LEVYT - Maustetytöt: Kaikki Tiet Vievät Peltolaan

Juhannuksen nysäjutun tarkoituksena on suorittaa "ylennys". Ansaitsemansa tunnustuksen saa Maustetytöt ja Kaikki Tiet Vievät Peltolaan (2019).

Vuolaammin sanankääntein tätä tuli pyöriteltyä jo lähemmäs 15 kuukautta sitten osana 2000-luvun kotimaisia käsitellyttä minisarjaa. Levy oli tuolloin itselleni niin tuore tuttavuus, etten tohtinut sitä nostaa aivan mahtavien joukkoon.

Nyt se on oudon viehätyksensä todistanut ja jaksaa yhä vaan ravistella. Yhtenä toimivuuden takeena toiminee hienoin sanakääntein esitetty vastapaino nykyajan toisinaan imelyyteen saakka viedylle valepositiivisuudelle.

Ei myönteisyydessä sinällään mitään pahaa ole, mutta liika on liikaa. Jostain kumman syystä Anna ja Kaisa Karjalaisen parin vuoden takaiset yltiöpessimistisiä näkymiä maalaavat laulut eivät astu rajan yli vastakkaiselta puolelta. Niukat ja pirteästi amatöörimäiset instrumentaatiot korostavat vaikutelmaa.

Kappaleeseen Talvi Talvikin kanssa liittyy hupaisa väärinkuulema.

se oli yksi talvi Talvikin kanssa

me heitettiin vain sikaa tuvalla

Mietin alkuun, ettei vaalalaisoululaisessa artikuloinnissa voi lyhentää sanaa "tikkaa" noin puolitoista koota sisältäväksi. Tekstiä lukiessani hoksasin, että tikan sijaan heitettiinkin sikaa, jolloin koon pidennys on mitä luontevinta.

Talvikista muuten voi bongata lisää viittauksia vanhoihin tekijöihin (joitain niistä listasin siihen edelliseen juttuun), tällä kohtaa Hector ja Dave.

lumienkelin lailla

olit hauras olento

vaan ei tuopista ollut

ottees pieni ja hento

Onkohan albumin sanoituksista vielä tehty minkään tason tutkielmaa, gradua tai vastaavaa ajatuksella hakea noita osumia muihin alan miehiin ja naisiin?

Täten siis ylennän: Kaikki Tiet Vievät Peltolaan on aivan mahtava levy!

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:

• KOTIMAISTA 2000-LUVULTA #4 - Maustetytöt: Kaikki Tiet Vievät Peltolaan
• UUTUUSLEVYT - Maustetytöt: Eivät Enkelitkään Ilman Siipiä Lennä

UUTUUSLEVYT - Maustetytöt: Eivät Enkelitkään Ilman Siipiä Lennä

Ensimmäisenä julkivuotenaan ryminällä kansan tietoisuuteen ja korkeisiin myyntilukuihin kaasutelleilla Maustetytöillä on kliseen mukaan ollut kova paikka toisen levynsä kanssa. Ehkä, ehkä ei. Jätän tähän ja siirryn henkilökohtaisuuksiin.

Ensimmäisellä albumillaan ryminällä Apulaissheriffin tietoisuuteen ja viime vuoden parhaitten julkaisujen joukossa piikkipaikalle kaasutelleilla Maustetytöillä on ollut kova paikka vakuuttaa minut myös toisella levyllään. Tai sitten ei.

Kaikki Tiet Vievät Peltolaan (2019) iski kertalaakista kuin olisi pesäpallomailalla mojautettu otsaan. Se veti saman tien jalat alta ja on yhä kova. Seuraaja ei ole yhtä kova, mutta hyvä kuitenkin. Hyväksyntääni se luikerteli vasta muutaman kuuntelun voimin.

Tulee mieleen muutama skenaario siitä miten asiat olisivat voineet mennä.

1) Jos ykkönen olisikin aikanaan jäänyt tyystin huomaamatta, en todennäköisesti olisi kakkosesta ennakkonäytteiden perusteella juurikaan innostunut. Tyylilajin kanssa liikutaan kuitenkin oman musiikkimakuni rajoilla.

2) Jos olisin ykkösen toteutuneen tyrmäävyyden jälkeen odottanut kakkosen noukkivan kuunkin taivaalta, olisin saattanut pettyä. 10-vuotiaalta Taliskerilta on turha odottaa sykähdyttäviä elämyksiä 30-vuotiaan perään maisteltuna.

3) Jos olisin ykkösen tajunnan räjäytyksen jatkoksi lähtenyt kuuntelemaan kakkosta realistisen kriittisesti, mutta avoimin silmin, olisin varmaankin voinut ottaa sen vastaan omana itsenään. Väistämättä vähän vertaillen, luonnollisesti.

Vaihtoehdoista viimeisen mukaan mentiin. Eivät Enkelitkään Ilman Siipiä Lennä (2020) saisi tässä vaiheessa minulta 4/5. Tämän kerroin, jottei kukaan erehtyisi tulkitsemaan jutun sävyä moittivaksi.

Joel Slotten näyttävän maalauksen ansiosta teoksen julkisivu erottuu komeasti massasta. Että jos ei tällä kertaa vuoden levyä, niin ehkä kansi kuitenkin.

En malttanut olla sijoittamatta ylle kolmea jossittelua, koska niitä on sisällysluettelossakin kolme. Nimittäin upea Jos jäisin Onnibussin alle, lähes vuosi sitten singlenä ulos pukattu Jos mulla ei ois sua, mulla ei ois mitään sekä Jos vain pääsisin pääsi sisälle.

Viime mainitun otsikko on yksi osoitus Karjalaisten sanoituskynän terävyyden säilymisestä. Esikoisen tapaan oivaltavia viittauksia vanhoihin tuttuihin riimeihin paljastuu taas sieltä täältä.

Tekstit ovat edelleen ajatuksia herättävän tuskaisia. Positiivisuus ei niissä loista läsnäolollaan. Mielenterveysasiat vaikuttavat nytkin olevan tapetilla. Mukaan on uutena ujutettu runsaasti kuolemaan ja peräti itsemurhaan liittyvää sanailua. Tee se itse on poikkeuksellisen rankka kielikuva vakavasta aiheesta.

Ne tulivat isäni maalle käsittelee luonnonsuojelua ollen metsän puolella.

ne tulivat mun isäni maalle

ja veivät lapsuuteni rekoissa

sellutehtaalle

...

näkivät vain rahaa

Noinkin, mutta eivät ne tule kenenkään maalle ilman maanomistajan tahtoa. Kuka ties kritiikin kohde onkin niitten lisäksi myös isä?

Musiikillisesti olen huomaavinani hienovaraista lipumista enemmän discomaiseen ilmaisuun. Kerran pari pitkin matkaa saan mielikuvan köyhän naisen Pet Shop Boysista, mikä toimii sinällään ongelmitta.

Viitaten ensimmäiseen jossitteluvaihtoehtooni, onneksi löysin Maustetyttöjen debyytin viime talvena. Sen vanavedessä ei tämä hieno äänite päässyt jäämään huomiotta. Minkä vuoksi sitten Anna ja Kaisa Karjalaisen muodostaman duon ensimmäinen pitkäsoitto osui täällä maaliinsa selvästi toista paremmin? Kertokoon joku, jos luulee tietävänsä.

Minulla ei ole aavistustakaan.

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:

• KOTIMAISTA 2000-LUVULTA #4 - Maustetytöt: Kaikki Tiet Vievät Peltolaan

KOTIMAISTA 2000-LUVULTA #4 - Maustetytöt: Kaikki Tiet Vievät Peltolaan

Viime vuonna ei voinut tällainen nykymusiikin aktiivinen karttelijakaan välttyä lukemasta Maustetytöistä. En voi sanoa tuhahdelleeni tai mitenkään halveksineeni näitäkään sieluttomia tietokonepoppareita pelkkien uutisten pohjalta. Ylenkatsovaa nollakiinnostusta tulin kyllä harrastaneeksi. Älkää nyt tuomitko minua, sillä en totisesti tiennyt mitä tein.

Jälkeen päin ajatellen ei ole kovin todennäköistä, että tuon välttelemäni musiikin lajin edustaja nimeäisi kokoonpanonsa Spice Girlsin mukaan. Ehkä joku räppiryhmä voisi mennä tuohon.

Ensimmäisen oikean kosketuksen sain 12.2.2020, kun MTV3:n Viiden jälkeen jututti Anna ja Kaisa Karjalaista, alkaen linkatussa videossa 54 minuutin paikkeilta. Ensin tuli pikku pätkä hittiä Viidestoista päivä.

Täh?

No huhhuh! Jopas ravisti rajusti. Saattoivat silmät hiota.

Itse haastattelu näytti virkistävintä julkkissanailua sitten Seppo Rädyn. Se oli kurtcobainimaista jurotusta, lyhyitä vastauksia, täydellistä julkisuudessa toimimisen taitamattomuutta. Yhtä lailla se saattoi olla täydellistä taitamista. Oletettavimmin tylsästi jostain sieltä väliltä. Itse asiassa ihan sama. Aivan ylivoimainen oli Kaisan kommentti "no kyllä meitä on staattisiksi haukuttu että".

Hieman edellisen jälkeen YLE näytti jonkin Maustetyttöjen konsertin. Niin paljon oli mielenkiinto päätään nostanut, että katsoa piti sen mitä kerkesin. Miten voikaan noin yksinkertainen, tylsä ja monotoninen musiikki olla niin mukaansatempaavaa, vangitsevaa ja rikasta?

Taisin ihmetellessäni kuulla toisesta huoneesta kommentin "onko nuilla kaikki tuota samaa". On ja ei sittenkään, tai oikeastaan en tiedä.



Sitten oli välissä muun muassa viikon hiihtolomaa Luostolla, ajalla jolloin kohta koittava virushässäkkä olisi ollut ajatuksissakin mahdoton. Maaliskuun 10. päivänä (minulla on aihetodiste päivämäärästä) rohkaistuin niin, että hain Kaikki Tiet Vievät Peltolaan (2019) Spotifystä.

Kuuntelin sen kertaalleen ja tällä kertaa eivät varmasti silmänurkat pysyneet kuivina. Lohduttaudun sillä, että "ei se raukaksi tee sitä, jos pyyhkäisee" ja niin edelleen, kuten Hanhiniemi runoili vuonna 2000.

Siteeraus on tässä yhteydessä täysin relevantti. Tunnelmaan sopivalla videolla kruunattu Viidestoista päivä on tunnustettu tribuutiksi J.Leskiselle, mikä ilmenee niin tekstistä kuin tietyistä sointukuvioistakin. Ensimmäisen säkeistön alussa kunnioitetaan myös Mustien Lasien aikaista J.Karjalaista ja Kolmannen Naisen aikaista P.Hanhiniemeä. Samaan tapaan kuin Juicen yöstä on tullut päivä, kääntää sanoitus muutkin asiat päinvastoin.

aurinko ei todellakaan

tänne enää loista

eikä aallot tosiaankaan

rantaan lyö

...

valehtelisin jos väittäisin

mun öisin nukkuvan

...

viidestoista päivä ilman sua

ja kaljaa

Kun noitten kolmen herran tuotanto on läpeensä tuttua ja lisäksi toteutuksesta huokuu neljännen, eli G.Sundqvistin tekotapa, ei voi mennä kaukaa ohi. Kaisan laulu muistuttaa aika lailla Noitalinna Huraan S.Peltoniemeä, joskin tuolta yhtyeeltä minulle on tuttu vain sinällään oivallinen Pikkuveli.

Pisteenä rivin lopussa levyn nimi viitannee Eppuihin. Varmaan on muutakin, mitä en ole tähän mennessä hoksannut.

Tulin etukäteen keränneeksi runsaasti huomioita yksittäisistä kappaleista ja nyt huomaan kaavailemani tilan miltei täyttyneen muusta. Luulen joutuvani vielä tulevaisuudessa palaamaan tämän pariin tarkemmin. Jääköön analyysi nyt toiseen lainaukseen MTV3:n haastattelusta: "ilmeisesti tässä oli sitte monta asiaa kohillaan".

Edelleenkään en ole onnistunut koko satsia kuuntelemaan läpi Linna-shampoon omaisesti. Lievä liikutuskohtaus on muutaman kerran iskenyt jopa korvamadosta. Kaipa sitä puhdistelee sisuksiaan jostain töhnästä mitä ei itsekään tajua. On kyllä erikoista.

Kaikki Tiet Vievät Peltolaan on tähän asti kokemistani vuoden 2019 kotimainen levy, tai oikeastaan vuoden 2019 levy.

Jos koskaan käyttäisin inflaation kokenutta adjektiivia huikea, käyttäisin sitä nyt. Olisin pitänyt varsin pienenä virheenä, jos Juha Vainio -palkinto olisi myönnetty Karjalaisille jo tässä vaiheessa. Sen verran vakuuttavaa on tekstien 2000-luvun hyvinvointivaltio-blues.

Kaiken alakulon ja lohduttomuuden jälkeen albumi päättyy upeisiin sanoihin:

joo mä osaan

mä loistan kuin hämärä

äiti mä osaan

mä loistan kuin hämärä

Asiat tuntuvat luistavan.

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:

• LEVYT - Eppu Normaali: Tie Vie