Olin väärässä kun ajattelin parin kuuntelun jälkeen että ei tämä niin erikoinen ole loisteliaan Soulavariksen (2022) jälkeen. Ei toki niin hyväkään, mutta nyt tiedän tämän voivan kasvaa. Kasvun merkkejä kun on nähtävillä jo näin alle kuukauden tuttavuuden jälkeen.
Suomalaista Muotoiluu (2025) J.Karjalaisen tuoreimpana työnäytteenä on miehen pitkän uran toiseksi eniten soololevy. Ainut 100-prosenttisesti yksin soitettu ja laulettu on toistaiseksi ollut Lännen-Jukka (2006).
Nytkin puhtaiksi sooloesityksiksi jäi kymmenestä raidasta kolme. Jukkahan työsti koko paketin ensin itsekseen Keltaisessa talossa. Viimeistely ja mausteitten ripottelu hoitui tuottaja Väinö Karjalaisen ja Pekka Nisun Kvark-studioilla kaksikon äänittämänä.
Abdissa Assefa napsutteli neljään biisiin erilaisia lyömäsoittimia ja Antti Vuorenmaa hoiteli viiteen, pääosin noihin samoihin syntetisaattoreita ja pianoita. Väinön vastuulle jäi loput, mikä meinaa lisää lyömäsiä ja syntikoita, kitaraa ja bassoa. Studiolivestä ei voi puhua, vaan raitoja on synnytetty pienemmissä erissä.
Tuolla menetelmällä saatiin aikaiseksi jälleen uusi luku kirjaan, joka pitää sisällään J.Karjalaisen musiikillista osaamista viimeisen 45 vuoden ajalta.
Toisin kuin moni voisi luulla, luku on aivan omanlaisensa. Ei mene niin, että Jii tekee kerrasta toiseen samankaltaista musaa. Se ei pidä paikkaansa edes hänen hittilevyjensä osalta, olipa kyse Mustista Laseista, Electric Saunasta tai mistä tahansa. Lännen-Jukan aika ei ole ainut muusta poikkeava jakso maestron uralla.
En todellakaan löydä vanhemmista albumia, johon Suomalaista Muotoiluu olisi yksikäsitteisesti verrattavissa. Tietenkin siltä voi osoittaa tuttuja elementtejä, mutta niin pitääkin voida. Vähintäänkin saa.
Kun ensinäyte tulevalta ilmestyi viime vuoden puolella, olin melkein haltioissani. Mary Ann yllätti totaalisesti. Yksinkertainen laulu, mies ja kitara. Mississippi John Hurtin tapaan esitetty herkkä tilannekuva oli sellainen, että pidin sitä jo 10 sekuntia kuultuani yhdenlaisena merkkiteoksena, ja pidän vieläkin sen ollessa tuttu.
On varmaan liioiteltua puhua rohkeudesta, mutta jotain hienoa on siinä, kun kaiken kokenut valioliigan pelaaja pisti levyttäen tuolla tyylillä. Suuri yleisö saattoi odottaa yhtä, mutta sieltä tulikin toista. Ilmeisesti meni silti läpi.
Takapenkillä vanhan Cadin kätkee sanoitukseensa sijamuodon verran taiteellista vapautta. Ganesista ja Roadrunnerista (1974) inspiroitunut kappale viittaa myös Popedaan ja entiseen keskipohjalaiseen kuntaan.
on ikkunat auki Eurooppaan
Stokikseen ja Kälviään
suksi luistaa ja rokki soi
vanha gimma kiikuttaa
Kai se kuuluisi sanoa Kälviälle, mutta tekstin rytmitys johti tällaiseen ratkaisuun.
Vastaavasti nimiraidan kertosäkeessä Karjalainen harrastaa sellaista sanan jakoa riveille, joka tuppaa allekirjoittanutta miellyttämään.
muotoiluu
muotoiluu
suomalaista muo-
toiluu
Ja vielä, pulputtavaksi sovitetussa Sinéadin laulussa soi "Sineadin", ei "Sainiidin" laulu kuten suomalainen sen herkästi lausuu. Irlantilaisittain se muuten kuuluu nettihaun mukaan jotakuinkin "Shineed". Ihan sama mikä on "oikein", mutta laulussa se lauletaan nyt laulun ehdoilla ja se on oikein.
Minua on pitemmän päälle alkanut aavistuksen arveluttamaan Jiin tapa selittää monia tekstejään. Nyt pidän kuitenkin ihan kivana, kun sain jostain lukea, että Koh-i-Noor kertoo kynästä eikä timantista kuten sen Aku Ankka -taustalla alkuun tulkitsin.
Kiekon ainut yhtyetoteutuksen saanut ja siten hyvin peruskarjalainen ralli on Uuteen satamaan. Sillä kuullaan Vuorenmaan sähköpianoa ja syntikkaa, Mamba Assefan rumpuja sekä Väinön sähkistä, bassoa, perkussioita ja - kyllä, kannen mukaan Assefan lisäksi myös Väinön - rumpuja. Jii: laulu, kitara ja huuliharppu.
Kyllä mää vaan tästäkin tykkään. Hattua ylös taiteilijalle, taas.
-----
Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:
- UUTUUSLEVYT - J.Karjalainen: Soulavaris
- SOITTOLISTAT - El Sauna Yhtyeineen & Black Glasses: J.Blues
- VÄLIPALAT - Kadonneet Karjalaiset Ja Mustat Lasit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti