Mutta tuon erinomaisen kattavan kokoelman kakkoskiekolta löytyy Koneen ehkäpä kaikista maittavin kokonaisuus Rumat Sävelet (1981). Jätkien yhteissoitto pelitti sillä kuin konsanaan Mihailov-Petrov-Harlamov-ketjulla 70-luvulla.
Täältä Tullaan Venäjä (1980) oli ollut menestys, jonka myötä bändi oli harpannut kerralla tyhjästä A-ryhmään. Rumat Sävelet julkaistiin vain reilu puoli vuotta sen jälkeen. Kovin pitkää jonoa ei saa muodostettua 2000-luvun artisteista, jotka yhtä rivakkaan tahtiin olisivat tuoneet markkinoille uusia albumeita.
Jälkikäteen voi hämmästyksellä panna merkille sen miten korkeatasoisena Hassisen Koneen tuotanto pysyi läpi pikaisen rupeaman, minkä he parissamme viettivät. Väistämättä ainakin itse rinnastan heidät reilu kymmenen vuotta myöhemmin yhtä lyhyen uran - eri syystä tosin - tehneeseen Kingston Walliin.
Näitä kahta yhdistää ajatuksissani myös kehityskaaren samankaltaisuus. Ensin läväytetään kansalle tykkidebyytti, joka on myöhempiin verrattuna yksinkertaista, mutta toimivaa kamaa. Sitten saavutetaan samaa kaavaa huolella jalostaen huippukohta toisella pitkäsoitolla. Ja viimein tehdään jyrkkä suunnanmuutos kolmannella, laatu silti katossa pysyen.
Ismo Alangon sanoituksista voi puolivakavissaan kaivaa yhden version siitä miten hän mahdollisesti näki itsensä yhtyeineen muuttuneen tässä rumbassa. Äärimmäisen pelkistetty tulkinta pelkästään laulujen nimistä voisi mennä näin. Ensin he olivat porukalla Reippaat ja lahjakkaat laulajaveikot, seuraavassa vaiheessa Jurot nuorisojulkkikset. Viimein vuonna 1982 oli jäljellä enää Julkinen eläin, yksikössä.
Palataan vielä siihen miten nopeasti kaikki kävi. Helposti tulee ajateltua, että nuo kolme mainiota levyä tulivat ulos kolmessa vuodessa, kun tuijottaa pelkkiä vuosilukunumeroita. Tosiasiassa aikaa ekasta vikaan ehti kulua vain puolitoista. Bändin synnystä hajoamiseenkaan ei täyttä kolmea mennyt.
Se siitä, Rumat Sävelet oli ja on huima tuote. Biisilistaa katsellessa ei varsinaisia hittejä bongaa. Luulisin, että mieleenjääneimmät kappaleet ovat silkkaa kitararokin riemujuhlaa parhaimmillaan edustava Oikeus on voittanut taas sekä yksi Ismon kaikkien aikojen vahvimmista tunteen purkauksista Tällä tiellä.
Linkkaan tähän kuitenkin hieman vähemmän soitettua tavaraa. Se alkaa Jussi Kinnusen kiehtovalla bassointrolla. Velipoika Harrin rumpujen johdolla mukaan tulevat myös kitaristit. Reijo Heiskanen hiplaa jännittävän kuplivaa taustaa tunnusomaiselle baritonilaululle. Kaikki käy sopusoinnussa. On hienoa.
Puolivälin krouvin jälkeen tunnelma vaihtuu lennosta toiseksi. Kiihtyy vallan. Ja kohta onkin vain ihanaa ja hyvä olla hamaan loppuun saakka. Muihin verrattuna erilainen Hyvä olla ennakoi tulevaa, isoa Hassisen Konetta ja sen vuosimallia -82 olevaa Harsoinen Teräs -LP:tä.
Vaikka julkaisuaikataulu oli kiivas, äänitettiin levyä yllättävän pitkällä ajanjaksolla (7 kk). Joensuulaiset kävivät studiossa ensin pari kertaa Turussa, sitten Lempäälässä. Osa materiaalista miksattiin Helsingissä. Tuottajana, äänittäjänä ja miksaajana toimi herra Ylöjärveltä, sama kuin jo Venäjällä.
Pantse Syrjän panoksella on uskoakseni iso merkitys lopputulokseen. Boksiversiolta kuulokkeitten kautta kuunneltuna kitarasoundit ovat juuri niin kuin pitää. Basso-osasto erottuu kiitettävästi. Puurous loistaa poissaolollaan. Syrjältä liikeni noihin aikoihin mukavasti aikaa ja viitseliäisyyttä Eppu Normaalin ohessa avittaa muita artisteja tuotantopuuhissa.
Tunnettu on sekin tosiseikka, että Pantse tuurasi turnauskestävyysongelmiin ajautunutta nuorempaa Kinnusta ensimmäisen Tuuliajolla-kiertueen aikana. Ihan pystymetsästä hän ei siis Hassisen Koneen bassoon joutunut tarttumaan, koska biisit olivat studiosta tuttuja.
Perusinstrumentaation - rummut, basso, kaksi kitaraa - lisäksi Alanko soitti sinne tänne koskettimilla. Tuomiopäivän alkuun hän punoi jo poikasena omaksumallaan sellolla moniäänisen johdatuksen rytmisesti monimutkaiselta kuulostavaan progeiluun.
Kun en vielä sitä ole todennut, totean tähän väliin, että Reijo Heiskanen on hieno kitaristi. Piste.
Alangon roolista voisin vielä kotvan jauhaa. Mies on häärinyt 40 vuotta musiikin parissa ollen melkeinpä koko sen ajan kotimaisen kaartin eturivissä. Henkilökohtaisesti ajatellen hän on tärkeysjärjestyksessä laulaja, säveltäjä, kulloisenkin ryhmän keulakuva ja sanoittaja.
Vaikka järjestys on tuo, en ole (vielä) kovinkaan mainittavasti innostunut hänen Sielun Veljien jälkeisestä tuotannostaan. Kokonaisuus menee kaiken muun yli. Koneet ja Veljet omistan CD:inä liki täydellisesti, muita ei kolmea enempää ole kertynyt. Ehkä joku päivä alan haalia niitäkin hyllyyn.
Sitä odotellessa, Rumat Sävelet on aivan mahtava levy!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti