Jutut ajassa

28 elokuuta 2026

YLEISTÄ - 7

Minusta tulee tänään 7-vuotias. En juhli, mutta en ole matkoillakaan.

Tämänikäiset ruukaavat aloittaa koulunkäynnin, mutta minua ei oppivelvollisuus koske. Aloitan sen sijaan Roll FM:n kanssa taas uuden lähetyskauden. Apulaissheriffi-ohjelman jakso numero 78 tulee ulos 2.9. Tiukkaa musaa ja löysää puhetta.


Aivan mahtavan levyn tittelin saajia on nyt 243. Lista niistä juttulinkkeineen alla ja ihan lopussa muutama esimerkki muista blogissa vilahtelevista aiheista.

1957

Gene Vincent And The Blue Caps: Gene Vincent And The Blue Caps
Little Richard: Here's Little Richard

1959

John Lee Hooker: I'm John Lee Hooker
Lightnin' Hopkins: Country Blues

1960

John Lee Hooker: Travelin'

1961

Lightnin' Hopkins: Blues In My Bottle

1963

Sam Cooke: Night Beat

1964

Muddy Waters: Folk Singer

1965

Beatles: Rubber Soul
Rolling Stones: The Rolling Stones, Now!

1966

Mississippi John Hurt: Today!
Otis Redding: The Soul Album
Wilson Pickett: The Wicked Pickett

1967

Doors: The Doors
Jimi Hendrix Experience: Are You Experienced

1968

Irwin Goodman: Reteesti Vaan

1969

Beatles: Abbey Road
Creedence Clearwater Revival: Bayou Country
Creedence Clearwater Revival: Green River
Jethro Tull: Stand Up
Johnny Winter: Johnny Winter
Led Zeppelin: Led Zeppelin
Led Zeppelin: II
Neil Young With Crazy Horse: Everybody Knows This Is Nowhere

1970

Clarence Carter: Patches
Creedence Clearwater Revival: Cosmo's Factory

1971

Doors: L.A. Woman
James Brown: Hot Pants
Rolling Stones: Sticky Fingers

1972

Kalevala: People No Names
Neil Young: Harvest

1973

Aerosmith: Aerosmith
Focus: 3
Isokynä Lindholm: Sirkus
James Brown: The Payback
Johnny Winter: Still Alive And Well
Led Zeppelin: Houses Of The Holy
ZZ Top: Tres Hombres

1974

Albert King: I Wanna Get Funky
Humble Pie: Thunderbox
Hurriganes: Roadrunner
Lynyrd Skynyrd: Second Helping
Meters: Rejuvenation
Neil Young: On The Beach
Pekka Pohjola: Harakka Bialoipokku
Rauli Badding Somerjoki: Näin Käy Rock & Roll

1975

Dr. Feelgood: Malpractice
Jukka Tolonen: Hysterica

1976

Hurriganes: Hot Wheels
Johnny Winter: Captured Live!

1977

Crazy Cavan 'n' The Rhythm Rockers: Our Own Way Of Rockin'
Lynyrd Skynyrd: Street Survivors
Vesa-Matti Loiri: Vesku Helismaasta

1978

AC/DC: Powerage
Albert Collins: Ice Pickin'
Blues Brothers: Briefcase Full Of Blues
Bob Marley & The Wailers: Kaya
Kari Peitsamo Ja Ankkuli: Kari Kolmas

1979

Earth, Wind & Fire: I Am
Matchbox: Matchbox
Molly Hatchet: Flirtin' With Disaster
Robert Gordon: Rock Billy Boogie
Sleepy LaBeef: Downhome Rockabilly
Tuomari Nurmio Ja Köyhien Ystävät: Kohdusta Hautaan
ZZ Top: Degüello

1980

Bluesounds: Black
Juice Leskinen Slam: XV Yö (Tauko III)
Pelle Miljoona Oy: Moottoritie On Kuuma
Prince: Dirty Mind
Robert Gordon: Bad Boy
Rossington Collins Band: Anytime, Anyplace, Anywhere
Scapa Flow: Uuteen Aikaan
Stevie Wonder: Hotter Than July

1981

Blackfoot: Marauder
Eppu Normaali: Cocktail Bar
Fabulous Thunderbirds: Butt Rockin'
Hassisen Kone: Rumat Sävelet
Juha Vainio: Albatrossi Ja Sorsa
Juice Leskinen Slam: Ajan Henki
Kari Peitsamo: Gulliverin Retket
Leevi And The Leavings: Mies Joka Toi Rock'n'Rollin Suomeen
Stray Cats: Stray Cats
Tuomari Nurmio: Lasten Mehuhetki

1982

Eppu Normaali: Tie Vie
Grandmaster Flash & The Furious Five: The Message
Rauli Badding Somerjoki: Ikkunaprinsessa

1983

Earth, Wind & Fire: Powerlight
Kauko Röyhkä: Onnenpäivä
ZZ Top: Eliminator

1984

Popeda: Haraŝoo
Prince And The Revolution: Purple Rain
Stevie Ray Vaughan And Double Trouble: Couldn't Stand The Weather

1985

Eppu Normaali: Kahdeksas Ihme
J.Karjalainen Ja Mustat Lasit: Doris
John Cougar Mellencamp: Scarecrow
Juice Leskinen Grand Slam: Pyromaani Palaa Rikospaikalle
Peer Günt: Peer Günt
Sielun Veljet: L'amourha

1986

Beat Farmers: Van Go
Johnny Winter: 3rd Degree
Kolmas Nainen: Kolmas Nainen
Melrose: Melrose
Tuomari Nurmio: Käytettyä Rakkautta

1987

Cult: Electric
Guns N' Roses: Appetite For Destruction
J.Karjalainen Ja Mustat Lasit: Kookospähkinäkitara
John Cougar Mellencamp: The Lonesome Jubilee
Juice Leskinen: Minä
Kauko Röyhkä & Narttu: Mielummin Vanha Kuin Aikuinen
Kolmas Nainen: Paha Minut Iski
Terence Trent D'Arby: Introducing The Hardline According To Terence Trent D'Arby
Topi Sorsakoski & Agents: Besame Mucho

1988

Eric B. & Rakim: Follow The Leader
Honey B. & T-Bones: Ninety-Nine
Kari Peitsamon Skootteri: Hämeen Nopein
Leevi And The Leavings: Häntä Koipien Välissä

1989

Clifters: Sexi On In

1990

J.Karjalainen: Keltaisessa Talossa
Johnny Cash: Boom Chicka Boom
Juliet Jonesin Sydän: Jupiter
Kari Peitsamon Skootteri: Groovers' Paradise
Neil Young & Crazy Horse: Ragged Glory
Ne Luumäet: Laki Ja Järjestys

1991

Hearthill: Soul Food
J.Karjalainen Yhtyeineen: Päiväkirja
John Mellencamp: Whenever We Wanted
Kauko Röyhkä: Tyttöjen Ystävä
Ne Luumäet: Pahat Ja Rumat

1992


1993

Dave Lindholm: "LLL"
Don Huonot: Kameleontti
Kingston Wall: II
Leevi And The Leavings: Turkmenialainen Tyttöystävä
Melrose: Rock My World

1994

Jimmy Nail: Crocodile Shoes
Kingston Wall: III - Tri-Logy
Kolmas Nainen: Onnen Oikotiellä

1995

Absoluuttinen Nollapiste: Muovi Antaa Periksi

1996

Melrose: Trio
Pauli Hanhiniemen Perunateatteri: Mitä Sais Olla?
Rainmakers: Skin

1997

Erykah Badu: Baduizm
Kauko Röyhkä: Sinä Olet Tähti
Pedro's Heavy Gentlemen: Reggae
Tehosekoitin: Köyhät Syntiset

1998

Buddy Guy: Heavy Love
Jimmie Vaughan: Out There
Jonna Tervomaa: Jonna Tervomaa
Pauli Hanhiniemen Perunateatteri: Kaupunkitarinoita

1999

Absoluuttinen Nollapiste: Suljettu
Kauko Röyhkä: Rock'n'Roll Klisee

2000

Brian Setzer Orchestra: Vavoom!
Mari Rantasila: Vain Rakkaus

2001

Brian Setzer '68 Comeback Special: Ignition!
Jonna Tervomaa: Viivalla
Katriina Honkanen: Valo Lentää

2002

Absoluuttinen Nollapiste: Nimi Muutettu
Erja Lyytinen & Dave's Special: Attention!
Micke Björklöf & Blue Strip: Three Times Seven Is...

2003

Aku Ankkuli: Lootus
Jimi Hendrix Experience: Live At Berkeley

2004

Pekka Myllykoski Ja Jytäjemmarit: Viekää Minut Baariin Taas...

2005

Kauko Röyhkä: Elämä Ja Kuolema

2006

Amy Winehouse: Back To Black
Doctor's Order: The Doc Pack
Neil Young: Living With War

2007

Wentus Blues Band: Agriculture

2008

Erja Lyytinen: Grip Of The Blues

2010

Dave Lindholm & Otto Donner: More Than 123
Ismo Haavisto Band: Winter Blues
J.Karjalainen, V-M Järvenpää, Mitja Tuurala, Tommi Viksten: Polkabilly Rebels - Amerikansuomalaisia Lauluja
Rockin' Paradox: Custom Made

2011

Honey B & T-Bones: Walking Witness
Jimmie Vaughan Featuring Lou Ann Barton: Plays More Blues, Ballads & Favorites

2012

Kaipa: Vittjar
Kari Peitsamo Road Hogs: Rautahepo
Neil Young With Crazy Horse: Psychedelic Pill

2013

Kari Peitsamo Road Hogs: Pahat Pojat Ovat Jälleen Täällä
Kokomo Kings: Artificial Natural

2014

Ismo Haavisto: Mean Blue Train

2016

Huojuva Lato: Lättähattu

2017


2018

Dr. Helander & Third Ward: Meat Grindin' Business

2019

Aija Puurtinen & Brooklynin Satu: Lännen Maata

2020

Creek Road Eleven: Creek Running Again

2021

Brian Setzer: Gotta Have The Rumble
Dave Lindholm Lights: Dave Lindholm Lights
Slim Butler: Bone Deep

2022

J.Karjalainen: Soulavaris
John Mellencamp: Strictly A One-Eyed Jack

2023

Bad Sign: Live
Fat Chance: Second Chance
Hearthill: The Love Circus
Heikki Raine: Pickin' And Singin'
Jo' Buddy's One Man Stomptet: Lockdown Sessions & Beyond Vol. 1
Marjo Leinonen & Bublicans: Holy Roller

2024

Blues Bizarre: Blues Bizarre
Free Ride: Hard Livin'
Gin Mill Trio: Rock 'Em Blues!
Mike Bell & The Belltones: Lightning Bolt
Rick Estrin And The Nightcats: The Hits Keep Coming
Wentus Blues Band: Live

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:


Ei kommentteja:
Labels:

24 elokuuta 2026

KIRJAT - Paul Rees: Mellencamp

Havaitsin ilokseni kirjastoon hommatun Mellencamp-opuksen. Jossain kohtaa pidin hetken jopa yllättävänä, että teos sieltä löytyi.

Vaan ei kai tuo niin erikoista ole. Kerronnan kohde on kuitenkin nauttinut meillä päin ihan kohtalaista suosiota, ymmärtääkseni suhteessa suurempaa kuin vaikka Briteissä. Laulajan menestymättömyys UK-listoilla taas tuli tosissaan yllärinä, kun lukiessani seurailin tämän diskografiaa Wikipediasta. Top20-listasijoituksia ei lähteen mukaan ole saarivaltakunnasta irronnut.

Suomennosta ei ole tehty, kuten ei tietääkseni muistakaan Mellencamp-kirjoista. Jos toivoa saisi, ottaisin ennemmin vaikkapa viikkonumeron käytön päivämäärän paikalla kieltävän lain kuin rokkihemmon elämäkertakäännöksen.

Apulaissheriffin harvakseltaan uusia juttuja tarjoilevassa KIRJAT-sarjassa nyt Mellencamp - The Biography (2021).


Jos tuli miehen suosion vähäisyys Englannissa puskista, niin niin tuli myös sen suuruus Jenkeissä. Uskallan väittää Mellencampin olevan US-rockissa, ellei nyt aivan supertähtiosastoa, niin heti seuraavaa siinä alapuolella. Pitkään uraan mahtuu kymmenkunta Top10 LP:tä Billboardin listan mukaan.

Otan yhtenä poimintana esille albumin Life, Death, Love And Freedom (2008), koska elämäkerturi Paul Rees pitää sitä varsin arvokkaana merkkipaaluna mm. Dylanin ja Cashin ylistämän taiteilijan taipaleella. T-Bone Burnetten tuottama levy näkyy saaneen tunnustusta myös kriitikkopiireissä ja mikä kiintoisinta, se on tärkeä saavutus Johnillekin.

Nostin tuon siksi, kun se on yksi lukuisista esimerkeistä siitä miten meikäläisen mieltymykset usein kulkevat omia polkujaan. En ole lätylle koskaan lämmennyt, eikä se hetkauttanut nytkään, kun sen pitkästä aikaa kuuntelin.

Levytetyn tuotannon osalta Mellencampin historia on minulle hyvinkin tuttu. Aukkoja on, mutta vain vähäisiä, kapeita. Niinpä tuotannon käsittely sillä perinpohjaisuudella, jonka Rees sille antaa, palkitsee lukijan. Hyvää tavaraa pääasian osalta.

Aikaikkunassa seuraavana oli tulossa eräs mielestäni parhaista Mellencamp-albumeista Strictly A One-Eyed Jack (2022). Valitettavasti, mutta luonnollisesti se jää alkutyöstönsä mainintaa vaille käsittelemättömäksi tapaukseksi.

Musahommiakin mielenkiintoisempaa oli tutustua levyhyllyssäni kohtalaisen ison siivun ottavaan artistiin ihmisenä, niin paljon kuin sellainen on luetun välityksellä ylipäätään mahdollista. Lopputulemana voin sanoa, että John Mellencamp ei taida olla sitä tyyppiä, jonka kanssa ihan ensimmäisenä haluaisi olla enemmälti tekemisissä.

Olen toki tullut jo aikaa sitten tuntemaan miehen (itsensä keksimän?) lempinimen Little Bastard. Nyt ymmärtänen paremmin mistä se on peräisin.

Heitän tähän vain esimerkkejä ukon luonteenpiirteistä kuten Rees ne esittää ja minä tulkitsin ja viittaan Iso-Britanniassa Constablen julkaiseman niteen sivuihin. Kaivakoon tarkempaa tietoa hamuavat sen käsiinsä.

  • melkein sairaasta kilpailuhenkisyydestä s.90, miten mies suhtautui itse järjestämiinsä leikkimielisiin jenkkifutisotteluihin
  • jääräpäisyydestä s.106, kuinka hän käyttäytyi manageriportaan yrittäessä saada häntä perumaan kiertueesta kieltäytymisen albumin Big Daddy (1989) tiimoilta
  • impulsiivisuudesta s.160-161, kuinka hän antoi koko bändille yhtenä päivänä potkut ja pestasi seuraavana porukan takaisin töihin
  • perfektionismista ja itsevaltiudesta s.167, henkilökohtaisen avustajan mukaan
  • poliittisesta radikalismista s.188, kun hän sanoi Barack Obamalle (vuosia ennen presidenttiyttä) tämän olevan hänen mielestään liian konservatiivinen
  • lasten kasvatuksesta s.189, miten hän suhtautui tyttärensä yllättävään raskauteen tämän pyytäessä taloudellista tukea tilanteen hoitamiseen
  • OCD-piirteestä s.237, kuinka perheenjäsenet pilan päiten siirtelivät jotain tiettyä esinettä talossa, kun hänen mielestään kaikelle oli juuri ja vain se yksi oikea paikka
  • suorapuheisuudesta s.263-264, erääseen lauluunsa pohjautuvan musikaalikäsikirjoituksen tekijän mukaan

Poimin ylle tarkoituksella monia kenties negatiiviseksi, ainakin hankalaksi koettuja ominaisuuksia. Kirjan välittämä totuus niitten takana on, että kyseessä on vähintään 95-prosenttisesti taiteilija, joka tekee mitä haluaa ja vaatii ympärillään olevien tekevän täysin sitä mitä hän haluaa. Diktaattori siis. Onko valistunut vai ei, jääköön arvioimatta.

Kaikkiaan Mellencamp-elämäkerta on parempaa kirjallisuutta kuin valtaosa vastaavaa genreä, mitä olen lukenut. Tuo pitää ottaa puhtaasti mielipiteenä, johon en usko olevan vaikutusta sillä, että arvostan artistin artistina korkealle tuotantonsa tason vaihtelevuudesta huolimatta.

Kirja on tehty kohteen avustuksella ja tämän hyväksymänä. Hän antoi haastatteluja siinä missä monet lähipiiriläisetkin. Kirjailijakin käytti työhönsä aikaa ja vaivaa. Mikään hätäisesti sutaistu rahastussepustus tämä ei ole.

Reesin teos ei tietenkään ole viimeinen sana, koska kaveri elää ja porskuttaa yhä. Sinällään Johnin selviämistä jo vähää vaille 75-vuotiaaksi voinee pitää pienenä ihmeenä. Hänen elämässään kun on ollut mielinmäärin tupakkaa ja tupakkaa jo 60 vuoden ajan. Sanovat, jotta nelisen askia päivässä menee. Ja sydärikin koettuna jo alta viiskymppisenä.

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:


Ei kommentteja:
Labels: ,

10 elokuuta 2026

UUTUUSLEVYT - Eri Esittäjiä: Mylsä II

Löysiä vaan, kuuluu kokoelman toisen laulun nimi. Jotain tiukalle vastakohtaisia juttuja, ajattelen etukäteen. Teksti ei kuitenkaan tue ajatustani. Ymmärrän kyllä, mutta nettihaen vielä varmuuden vuoksi ja opin sanan tarkoittavan työvuoroa, ilmeisesti Kymenlaakson murteessa.

Ei niin kovin monenkaan päivän päästä tuosta lueskelen jotain romaania, olisiko Turusen Heikkiä, en enää muista. Sama sana hyppää kirjan sivulta päin näköä. Taas kerran näitä kummallisia sattumuksia, joita elämä silloin tällöin tarjoilee. Opintojen äitiä. Jäänee ainakin löysin merkitys mieleen.

Kertomani ei tietenkään edusta kokoelman tärkeintä antia, mutta anekdootit on aina kivoja. Kyseisen löysin levyltä Mylsä II (2026).


Jo yli vuosikymmen takaperin ilmestyi Maaseutumusiikin katalogissa lyhytikäisen, uskallanko sanoa, projektiorkesterin Kevyet Mullat (ystävineen) pitkäsoitto Mylsä (2015). Sillä eri solistit esittävät yhtyeen säestyksellä lähinnä tai pelkästään Myllykoski-aiheisia kappaleita. Yksi solisteista on Mika Byman.

Nyt Byman on touhunnut Kymi Kantri -tapahtuman sivutuotteena levystä kakkososan saman teeman tiimoilta. Perusbändinä toimii tällä kertaa rumpali Sami Laakson, basisti Harri Ruotjoen ja kitaristipuhaltaja Matti Leponiemen yhdessä ja osina muodostama kombo.

Vokalisteina kuullaan osittain samoja ääniä kuin ykkös-Mylsällä. Vuoronsa saavat Suonna Kononen, Otto Pilli, Byman itse, Marko Aho, Hannu Seppänen, Tapsa Kojo, Ilona Pilli, Arto Pajukallio ja Atte Hipp. Toivon onnistuneeni poimimaan kaikki muusikkonimet kansista, kun mainitsen vielä taustalaulajina Minna Sipisen ja Tuukka Nikusen.

Tietenkään asiat eivät mene niin yksioikoisesti kuin yllä esitän. Kukanenkin soittaa siellä sun täällä sitä sun tätä ja on toisaalla pois rivistä. Lätyn ykkösralliksi tällä hetkellä mieltämäni Cowboy on oiva esimerkki tästä. Kun Ilona Pilli esittää säveltämänsä ja sanoittamansa biisin, pistelee Tuukka Nikunen kitaralla, lapikkaalla (!) ja tamburiinilla sekä laulaa taustoja Otto Pillin kanssa. Ei muita mukana.

Genremielessä Mylsä II osuu osastolle kantri & folk, minkä saattoi arvata ainuttakaan raitaa kuuntelematta. Tekstit pyörivät niin ikään ennalta arvattavasti Myllykoskella, joka on nykyisin osa Kouvolan, aiemmin Anjalankosken kaupunkia ja sitä ennen Sippolan kuntaa. MyPa, vuonna 2011 suljettu paperitehdas, jne.

Näistä raaka-aineista on kokattu kasaan koherentti kokonaisuus. Makoisaa musiikkia, joka ei albuminakaan tunnu ollenkaan irrallisten osien summalta.

Mitä tuntumiseen tulee, veistelee Suonna Kononen paketin alussa, sen toisella suosikkiviisullani jotta Tuntuu että kaikki muuttuu (eikä mikään kuitenkaan).


Jos ja kun ylläoleva kuva on kirjoitetun osalta pelkää harakanvarvasta, klikkaa se auki niin näet.

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:


Ei kommentteja:
Labels: , , , ,

07 elokuuta 2026

LEVYT - The Rainmakers: Skin

Kuten ennenkin todettua, yhdistyy moni musiikki mielessäni paikkaan, tapahtumaan tai henkilöön. Elokuun alun viikonloppuun laskeuduttaessa sain itseäni niskasta kiinni kirjoittaakseni vihdoinkin eräästä levystä, johon liittyy poikkeuksellisesti peräti kaksi selvää muistikuvaa.

Tarkoittaako tämä sitä, että kyseessä olisi minulle tavallista merkittävämpi kokoelma lauluja? Tuskin. Eiköhän tuo ole lopulta silkkaa sattumaa, että CD on ollut tälläytyneenä soittimeen parikin kertaa muistoja aiheuttaen. Jotta näin kävisi, on levyn kai kuitenkin oltava hyvä.

The Rainmakersin Skin (1996) on helposti Apulaissheriffin hehkutusjutun arvoinen.


Ensimmäinen mieleenpainuma ajoittuu aikaan hieman jälkeen albumin julkaisun. Jenkkibändin viides studiolevy ilmestyi ensin Skandinaviassa ja Kanadassa, mikäli Discogsin kertomaan on uskominen. US-julkaisu tapahtui vasta vuonna 1997.

Olin ostanut CD:n tuoreeltaan todennäköisesti joko Musiikki-Kullakselta tai Anttilasta. Pieni varaus sille, että se löytyi jostain muusta oululaisesta alan liikkeestä tai tavaratalosta. Tuohon aikaan musiikkia sai hankittua paikallisestikin melko useasta osoitteesta.

Se oli varmaan ihan ensimmäisiä kuuntelukertoja, kun luukutin kiekkoa töissä desktop-tietsikan CD-ROM-aseman kautta kuulokkeisiin. Silloinen pomoni, tai ehkä paremminkin projektiesimieheni pääsi hipsimään huomaamatta taakseni ja kouraisi kiinnostuneena kannen hyppysiinsä. Ihmetteli vaan, että mikäs se tämmönen Rainmakers on, koskaan kuullukkaan.

Tuo kuvaa hyvin ryhmän tunnettuutta 90-luvun puolivälin Suomessa. Sillä oli ollut varsin innokas, joskin suhteellisen pienilukuinen seuraajakuntansa kasarilla. Itsekin olin hypännyt kyytiin jo silloin. Tornado (1987) oli toinen kahdesta ensimmäisestä vinyyliplatastani, jotka tilasin keväällä -88.

Bändi piti taukoa ysärin alun ja palasi kuvioihin 1994. Yleisön into ei Suomessa kasvanut samoihin sfääreihin kuin aiemmin. Skin oli uuden tulemisen toinen täyspitkä ulostulo.

Toinen selkeä muistoni tulee tien päältä ja on huomattavasti tuoreempi. Silti en ole varma elettiinkö kesää 2023 vai -24, kun ajelin kohti kotia eräältä Lapin reissulta. Olin jossain Tervolan ja Keminmaan välillä, Kemijoen länsipuolen vanhalla tiellä, kun Skin soi ja sai pysähtymään levikkeelle.

Tuli puolipakottava tarve jakaa Twitteriin kuinka hienolta se tuntui juuri tuona päivänä, tuossa tilanteessa ja tuossa paikassa. Siinä hetkessä päätin levyn ansaitsevan aivan mahtavan tittelin ja sitä kautta jutun blogissa.

Eipä mennyt toillaan viittäkään vuotta, kun tarrasin itseäni niskasta...

Eräs syy miksi tämä lätty saa aikaan niin hyviä tunnelmia on sen soundimaailma. Tärkeä pointti meikäläisen musaharrastuksessa. Olen miettinyt sen mahdollisesti olevan minulle tärkeämpi kuin pääosalle muista ihmisistä.

Liki poikkeuksetta paremmin maistuu kirkas kuin tumma. Soittimet erotteleva kuin puuroksi tuotettu. Kitarat saavat soida raakoina, mutta ei yleensä mielellään hälyisesti (mitä se tarkoittaakaan). Erityisen helppo minut on karkoittaa kauas kuulijakunnasta tuottamalla tavara epäselväksi massaksi, josta ei saa selvää mitä siellä on takana. Tässä voisin viitata vaikkapa lopun ajan Don Huonoihin, joittenka alkupään tuotanto on vielä erinomaista.

Good sons and daughters kertonee asian paremmin kuin tuhat sanaa. Kuunnelkaa alussa rumpuja, sitten mukaan lyöttäytyvää kitaraa, perään Bobin ääntä ja viimein unestaan heräävää bassoa. Ai että.

Basso on instrumentti, joka allekirjoittaneella monesti hukkuu muun alle. Skinillä näin ei käy. Soittimen päävastuun kantaa Michael Bliss, uusi nimi sitten bändin kasaripyrähdyksen. Mark "Buzz" Collins ja Ron Roberts tumputtavat biisin mieheen.

Muutoin orkesteri on tutussa koostumuksessaan. Bob Walkenhorst jatkaa laulussa ja kitarassa, Steve Phillips kitarassa ja laulussa sekä Pat Tomek rummuissa.


Tyyliltään albumi on kunnollista american roots rockia, paikoitellen folk rockia. Eritoten Reddleman coming asettuu lähelle folk-laaria, ja voisin ehkä verrata sitä Dylaniin, jos miehen tuotantoa vähänkään paremmin tuntisin. Vaan kun en tunne.

Ylipäätään sijoitan Rainmakersin jonnekin folk- ja country-henkisen rockin ja suoremman paahtamisen väliin. Mainitsen Dylanin uudestaan ja ehdotan yhtyeen olevan jotain hänen ja Rolling Stonesin puolivälistä, toisinaan lähempänä jompaa kumpaa, väliin aivan omaa lajiaan.

Suoraviivaisinta rockia edustaa levyllä joku Too many twenties. Vastaavasti Remember me by on mitä kauneinta balladiosastoa, kuten myös Hunger moonin alku. Jyrkästi bassovetoinen Siamese twins nostattaa alternative-henkisenä niinkin yllättävän mielleyhtymän kuin Primus. Viimeiseksi sijoitettu To the hum on kuin jokin puoliuskonnollinen loitsu.

Muuten mennään lähempänä "normaalia", mutta ei sentään aivan keskitietä.

Walkenhorstin tekstit ovat orkesterihistorian alusta saakka olleet keskeisessä osassa kvartetin taidetta. Vaikken ole Skinin sanoituksiin perehtynyt juuri lainkaan, heitän täkyksi yhden mielenkiintoa kutkuttavan tekstin alkurivit.

there was a man named Jim
who walked everywhere he went
cause he could never quite
seem to keep his mind on the road
one day it occurred to Jim
that he'd taken the wrong turn
'cause he was standing
in the place he didn't know

Enempi puhumalla kerrottu tarina jatkuu ja saa minut taas ajattelemaan Dylania. Mikäli jollain menee yöunet, kun häntä kovin paljon tuntematta hänet jälleen mainitsen, niin ei mahda mitään. Kappale on A million miles away ja sekin on hieno.


Tarjoilen vielä yhden näytteen, joka voisi olla The Rainmakersin tyyppibiisi, jos sellaista lainkaan voi nimetä: Eclipse has begun.

Aivan mahtava!

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:



Ei kommentteja:
Labels: ,
Tilaa: Blogitekstit (Atom)