LEVYT - Lynyrd Skynyrd: (Pronounced 'Lĕh-'nérd 'Skin-'nérd)

Hankala nimi. Jutun otsikon sommitteluun piti oikeasti käyttää aikaa ja tehdä temppuja, että ylipäätään sain kaikki merkit esiin. Kirjoitusasu on nyt muutamaan kertaan tarkistettuna sellaisena kuin se on levyn etukanteen präntätty.

90-luvun CD-painoksen selkämyksessä on aavistuksenomaisesti erilainen näkemys:

Ilman todistusaineistoa totean itse rinkulaan painetun vielä kolmannenlaisen version aiheesta.

Lynyrd Skynyrdin erinomainen ensimmäinen LP oli siis nimeltään (Pronounced 'Lĕh-'nérd 'Skin-'nérd) (1973). Tätä ennen orkesteri oli käynyt tekemässä äänityksiä legendaarisilla Muscle Shoalsin studioilla Alabamassa. Tuloksia sessioista saatettiin ostavalle yleisölle vasta vuonna 1978, lento-onnettomuuden jälkeen.

Skynyrdin debyyttiin liittyy erikoinen miehistöhärdelli. Basisti Leon Wilkeson oli jättänyt yhtyeen hieman ennen kuin albumia alettiin työstää ja hänen tontilleen pestattiin Ed King studiohommiin. Myös tuottaja Al Kooper hoiteli yhden raidan bassot.

Nauhoitusten valmistuessa Kingin päänmenoksi suunniteltiin kitaristin paikkaa, mikä sopi entiselle Strawberry Alarm Clock -miehelle mainiosti. Näin hän pääsi tutun instrumentin varteen. Syntyi näiden etelän rokkareiden tavaramerkiksi muodostunut kolmen kepittäjän ketju. Wilkeson houkuteltiin takaisin entiseen rooliinsa.

Kesäkuussa 2000 Lynyrd Skynyrd vieraili Oulussa. Alkuperäisen ohjelman mukaan se olisi lämmitellyt ZZ Topia, vaan toisin kävi, kun trio Texasista perui. Skynyrd pääsi näin pääesiintymään Joan Jettin jälkeen. Wilkeson oli yhä kokoonpanossa, samaten Gary Rossington kitarassa ja Billy Powell koskettimissa.

Olin paikalla, mutta niin hyvin en heppuja tuntenut, että voisin vahvistaa muiden kuin Rossingtonin läsnäolon Raatin stadionilla. Sattui sateinen keli, siitä huolimatta yksi kovimmista todistamistani keikoista.

Itsestäänselvyytenä voi pitää illan päättämistä Free birdiin. Apulaissheriffin päähän on jäänyt vahva ja toivon mukaan paikkansapitävä muistijälki sateen taukoamisesta ja auringon pilkistämisestä pilven takaa pitkän loppurevittelyn aikana. Muistan myös miten Rossington ja kumppanit lavalla kiinnittivät seikkaan hyväksyvää huomiota.

Tuollaisena sen näen nyt. Itse biisi on siitä harvinainen, että kerrankin kohtuu hyvin tuntemani esittäjän kohdalla se kuuluisin ja soitetuin on omassakin arvostuksessani jollei aivan ykkönen, niin lähellä sitä. Ei ole se puhki kulunut. Voipa se itse asiassa ollakin ykkönen.

Muutoin Skynyrdin esikoinen on kompakti kahdeksan kappaleen ja 43 minuutin paketti, jossa vaihtelu virkistää ja heikkouksia on turha hakea. Vokalisti Ronnie Van Zant sanoitti kaiken. Rossington ja toinen kitaraässä Allen Collins kirjoittivat kolme biisiä mieheen. King, Kooper ja rumpali Bob Burns osallistuivat sävellyksiin yhdellä per ukko.

I ain't the one, Gimme three steps ja Poison whiskey edustavat reipasta southern rockia mellevimmillään. Jo pelkästään noissa on riittävästi kirjavuutta rytmiikassa ja sovituksissa pitämään mielenkiinnon maileja korkeammalla kuin mihin jatkuvalla suoralla paahdolla päästäisiin.

Riisutummat Things goin' on ja Mississippi kid ovat jo sitten selkeästi erilaisia. Jälkimmäinen mandoliineineen ja huuliharppuineen haiskahtaa hauskasti sekä folkilta, countrylta että vanhalta country bluesilta.

Tuesday's gone ja eräs ikisuosikeistani Simple Man huolehtivat hidasosastosta sukkelatempoisempien rallien välissä. Yksinkertaisesta miehestä kertovaa viisua voisi varovasti kutsua jopa heviballadiksi. 

Toki Free bird on niin ikään balladi alkupuoliskon osalta, mutta loppuosan musiikillista täydellisyyttä hipova vauhtihurjastelu vie keskiarvon huolella laariin Rock isolla ärrällä.

Vielä kerran nimi kopioiden, (Pronounced 'Lĕh-'nérd 'Skin-'nérd) on aivan mahtava levy!

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:

• UUTUUSLEVYT - Creek Road Eleven: Creek Running Again