Leevi And The Leavingsin 16 pitkäsoitolle on taltioitu vajaa 200 esitystä. Niitten päälle voi laskea sinkkuraitoja ja erilaisia remix-versioita niin, että mentäneen yli. Niin rakastettu kuin yhtye suomalaisille onkin, tuntee suuri yleisö todennäköisesti aika pienen osan näistä.
Esimerkiksi nyt ruodittavalla LP:llä lienee vain kaksi yleisesti tunnettua numeroa. Elämää ja Onnelliset. Näistä jälkimmäisen nimikään ei välttämättä monelle kerro vielä mitään. Kertosäkeen tunnistavat naurismaan aidatkin.
on meillä stereot, televisio
mikroaaltouuni ja videonauhuri
on pakastin, kahvinkeitin
mikroprosessori ja pölyimuri
Ei tämä sinällään ole mitenkään poikkeuksellista eikä varsinkaan huono asia. Kyllä saa minullekin heittää vuorotellen jokaisen Leavings-biisin otsikon, enkä varmasti muista läheskään puoleenkaan niistä melodiaa tai sanoja. Veikkaan silti, että juuri tässä tapauksessa ero hittien ja epähittien tunnettuudessa on suurimmillaan.
Ennen ensimmäistä albumiaan Sundqvist ja kumppanit puursivat yhden normaalin ja pari tupla-singleä. Tuo ykkönen, Suuteleminen Kielletty (1980) sisältää ihan mukavaa poppia, mutta ei ole Apulaissheriffin rankkauksessa kovin korkealla.
Paljon sanottu disco-levystä.
Hieman liioittelen taas. Ei tässä niin yksioikoisesti yksillä korteilla pelata. Kuitenkin jo avaus Tyttö jota rakastan väläyttää lyhkäisesti jytkybassorumpua, vaikka onkin muutoin ripeää pop and rollia.
Elämää sen sijaan on jo enemmän sitä itseään. Ilman Juha Karastien rokkaavaa kitaraa se kävisi 70-lukuiseen peilipallo- ja värivalomiljööseen kuin puoli metriä halkaisijaltaan oleva afrokampaus. Olikohan Göstalla tätä rakentaessaan mielessä Kissin pari vuotta aiemmin julkaistu I was made for lovin' you?
Tyylipuhtainta discoa edustaa hulppea Pojat tanssimaan. Nyt Jarmo Leivon bassorumpu jumputtaa alusta loppuun tasaisesti ykkösiä, kakkosia, kolmosia ja nelosia. Risto Paanasen basso tahdittaa jykevästi. Pakko turvata selusta ja mainita bändin käyttäneen sen verran syntetisaattoreita työssään, että en ole varma listaamieni soittimien aitoudesta.
Tanssimeininkiin palatakseni vihellyksellä ja kätten läpytyksillä höystetty mainio instrumentaali Kolmen dollarin tähden jatkaa edellisvuotisen Tuhannen markan setelin viitoittamalla polulla. Tuttu Onnelliset on aavistuksen diskahtava poppis, johon naisäänet vetää Haije Sundqvist, maestron sisko ja vakiotaustalaulaja Leavings-tuotannoissa.
Tämä vaikea elämä ja alkuriffillään I heard it through the grapevinelle velkaa oleva Älä itke, Baby Jane asettuvat vielä enemmän tai vähemmän disco-muottiin. Arvioisin, että muotissa ollaan kiekolla noin 50-prosenttisesti.
Nigger Jonas (palkkionmetsästäjä) taas istuu reggae-jakkaralla. Veltosti laahaava rytmikitara antaa vaikutelman, että muut vetävät sitä perässään hinausköyden päässä ja se vääntäytyy juuri ja juuri ajoissa mukaan. Oliko tuo tarkoituksellinen kikka? Oli eli ei, niin se pukee biisiä.
Numero 6 pitkine nimineen toimii suruisan kauniina välipalana ja soi edeltäjänsä tavoin vailla ihmisääntä.
Mene pois tuo tekstiltään etäisesti mieleen Juicen kappaleen Mene kotiin. Kitarasoolo muistuttaa Mark Knopflerista ja kepityssoundi kuulostaa paikoin siltä miltä Eppu Normaali vuosia myöhemmin. Kertosäkeen aina vaan jatkuva toisto on piirre, joka alkoi Sundqvistin sovituksissa 90-luvulla pikkaisen joskus jo risomaan.
Kekkerit päättävä Anastasia käy mallista sitä lajia, jolla yhtye tuli sittemmin nousemaan suursuosioon. Mollissa kulkeva hieno melodia koplattuna suloisen murheelliseen sanoitukseen on yhdistelmä, jolla on tässä maassa niitetty mainetta ja kahmittu myyntituloja. Upea laulu.
Anastasia
et edes huomaakaan
kun aika vie
sinun kasvoiltasi kauneuden
ja valokuvat
haalistuvat kansioihin
tuskin ainutkaan
sua muistuttaa
Tässä kohtaa pitäisi mainita kansikuvasta. Että kuka siinä poseeraa ja mistä on mies paremmin tullut kansan tietoisuuteen. Koska kaikki tietää, jätän väliin.
Herra presidentti käy kuvauttamassa itsensä ja näkee unenomaisessa näyssä vanhan äitinsä. Se kutoskappale siis. Onhan tuollaiset hauskoja, vaikkeivät kuulijalle välttämättä mitään kerrokaan.
Vaan miksi pitäisikään nimetä jonkun perinteisen kaavan mukaan? Kastetaanhan lapsiakin ties miksi. Tai LP voi olla Mies Joka Toi Rock'n'Rollin Suomeen eikä se ole rock'n'rollia juuri nähnytkään.
EDIT 2.9.2021: Tarkkasilmäisen lukijan palautteen (kiitän) mukaan presidentti käy albumin ensipainoksella "valokuvauttamassa" itsensä. Jostain syystä verbi on useimmilla uusintajulkaisuilla valonsa kadottanut.
Se on sillä lailla, jottei nimi miestä pahenna jos ei levyäkään ja Mies Joka Toi Rock'n'Rollin Suomeen on aivan mahtava levy!
-----
Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:
