Jutut ajassa

Näytetään tekstit, joissa on tunniste >> Miikka Kivimäki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste >> Miikka Kivimäki. Näytä kaikki tekstit

27 heinäkuuta 2025

UUTUUSLEVYT - Micke & Lefty Featuring Chef: Live On Air

Lauantai 28.1.2023. Ylläs Jazz Blues. Pub Selvä Pyy, Äkäslompolo, Kolari. Micke & Lefty Featuring Chef esiintyvät vallan vimmatusti. Aivan mahtava keikka.

Oltiin onnekkaita, kun opittiin edellisenä iltana kantapään kautta, että liput melko maltillisesti porukkaa vetävään pubiin pitää kylän perinteisten pippaloitten aikaan ostaa etukäteen. Muistaakseni Emilia Sisco jäi näkemättä, nämä ei.

Soiton tauottua ostan suoraan lavalta trion minulta tuolloin puuttuneen levyn Let The Fire Lead (2020). Ensisavut siitä tulee otettua seuraavan päivän kotimatkalla autossa, jossain Tornion pohjoispuolella.

Perjantai 27.6.2025. Kalottjazz & Blues. City Park, Haaparanta. Micke Björklöf & Blue Strip esiintyy illalla. Olen palaamassa kotiin viiden päivän kierrokselta Lapista ja kuunnellut kaikki mukaan kahmimani CD:t. Monipäiväinen tapahtuma tarjoaisi paljonkin koettavaa (Emilia Sisco muuten täälläkin), mutta olen nyt vain läpikulkumatkalla.

Bändi tulee soundcheckiin ja saavun paikalle juuri ennen heitä. Olen saanut sovittua tärskyt ostaakseni Mickeltä pienen kokoonpanon tuoreen 2CD:n, jonka pistän soimaan Tornion eteläpuolella. Tupla ehtii Ouluun ajellessa pyörähtää läpi.

Viime vuoden puolella alkanutta erityisen hyvien kotimaisten keikkatallenteiden sarjaa jatkaa Live On Air (2025).


Tosiaan, suomalaisen juurimusiikin ystävät ovat saaneet viime aikoina nauttia erinomaisista konserttiäänitteistä. Parhaasta päästä niitä tuli ennen tätä lätty ensin Wentus Blues Bandilta ja sitten Jo' Buddy & Down Home King III:lta. Aika jäätävä kolmen suora, jos minulta kysytään.

Kun koitan usemmasta kuin yhdestä syystä liehuttaa musahommissa roots-lippua, niin on paikallaan kysyä mitä se juurimusiikki on. Mitä on roots? En aio parempaa vastausta antaa kuin että kuunnelkaa näitten kolmen miehen tuotoksia. Nämä osaavat olla monipuolisesti amerikkalaisen juurevia.

Micke rummuissa ynnä muissa kolistimissa, huuliharpussa ja paikoin kitarassakin, Ville "Lefty" Leppänen kitaroissa ja yhdesti huuliharpussa sekä Miikka "Chef" Kivimäki bassossa muodostavat paitsi teknisesti kyvykkään myös taiteellisesti tasokkaan ryhmän. Mielestäni.

Ja kuten Lefty sen yleisölle toteaa: "We all sing."

Albumi on puoliksi ihmisten edessä esitettyä ja puoliksi studioliveä. Ykköskiekko nauhoitettiin studio-olosuhteissa Kauhavalla, kakkonen BluesBaltica-festareilla Eutinissa, Saksassa. Samoilta kekkereiltä muuten on peräisin Björklöfin ison yhtyeen Blue Stripin live muutaman vuoden takaa.

Levyn voi sanoa olevan Euroopan/Saksan kiertelyn hedelmiä. Aloite nimittäin tuli Deutschlandfunk Radiolta korona-aikana. He ehdottivat käyttöönsä äänitystä, joka tehtäisiin kotioloissa. Näin tehtiin toukokuussa -20 ja tulos lähetettiin radion kautta saksalaisten kuultavaksi.

Sama asema oli kalustoineen paikalla vuoden -23 BluesBalticassa, nauhoitti keikan ja pisti senkin ulos On Stage -ohjelmassaan. Live On Air sisältää koosteen siitä.

Nyt molemmat aiemmin vain Deutschlandfunkin kuulijoita ilahduttaneet tapaukset ovat kaikkien saatavilla, samassa paketissa. Henkilökohtaisena mielipiteenäni Kauhava-sessiot tuottivat parasta levyille pistettyä MLFC:tä.

En muista jääneeni yhteenkään poppoon studiorieskaan akuutisti koukkuun, vaikka kaikki hyviä ovatkin. Studiolive sen sijaan jaksaa pitää otteessaan joka kerta. Ehkä siinä on noihin muihin nähden tiettyä viimeistelemättömyyttä ja rentoutta, joka lähes aina vetoaa minuun sileäksi hiottua tuotetta enemmän.

Liveosuus taas on, no se on vallan mainio. Se ei tietenkään tavoita tunnetta, jonka paikan päällä kokee, mutta näinhän se melkein aina menee.

Tarkemmin sisällöstä voisi todeta sen verran, että ykköslätkän biisit ovat kaikki studioalbumeilta tuttuja, painottuen kahteen viimeiseen. Vastaavasti kakkosella on seassa myös covereita, joita bändi ei ole vetänyt muutoin kuin keikoillaan. Kaksi kappaletta löytyy paketista kaksin kappalein, siis kerran molemmilta CD:iltä.

Liven päättävä Do the right thing taitaa toimia aina setin päättäjänä. Ylläksellä ainakin, ja sielläkin lietsoivat Eutinin tapaan juhlakansan taputtamaan tahtia, mitä ilolla muistelen.

Loppukuva olkoon jo siksikin Selvästä Pyystä:


-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:


Ei kommentteja:
Labels: , , ,

13 kesäkuuta 2025

VÄLIMALLIN PIKKULEVYJÄ SUOMESTA #12 - Sameli Rajala & The Backstrokes: Cuttin' Down!

Follow your heart saa luvan toimia tämänkertaisen pikkulevyjutun räjähtävänä avaajana.

Tunnustan, että kuuntelin alkuperäisesityksen vasta vastikään. Hienosti humppaa Ronnie Earl & The Broadcastersin originaalikin vuodelta 1985, mutta itselleni biisi tuli aikanaan tutuksi vuosimallin -90 Paladinsin säkenöivänä versiona.

Sameli Rajala & The Backstrokesin tulkinta sisältää roimemmin rasvaa plus kovasti karsinogeenejä ja on raakuudessaan minua eniten ravistava versio. Bändin nokkamies osoittautuu olleen jo tätä nauhoitettaessa ilmiömäinen kitaristi, joka pudottelee laulun sanoja rökälemäisesti ikään kuin lonkalta.

Käsittelyssä Cuttin' Down (2005).


EP on tietääkseni ensimmäinen äänite, jolla Rajala soittaa. Se ilmestyi kahdeksan vuotta aiemmin kuin The Sauce (2013) ja peräti 16 vuotta ennen Electric Rajalaa (2021). Tasaisen vauhdin taulukon mukaan joutuisimme odottelemaan seuraava ulostuloa vielä tovin.

Energisen rytmisektion iskevänä osana toimii Kai Jokiaho. Hän näyttäisi olleen Rajalan luottorumpali ja takoneen muutamaa Saucen kappaletta vaille läpi tämän tuotannon. Lisäksi hän on soittanut mm. Ben Granfeltin ja Erja Lyytisen levyillä.

Niin ikään parilla Saucen raidalla pelaava basisti Miikka "Chef" Kivimäki on tuttu erityisesti yhteistyöstä Micke & Leftyn kanssa. Pian Cuttin' Downin jälkeen hän levytti oululaisen Bluestonen riveissä ja oli myös osa varhaista Hehkumoa. Melko pitkäikäisen, kolme albumia työstäneen Lumberjacksin tuotanto on minulla haltuunottoa vaille hallussa.

Epäilemättä yllä kertomani kattaa vain osan kaksikon muista töistä.

Kepittäjä-vokalisti ei vielä tuossa vaiheessa käyttänyt taiteilijanimeä T. Sameli Rajala, sittemmin kyllä. Kuten jo totesin, oli jälki kohdillaan jo 2005.

EP:n käynnistäjä Believe it baby on kuusikon kepeintä antia ja hieman muusta materiaalista irrallisen oloinen blues rock, jolla Timo Ristilä vierailee urkuineen. Kitarasoolo paljastaa sen vääntäjän pääasiallisen vaikuttajan.

Vaikuttaja on tietenkin Stevie Ray Vaughan, jonka harvinainen Shake & bake on kattauksen ensimmäinen instrumentaali. Biisiä ei SRV:n "virallisilta" löydy, mutta on sisällytetty 3CD + DVD:n boksille S.R.V. (2000).

Follow your heart jyrää, mikä kai tuli jo selväksi.

Okie dokie stomp toisena lauluttomana biisinä etenee varsin kerkeätempoisesti. Svengaava tulkinta huokuu jump bluesia ellei peräti swingiä tai jazzia. Ensiesittäjä oli Clarence Gatemouth Brown 50-luvulla.

Rajalan soolonumero World keep on turning laskee kierrokset alas. Kappale on bluesia Fleetwood Macin debyyttialbumille sijoitetun alkuperäisen hengessä. Yksinkertaista ja rujon komeaa.

Rumble lopettaa kekkerit ja sen nimen kannessa nähdessäni mietin, olikohan tuota tarpeen julkaista. Kuuntelin ja hyväksyin. Rajalan pyssy ampuu omiaan ja Kivimäki pyörittää puolivälistä alkaen erityisen tarttuvaa kuviota, joka yhdessä muun trion paahdon kanssa tuo mieleen peräti Experiencen. On mitä mainioin ja kunniaa tekevä päivitys Link Wrayn klassikosta.

Kiekko vahvistaa näkemystä, jonka olen saanut T. Sameli Rajalan kahden pitkäsoiton ja some-toiminnan perusteella. Nimittäin sen, että hän imee inspiraationsa enimmäkseen valkoisesta bluesista Texas-painotteisesti. En toki tarkoita tämän olevan koko totuus, mutta ison osan sitä.

Cuttin' Downilla oli myös suuri vaikutus siihen, että innostuin pitkästä aikaa oikein urakalla kaivamaan hyllyistä, kaapeista ja laatikoista näitä alle LP:n, mutta yli singlen mittaisia äänitteitä. Huomasin tason niin kovaksi, että päätin jatkaa joskus pyöräyttämääni minisarjaa aiheen tiimoilta, nyt jo neljännen uuden osan verran.

Ei kai tätä mistään muualta tänä päivänä saa kuin tekijöiltä itseltään, jos sieltäkään. Minua onnisti.

CD on siitä erikoinen omakustanteiseksi (?) ensilevyksi, että sen kansiin on selvästi käytetty ideoita, aikaa ja vaivaa. Omalaatuisen huumorin sävyttäminä ne erottuvat joukosta edukseen, kun vielä kaikki teksti on värinäöltään rajoittuneelle meikäläisellekin ilman laseja luettavissa.

Se kaikkein tärkein eli musa on tiukkaa.


Turhan kaukana edessä siintää 2029. Eikö sitä jotakin jo ennen sitä?

1 kommentti:
Labels: , ,
Tilaa: Blogitekstit (Atom)