulu ja dobro. Vakuuttavuutta alun tapaan.
My home is in delta. Muddyn - kyllä, taas - toisen albumin Folk Singer (1964) avausraita. Pääkokkimme jälleen asialla akkarin kanssa. Apuna tällä kertaa vain Railo, jonka bassoa voi kuulla jokusen esimerkin mainitakseni Reboundin, Jussi Syren Rockabilly Revivalin ja Miki Lamarrin levyillä. Vakuuttavaa? Kyllä, edelleen.
Green river blues. Lisää legendojen biisejä, tämä Charley Pattonia vuodelta 1930. Herkullisesti hölkkäävä bändiversio kera Railon, Kurjen ja Kuloniemen. Viimeksi mainittu nyt mandoliinissa. Pääkokkimme harputtaa vaihteeksi itse. Roll! Toimii lujaa.
Good morning little schoolgirl. Alun perin Sonny Boy Williamsonia, mutta merkitty kansiin Junior Wellsille, koska levytys perustuu tämän täysin omanlaiseensa näkemykseen aiheesta. Pääkokkimme seurana Railo, Leevi Leppänen (perkussiot) ja Little Willie Mehto (huuliharppu). Loistavaa. Bonuksena johdatteli tuon Junior Wellsin version pariin.
Mean old Frisco. Arthur Crudupin klassikko, joka näki päivänvalon 1943. Triototeutuksessa mukana Railo ja Leppänen. Rytmitys ja bassokuvio henkii rockabillyä ja heitetäänpä tekstiin jopa pätkä Elviksen vuoksi suurinta Crudup-klassikkoa That's all right.
Se, että jätin edellistä erikseen kehumatta ei tarkoita, etteikö se kehuja ansaitsisi. Koko kahdentoista setti ansaitsee, mutta jääköön toistamatta.
Muuten voisi näin puolivälin krouvissa todeta, että vanhoja on kaiveltu. Blueseja, eikä lähellekään paskimmasta päästä, on tuotu nykyihmisen kuultavaksi vanhakantaisin sovituksin, persoonallista kosketusta unohtamatta. Loppupuoliskolla lyödään tiskiin pari omaakin numeroa.
100$ bills. Kuloniemen sävellys pääkokkimme tekstiin. Soitinnus kuten Green river bluesissa, mutta huuliharppu Musselwhiten hyppysissä. Tästä löytyy myös pääkokkimme laulama siivu Aija Puurtinen & Rytmiraide Allstarsin albumilla Brooklynin Satu (2015). Sama ilmestymisvuosi molemmissa, joten en osaa sanoa kumpi tuli ulos ensin. Sovitukset niissä tyystin erilaiset.
Hoodoo man blues. Krediittien suhteen (Sonny Boy ykkönen ja Junior Wells) sama kuin Good morning little schoolgirl. Menossa mukana Railo ja Mehto. Hidasta tunnelmointia.
Hey foreman. Mike Bloomfieldiä, joka on Apulaissheriffille tutkimatonta aluetta. Railo jatkaa pääkokkimme partnerina, lisäksi mukana Olli Haavisto slideineen.
Hello central, give me 209. Kappale 1950-luvulta Lightnin' Hopkinsin loputtoman pitkästä laulukirjasta. Toinen sooloveto ja akustisella tämäkin. Itse asiassa pääkokkimme ei tartu sähkökitaraan missään vaiheessa koko kolmen vartin aikana, minkä biisitusina kestää.
Big cold beer. Omaa tuotantoa. Laulun ensimmäinen inkarnaatio nähtiin ja kuultiin nimiraitana samannimisellä, 21 vuotta aiemmin putkahtaneella albumilla, esittäjänään Helander Blues Co. Nyt kumppaneina Railo, Leppänen (rummut) ja Haavisto (kitara). Iloisen vilkasta jumppaa.
Just a feeling. Kappale vuosikerran 1956 Little Walteria loppuun. Suomalaisten chicagolaisittain tärskäyttämä versio, kun originaali on Chicago blues -artistin vähän toiseen tapaan tulkitsema. Musselwhite mukana tuomassa Amerikkaa palettiin. Muuten pääkokkimme takana Kuloniemi (slide), Railo ja Kurki.
Pääkokkina toimii Dr. Helander ja menu sai noin vuosikymmen takaperin nimekseen Country Boy (2015).
Bluelight Recordsin upeaan katalogiin kuuluvan julkaisun kansikuva nostaa väistämättä ajatuksiin Fogertyn LP:n Eye Of The Zombie (1986). Liekö tuo harkittu veto vai pelkkä sattuma, en tiedä.
Country Boyta voi pitää Helanderin soololevynä, ensimmäisenä ja toistaiseksi ainoana sellaisena. Muutoin on takana tai rinnalla ollut aina bändi. Toki tämänkin soittajatiedoissa samat nimet toistuvat. Jotain kuitenkin kertoo jo se, että kanteen on präntätty vain solistin nimi.
Soittajista Kuloniemi ja Leppänen muodostivat Third Wardin, kun Helander seuraavaksi pisti näitten kanssa pystyyn yhä sillä nimellä pelaavan, yhden kokoonpanomuutoksen vastikään kokeneen trion.
Country Boy on yhdellä lauseella sanottuna asiansa osaavien kokkien erinomainen työnäyte, jonka voi panna viivalle minkä tahansa blues-kiekon kanssa. Puhutaan mielestäni suomalaisen bluesin klassikkolevystä, vaikkei sen ilmestymisestä vielä kovin mittavasti olekaan aikaa.
Kun kattauksen jakaa kahtia, osuu A-puolen kuusikko makuhermooni aavistuksen B:tä paremmin. CD-kuuntelijana menee kuitenkin aina putkeen ja onhan lätkä ihan kokonaisuutena loistava.
Aivan mahtava!
-----
Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:
- UUTUUSLEVYT - Dr. Helander & Third Ward: Wishing Spoon
- LEVYT - Muddy Waters: Folk Singer
- MUINAISTA BLUESIA #1 - Charley Patton
