UUTUUSLEVYT - Antero Jakoila & Dave Lindholm: Vol. II

Apulaissheriffin 38 ja risat -kuukautisen taipaleen aikana tämä on jo kuudes Dave Lindholmin uutuuskiekko, josta kirjoitan. Tai sama kait se on esittää asia reilusti ja totuudenmukaisesti. Tämä on Antero Jakoilan ja Daven yhteinen, ytimekkäästi nimetty Vol. II (2022).

Ykkösvoluumi, jota en ole edes kuullut, ilmestyi aivan tuossa hetki sitten. Crazy Moon (1979) joutaisi viimein tulla päivitetyksi CD-formaattiin, vaikka epäilenkin uudelleenjulkaisuihin erikoistuneiden yhtiöiden intoa ko. manööveriin, kun kyseessä on EP.

Vol. II menee allekirjoittaneen säilytystiloissa Dave-osastolle, niin tasaveroisesti kahden taiteilijan teos kuin onkin. Siellä säilyvät jo nyt yhteistyöt Donnerista Frangeniin ja bändilevyt Ferrisistä Messengersiin. Näin se on itselleni selkeintä huolimatta tämänkin albumin tekijöiden nimien järjestyksestä kannessa.

Tuttavuuden alkumetreillä huomaan kahden Jakoilan sävellyksen nousevan esiin kuuden keskimäärin pitkähkön esityksen kattauksesta. 

Riijannalla herrat går latino. Erehdyin ensisoitolla luulemaan espanjalaisittain tikkaavaa kitaraa mandoliiniksi, mutta sellaista ei ole kannen mukaan mukana. Lindholm kertoilee jutellen, pistäen vain jokuselle riville nuottia sekaan.

Puheilmaisu on korviinpistävä piirre levyllä. Viidestä tekstistä kaksi heitetään kuulijan pureskeltavaksi täysin ja pari muuta puolittain pelkän puheen keinoin. Ratkaisu on toimiva, saaden ainakin meikäläisen automaattisesti seuramaan suusta päästeltyä herkemmin kuin yleensä. Lindholmin sanoituksia leimaa ehkä tavallista enemmän tarinallisuus ja mystisyys.

Toinen esillenouseva kappale on se toinen täysin suorasanaisen kerronnan keinoin heitetty, mittava Ja arki jatkuu. Ei tämäkään räppiä ole. Runoutta mieluummin. Vangitseva kertomus, jonka mielikuvituksellinen tausta pitää yhtä lailla otteessaan. Jakoilan syntetisaattorikitara ottaa isoa roolia.

Rap-musiikista puhuen, lopun äänimaailma tööttäilevine autoineen ja kirskuvine jarruineen toi saman tien mieleen Grandmaster Flash & The Furious Fiven mestarillisen The Messagen viimeminuutin. Melko mestarillisena pidän myös kaksikon suoritusta biisillä.

Vol. II on vallan hieno työ kokonaisuutenakin. Se ottaa ensivaikutelmien perusteella paikan alussa mainitsemani kuuden joukon keulilta, mitä kokemaani hyvyyteen tulee.

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:

• UUTUUSLEVYT - Dave Lindholm Lights: Dave Lindholm Lights
• LEVYT - Isokynä Lindholm: Sirkus

VÄLIMALLIN PIKKULEVYJÄ SUOMESTA #8 - M.A. Numminen: Goes Tech-No - Yes Sir, Ich Kann Boogie

Mauri Antero Nummiselta on voinut kaikilla taide- ja miksei muillakin rintamilla odottaa käytännössä miltei mitä vain. Näin ollen ei ollut syytä yllättyä, kun häneltä ilmestyi kotimaisen konemusiikin vuosikymmenellä levy M.A. Numminen Goes Tech-No - En Tahdo Olla Prinsessa, Olen Boogie (1995).

Sama putkahti myös ruotsiksi otsikolla M.A. Numminen Goes Tech-No - Jag Vill Inte Vara En Prinsessa, Jag Är Boogie (1995). Kokonaisen LP:n julkaisemista molemmilla kotimaisilla taiteilija oli harrastanut jo 70- ja 80-luvuilla.

