UUTUUSLEVYT - Crazy Cavan 'n' The Rhythm Rockers: A Rockin' Legend

Kansilehdykän mukaan The Rhythm Rockersin soolokitaristi Lyndon Needs pitää hallussaan suurehkoa määrää bändin demoja sekä sekalaisia kotinauhoituksia. Solisti Cavan Groganin mentyä pois saattoi pitää odotettuna, että niitä ryhdytään julkaisemaan levyinä yleisölle.

Tällainen toiminta tuntuu aina hieman arveluttavalta, mikäli se aloitetaan saman tien kuoleman jälkeen. Tässä tapauksessa pidettiin säädyllinen, yli kahden vuoden hiljaisuus ennen starttia.

Juhlaboksi 50 Rockin' Years (2020) toki ilmestyi pian surullisen tapahtuman perään, mutta oli ymmärtääkseni ennalta suunniteltu. Lisäksi se piti pääosin sisällään aiemmin julkaistua tavaraa. 3CD:n kaksi kiekkoa oli itse asiassa yhtä kuin edellinen juhlakokoelma 40 Rockin' Years Of Crazy Cavan 'n' The Rhythm Rockers - Who's Gonna Rock Ya? (2010).

Tarkasteluni ulottuu vain yhtyeen "virallisen" kanavan eli Crazy Rhythm -merkin toimintaan. Sitä kautta saatiin nyt mukava A Rockin' Legend (2022).

Se koostuu 16 ennenjulkaisemattomasta biisistä vuosimallia 1972-2021. Sokerina pohjalla lilluu vielä Cavanin radiohaastattelu BBC:n Jools Holland Show'ssa 26.10.2015.

Roll on silvery moonin kohdalla herää kysymys, miksi se saa kannessa vuosiluvun 2021, kun Cavan sentään kuoli jo edellisenä vuonna. Kappale oli bändin aivan viimeinen nauhoitus syyskuulta -19. Kokoelmalla siitä kuullaan vaihtoehtoinen otto. Arvuuttelen mielessäni, soittiko muu ryhmä osuutensa uusiksi pari vuotta myöhemmin vai onko kannessa virhe.

Muutoin levy koostuu alussa kerrotun mukaisesti demoista ja erinäisistä huvikseen tai tosissaan tehdyistä nauhoituksista. Myös studiosessioiden ylijäämiä tarjotaan. Laatu heittelee hyvän ja huonomman välillä niin teknisen tason kuin muusikkojen suoritustenkin osalta.

Osaan numeroista on jälkikäteen lisätty soitinosuuksia (overdub). Osa ilman koko yhtyettä tehdyistä on hyvin pelkistetyssä, äänitysaikaisessa muodossaan. Suosisin lähes poikkeuksetta jälkimmäistä lähestymistä.

Harvinaisesti Needsin pianoa sisältävä Leavin' on a down town train jäi kannen mukaan pois albumilta Rhythm Rockin' Blues (2001), mutta vuosiluvuksi on kuitenkin merkitty 2011. Vaikuttaa hiukan siltä, että toimitustyön huolellisuudessa on toivomisen varaa.

Riemastuttavin esitys on mielestäni Cavanin pojan Joen (11-vuotias, 1995) slide-kitaroitse säestämä Raining in my heart. Se on Elmore Jamesin nimellä Sun is shining levyttämä delta blues. Ilahduttavaa kuulla billy-ukkoa tällaisen parissa.

Mitä tästä nyt sitten sanoisi?

Musiikin osalta jäädään keskimäärin keskinkertaiselle tasolle, hurraa-huudot eivät kajahda. Mahdolliset epätarkkuudet kannen tiedoissa laskevat kokonaisuuden arvosanaa. Haastattelu levyiltä ja livenä soitettuine musiikkinäytteineen nostaa sitä rutkasti.

Sanotaan vaikka kolme tähteä miinuksen kera.

Puutteineenkin A Rockin' Legend oli minulle, kuten monille kaltaisilleni hörhöille pakkohankinta. Sarja tulee todennäköisesti jatkumaan. Toivotaan siis parempia jaksoja tulevaisuudessa.

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:

• LEVYT - Crazy Cavan 'n' The Rhythm Rockers: Our Own Way Of Rockin'
• LEVYT - Stray Cats: Stray Cats
• LEVYT - Little Richard: Here's Little Richard

LEVYT - Crazy Cavan 'n' The Rhythm Rockers: Our Own Way Of Rockin'

Kaksi LP:tä plakkarissa, niistä toinen Charly Recordsille. Välit firman suuntaan jo lyhyen suhteen seurauksena viilenneet siihen pisteeseen, että palaveroitiin vakavin mielin. Tuloksena yhteisymmärrys, jotta kaksi vielä ja sitten vapaaksi. Sellainen oli tilanne Crazy Cavan 'n' The Rhythm Rockersilla noin 44 vuotta sitten.

Siihen saumaan yhtye meni studioon ja purkitti tekniikalla konstailematta, koko ryhmän yhteissoitolla uransa mahdollisesti komeimman levyn Our Own Way Of Rockin' (1977).

Kitka Charlyn kanssa ei ottanut helpottaakseen. Yhtiön yksipuolisella junttauksella kansikuvaksi tuli karsea kettinkiin kääritty nyrkki. Jätkät eivät siitä tykänneet. Eivät myöskään ranskalaiset, jotka kuorruttivat vinyylin yllä näkyvällä ratapihaotoksella. Vuonna 2002, kun orkesterin oma Crazy Rhythm -merkki julkaisi CD-painoksen Own Waystä, oli väkivaltaiseksikin mielletty nyrkki pois pelistä lopullisesti.

Eikä siinä vielä kaikki.

Pitkäksi aikaa vakioitunut kokoonpano oli hajonnut vastikään. Viisikosta ei tosin lähtenyt muita kuin basisti Don Kinsella, joka oli kypsynyt kiertue-elämän raskauteen. Graham Price tuli paikkaamaan, muttei ensipestillään kovin kauan mukana pysynyt. Tontilla nähtiin vaihdoksia jatkossakin (mukaan lukien Pricen paluu) miehistön muuten säilyessä ennallaan.

Keinahteleva bassottelu on avainasemassa soolokitaristi Lyndon Needsin kirjoittamassa kappaleessa My own way of rockin'. Muu rytmiryhmä, Terry Walley kitarassa ja Mike Coffey rummuissa naputtelee tarkkaa komppia eturivin herrojen tueksi. Meiningissä on jotain Johnny Cashin tavaramerkkityyliin vivahtavaa.

Keulilla Needs pikkailee asianmukaisen kirkassoundisesti omia kuvioitaan. Punoo itselleen tavanomaisen yksinkertaisen soolon puolimatkan krouvin tienoille.

Cavan Grogan nappaa tietenkin pääroolin vokalistina. Vaikkei kyseessä missään nimessä ole soololevy, on hänen joskus pehmeä, joskus rosoinen äänensä aina se mistä tämän poppoon helpoiten tunnistaa.

Mies ja bändi jäi minulta näkemättä, mutta raportit vuosikymmenten takaa kertovat Groganin ja Needsin varsin reippaasta lavatyöskentelystä. Solistin viimekeväisen menehtymisen jälkeen on vaikea uskoa, että muut enää keskenään lähtisivät Suomeen keikkahommiin. Tämä on jälleen niitä "olisi pitänyt"-juttuja.

Albumin musiikki päätyi kuunneltavakseni jo 70- ja 80-lukujen vaihteen tietämillä kasetille nauhoitettuna. Parikymmentä vuotta siitä pelastin vinyylin (nyrkkikansi) oululaisesta divarista ja tämän vuosituhannen puolella päivitin sen CD:ksi.

Neljästätoista biisistä kahdeksan on omia. Niistä viisi on Groganin käsialaa ja kolme Needsin.

Uustulkinnoiksi valikoitui mm. yli 100 vuotta vanha Old black Joe, jolle walesilaisrokkarit innoitti luultavasti Jerry Lee Lewisin versio. Lewis oli levyttänyt myös Stick McGheen 40-lukulaisen juomalaulun Drinkin' wine, spo-dee-o-dee. Crazy Cavanin tapauksessa otsikoksi jäi pelkkä Drinkin' wine.

My little sister gotta motorbike on laulajan pikkusiskosta kertova, todellisuuteen pohjaava numero.

my little sister gotta motorbike

see her coming down your way

my little sister gotta motorbike

it's a big black BSA

she don't wanna do the things

that a lady's supposed to do

my little sister gotta motorbike

she's a rocker through and through

Kolmanneksi alin rivi esimerkissä taipui alun toisella kymmenellä olevan, miltei kielitaidottoman päässä ja suussa jokseenkin muotoon "sädöliivis poostydyy". Viimeisin rivi taisi kuulua "siisö rakoon tyydyttyy". Jälkikäteen voi vain todeta ihmisen oppivan, kun ikää kertyy ja jotain yrittää.

Muistelen meidän muinaisten poikasten lukeneen jostain hömppälehdestä, että sisko olisi kerran ottanut pyörällään pahat lipat. Oli muka joko kuollut tai loukkaantunut erityisen vakavasti. Taitaa kuitenkin olla niin, että tämä tarina ei ole tosi. Ainakaan 50-vuotisjuhlaboksin keskimääräistä ansiokkaampi historiikki ei mainitse onnettomuudesta sanallakaan. Tekstin syntyhistoria kyllä tehdään selväksi.

Teddy jive on nimeltään jatkoa aiemmille Teddy boy boogielle ja Teddy boy rock'n'rollille. Jatkossa oli tuleva vielä Teddy boy flick knife rock'n'roll ja Teddy boy blues.

Teddyille, tai diinareille, tai fiftareille Cavan ja kumppanit soppaansa keittivät. Pääraaka-aineena oli rockabillly. Sekaan he heittivät ripauksen countrya ja lorauksen pubirokkia. Näin sen näen nyt, maaliskuussa 2021.

Our Own Way Of Rockin' sisältää kauttaaltaan tiukkaa yhteistoimintaa. Se on yksi syy siihen miksi se on Apulaissheriffin näkemyksen mukaan eräs orkesterin tuotannon kirkkaimmista helmistä. Toinen vaikutin on, totta kai, lapsuuden muistot tämän parissa.

Mutta tosiaan tuo yhteen soittamisen taso on Rhythm Rockersilla vaihdellut uran aikana. Pidän jopa hieman yllättävänä sitä, miten paljon heppoisemminkin tehtyjä kiekkoja heiltä on myöhemmin ilmestynyt. Yhtä kaikki, tärkeä vaikuttaja on bändi minulle ollut, etenkin musiikkiharrastuksen alkuvaiheessa. Aiheesta kirjoitin Cavanin poismenon jälkimainingeissa mittavahkon jutun.

Oi niitä aikoja ja ehkä ilman niitäkin: Our Own Way Of Rockin' on aivan mahtava levy!

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:

• VAIKUTTAJAT - Crazy Cavan
• VÄLIMALLIN PIKKULEVYJÄ MUUALTA #1 - Graham Fenton's Matchbox: Rockabilly Rebel

VAIKUTTAJAT - Crazy Cavan

Tärskäytin tänne uuden kategorian, jonka otsikkoa mietiskelin jonkusenkin tovin peiton alla ennen aamukahvin laittoon ryhtymistä. Ilmeisin ehdokki R.I.P. ei tullut kyseeseen muun muassa sen takia, kun se on ulkomaata. Muitakin huonoja vaihtoehtoja pohdin.

Mielen takavasemmalta lipui tietoisuuteen erään juankoskelaislähtöisen sanasepon kirjaksikin asti koottu artikkelisarja 80-luvun lopun Soundeissa: Vaikuttajat Korvissamme.

Tämänkaltaiselle kategorialle ilmaantui pienimuotoista tarvetta 15.2.2020, kun Cavan Grogan (s.1949) poistui luotamme, lähti viimeiselle keikalle. Walesilainen pulisonkirokkari oli yksi suurimpia syyllisiä siihen, että nuoruudessani rupesin musiikin kuuntelijaksi ja sittemmin hurahdin lähes keräilijäksi.

En aio kerrata Cavanin tarinaa, en yksilönä tai bändin keulahahmona. Mieluummin muistelen leikkauspisteitä oman musiikkihörhöilyni kanssa.

Tähdennettäköön vielä, etten ole edustamansa musiikin lajin suurkuluttaja. Hyllyssä makaa kyllä riittävästi Mac Curtisia, Sleepy LaBeefia, Robert Gordonia ja Brian Setzeriä. Sieltä löytyy jokuset Matchboxit ja Flying Saucersit, Slippersit ja Jam Rock Bandit. Totta kai on myös Cochran, Vincent, Haley, jne.

Crazy Cavan 'n' The Rhythm Rockersin tuotannon omistan olennaisilta osin CD:nä. Äkkipäätä en tiedä kuin yhden paikkausta vaativan reiän.

Muistini ei ole ilmiömäinen ja se saattaa jälkikäteen korjailla joitain asioita parempaan päin, kuten kaikilla. Siksi suhtaudun joihinkin jutun yksityiskohtiin ja aikajärjestykseen lievällä varauksella. Lukijat voivat kuitenkin huoletta ottaa kaiken sataprosenttisen paikkansa pitävänä historiallisena dokumenttina.

Suosikki

Mää luulen, jotta Suosikista ne ensimmäiset tiedot tulivat. Näin kävi oletettavasti vuonna 1979, ehkä vasta -80. Jos ja kun tuo aikansa musiikki-seitsemän-päivää toimi kimmokkeena rockabilly revivalin kelkkaan hyppäämiselle, oli se sitä taatusti vain epäsuorasti. Tarkoitan tällä, että joku kaveri luki Suosikista ja "tieto" alkoi levitä poikasakissa. Pian lehtiä hankittiin velipojan kanssa itsellekin, suurimpana ostopäätökseen vaikuttavana tekijänä aina se kuka tai mikä oli isossa julisteessa.

Suosikki oli valtakunnan puolivirallisena lasten Elvis-aviisina nostamassa aallon harjalle etenkin Crazy Cavania ja Matchboxia, myöhemmin Stray Catsia. Ja mehän nieltiin tämä kakistelematta.

Velipojan kanssa piti kaikista kiinnostavista asioista valita se oma kannatettava. Näin syntyi kiistakapuloita tyyliin Arsenal-Liverpool, Pantterit-ToPo ja tässä tapauksessa Cavan-Matchbox.

Tietenkään tuolloin ei tohtinut yksin lähteä mihinkään hommaan. Tyhmyyttä tai mitä lie piti tiivistää joukossa. Hädin tuskin toiselle kymmenelle päässeitä muka-diinareita oli meidän lisäksi naapurustossa ja serkustossa.

Tässä muistuu mieleen viitosluokan aikaiset leikkimieliset välituntikahakat diinien ja punkkien välillä. Oltiin televisiosta kuultu ja lehdistä luettu. Näin jumiuduttiin leireihin toisiamme kyräilemään ja mätkimään. Juuri kuten yhtä fiksut aikuiset tänä päivänä somessa. Tuota pöljyyttä ei onneksi pitkään jaksanut.

Our Own Way Of Rockin' ja Crazy Rhythm

Kasetit.

Ne ne oli mahtavia värkkejä, jos omisti mankan. Se saattoi hyvinkin olla joulu 1980, kun saimme yhteiseksi lahjaksi kytysen kasettisoitinradion. Tuolloin olin jo kerryttänyt hifi-asiantuntemusta tarpeeksi tietääkseni aukottoman varmasti hyvät merkit kuten Technics ja Pioneer, Philipskin melko hyvä. Isot pojat ja Tekniikan Maailma toimivat luotettavina lähteinä.

Paketista kaivamamme laite oli vaan jotain sellaista merkkiä, ettei nimi enää edes tule mieleen. Olikohan semmoinen olemassa kuin Nordic? No mutta lillukanvarresta tässä oli kysymys, sillä tärkeintä oli se, kun päästiin äänittämään ja kuuntelemaan.

40 vuotta myöhemmin yhdistän samaan jouluun Vantaan serkuilta lahjaksi saadun kasetin, jonka he olivat nauhoittaneet ihka oikeilta LP-levyiltä. Sen verran olivat kovempaa sakkia Martinlaaksossa, että olohuoneessa oli levari.

Lahjanauha sisälsi väliotsikon levyt. Our Own Way Of Rockin' (1977) oli kokonaan, Crazy Rhythm (1975) niiltä osin kuin edellisen perään C60:lle (vai oliko C45) mahtui. Saattoi sillä olla jotain muutakin mikä ei ole jäänyt mieleen. Sen voin sanoa, että oli aika päällikkö tunne, kun tuollaisia omisti. Eipä ollut pikkupitäjässä ihan joka jannulla. Tosin muilla oli sitten muita kuten pian tarkennan.

Our Own Way Of Rockin' on viisikymppisen korvin ehkäpä Cavanin kovin albumi. Eittämättä yllä kerrottu vaikuttaa nykyiseen ajatteluun. Neljä vuosikymmentä sitten mielipide taisi olla toinen.

Still Crazy

Nimittäin elämäni ensimmäinen valmiiksi äänitetty kasetti oli myös päähenkilömme bändiltä. Vallitsevissa fanitusolosuhteissa se ei olisi oikeastaan voinut mitään muuta ollakaan.

K-halli ViRessä oli - ja taisipa olla SOK:n kaupassakin - kassojen lähellä kasettiräkit. Ei harmainta mikä oikea nimi noille on, enkä löytänyt yhtään kuvaa netistä. Pystysuora metallitanko, jossa muovisia koteloita tuotteille, jotka siis päällekkäin telineessä. Systeemi oli lukittu, niinpä kaupanhoitaja piti erikseen pyytää paikalle avaimen kanssa antamaan haluttu tuote.

Voi sitä jännityksen ja tietynlaisen ylpeyden määrää, kun kysyin kassan tätiltä, tulisiko tuo vapauttamaan Still Crazyn vankilastaan. Päähäni on syöpynyt hinta 43 markkaa, minkä tuosta vuonna 1980 pulitin. Sitten olinkin ilmiselvä musadiggari. Omistin yksin valmiiksi äänitetyn. Valmiiksi. Äänitetyn. O-MIS-TIN.

Ilman muuta Still Crazy (1980) oli tämän jälkeen maailman paras. Yhtä lailla Rockabilly rules OK oli kiistatta kaikkein mahtavin biisi. Se sai aika ajoin eri kokoonpanoin järjestetyissä levyraadeissa minulta tietenkin 10 pistettä, velipojalta 9. Matchboxin Rockabilly rebelin pisteet menivät luonnollisesti päin vastoin.

Paljon myöhemmin opin, että LP julkaistiin alun perin vuonna 1979. Se vain varustettiin erilaisin kansin Suomen markkinoille, samoin kuin vielä eri kansilla Ranskassa. Se on ilmestynyt myös nimellä Mr. Cool. Yllä olevassa kuvassa näkyy Crazy Rhythm -merkillä vuonna 2000 tuotettu CD-painos. Kokoelmani koostuu paria liveä lukuunottamatta kyseisen CRCD-sarjan versioista.

Cool And Crazy Rock-A-Billy ja Live At The Rainbow

Onneksi kaikilla ei lapsuuden kaveripiirissä  ollut ihan samoja. En muista, että näitä millään tavalla olisi koordinoitu. Tuurilla tuli kellekin mitä tuli.

Naapurin pojalla oli myös sukulaisia pääkaupunkiseudulla. Todennäköisesti sitä kautta hänen haltuunsa päätyi konserttitaltiointi Live At The Rainbow (1978). Kun näitä toisillemme kopioitiin, saatiin tämä live näin ollen meille. Nauhoitus hoitui yhden mankan kaiuttimesta toisen mikrofoniin. Hiljaa piti olla. Kovilla jätkillä kuulemma oli johdot, meillä ei.

Tähän päivään tultaessa ei Crazy Rhythm, eikä tietääkseni mikään muukaan levy-yhtiö ole julkaissut albumia CD:nä. Sen päivän kun näkisi milloin tämä tapahtuu, tarttisi raahautua nettikauppaan Crazy Cavanin vuoksi.

Ala-asteen viime metreillä, kuutosluokan keväällä yhdellä tytöllä oli Cool And Crazy Rock-A-Billy. Siinähän piti rohkaista mieltään ja kysyä lainaksi. Tytöltä! Tämä jotenkin onnistui ja taas pantiin kajari ja mikki vastakkain.

Sen muistan miten ujouttani palautin kasetin. Tyttö istui luokassa paikallaan pulpetin kansi auki. Hivuttauduin taustalta lähelle ja nakkasin viileän ja hullun rockabillyn matkan päästä pulpetin sisään. "Kiitos", sanoi hän ja minä peräännyin ääneti etemmäs.

Niin kova oli Crazy Cavanin menekki maassamme, että levy ilmestyi ensimmäisenä täällä. Kuvan CD-kansi on erilainen kuin tuossa alkuperäisessä Polarvoxin julkaisussa.

Rockability

Tuli yläaste, rockabilly jäi. Tuli lukio, armeija, opiskelut. Levysoittimen olin hankkinut keväällä 1988. Epäilemättä oltiin pitkällä 1990-lukua, kun oululaisista divareista pikku hiljaa haalin käsiini Cavania vinyylinä. Ei niitä neljää tai viittä enempää ehtinyt kertyä.

Ensimmäinen LP-ostos oli Rockability (1976), joka oli jäänyt saamatta ensiaallon aikana. Sillä oli yksi ainut ennestään tuttu kappale, jonka olin radiosta napannut nauhalle silloin joskus. Rockability ei noussut niin suureksi suosikiksi kuin yllä mainitut muut. Eikä tähän varmuudella ollut muuta syytä kuin ajankohta, jolloin sen ensi kertaa kuulin. Nykyään se on hyvä siinä missä toisetkin.

Muut tähän tapaan hankitut olivat noita samoja mitä oli ollut jo ennemmin.

Rhythm Rockin' Blues

CD-soitin minulla on ollut noin vuodesta 1996. Ensimmäinen Crazy Cavan tuossa formaatissa löysi tiensä kotio vasta tällä vuosituhannella. Oli täysin arpapeliä minkä noukin Musiikki-Kullaksen laareista itselleni joskus, kun siellä useampia oli tarjolla.

Pieni veikka lähtee koska vaan, että kyseessä oli tämä.

Muistelen, ettei Rhythm Rockin' Blues (2001) olisi suuria väristyksiä enää tuossa iässä aiheuttanut. Olipahan mukavaa musiikkia joka tapauksessa.

Sittemmin on tullut kerättyä suhteellisen kattava otos Crazy Cavanin tuotoksia. Moni muu on uudistunut ja muuttunut vuosien kuluessa. Cavanin tyyli pysyi verrattain samana koko levytysuran ajan 1975-2015. En pidä tätä pahana asiana. Muutos muutoksen vuoksi on... no tiedätte varmaan.

Kiitos näitten edelleen hyvälle saatavuudelle lähtee juurimusiikin erikoisliikkeille: Goofin' Records ja Jungle Records. Keep on doing it!

Loppukaneetit

Pitkäksi venähti, kun tuntui muka tähdellistä kerrottavaa olevan. Kuka ikinä tänne saakka jaksoi kyydissä, lienee Apulaissheriffin kanssa samanlainen kahjo mitä tulee musiikkiin yleensä tai/ja Crazy Cavan 'n' The Rhythm Rockersin uraan erityisesti

Olkoon vuodatukseni kunnianosoitus äijälle, joka tietämättään ajoi meikäläistä harrastuksen pariin.

Tapana on ollut ja niin pois päin, joten tässä näyte viimeiseksi jääneeltä pitkältä The Real Deal (2015). Aivan niin rempseää ei meno enää ollut kuin parhaina päivinä, kuten ilmenee vaikkapa raidalla What will I tell my heart.

Juttua on hankala lopettaa muutoin kuin levyarvioitani mukaillen: Cavan Grogan oli aivan mahtava tyyppi!

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:

• YLEISTÄ - Etsivä osa II