UUTUUSLEVYT - Pääesiintyjät: Riimejä Ja Riitasointuja

Tehtäköön alkuun selväksi, etten ole missään tapauksessa hifisti. Palaan tähän tuonnempana.

Apulaissheriffin käsittelyyn pääsi tai joutui Pääesiintyjien kaikkiaan neljäs, 2010-luvun lopun uuden tulemisen jälkeen kolmas pitkä Riimejä Ja Riitasointuja (2025).

Orkesteri on lanseerannut musiikkiaan kuvaamaan varsin osuvan termin rillumareibilly. En ole aivan varma, mutta oletan määrittelyn tulleen käyttöön uuden tulemisen yhteydessä. Itse en nimittäin muista sitä 90-luvulla kuulleeni, jos nyt edes bändiin vielä silloin törmäsin.

Kappaleessa Rillumareitä tätä kuvaillaan mm. näin:

on siinä rockabillii

sekä heinälatoa

ei sen tenho koskaan

mihinkään katoa

siinä kuuluu rytmi menneen

vuosikymmenen

se mukaan kaikki tempaa

sitä kiellä en

Tyyli vaikuttaa viiden vuoden aikana lipuneen billyn kustannuksella enemmän rillumareihin, mitä voi tarkastella kahdelta kantilta. Se vie musiikkia kauemmas mieltymysteni polttopisteestä, mutta mahdollistaa suuremman suosion.

Olen ollut viestinnästä aistivinani, että suosio tosiaankin olisi noususuunnassa. Menestystä tuntuu tulleen tanssiyleisön keskuudessa, mikä on pelkästään hyvä juttu. Amerikkalaisjuurevamman tavaran ujuttautuminen - on sitä toki siellä ollutkin - suomalaisen perusiskelmän sekaan lavoille on ihan suotavaa.

Sanoituksissa kuulen pyrkimystä valoisuuteen, minkä tulkitsen tarkoitukselliseksi vastapainoksi osaa perinteistä tanssimusiikkia hallitsevalle melankolialle. Ja kai siinä huumoriakin on mukana, kun peräkkäin on pläjäytetty laulut Matkalla ja Tuntemattomaan. Viitataan Pelle Miljoonaan?

Vain yksi sydän saa toimia näytteenä ihan jo sen vuoksi, että toi mieleen Jimmy Nailin. Ei muuten, mutta kun tällä on biisi Only one heart.

Tässä kohtaa on syytä muistuttaa, että jo jutun aiheeksi pääseminen edellyttää levyltä jonkinmoista subjektiivisesti kokemaani hyvyyttä. Sellaista myös Riimejä Ja Riitasointuja sisältää.

Se ei kuitenkaan ole mielestäni mikään tykkialbumi. Etenkin Lättähatun Paluu (2020) saa täällä veren kiertämään selkeästi vilkkaammin. Itse asiassa nyt kuunneltuna se vaikuttaa kasvaneen hyllyssä kivasti korkoa.

Peruskvartettia (Vesa Haaja, Mika Jokinen, Pete Salomaa, Timo Järvinen) on täydennetty säästeliäästi siellä täällä eri instrumentein. Löytyy jousia, trumpettia, viulua, mandoliinia ja pianoa. Eniten vierailuaikaa saa Ismo Haavisto huuliharpun ja haitarin kanssa. Mainittakoon myös tämän veli Marko, joka vastaa yhden tekstin suomennoksesta.

Toden totta, osa biiseistä on käännöksiä. Näitä on tehtailtu ulkomaisista lauluista, mutta myös Francine-materiaalista. Yhtyehän oli basisti Salomaan ja kitaristi Jokisen 80-luvulla perustama rockabilly- ja rock and roll -ryhmä.

Sitten siihen hifistelyyn.

Korostettakoon, että uskaltaakseni kirjoittaa seuraavan kuuntelin useina päivinä, eri soittimilla ja sekä suoratoistoversioon että bändin aiempiin levyihin vertaillen. Minusta tuotannossa on jotain kysymysmerkkiä. Jokin siinä häiritsee. Mussutin samantapaisesta asiasta taannoin Kimmo Rauhamäen & Painavan Sanan tapauksessa ja on tuossa vielä kolmaskin tuore esimerkki.

Äänikuvassa on olevinaan ylimääräistä pöhinää. Onko se kaiun käytöstä johtuvaa, en osaa sanoa. Joka tapauksessa viiden vuoden takainen Pääesiintyjät on korvissani kirkkaamman ja puhtaamman kuuloinen.

Takaraivossa joku kuiskuttelee nykymusiikin tuotantopolitiikasta, jolla kavennetaan dynamiikkaa. Onko kyse siitä, en pysty arvaamaan. No ainakaan tässä ei onneksi ole toteutettu ns. puurotuotantoa, eli ei ole ahdettu nauhalle raitakaupalla nyanssit tappavaa höttöä.

Käytetty studio ja henkilökunta eivät ole matkan varrella vaihtuneet.

Onneksi ongelma ei ole fataali, enempikin hieman minua(ko vain?) kiusaava. Ja täytyy myös tunnustaa Pääesiintyjien olevan varmuudella toimivampi lavalla kuin levyllä. Näin tohdin väittää vailla livekokemusta.

Kaikesta huolimatta jatkoon.

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:

• UUTUUSLEVYT - Pääesiintyjät: Lättähatun Paluu
• UUTUUSLEVYT - Kimmo Rauhamäki & Painava Sana: Kivelle
• LEVYT - Jimmy Nail: Crocodile Shoes

UUTUUSLEVYT - Pääesiintyjät: Lättähatun Paluu

Lättähatun Paluu (2020) on oiva nimi Pääesiintyjien toiselle pitkäsoitolle. Kansikuva väreineen ja fontteineen on nostalgisella tavalla tyylikäs. Musiikki vaikuttaa tavattoman rennosti ja vaivattomasti soitetulta. Toisaalta se on leimallisen suomalaista iskelmää, ei tosin sieltä viikonloppuisän mollisäkistä. Toisaalta siinä kuuluu monista valtameren takaisista juurimusan alalajeista kunnioittaen omaksutut vaikutteet.

Agents? Rauli? Topi? Etukäteen oli mahdotonta olla mielessään vertailematta. Kuunnellessani huomasin unohtaneeni kyseiset Amerikan ja Suomen meininkiä menestyksekkäimmin yhdistelleet legendat. Silti sitä jostain syystä yrittää kaiken itselleen uuden sijoittaa tuntemansa musiikkikartaston eri kolkkiin.

Esimerkiksi paketin korkkaava Vaeltaja kuljetellaan läpi Dr.Feelgoodin Roxetten mieleen tuovalla kitarakuviolla. Muukalainen iskelmöi kantrihengessä.

Kaunis päivä voisi olla A.Aallon Rytmiorkesterin ohjelmistoa, mutten jaksa uskoa heidän taipuvan yhtä valoisan raikkaaseen tulkintaan hyvällä tavalla naiivista laulusta. Biisi muuten sisältää hieman Jamaikalle haiskahtavaa kitarointia. Sitä itseään on täynnä yksi kohokohdista Paras mies. Tämähän on jo silkkaa skata, ellei nyt sitten jotain muuta karibialaista genreä. Hyväntuulista, jos mikä.

Rock and roll soi ehkä puhtaimmillaan kappaleessa Aina kun sanon juu. Vastaavanlaista herkkua tarjoilee helismaalaiseen kulkuriromantiikkaan nojaava Kulkurin keidas.

Kolmantena samaa kategoriaa edustaa Sekaisin kuin käki, jonka nostan tässä vaiheessa jalustalle. Nämä ovat juuri sitä mitä odotin, erittäin toimivaa, tanssittavaa 50-luvun jenkkikamaa härmäläisin vivahtein.

Jos puutteita hakee, ensimmäisenä korvaan särähtää tusinaiskelmältä lauluna kuulostava Kun kaiken haluaa, jonka pitää pinnalla riittävän onnistunut toteutus. Samoin Leevi And The Leavingsin Rock on Rudyn tulkinnan olisin toivonut hieman enemmän poikkeavan alkuperäisestä.

Pääesiintyjät on Francine-basisti Pete Salomaan luotsaama orkesteri. Molempien bändien alkuperäinen, jo ajat sitten molemmat jättänyt kitaristi Mika Jokinen palasi remmiin saatuaan tietää, ettei tällä kertaa joudu lauluvastuuseen. Sille tontille löytyi Pääesiintyjiin 25 vuotta aiemmin jo lähes pestattu, Whistle Bait- ja Agents-taustainen Vesa Haaja. Rumpaliksi saatiin Timo Järvinen.

Täytyy huomata, että Pääesiintyjiä ei käytännössä ollut olemassakaan vuosien 1993 ja 2018 välillä. Debyyttialbumia Pitkäsoitto (1993) seuranneen lyhyen keikkarupeaman jälkeen homma hiipui. Sen sijaan Francine ilman Jokista on ollut enemmän tai vähemmän aktiivinen koko ajan.

Biisien tekijätiedoista voisin tarkemmin tietämättä arvella, että noin puolet materiaalista on suomennettua Francinea. Käännöksiä on Haajan ohella tehnyt neljän numeron verran Marko Haavisto. Hänelläkin on Badding Rockersin ja Poutahaukkojen kanssa sekä soolona aikamoiset meriitit pellolla, jota Pääesiintyjät nyt kyntää.

Lättähatun Paluu sai kunnian olla ensimmäinen Apulaissheriffin hankinta 2020 julkaistuista äänitteistä, eikä ollenkaan huono olekaan. Pahus kun tajusin vasta kaupat tehtyäni, että Jungle Recordsilla olisi ollut tarjolla 100 kappaleen erikoispainoksen kylkiäisenä CD-single.

Kansiteksteissä vihjailtiin mahdollisella Pitkäsoiton uudelleenjulkaisulla, mitä ajatusta kannatan lämpimästi.

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:

• UUTUUSLEVYT - Kolmas Nainen: Linjassa