Tällä kertaa ei siinäkään vielä kaikki. Edellisten päälle tekaistiin vielä saksaksi kolmen raidan EP M.A. Numminen Goes Tech-No - Yes Sir, Ich Kann Boogie (2001).

Vuonna 2001 koko nippu koottiin 2CD:lle ja täräytettiin uudestaan kauppoihin.

Uuspainoksella käytettiin varsin epäsuhtaista pakkausalgoritmia: ensimmäiselle laserlätylle suomen- ja ruotsinkieliset äänitykset (23 biisiä), toiselle saksalaiset (3). Paneudumme nyt lyhyesti jälkimmäiseen. Teemme sen toissakesäisen minisarjan piikkiin, sitä jatkaen. Lopun linkkien kautta pääsee alkuperäisen sarjan pariin.

Espanjalainen disco-duo Baccara tanssitti Eurooppaa -77 hitillään Yes sir, I can boogie. Ei aikaakaan, kun Irina Milan suomensi ja Kassu Halonen sovitti sen Einin esitettäväksi nimellä Yes sir, alkaa polttaa.

Numminen ei olisi Numminen, jos hän ei olisi itseään varten kääntänyt klassikkoa uudestaan. Teki sen siis samoin tein kolmesti. Luulen itse kunkin törmänneen vähintään yhteen versioon. Minulle Yes Sir, ich kann Boogie napsahtaa kivoimmin, johtuen varmaan itselleni eksoottisimmasta kielestä.

Musiikillisestihan en tämän kanssa samoile aivan omimmilla seuduillani. Pedro Hietasen sovittama Lo-Fi-tekno kyllä toimii pieninä annoksina. Annokselle tekee nannaa, kun M.A. paukuttaa sen tuolla opinnot lukion toiselle luokalle jättämälläni kielellä. Täysin ummikkona ei tarvi kuunnella. Jotain jopa ymmärrän.

Kolmen kappaleen pikkulevy on koko lailla sopiva kertasatsi tätä torttua. LP-mittaisena voin sanoa, että hieman alkaa tuntua ähkyä. Tupla-CD:n kanssa pitää jo olla tarkkana, ettei saa vakavaa yliannostusta.

Orkesterin kokoomus on kansivihkosen mukaan:

• Pedro Hietanen, syntetisaattorit
• Antero Jakoila, kitara
• Jorma Hämäläinen, rytmipalvelu (?)

100-prosenttista varmuutta Jakoilan mukanaolosta EP-osuudella ei ole. Nuo tiedot kun koskevat koko isoa pakettia. Ehkä nyt kuitenkin uskon biisissä Dabei weiss die ganze Welt ich liebe dich soivan kitaran tulevan alun perin aidosta soittimesta, vaikka se kovin työstetyltä kuulostaakin lopputuotteella.

Lauluhan on vanha kunnon Don't let me be misunderstood. Nina Simonen originaali on vuodelta 1964, jonka jälkeen tulkintojaan ovat nauhalle tempaisseet The Animals, Joe Cocker ja kymmenet, kymmenet muut.  Nummistekno-EP:llä se edustaa mielestäni selkeästi parasta antia, ollen ihan hyvä.

Vastaavasti heikoin lenkki on valitettavankin kertakäyttöinen Tech-Perhaps. Kuorossa sillä kuullaan Maurin lisäksi Pedroa ja Calle Lindholmia, Daven veljeä.

Aika veijareita.

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:

• VÄLIMALLIN PIKKULEVYJÄ SUOMESTA - Tulossa...
• VÄLIMALLIN PIKKULEVYJÄ SUOMESTA #7 - The Hangovers: The Hangovers
• KIRJAT - M.A. Numminen: Kaukana väijyy ystäviä - Muistelmat I

LEVYT - Dave Lindholm: "LLL"

Kun ensi kertaa elämässäni, kesäkuun -93 puolivälin hujakoilla rustasin nimeni pitempään työsuhteeseen tähtäävään sopimukseen, oli Dave Lindholm tauolla. Taiteilija piti isyyslomaa. Minä en tuona kesänä tietenkään lomaillut.

Kun alkuun kolmen kuukauden määräaikaiseksi sovittu pestini jatko sinetöitiin, oli Lindholmilla jo uusi albumi hyvinkin julkaisua vaille valmis. Nimensä se sai solistin tyttäreltä, jonka sanavarasto oli vielä vauvamaisen niukka.

"LLL" (1993) putkahti lokakuun alussa. Bändityöt huomioiden se oli noin kolmaskymmenes LP tekijältään. LP ja LP, toistaiseksi kun sitä ei ole fyysisesti julkaistu muuten kuin CD:nä.

Sähköpeleittä toteutettu levy huokuu kodikasta lämpöä. On leppoisaa musisointia koko koplalta.

Maestro itse hoitaa laulun, akustiset kitarat (mukaan lukien dobro) sekä huuliharpun. Heikki Virtanen soittaa kontrabassoa, Mongo Aaltonen napsuttelee perkussioita.

Antero Jakoila äänitti ja tuotti, eikä välttämättä malttanut kaiken aikaa antaa aseensa roikkua vyöllään. Ainakin Lamppu Laamasen Dave-kirja vihjaa tämän kitaran soivan rempseällä avausraidalla Annan kitaran laulaa vaan.

Olin pitkään uskossa, että siinä olisi käsketty Anna kitaran laulaa vaan. Näin vielä 10 vuotta myöhemmin, kun samaisen työpaikkani väestä kasattu kolmimiehinen yhtye tuotakin rallia kolmella keikallaan veivasi, Lautamiehet nimittäin. Nimen voisi väärinkuulla vielä vaikka muodossa Annan kitara laulaa vaan.

Parhaasta päästä valikoimaa pidän laulua Neidot niiailee. Matalalta vedettyä, rauhallista vokalisointia ja sitä tukevaa rentoa säestystä. Kiireettömän tunnelman aistii. Sitähän se kaikki on tällä levyllä.

Voin kuvitella suuren osan musiikin pakottomuudesta juontuvan siitä, että se on sananmukaisesti kotitekoista. Äänityspaikkana toimi Jakoilan olohuone, joka oli mikrofoneilla ja kasiraitanauhurilla varustettuna muuttunut studioksi. Mukavahan siellä on varmaan ollut taidetta tuottaa.

Tekstimielessä Miljoonan kilometrin turha juoksu koskettaa kuvaillessaan byrokratian armoille joutunutta.

toinen pitäis lähettää

toinen pitäis hakea

kaavakkeiden maailma

tosi köyhää arkee

ja sähän täytit jo

mitä pyydettiin

ne hävis uudestaan

käännä selkäs ja lähde

Loppukaneetissa kertoja ohjeistaa päähenkilöä:

tee kaunis päätös

lopeta tuo

miljoonan kilometrin turha juoksu

Hän tulee kotiin herättää edellisen tavoin ajatuksia oravanpyörän jättämisestä. Sen viesti on tosin tulkittavissa muinkin tavoin. Ehkä tämä on laatuisan tekstittäjän merkki. Sellaisenahan Lindholmia yleisesti pidetään.

Niin minäkin, mutta kyllä hän Apulaissheriffille on ensi sijassa muusikko.

"LLL":llä ajatukseni tulee tuetuksi peräti kolmen instrumentaalin voimin. Keltainen kaunotar on hieno, samoin kuin samanhenkinen Vanhat kunnon kengät. En saane osakseni runsaasti vastaväitteitä, jos näittenkin nojalla ylistän Daven taitoja kuusikielisen kanssa.

Korkeimmalle pallille kahden ohi nousee vaivattomasti keinahteleva Latino san. Virtasen ja Aaltosen panos on korvaamaton. Trio luo vaikutelman aurinkoisesta, mutta tuulen vireen ansiosta ei tukalasta olotilasta jossain, missä puhutaan jotain muuta kieltä kuin omaamme. Ollaan kenties portugalilaisen pikkukylän katukahvilassa.

Ja nämä heput ovat suomalaisia!

Palaan vielä hetkeksi lyriikkaan. Se on Davella aika usein sellaista, ettei siitä helpolla saa otetta. Tarkoituksella tai ilman, on hän jo vuosikymmenet loihtinut tajunnanvirtaa, joka jättää paljon avoimeksi. Vaikka itse kuuntelijana useimmiten annan rivien valua tajuntaan ja ulos niitä puimatta, ovat ne toisinaan tehneet passiivisesta vastaanottajasta aktiivisen ajattelijan.

Ei tänään, Macbeth käy Shakespearen hahmoja läpi niin veikeästi, etten sen kohdalla edes pyri tulkintoihin.

"LLL" kuuluu hyvän tuulen musiikin tarjoajiin kuten esimerkiksi Karjalaisen Keltaisessa Talossa (1990) ja Röyhkän Mielummin Vanha Kuin Aikuinen (1987). Jokainen kolmikosta on omiaan tuomaan valoa harmaaseen päivään. Mongo muuten on sattumoisin mukana myös tuolla Karjalaisen älppärillä.

Meikäläisen taival alussa mainitun työnantajan palkkalistoilla kesti paria kuukautta vaille 20 vuotta, mutta vielä 28 vuodenkin ikäisenä "LLL" on aivan mahtava levy!

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:

• KIMPPALEVYJÄ #3 - Dave Lindholm & Otto Donner: More Than 123
• LEVYT - J.Karjalainen: Keltaisessa Talossa
• LEVYT - Kauko Röyhkä & Narttu: Mielummin Vanha Kuin Aikuinen

LEVYT - Rauli Badding Somerjoki: Näin Käy Rock & Roll

Näin Käy Rock & Roll (1974) oli Baddingin toinen täysimittainen soolotyö.

En tiedä pitikö joku kansikuvan (yllä) tärähtäneisyyttä epäonnistumisena vai mikä oli syy sen vaihtamiseen uusintajulkaisujen myötä hieman erilaiseksi (alla).

Svart Recordsin vuoden 2017 painos palautti alkuperäisen kannen, mikä oli oikea ratkaisu. Ei pelkästään siksi, että historiaa ei mielestäni tulisi muuttaa, vaan myös siksi, että pidän vuoden -74 versiota parempana. Siinä on tähti itselleen tyypillisessä asennossa - pitäisi ehkä sanoa tyypillisessä asennossa silloin, kun oli vauhti päällä ja estot pois - eikä mikrofoni peitä naamaa.

Yllä näkyvät otokset nappasin Rajalan kirjasta ja Badding-boksin vihkosesta. Niinhän tuo ylempi vähän vinksahti enkä laiskuuttani viitsinyt korjata.

Omana levynään en tätä omista, kuten en yhtään muutakaan Somerjoelta. Kaikki Laulut (1997) kun sisältää käytännössä kaikki laulajan laulut. Näin Käy Rock & Roll on sijoitettu kokoelmalootan kolmos-CD:n alkuun. Biisijärjestys on yhtä poikkeusta vaille uskollinen LP:lle. Paratiisi kaikkien tietämänä hittinä on nostettu keulille. Pieni kauneusvirhe.

Badding nousi 70-luvun alkuvuosina kotimaisen musiikkikaartin eturiviin. Hän taisi olla ensimmäinen suomeksi rokkia esittänyt artisti, joka tempun teki. Synnyin Rokkaamaan (1971) ei vielä kummoisesti menestynyt kaupallisesti. Suuri jysäys saatin vuoden -73 singlellä Fiilaten ja höyläten. Sen jälkeen miestä revittiin joka suuntaan.

Ehkä suosio loi paineita toisen levyn tekemiseen. Ainakin kaiken keskipiste alkoi ahdistua menosta. Niin tai näin, Näin Käy Rock & Roll vakuuttaa Apulaissheriffin vahvemmin kuin debyytti. Tekemässä oli suurehko joukko nimekästäkin porukkaa.

Jukka Tolonen käväisi tempaisemassa Paratiisin soolon ja soittaa parilla muullakin raidalla. Päävastuun kitaroista kantavat Antero Jakoila ja Albert Järvinen. Kehotan eritoten kiinnittämään huomiota parivaljakon työskentelyyn Luut kasaan Beethovenilla. Siinä soi sekä rock että roll.

Utuinen lattari Eeva ja zeus käy rytmikaksikon taidonnäytteestä. Tapani "Nappi" Ikonen nakuttaa ja sutii, basson kieliä sormeilee Måns Groundstroem, joka sai puolivälissä nauhoituksia pistää päähänsä myös tuottajan lippalakin. Pestin aloittanut M.A. Numminen jätti leikin kesken, kun kovassa kurssissa etenkin Ruotsissa ollut oma ura vei ylen määrin aikaa.

Erittäin paljon Nummisen kanssa yhteistyötä tehnyt Jani Uhlenius miehitti pianojakkaraa. Esimerkiksi hänen soitostaan ehdotan kappaletta Enin mä voin antaa. Sillä loistavat myös naistaustalaulajat Irma Tapio ja Maija Hapuoja.

Kuten loistavat myös Hectorin Dreamin'-suomennoksella Toivon, jota E.Inkisen viuluryhmä komeasti värittää. Hector muuten teki teksteistä kolme, Jarkko Laine neljä, Rauli itse neljä ja puoli. Yhdet sanoitukset saatiin Pirkko-Liisa Vakkurilta ja Nummiselta.

Ylijäävä puolikas kuuluu Arja Tiaiselle, joka kirjoitti Paratiisin raakaversion. Solisti itse hioi sen lopulliseen muotoonsa. Muutokset eivät olleet massiivisia, mutta paransivat lopputulosta selkeästi.

Kiekolla kuultava mieskuoro pääsee parhaiten oikeuksiinsa doowop-numerolla Oi kuu. Äänessä ovat Arto Alaspää, Kalle Fält ja Pepe Willberg. Badding levytti biisin jo toistamiseen.

Kuorosovitukset on merkitty toisena äänittäjänäkin Harry Bergströmin ohella toimineen Erkki Hyvösen nimiin. Jo mainittujen lisäksi hänellä oli ohjattavanaan duo Carita Holmström - Marianne Nyman, joka on mukana LP:n rokkaavalla nimikappaleella.

Näin käy rock & roll käynnistyy Tanja Tolosen tutuin sanoin puntista, rokista ja puntin väpättämisestä. Laineen teksti on tähän päivään paikoitellen hiukan korni. Vai miltä vaikuttaa?

oot sä koskaan kuullut fonia

kun se rääkyy bluesia

täyttää röhkien

pääkopat kaikkien

Ajan henkeen lyriikka ilmeisesti sopi ongelmitta, ja itse asiassa Raulin vetämänä sopii tähänkin päivään. Se oli mestarin taito. Pistää homma toimimaan ja tehdä taiteesta ajatonta.

Saksofonia kuullaan albumilla tuon lisäksi muutenkin. Tenoria puhaltavat Risto Pensola ja Reijo Lehtovirta.

Oli siinä seurakuntaa kerrakseen äänitettä synnyttämässä. Vielä jäi kertomatta, että jutun alussa puitu valokuva jatkotyöstöineen on legendaarisen Risto Vuorimiehen käsialaa. Tämä vastasi aikoinaan monen klassikon kansitaiteesta, tunnetuimpana eittämättä Hurriganesin Roadrunner (1974).

Nostetaan lopuksi pari näytettä päähenkilön kyvyistä muulla kuin rokin saralla. Sydämessäni osoittaa vastaansanomattomasti Baddingin ensiluokkaisuuden balladilaulajana. Ellei se riitä, niin viimeistään suloisen murheellisen tarinan kertova Teinienkeli ja Raulin sydäntä riipivä tulkinta siitä todistanevat väitteeni faktaksi.

Kansalaiset, Näin Käy Rock & Roll on aivan mahtava levy!

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:

• KIRJAT - Jukka Rajala: Kaita Polku - Rauli Badding Somerjoen tarina
• LEVYT - Rauli Badding Somerjoki: Ikkunaprinsessa
• LEVYT - Hurriganes: Roadrunner

KIMPPALEVYJÄ #6 - Topi Sorsakoski & Reijo Taipale: Kulkukoirat

Heitänpä minisarjan encoreksi vielä lyhkäisehkön jutun tuotteesta, joka mielestäni ansaitsee hyppysellisen huomiota.

Kulkukoirat (1992) on merkittävä tapaus juuri siksi, että se on kimppalevy. Muuten se napsahtaa Apulaissheriffin aatoksissa luokkaan "ihan OK, ei enempää".

Topi Sorsakoski (s.1952) oli tuolloin jättisuosittu Suomessa. Reijo Taipale (s.1940) oli puolisen sukupolvea kokeneempi ja päässyt levylle jo nuoremman kossiaikoina. Sorsakoski oli loikannut rock-piireistä iskelmän maailmaan. Taipale oli arvostettu, "oikea" iskelmätähti. Tangojen tulkinta yhdisti miehiä.

Kun tuoreehko megamenestyjä lähti lähellä uransa aallonharjaa yhteistyöhön ihailemansa pitkän tien kulkijan kanssa, voi asiassa nähdä selkeän hatunnoston. Ei hänen olisi tarvinnut sitä tehdä, vaan hän halusi.

Homma vietiin maaliin melko salamyhkäisesti Taipaleen levy-yhtiöllä. Topin kotitalli EMI jätettiin nuolemaan näppejään, vaikka silläkin suunnalla oli suunnitelmia projektin osalta viritelty. Albumi kumminkin nauhoitettiin ja julkaistiin Bluebirdin toimesta. Oikeustoimiin ei onneksi ryhdytty.

Näin syntyi nivaska käännösbiisejä toteutettuna enemmän ja vähemmän kantrihengessä. Sitä ja muita lännen tyylejä yhdisteltiin kotimaiseen ja slaavilaiseen iskelmään. Tangot jätettiin rauhaan

Sessioitten pomona Antero Jakoila tuotti, sovitti, kitaroi ja taustalauloi. Nimimiehiä oli mukana muutenkin: Olli Haavisto kitaralla ja pedal steelillä, Antti Tammilehto bassolla ja kitaralla, Aikka Hakala rummuin, Veli-Matti Järvenpää haitaritse sekä Hillel Tokazier koskettimin ja pianolla. Lisäksi luomiseen osallistuivat itselleni vähemmän tutut Heikki Jäntti huuliharpun kera ja Marko Putkonen laulaen bassoäänen yhteen kappaleeseen.

Käännösbiiseillä on luonnollisesti kääntäjänsä. Tällä osastolla kolmasosan vastuusta kantoi aika moneen soppaan lusikkansa oman tuotantonsa ohella upottanut Pauli Matti Juhani Leskinen. Toiseksi eniten tekstijälkeä Kulkukoirille sai Juha Tapaninen. Sitten on yksittäisiä suomennoksia mm. Vexiltä ja Jarkko Laineelta. Äänitetietokanta fono.fi toimii hyvänä lähteenä tarkempia tietoja janoavalle.

Ensimmäiseksi singleksi kiekolta napattu Kulkukoirat kohosi kansan suosikiksi. Muita suomenkielisenä tutuimpia numeroita ovat ainakin lukemattomia tulkintoja osakseen saanut Kultaiset korvarenkaat ja Baddingin meillä tunnetuksi tekemä Tällainen hupsu. Putkosen basso kajahtelee jälkimmäisessä, mikä on aavistuksen mielikuvitukseton ratkaisu, koska Raulin versiossa oli samanlainen.

Näytteeksi nakkaan alunperin Wiley Walkerin ja Gene Sullivanin jo vuonna 1941 savikiekolle nimellä When my blue moon turns to gold again saattaman rallin. Juicen kielipään läpikäytyään siitä tuli Elokuun viimeinen päivä. Molemmat päähenkilöt pääsevät ääneen ja Järvenpään kurttu soi muikeasti texmex-tyyliin.

Pienenä erikoisuutena sama materiaali on pakattu Kulkukoirat-LP:lle ja -CD:lle hieman eri järjestykseen. Lasermuodossa saa kaupan päälle yhden lisäesityksen.

Konec

Otsikon tsekin kielen pikakurssi ei ole tarpeen 70-luvun lapsille, jotka tuolloin katselivat mustavalkotelkkarista piirrettyjä kuten Rosvo-Rudolf. Muille tiedoksi, että se tarkoittaa loppua. Päättyvän minisarjan aiemmissa jaksoissa riepoteltiin seuraavia:

• Collins, Copeland & Cray
• Cash & Carter
• Lindholm & Donner
• Touré & Cooder
• Röyhkä, Pyysalo & Hurmerinta

Kovin C-voittoisia sukuja, huomaan.

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:

• KIMPPALEVYJÄ - Tulossa...
• KIMPPALEVYJÄ #5 - Albert Collins / Johnny Copeland / Robert Cray: Showdown!