"Instrumentaatiosta löytyy mm. pystybassoa, mandoliinia, banjoa ja viulua. Näillä eväillä onnistumispotentiaali on ilmeisen korkealla tasolla."
Ei siitä ole kahta viikkoa, kun kirjoitin tuohon tapaan Long Rydersin viimeisintä ruotiessani. Sama pätee nytkin. Jussi Syren And The Groundbreakersin vuosimallia -23 muodostavat seuraavat pelimannit:
- Jussi Syren, laulu + taustalaulu + mandoliini
- Tauri Oksala, banjo + kitara + taustalaulu
- J.P. Putkonen, kitara
- Tero Mäenpää, pystybasso + taustalaulu
Viuluineen vierailevat Michael Cleveland sekä Laraine Kaizer-Viazovtsev. Lisäksi laulua kuullaan arvatenkin perhepiiristä tai vähintään suvusta, kun Veera Syren ja Aarne Syren-Lönnberg vokalisoivat biisin per henkilö. Iskelmätähti Anneli Mattila on kolmas yhdelle kappaleelle äänensä antava.
Syrenin ja bändin uunilämmin Bluegrass Voice (2023) on jo viime vuosituhannella levyttämään alkaneen ryhmän ties kuinka mones pitkäsoitto. Kuitenkin se on vasta ensimmäinen sellainen, jota olen koko mitaltaan pöyhinyt. Tähänastisen tuotannon täydellinen huostaanotto vaatisi jo muutaman tuuman lisää tilaa levyhyllystä.
Uhkailin kuukausi takaperin The Dangermenin rautalankasurffin ääressä ottavani pian toisenkin askeleen itselleni tutkimattomampiin roots-ympyröihin. Uhkaus jää voimaan vielä tämänkin jälkeen, koska en siinä vaiheessa vielä ajatellut astuvani nimenomaan bluegrassin maailmaan, kuten kävi.
Bluegrass Voice on meikäläiselle passelia musiikkia. Mainittu soittimisto ja ketjun Syren-Oksala-Putkonen kolmattakymmentä vuotta hioutunut yhteissoitto pelittää. Basisti Mäenpää on tuoreempi kiinnitys ja istuu jouhevasti joukkoon.
12 biisistä kolme on instrumentaaleja, lainoja on seitsemän. Beatlesin Norwegian wood asettuu molempiin kategorioihin. Luettavista lähteistä panen merkille Syrenin levyttäneen enemmänkin crossover-versioita. Historiasta voi bongata esimerkiksi albumilliset joululauluja ja HIM-tulkintoja.
Oma Strokin' down edustaa musaa, jollaista kuullessani aina ilahdun. Joudunkin nyt ihmettelemään itseäni, kun en ole lähtenyt aiemmin tyylilajiin perehtymään.
Vähemmän tutun genren sohiminen on itse asiassa varsin virkistävää ja luultavasti myös peräti terveellistä. Näissä on aina se mahdollisuus, että avautuu jotain uutta harrasteltavaa. Paljastuneen maaston avaruus ja sen sisältämän lajikirjon laajuus tosin saattaa aiheuttaa mietittävää mm. ajankäytön suhteen.
Hyvä levy.
-----
Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:
- UUTUUSLEVYT - The Long Ryders: September November
- UUTUUSLEVYT - The Dangermen: Tranquille Shore
- LEVYT - The Beatles: Rubber Soul
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti