LEVYT - M.A. Numminen: Aarteeni, Juokaamme Likööri

Käsittelyvuoroon pääsee M.A. Nummisen pitkäsoitoista pisimpään ja toistaiseksi eniten minua viehättänyt Aarteeni, Juokaamme Likööri (1973).

Komeat kannet suunnitteli mainostoimisto Womena perustajanaan ja johtajanaan sittemmin Marimekon pelastajaksi hakeutunut Kirsti Paakkanen. Paraatisivun kuvassa M.A. istuu Kalastajatorpalla kera Eila Kiisken, joka kuului Womenan henkilökuntaan.

Pakkauksen keskimääräistä ylemmälle tasolle kohoava tyylikkyys ei rajoitu etukanteen. Discogsin kuvista voi todeta, että alkuperäisen LP:n toimiva graafinen ilme on käytössä CD-painoksessakin, jollainen minulla tässäkin tapauksessa on hallussani.

Kannet kertovat äänitteen sisältävän saksalaisia ja amerikkalaisia jatseja. Kappalekohtaisesti merkittyinä tanssilajeina mainitaan fokseja ja foxtrotteja (ai nekö on eri asiat?), muuan onestep ja yksi rheinländer.

Tyylilajin epäasiantuntijana tiedän vain jazzia olevan useita, paljonkin toisistaan poikkeavia suuntauksia. Tämän lajin jaska osuu kyllä aika keskelle makuhermoani etenkin, kun sitä iskevät taitavat soittajat ja laulaa hyvällä tavalla omintakeinen solisti. Vielä kun paikoin erittäinkin hykerryttävät lyriikat napsahtelevat kauttaaltaan maaliin, nousee kokonaisarvosana korkeaksi.

Kuten tunnettua on, myönnettiin Nummiselle tänä vuonna arvostettu Juha Vainio -palkinto. Aplodit.

Joku lukija saattaa muistaa miten roimin kirjallisuuden Finlandia-rumbaa, kun tasan vuosi sitten kirjoitin Daven Sirkuksesta (1973). Nummisen saamaa palkintoa en lähde arvostelemaan. Se kun ei ole tuon toisen tapaan yksittäistä teosta "ylistävä" ja samalla rajusti markkinoiva kaupallinen tapaus. Sen sijaan se on kulloisenkin saajansa siihenastiselle elämäntyölle jaettu tunnustus, rahalliselta arvoltaankin viidesosa Finlandiasta. Varsin hyväksyttävä juttu siis.

Otetaanpa muutama ansaintaperustelu Aarteeni-albumilta.

Neljimmäinen veljeksistä (Four brothers) edustaa rinkulalla ja ehkä koko Nummis-tuotannossa muutoinkin iloittelevinta verbaalihurjastelua. Jo tarina itsessään on mainio, mutta täyden loistonsa se saavuttaa vasta musiikin sekaan annosteltuna. Tekstielementtien rytmitys ja tiukka sijoittelu melodiaan säkenöi.

paitsi että soittimensa

teknisessä hallinnassa

muusikkomme oli suvereeni

niin myös vivahteiden

tajun syntymässään

aiheutti kai erityinen geeni

Säkeistön kertoma pätee pari termiä toisiksi vaihtamalla oivasti myös Mauri Anteron kynän jälkeen kyseisessä säkeistössä, biisissä ja koko LP:llä. Hän sanoitti yhtä vaille kaikki levyn raidat. Hyi olkoon! tuli Jarkko Laineelta.

Mikään aihe ei ole koskaan ollut sankarillemme mahdoton käsitellä lauluissa. Esimerkiksi käy vaikka Kuka on kierittänyt juuston rautatieasemalle?

eräänä yönä

kovaa ääntä kuultiin

liiteriin juuri

silloin murtauduttiin

ja juusto häipyi

se varastettiin

ja asemalle

se kieritettiin

Niin ikään hersyvin kääntein etenee Hoi mies, aukaisehan korsetti!

hoi mies aukaisehan korsetti

muut ei osaa sitä niin

jos et viitsi nyt

tai oot väsynyt

niin pane kiinni takaisin

In the mood suomentui suoraan muotoon Tunnelmassa, alkuperäisen ollessa instrumentaali. Version huipentumana voinee pitää päätymistä legendaariseen tunnelimaiseen tunnelmaan. Hurriganes takoi klassikon seuraavana vuonna otsikolla In the nude. Luulen ensikosketuksenani biisiin olleen kuitenkin Matchboxin tulkinnan vuodelta 1976. Unohda en myöskään Velipuolipuu-sketsiä, jossa sävellyksellä oli osansa.

Nuottiosastolla lainataan siis pääosin vanhaa amerikkalaista ja saksalaista, mutta sävelsi M.A. itsekin kaksi. Toinen on mainittu Laineen sanoitus ja toinen Ei päätä eikä häntää. Sovitustyö jakaantui orkesteriensa johtajien Jani Uhleniuksen (7), Rauno Lehtisen (4) ja Seppo Hovin (3) kesken.

CD-bonuksia, jotka mystisesti hävisivät allaolevasta kuvasta, sijoitettiin paketin lopun ohella sen alkuun. Olen hienokseltaan tuollaista vastaan. Voi niitä mukaan ottaa, mutta ei mielellään muualle kuin joukon jatkoksi, kokonaisuuden hännille.

Levyn kanteen palaten lainaan vielä Ilpo Saunion saatetekstiä. Hänen noottinsa päättyvät näin:

Tämän sävelkimaran kuunneltuaan otaksuttavasti myös arvoisa kuuntelija tulee vakuuttuneeksi, että nämä esitykset kirjataan alansa monumentaalisina suorituksina jatsimusiikin historiaan.

No ainakin Apulaissheriffin toimistolla tykätään kovasti.

Aivan mahtava!

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:

• VÄLIMALLIN PIKKULEVYJÄ SUOMESTA #8 - M.A. Numminen Goes Tech-No - Yes Sir, Ich Kann Boogie
• LEVYT - Rauli Badding Somerjoki: Näin Käy Rock & Roll
• LEVYT - Isokynä Lindholm: Sirkus

VÄLIMALLIN PIKKULEVYJÄ SUOMESTA #8 - M.A. Numminen: Goes Tech-No - Yes Sir, Ich Kann Boogie

Mauri Antero Nummiselta on voinut kaikilla taide- ja miksei muillakin rintamilla odottaa käytännössä miltei mitä vain. Näin ollen ei ollut syytä yllättyä, kun häneltä ilmestyi kotimaisen konemusiikin vuosikymmenellä levy M.A. Numminen Goes Tech-No - En Tahdo Olla Prinsessa, Olen Boogie (1995).

Sama putkahti myös ruotsiksi otsikolla M.A. Numminen Goes Tech-No - Jag Vill Inte Vara En Prinsessa, Jag Är Boogie (1995). Kokonaisen LP:n julkaisemista molemmilla kotimaisilla taiteilija oli harrastanut jo 70- ja 80-luvuilla.

Tällä kertaa ei siinäkään vielä kaikki. Edellisten päälle tekaistiin vielä saksaksi kolmen raidan EP M.A. Numminen Goes Tech-No - Yes Sir, Ich Kann Boogie (2001).

Vuonna 2001 koko nippu koottiin 2CD:lle ja täräytettiin uudestaan kauppoihin.

Uuspainoksella käytettiin varsin epäsuhtaista pakkausalgoritmia: ensimmäiselle laserlätylle suomen- ja ruotsinkieliset äänitykset (23 biisiä), toiselle saksalaiset (3). Paneudumme nyt lyhyesti jälkimmäiseen. Teemme sen toissakesäisen minisarjan piikkiin, sitä jatkaen. Lopun linkkien kautta pääsee alkuperäisen sarjan pariin.

Espanjalainen disco-duo Baccara tanssitti Eurooppaa -77 hitillään Yes sir, I can boogie. Ei aikaakaan, kun Irina Milan suomensi ja Kassu Halonen sovitti sen Einin esitettäväksi nimellä Yes sir, alkaa polttaa.

Numminen ei olisi Numminen, jos hän ei olisi itseään varten kääntänyt klassikkoa uudestaan. Teki sen siis samoin tein kolmesti. Luulen itse kunkin törmänneen vähintään yhteen versioon. Minulle Yes Sir, ich kann Boogie napsahtaa kivoimmin, johtuen varmaan itselleni eksoottisimmasta kielestä.

Musiikillisestihan en tämän kanssa samoile aivan omimmilla seuduillani. Pedro Hietasen sovittama Lo-Fi-tekno kyllä toimii pieninä annoksina. Annokselle tekee nannaa, kun M.A. paukuttaa sen tuolla opinnot lukion toiselle luokalle jättämälläni kielellä. Täysin ummikkona ei tarvi kuunnella. Jotain jopa ymmärrän.

Kolmen kappaleen pikkulevy on koko lailla sopiva kertasatsi tätä torttua. LP-mittaisena voin sanoa, että hieman alkaa tuntua ähkyä. Tupla-CD:n kanssa pitää jo olla tarkkana, ettei saa vakavaa yliannostusta.

Orkesterin kokoomus on kansivihkosen mukaan:

• Pedro Hietanen, syntetisaattorit
• Antero Jakoila, kitara
• Jorma Hämäläinen, rytmipalvelu (?)

100-prosenttista varmuutta Jakoilan mukanaolosta EP-osuudella ei ole. Nuo tiedot kun koskevat koko isoa pakettia. Ehkä nyt kuitenkin uskon biisissä Dabei weiss die ganze Welt ich liebe dich soivan kitaran tulevan alun perin aidosta soittimesta, vaikka se kovin työstetyltä kuulostaakin lopputuotteella.

Lauluhan on vanha kunnon Don't let me be misunderstood. Nina Simonen originaali on vuodelta 1964, jonka jälkeen tulkintojaan ovat nauhalle tempaisseet The Animals, Joe Cocker ja kymmenet, kymmenet muut.  Nummistekno-EP:llä se edustaa mielestäni selkeästi parasta antia, ollen ihan hyvä.

Vastaavasti heikoin lenkki on valitettavankin kertakäyttöinen Tech-Perhaps. Kuorossa sillä kuullaan Maurin lisäksi Pedroa ja Calle Lindholmia, Daven veljeä.

Aika veijareita.

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:

• VÄLIMALLIN PIKKULEVYJÄ SUOMESTA - Tulossa...
• VÄLIMALLIN PIKKULEVYJÄ SUOMESTA #7 - The Hangovers: The Hangovers
• KIRJAT - M.A. Numminen: Kaukana väijyy ystäviä - Muistelmat I

LEVYT - Rauli Badding Somerjoki: Näin Käy Rock & Roll

Näin Käy Rock & Roll (1974) oli Baddingin toinen täysimittainen soolotyö.

En tiedä pitikö joku kansikuvan (yllä) tärähtäneisyyttä epäonnistumisena vai mikä oli syy sen vaihtamiseen uusintajulkaisujen myötä hieman erilaiseksi (alla).

Svart Recordsin vuoden 2017 painos palautti alkuperäisen kannen, mikä oli oikea ratkaisu. Ei pelkästään siksi, että historiaa ei mielestäni tulisi muuttaa, vaan myös siksi, että pidän vuoden -74 versiota parempana. Siinä on tähti itselleen tyypillisessä asennossa - pitäisi ehkä sanoa tyypillisessä asennossa silloin, kun oli vauhti päällä ja estot pois - eikä mikrofoni peitä naamaa.

Yllä näkyvät otokset nappasin Rajalan kirjasta ja Badding-boksin vihkosesta. Niinhän tuo ylempi vähän vinksahti enkä laiskuuttani viitsinyt korjata.

Omana levynään en tätä omista, kuten en yhtään muutakaan Somerjoelta. Kaikki Laulut (1997) kun sisältää käytännössä kaikki laulajan laulut. Näin Käy Rock & Roll on sijoitettu kokoelmalootan kolmos-CD:n alkuun. Biisijärjestys on yhtä poikkeusta vaille uskollinen LP:lle. Paratiisi kaikkien tietämänä hittinä on nostettu keulille. Pieni kauneusvirhe.

Badding nousi 70-luvun alkuvuosina kotimaisen musiikkikaartin eturiviin. Hän taisi olla ensimmäinen suomeksi rokkia esittänyt artisti, joka tempun teki. Synnyin Rokkaamaan (1971) ei vielä kummoisesti menestynyt kaupallisesti. Suuri jysäys saatin vuoden -73 singlellä Fiilaten ja höyläten. Sen jälkeen miestä revittiin joka suuntaan.

Ehkä suosio loi paineita toisen levyn tekemiseen. Ainakin kaiken keskipiste alkoi ahdistua menosta. Niin tai näin, Näin Käy Rock & Roll vakuuttaa Apulaissheriffin vahvemmin kuin debyytti. Tekemässä oli suurehko joukko nimekästäkin porukkaa.

Jukka Tolonen käväisi tempaisemassa Paratiisin soolon ja soittaa parilla muullakin raidalla. Päävastuun kitaroista kantavat Antero Jakoila ja Albert Järvinen. Kehotan eritoten kiinnittämään huomiota parivaljakon työskentelyyn Luut kasaan Beethovenilla. Siinä soi sekä rock että roll.

Utuinen lattari Eeva ja zeus käy rytmikaksikon taidonnäytteestä. Tapani "Nappi" Ikonen nakuttaa ja sutii, basson kieliä sormeilee Måns Groundstroem, joka sai puolivälissä nauhoituksia pistää päähänsä myös tuottajan lippalakin. Pestin aloittanut M.A. Numminen jätti leikin kesken, kun kovassa kurssissa etenkin Ruotsissa ollut oma ura vei ylen määrin aikaa.

Erittäin paljon Nummisen kanssa yhteistyötä tehnyt Jani Uhlenius miehitti pianojakkaraa. Esimerkiksi hänen soitostaan ehdotan kappaletta Enin mä voin antaa. Sillä loistavat myös naistaustalaulajat Irma Tapio ja Maija Hapuoja.

Kuten loistavat myös Hectorin Dreamin'-suomennoksella Toivon, jota E.Inkisen viuluryhmä komeasti värittää. Hector muuten teki teksteistä kolme, Jarkko Laine neljä, Rauli itse neljä ja puoli. Yhdet sanoitukset saatiin Pirkko-Liisa Vakkurilta ja Nummiselta.

Ylijäävä puolikas kuuluu Arja Tiaiselle, joka kirjoitti Paratiisin raakaversion. Solisti itse hioi sen lopulliseen muotoonsa. Muutokset eivät olleet massiivisia, mutta paransivat lopputulosta selkeästi.

Kiekolla kuultava mieskuoro pääsee parhaiten oikeuksiinsa doowop-numerolla Oi kuu. Äänessä ovat Arto Alaspää, Kalle Fält ja Pepe Willberg. Badding levytti biisin jo toistamiseen.

Kuorosovitukset on merkitty toisena äänittäjänäkin Harry Bergströmin ohella toimineen Erkki Hyvösen nimiin. Jo mainittujen lisäksi hänellä oli ohjattavanaan duo Carita Holmström - Marianne Nyman, joka on mukana LP:n rokkaavalla nimikappaleella.

Näin käy rock & roll käynnistyy Tanja Tolosen tutuin sanoin puntista, rokista ja puntin väpättämisestä. Laineen teksti on tähän päivään paikoitellen hiukan korni. Vai miltä vaikuttaa?

oot sä koskaan kuullut fonia

kun se rääkyy bluesia

täyttää röhkien

pääkopat kaikkien

Ajan henkeen lyriikka ilmeisesti sopi ongelmitta, ja itse asiassa Raulin vetämänä sopii tähänkin päivään. Se oli mestarin taito. Pistää homma toimimaan ja tehdä taiteesta ajatonta.

Saksofonia kuullaan albumilla tuon lisäksi muutenkin. Tenoria puhaltavat Risto Pensola ja Reijo Lehtovirta.

Oli siinä seurakuntaa kerrakseen äänitettä synnyttämässä. Vielä jäi kertomatta, että jutun alussa puitu valokuva jatkotyöstöineen on legendaarisen Risto Vuorimiehen käsialaa. Tämä vastasi aikoinaan monen klassikon kansitaiteesta, tunnetuimpana eittämättä Hurriganesin Roadrunner (1974).

Nostetaan lopuksi pari näytettä päähenkilön kyvyistä muulla kuin rokin saralla. Sydämessäni osoittaa vastaansanomattomasti Baddingin ensiluokkaisuuden balladilaulajana. Ellei se riitä, niin viimeistään suloisen murheellisen tarinan kertova Teinienkeli ja Raulin sydäntä riipivä tulkinta siitä todistanevat väitteeni faktaksi.

Kansalaiset, Näin Käy Rock & Roll on aivan mahtava levy!

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:

• KIRJAT - Jukka Rajala: Kaita Polku - Rauli Badding Somerjoen tarina
• LEVYT - Rauli Badding Somerjoki: Ikkunaprinsessa
• LEVYT - Hurriganes: Roadrunner

KIRJAT - M.A. Numminen: Kaukana väijyy ystäviä - Muistelmat I

Ei muuten tule M.A. Nummisesta ensimmäisenä blues mieleen. Tarvittiin kirja muistuttamaan minulle, että sitäkin on tullut tehtyä. Teoksen alkupuolella nousee esille kaksi tuttua 60-luvun esitystä, jotka edustavat tuota Apulaissheriffille niin läheistä tyylisuuntaa.

Bluesin ohimenon syynä ovat varmaan olleet paljon keskimääräistä mojovammat tekstit. Sekä Nuoren aviomiehen on syytä muistaa että Baddingin tulkitsema Laki epäsiveellisten julkaisujen levittämisen ehkäisemisestä ovat niiltä osin siinä määrin poikkeavia, että musiikillinen puoli on jäänyt kuunteluissa suotta paitsioon.

Toinen löyhä viittaus sinisäveliin saadaan 70-luvun puolivälistä. Tuolloin M.A. tutustui yhdessä Pedro Hietasen kanssa ruotsalaiseen, bluesiakin musisoineeseen Peps Perssoniin, johon olen perehtynyt pintapuolisesti Hietasen projektien myötä. Pedro's Heavy Gentlemenin Reggae-levystä kirjoitin taannoin.

Kirjan sivuilta opin, että persoonallisäänisen laulajan äänen persoonallisuuden eräänä syynä oli vahva skoonen murteen käyttö. Valitettavasti mennyt aikamuoto on paikallaan. Persson poistui keskuudestamme kuluvan kuun aikana.

Kyseessä on kiintoisa Kaukana väijyy ystäviä - Muistelmat I (Docendo, 2020).

Käytin tarkoituksella jutun alussa reilusti tilaa yhden Nummisen tuotannon marginaalisen pienen osa-alueen puntarointiin. Tahallisella kapeakatseisuudellani yritin kukaties alleviivata miehen elämäntyön laajuutta ja kirjavuutta?

Paljon oli tiedossa entuudestaan, mutta kyllä muistelmat myös valottivat itselleni uusia puolia Mauri Anterosta. Näin, vaikka ensimmäinen osa kattaa vain ajan vuoteen 1989 saakka.

Lastenmusiikkia, avant gardea, rockia, teknoa, jazzia, erinäisiä suomalaisen ja ulkomaisen tanssimusiikin muotoja, kirjoja, televisio- ja radio-ohjelmia, elokuvia, poliittisluonteista toimintaa, esitelmätilaisuuksia, runoutta, filosofiaa...

Vaan on jäänyt jotain tekemättäkin. Yhdessä vaiheessa Numminen kaavaili kirjoittavansa sotakirjan, toisella kertaa rock-kirjan yhdessä Esa Saarisen kanssa. Molemmat jäivät ajatuksen ja tutkimustyön asteelle. Mitenkähän mahtaa käydä taiteilijoille myönnettävien apurahojen silloin, kun tuettavaa työtä ei koskaan synny?

Muistelmat on viisaasti (lue: minua miellyttävästi) jaettu kappaleisiin vuosilukujen perusteella. Lyhyet, mukavasti uppoutumista rytmittävät alikappaleet on toki nimetty asioiden mukaan. Ajallinen painotus on turhankin vankasti 60-luvulla. Kaikkiaan noin 200 sivua noin 480:stä koskee vuosia 1965-69.

Numminen kirjoittaa hyvin yksityiskohtaisesti, ollaan siinä ja siinä mennäänkö peräti pikkutarkkuuden puolelle. Kirjoitustyyli on lennokkuutta karttavan asiallinen, mitä voi tai ei voi pitää pienenä yllätyksenä. Lisäväri ei olisi ollut pahitteeksi.

Yllä mainitut seikat korostavat tietokirjamaisuutta kepeän viihteellisyyden kustannuksella. Sitä on erittäin hankala pitää heikkoutena, vaikka luettavuus ehkä sen vuoksi aavistuksen kärsiikin.

Kirjoittaja on sen verran merkittävää ja kiinnostavaa kulttuurin eri saroilla aikaan saanut hahmo, että tällainen itse laadittu muistelmateos tuli tarpeeseen. Jatkoa seuraa tulevana syksynä. Jos kohta en aivan volttia heittänyt ykkösosan suhteen, tulen mitä suurimmalla todennäköisyydellä senkin jossain vaiheessa lukemaan.

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:

• LEVYT - Pedro's Heavy Gentlemen: Reggae