Näyttäisi siltä, että kotimainen musiikki ottaa Apulaissheriffille päätyneistä kuluvan vuoden julkaisuista karkeasti sanottuna kaksi kolmasosaa. Etenkin tarkastellessani syksyn uutuuksia huomaan suomalaisten suurin piirtein pyyhkivän ulkolaisilla pöytää, mitä kuunneltavan laatuun tulee.
Tulee mieleen noin 10 vuoden jakso noin 00-luvun puolivälistä eteen päin, kun haalin hyllyyn pääosin härmäläistä. Ihan samaa ei voi sanoa nykytilanteesta, koska isompi osa ostoksista on sittenkin vanhaa ja muunmaalaista.
Tästä pälkähtää päähän, kuinka Badding Rockers jäi aikanaan minulla jotenkin paitsioon. Kolme LP:tä kasarin ja ysärin vaihteessa osuivat kauteen, jolloin somerjokinen iskelmärokki ei iskenyt allekirjoittaneeseen. Suomi-vaiheeni ajalta en muista muistinko koko yhtyettä enää.
Turenki Recordsin julkaistua 2020 kaikki kolme uudestaan päätin ne hommata. Jotenkin on vaan jäänyt. Kaikenlaista muuta ollut.
Nyt kun Emsalön kautta saatiin kauppojen valikoimaan Rock'n'Roll Ja Kiitos Hei (2022), tartuin siihen välittömästi. Uutukainen oli luontevaa ottaa haltuun verekseltään. Asia johtanee toiseen.
Maitolaiturilla alkaa sanoilla, jotka nostavat mieleen Brynolf Poutasen kaupan Baddingin klassikosta Bussi Somerolle:
on vanha kauppa paikallaan
mutta laudat ikkunoita peittää
kun saavun mittailemaan
kotikylään muistojen teitä
Menneeseen vilkuillaan hieman samaan tapaan kuin Rauli kuvaili Raul Reimanin sanoin matkaa lapsuudenkotiinsa. Korostan sanaa 'hieman' ja vetoan omiin mielikuviini. Beat-rytminen, hieno, sanoisinko rautalankalaulu ilmestyi singlenä, B:llään vielä hienompi Kaipaan sinua, jonka Hammondit soittaa Pekka Gröhn.
Hidas Kuunsirpillä tuntuu jopa edellisiäkin hienommalta enkä pysty kuin harmittelemaan, kun en tunnista mitä lattaria Lari Lius napsuttaa taustaan, jos se ylipäätään on latinalaista lainkaan. Eivät kuulu vahvuuksiini nekään. Villi veikkaukseni olkoon rumba.
Hienous ei haihdu Sydämeni kitaran myötä, eikä oikeastaan koko levyllä. Nimikappaleen rokki ja rolli kera Viljami Viippolan pianon sekä perin rockabillyinen Mä lähden menee edustavat tarjonnan amerikkalaisinta laitaa. Lähimpänä Somerjoen meininkiä liikkuu mielestäni kansanlaulumainen Laitoin laulun maailmalle, joka on Timo Hirvosen kynästä.
Naisääni kolmen biisin taustalla kuuluu Kerttu Valkoselle, huuliharppu yhdellä on Ismo Haaviston puhaltama. Lius perkussoi mainitun lisäksi kahdella muulla. Salmi monine taituruuksineen hivelee koskettimia ja slideä siellä täällä.
Bändille tyypillisesti viimeinen raita on instrumentaalista rautalankaa. Komeasti soivat kitarat Butcher's themellä.
Kyllä on kaunista musiikkia, jota en lähde vertailemaan muihin tämän vuoden huippuihin. Toistan vain, että 2022 on kotimaisen musan osalta poikkeuksellisen laadukas. Albumin terävimmäksi kärjeksi nousee allekirjoittaneen päässä tällä erää Jos oisit mun. Aivan mahtavaa kitaraa jo muutenkin loistavassa kappaleessa.
Tulipa taas pitkästä aikaa ne kolme entisajan levyäkin suoratoistettua läpi. Niin hyviä ovat, että pitää kai nekin viimein hoitaa kotiin.
-----
Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:
- UUTUUSLEVYT - Marko Haavisto & Poutahaukat: Yleisön Palvelija
- UUTUSLEVYT - Tuomari Nurmio (Alias Judge Bone) & Knucklebone Oscar: Believe It Or Not
- UUTUUSLEVYT - Buddy Guy: The Blues Don't Lie
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti