UUTUUSLEVYT - Eri Esittäjiä: Mylsä II

Löysiä vaan, kuuluu kokoelman toisen laulun nimi. Jotain tiukalle vastakohtaisia juttuja, ajattelen etukäteen. Teksti ei kuitenkaan tue ajatustani. Ymmärrän kyllä, mutta nettihaen vielä varmuuden vuoksi ja opin sanan tarkoittavan työvuoroa, ilmeisesti Kymenlaakson murteessa.

Ei niin kovin monenkaan päivän päästä tuosta lueskelen jotain romaania, olisiko Turusen Heikkiä, en enää muista. Sama sana hyppää kirjan sivulta päin näköä. Taas kerran näitä kummallisia sattumuksia, joita elämä silloin tällöin tarjoilee. Opintojen äitiä. Jäänee ainakin löysin merkitys mieleen.

Kertomani ei tietenkään edusta kokoelman tärkeintä antia, mutta anekdootit on aina kivoja. Kyseisen löysin levyltä Mylsä II (2026).

Jo yli vuosikymmen takaperin ilmestyi Maaseutumusiikin katalogissa lyhytikäisen, uskallanko sanoa, projektiorkesterin Kevyet Mullat (ystävineen) pitkäsoitto Mylsä (2015). Sillä eri solistit esittävät yhtyeen säestyksellä lähinnä tai pelkästään Myllykoski-aiheisia kappaleita. Yksi solisteista on Mika Byman.

Nyt Byman on touhunnut Kymi Kantri -tapahtuman sivutuotteena levystä kakkososan saman teeman tiimoilta. Perusbändinä toimii tällä kertaa rumpali Sami Laakson, basisti Harri Ruotjoen ja kitaristipuhaltaja Matti Leponiemen yhdessä ja osina muodostama kombo.

Vokalisteina kuullaan osittain samoja ääniä kuin ykkös-Mylsällä. Vuoronsa saavat Suonna Kononen, Otto Pilli, Byman itse, Marko Aho, Hannu Seppänen, Tapsa Kojo, Ilona Pilli, Arto Pajukallio ja Atte Hipp. Toivon onnistuneeni poimimaan kaikki muusikkonimet kansista, kun mainitsen vielä taustalaulajina Minna Sipisen ja Tuukka Nikusen.

Tietenkään asiat eivät mene niin yksioikoisesti kuin yllä esitän. Kukanenkin soittaa siellä sun täällä sitä sun tätä ja on toisaalla pois rivistä. Lätyn ykkösralliksi tällä hetkellä mieltämäni Cowboy on oiva esimerkki tästä. Kun Ilona Pilli esittää säveltämänsä ja sanoittamansa biisin, pistelee Tuukka Nikunen kitaralla, lapikkaalla (!) ja tamburiinilla sekä laulaa taustoja Otto Pillin kanssa. Ei muita mukana.

Genremielessä Mylsä II osuu osastolle kantri & folk, minkä saattoi arvata ainuttakaan raitaa kuuntelematta. Tekstit pyörivät niin ikään ennalta arvattavasti Myllykoskella, joka on nykyisin osa Kouvolan, aiemmin Anjalankosken kaupunkia ja sitä ennen Sippolan kuntaa. MyPa, vuonna 2011 suljettu paperitehdas, jne.

Näistä raaka-aineista on kokattu kasaan koherentti kokonaisuus. Makoisaa musiikkia, joka ei albuminakaan tunnu ollenkaan irrallisten osien summalta.

Mitä tuntumiseen tulee, veistelee Suonna Kononen paketin alussa, sen toisella suosikkiviisullani jotta Tuntuu että kaikki muuttuu (eikä mikään kuitenkaan).

Jos ja kun ylläoleva kuva on kirjoitetun osalta pelkää harakanvarvasta, klikkaa se auki niin näet.

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:

• UUTUUSLEVYT - Eri Esittäjiä: Maaseutumusiikkia Vol.III
• UUTUUSLEVYT - Kononen & Pajukallio: Metsähovin Pojat
• UUTUUSLEVYT - Nurmi & Niinivaara Konserni: Tää Ei Pääty Hyvin

UUTUUSLEVYT - Sidi & The Crayons: The Song Was Gone Forever?

Taitaa mennä niin, että positiivinen yllätys tuntuu useimmissa asioissa paremmalta kuin sama tulos odotetusti. Musiikissa nyt ainakin, ja siitä on kyse tämänkinkertaisen jutun aiheen kanssa.

Sidi & The Crayons heitti ennen albuminsa ilmestymistä pihalle kolme sinkkua digitaalisessa maailmassa. Kuuntelin niistä muistaakseni kaksi, kolmannesta en ole varma. Yhteen tutustuin hieman enemmän: Rising from the dark hole ansaitsi mielestäni 6/10 yksittäisenä kappaleena. Niukin naukin keskitason ylle, hyvän puolelle.

Näistä lähtökohdista pistin CD:n soittimeen ajatuksella, jotta sieltä tulee ihan kivaa musaa, joka ei jätä isompaa jälkeä tai hetkauta kummemmin mihinkään suuntaan. Sitten pääsin yllätyssektorille. Taisin olla auton ratissa, kun tämä tapahtui. Siellä tai kotona, kokonaisuushan osoittautui osiaan tai vähintäänkin ennestään tuttuja osiaan paremmaksi.

The Song Was Gone Forever? (2026) sisältää laveasti ajatellen countrya ja on minusta kelpo rieska. Luokkaa 8/10.

Voi tietenkin miettiä, olivatko ennakkoon maailmalle tuupatut näytteet makuuni kiekon keskimääräistä tasoa vaatimattomampaa tavaraa. Tällä hetkellä sanoisin, että ilmeisesti olivat. Puhuttelevimpia numeroita ovat juuri nyt Reconcile, Old man blues sekä One more try.

Toisaalta olen tätä nykyä aika korostetusti albumi-ihmisiä. Yksittäisen biisin kuuntelussa on jotain väkinäisen oloista. Levyn yksittäinenkin vielä menee osana kokoelmaa tai radio-ohjelmaa. Mutta päälajini on varauksetta albumi.

Laulujen lyriikat ovat lähtöisin Ville Haatasen (ei bändissä) ja huuliharpisti-perkussionisti Veijo Airaksisen käsistä, yhdessä ja erikseen. Ajatuksia niistä on herättänyt eniten herrojen yhteistyönään kirjoittama Whom do you think he really cares for? Vaikea keksiä, kuka muu kuin eräs nimeltä mainitsematon Amerikan Yhdysvaltojen presidentti olisi sanoituksen innoittajana.

Sävellysosasto jakautuu Airaksisen ja kitaristi Marko Ahon kesken. Jari Kivelä (ei myöskään bändissä) on Airaksisen kanssa yhden kappaleen takana.

Jo mainitun kahden lisäksi Crayoneihin kuuluvat rumpali Ari Jaakkola, basisti Pertti Jaakkola ja kosketinsoitintaiteilija Mikko Nislin.

Sidi taas on Mäki-Laurila, joillekin tuttu jo 80-luvun alusta Sidi Ja Herv... siis Hermottomista. Olin melkein satavarma, että se oli Hervottomat, vaan eipä ollut. Laulusolistin taustalta löytyy myös Kairo keskikasarilta. Tunnustan, etten tunne enkä tuntenut kumpaakaan yhtyettä nimeään enempää.

Taustakuoroissa kuullaan yhdestä neljään laulajaa per kappale, yhteensä viittä. Nimeltä mainiten nostan Ila Louerannan, koska kyseessä on entinen Slamisti ja Grand Slamisti ja koska hän on samassa tehtävässä myös jokin aika sitten puntaroimallani Huojuvan Ladon LP:llä. A-P Rakkolainen banjoaa Old man bluesilla.

Tosiaan, countrya nämä enimmäkseen veivaavat, muitakaan americanan tyylisuuntia unohtamatta. Ahon kitara soi taas paikoin ylöjärvisittäin.

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:

• UUTUUSLEVYT - Creek Road Eleven: Somewhere Along The Way
• UUTUUSLEVYT - Pekka Tiilikainen & Beatmakers: Valveunivaeltaja
• LEVYT - Huojuva Lato: Lättähattu

LEVYT - Pekka Myllykoski Ja Jytäjemmarit: Viekää Minut Baariin Taas...

Viekää Minut Baariin Taas... (2004) on varhaisin albumi yhtyeeltä, jota jossain kohtaa blogin historiaa kerroin pitäväni jopa Freud Marx Engels & Jungia parempana. Tuo mielipide päätyi sittemmin lainauksena Jytäjemmari-kirjaankin.

Seison kirjoittamani takana edelleen. FMEJ:n ensimmäinen LP on kovempi kuin mikään PMJJ:ltä ilmestynyt, mutta kokonaisuutena taivun silti kannattamaan jälkimmäistä. Jemmareilla taisi olla tekemiseen hiukan rennompi ote, mikä on kuuluvinaan lopputuloksessa.

Kai tuon 'taisi olla' voi muuttaa muotoon 'oli'.

Pöyhitäänpä 15-osainen valikoima läpi pala palalta. Tehdään se kieli keskellä kämmentä, uusia genrenimityksiä kaihtamatta.

Bosnia & Hertsegovina. Sulavasti rullaavaa duurikantria, johon Antero Gustafsson mukailee tekstiä Eldankajärven jäästä. Alkujaan lastenlevylle tarjolla ollutta, sellaiselle liian rajua biisiä tuli kustannusyhtiön toimesta portsari pitkät päällä vastaan: Ei jatkoon. Tästä hyötyi PMJJ:n debyytti.

Ilta oopperassa. Kaihoisa, tositapahtumiin perustuva tribuutti tamperelaiselle baarille. Marko Ahon sanoitus viittaa mm. hänen entisen bändinsä Alli And The Gatorsin seikkailuihin kunnianosoituksen kohteessa. Pekka Myllykosken tulkintaa osuvimmillaan.

Viekää minut baariin taas. Loistavan Freukkariklassikon loistava jatko-osa, jota tarjottiin ensin esikuvien esitettäväksi. Sieltäkin tultiin vasten pitkillä valoilla ja näin tästä tuli Jytäjemmarien - luulen - tunnusviisu. Rivit sisältävät hienovaraisen viittauksen Hassisen Koneeseen.

Taas yksi juotu on. Taas yksi juomalaulu. Versio Alli And The Gatorsin sinkusta. Wiley Cousinsin piano ei tee tälle pahaa. Rivit sisältävät hienovaraisen viittauksen Juice Leskiseen.

Torin laidalla. Tom Russelia suomeksi Ahon tapaan. Muutaman nuotin huuliharppusoolosta vastaa Esko Taulo.

Ei kai sillä Peitsamollakaan ole helppoa. Kun kerta Peitsamo oli veistellyt vastaavin otsikoin parista muusta artistista, niin Aho veisteli Peitsamosta, vaikkei kappale kuulemma tästä kerrokaan kuten ei Peitsamonkaan kappaleet kuulemma kai kohteistaan.

Kapakka-kantri. Turhapuroisesti muljahtelevaa rivitanssihumppaa. Säkeistöjen henkilöiksi Gustafsson nappasi hahmoja lähiökuppiloista, mutta väritti tarinoita mielikuvituksellaan. Huumorimusiikkia kavahtavat skipatkoon.

Sunnuntaihaamut. Jälleen pianoivaa Wiley Cousinsia suomeksi Ahon tapaan. Surumieliset sovitus ja Pekan ulosanti saattavat aiheuttaa ihokarvaoireita joissain olosuhteissa. Sanaleikkeihin taipuvainen pääni tuottaa oivaltavasta muunnoksesta aamut - haamut toisen kaltaisensa haaveet - aaveet.

Lankit lattiaan. Löysää boom boomia, ei boom chicka boomia. Lauri Ankermanin mojova munniharppu elävöittää kummasti muutoin levyn vaatimattomimpiin kuuluvaa esitystä.

Puhun sekavia vain. Itselleni tuntematonta Mike Settleä suomeksi Gustafssonin tapaan. Ovela, mielestäni hyvin anteromainen teksti vakavasta aiheesta. Janne Viksten hoitelee oivallisesti banjon JA viulun.

Kiviset miehet. Jylhä numero Gustafssonilta. Jylhyys syntyy paitsi erinomaisesta melodiasta, myös tyylistä jolla tavut on nuottiviivastolle aseteltu. Jotenkin ne osuvat allekirjoittanutta puhuttelevalla tavalla kohdilleen. Tarkoitan tietynlaista rytmistä svengiä, mikä tuosta syntyy.

Syyskuu. Kyllä muuten tavoitettiin, vastaan tästä vastuussa olleelle Aholle, joka Jytäjemmari-kirjassa väittää, ettei olisi tavoitettu. Southern-rockmaisuutta nimittäin. Ainakin southern kuuluu, vaikkei ehkä rock. Silti tämän olisi voinut tipauttaa ensimmäisenä ulos, mikäli olisi haettu lyhyempää kokonaisuutta.

Tapahtui Kauniaisissa. Barokkiballadi. Biisiä kannattelee Pentti Lahden klarinetti, joka erittäin vajavaisella klassistietämykselläni on tuovinaan vivaldisia tai händeliäänisiä sävyjä ilmankin musiikillisesti jännään kappaleeseen. Gustafssonin Kauniaista piikittelevän sanoituksen taustalla on elettyä elämää, jossa mukana myös Kalle Vanhapelto.

Näinkö aika kuluu, Neil Young. Yhtyeen ja Gustafssonin kenties mestarillisin saavutus kautta aikain, eikä se ole sitä sen vuoksi, että mainitsee erään suurimmista suosikeistani. Huuliharpussa tällä kertaa Marko Laakkonen.

katson ulos keittiön ikkunasta

joku työntää lastenvaunuja

kuinka noin pieni nainen

on voinut synnyttää lapsen

näinkö aika kuluu

Neil Young

Kuulin läpi greipin. Ei kun sittenkin tämän olisi voinut tipauttaa ensimmäisenä.

Nimeltä mainittujen lisäksi albumilla vierailevat Markku Häkkinen (taustalaulu), Iiro Ollila (koskettimet + taustalaulu), Aki Gustafsson (lyömät) sekä Altti Uhlenius (kitara). Vanhapelto miksasi.

Aivan mahtava!

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:

• KIRJAT - Marko Aho, Antero Gustafsson, Kalle Vanhapelto: Jaetut retket, kerrotut tarinat
• LEVYT - Freud Marx Engels & Jung: Rintaan Pistää Sukat Haisee Enkä Pidä Jeesuksesta
• UUTUUSLEVYT - Jantters: Elävien Kirjoissa

UUTUUSLEVYT - Eri Esittäjiä: Maaseutumusiikkia Vol.III

Levymerkillä Maaseutumusiikki(.fi) putkahti vastikään markkinoille julman tuotteliaan Eri Esittäjiä -ryhmän kokoelma Maaseutumusiikkia Vol.III (2022). Sarjan aiemmat volyymit näkivät päivänvalon vuosina 2011 ja -13.

Linkkaan tähän puulaakin kotisivuilta löytyvän ansiokkaan tuotekuvauksen, niin pääsette saman tien käsiksi yksityiskohtiin. Tuolta on poimittavissa mm. tarkat soittajatiedot.

CD:llä on pääosin tuoreita kappaleita 17 eri esittäjältä. Tuoreuden kyseenalaistaa Alli And The Gatorsin Taas aloin juomaan, joka on niinkin vanhaa perua kuin vuodelta 1995. Kyseinen yhtye on Maaseutumusiikin puuhamies Marko Ahon varhaisimpia.

Tätä nykyä häntä työllistänee soittomielessä eniten noin kolmihenkinen duo Dortmunder, mukana Tapsa "nykyään myös Jones" Kojo ja Jussi "Jones" Parkkonen. Kokoelmalle heiltä päätyi singlenäkin ilmestynyt Rock-ottein, jolla trio kasvaa vierailija Kari "Jones" Hyvärisellä kvartetiksi. Status Quon jalanjäljillä mennään ja mennään vetreästi. Karin laulua on aina mukava kuulla.

Nimekkäimpinä vanhan kaartin edustajina levyn tekijäkunnasta voi bongata Arto Pajukallion ja Olli Haaviston. Pilli kitaroi ja bassottelee tuottamallaan Byman & Hippin biisillä Kai sen kestän. Olli stilikoi Janttersin kanssa.

Vol.III on valikoima oivaa, rentoa, turhasta hinkkaamisesta ja teknologialla leikkimisestä vapaata, kotikutoistakin musiikkia. Siellä täällä vilahtaa kiilaava rumpali. Muutamaan otteeseen pääsee ääneen solisti, jolla ei ole asiaa Sibelius-laulukilpailuun. Ja kaikki tämä on mitä vilpittömimmin sanottuna erittäin ok.

Kokoelma tuskin tulee unohtumaan kaapin perukoille. Se tulee jatkossakin saamaan soittoaikaa Apulaissheriffin vehkeillä.

Ehkä vielä valitsen leikilläni joukosta Top5-katraan. Tähän minua innoittivat seuraavat Antero Gustafssonin Janttersille kirjoittamat tekstirivit:

ja kun juhlaan valitaan voittaja

mammonalla te mittaatte sen

Minä mittasin päivän mielipiteelläni, joka on huomenna toinen. Häviäjiä ei ole.

5) Masa & Iilimarot: Pommipurkajien pikkujoulu. Räväkkää voimarokkia. Hevillä otteella soitettu kitara tuo etäisesti mieleen Timo Rautiaisen Trio Niskalaukauksen ajoilta.

4) Bizzarro & Jukka Nissinen: Jätkien kesken. Juureva balladi sympaattisin sanoin. Mainiosoundista vokalismia ja vielä mainiompisoundista kitarointia.

3) Kimmo Rauhamäki & Painava Sana: Juomalaulu / Avatkaamme aitoamme. Aleksis Kiven runoutta sovitettuna mitä mellevimmin kulkevaksi rockiksi. Hulppea esitys. Jos tätä olisi kokonainen albumi, saattaisin viritellä ostohousuja jalkaan.

2) Jantters: Siunattu hulluus. Janne Kauniston ja ex-Jytäjemmari Gustafssonin uuden bändivirityksen tulevalta pitkäsoitolta lohkaistu erinomainen kantrisilpaisu. En näe syytä miksei tällainen voisi menestyä jopa myyntilistoilla. Tuleva klassikko.

1) Hirvonen: Tästäkin me selvitään. Kansanmusiikkihenkinen kupletti, jonka tarina pistää myhäilemään ja joka on tekstinä taiten kirjoitettu. Tekijä ja laulaja Timo Hirvonen vaikutti - ainakaan levytysrintamalla ei ole tapahtunut vuosiin mitään - Los Olvidadosissa. Aivan mahtava biisi!

Apulaissheriffin erikoismaininnan saa Kanadan Matti: The tree song. Värikäs, hypnoottinen, ilmava kappale. Didgeridoota ei pääsekään ihan joka päivä kuuntelemaan.

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:

• UUTUUSLEVYT - Dortmunder: Hold Your Horses
• UUTUUSLEVYT - Janne Kaunisto: Eilistä Vain
• UUTUUSLEVYT - Ismo Haavisto, Andres Roots & Matias Partanen: Tribute To Elmore

KIRJAT - Marko Aho, Antero Gustafsson, Kalle Vanhapelto: Jaetut retket, kerrotut tarinat

Sanotaan, että se kannattaa aina. Niin nytkin, kun kaiken muun sivussa sain korjauksen pariinkin asiaan, joissa olin ollut hakoteillä.

Pahempana mokanani pidän sitä, että olin mennyt Wikipedian vipuun ja uskonut Kalle Vanhapellon olevan Jytäjemmarien rumpali. Olin kyllä kummastellut miksi lähes kaikkien levyjen kansiin on nimetty joku vieraileva kapuloitsija. Silti olin sokeasti luottanut tuohon nykyajan raamattuun.

Totuus kävi ilmi Jemmarien (Marko Aho, Antero Gustafsson & Vanhapelto) kirjasta Jaetut retket, kerrotut tarinat - Pekka Myllykoski ja Jytäjemmarit muistinvaraisesti todisteiden valossa (Maaseutumusiikki, 2021). Sen mukaan Kallen rummutusta kuullaan koko laajahkossa Jemmarituotannossa vain yhdellä kappaleella.

Teos on varsin kattava historiikki Myllykosken ja The Beat Farmersin innoittamana nimetyn joukkion yhteisestä taipaleesta. Siitä löytyy lisäksi sekä esihistoriaa ajalta ennen että myöhempiä tapahtumia jälkeen jemmariuden.

Jokainen studiotyö käydään läpi samalla perinpohjaisella hartaudella. Kaikkien levyjen kaikki kappaleet käsitellään sanoineen (paitsi muutamat käännöstekstit) ja yksityiskohtaisine tekijä- ja soittajatietoineen. Tiedossa olleita levyarvosteluita referoidaan.

Pääpiirteittäin vakiona pysynyt nauhoitusprosessi tulee lukijalle hyvin tutuksi. Nämä jannut eivät rakentaneet levyjään perinteisellä tyylillä, jossa ensin taotaan komppipohjat, sitten tempaistaan laulut ja lopuksi koristellaan lopputulos lisäämällä käytössä oleville raidoille kaikenlaista sälää. Ei myöskään tehty vielä perinteisemmällä tavalla, eli kaikki kerralla purkkiin.

Ken tarkempaa tietoa janoaa, hankkiutukoon kirjan pariin, jos vielä onnistuu. Sen verran paljastan, että ylen tärkeä vaihe levyjen synnyttämisessä oli mökkireissu, joka kului syöden, juoden, saunoen, pelaten, juoden, syöden, visaillen, saunoen sekä Pekan lauluosuuksia äänitellen. Kunkin leirin mökkipäiväkirja on sellaisenaan luettavissa.

Valitsin näytteeksi "rumpalin" vähäisistä merkinnöistä pätkän, joka kertoo päiväkirjan vapaamuotoisuudesta ja tekee samalla tiettäväksi yhden hänen vastuualueistaan noilla nauhoitusretkillä.

Kalakeiton tulee olla lempeä ja kirkaslieminen. Pöytämausteilla (pippurit, suola ja sitruuna) jokainen voi itse viilata maun mieltymyksiensä mukaan. Sitä paitsi tuoreena lisätyt mausteet toimivat huomattavasti paremmin kuin tuntikausia keitetyt.

Totta, mutta riippuu jonkin verran mausteesta.

Teksti on pääosin Gustafssonin ja etenkin toimittajana toimineen Ahon käsialaa. Aho myös vastasi kokonaisuudesta kansineen, taittoineen ynnä muine säätöineen.

Tunnustaudun musiikkikirjallisuudessa tällaisen perusteellisen, aikajärjestyksessä pysyvän lähestymistavan ystäväksi. Kun tyylikin on luettavuudeltaan kunnossa, jäi urakasta hyvä maku suuhun.

Täytyy vielä erikseen mainita, että ainoasta suuremmalle yleisölle tutusta päähenkilöstä, Pekka Myllykoskesta on mukana lukuisia melleviä anekdootteja. Taannoisen dokumenttielokuvan luoma perin yksiulotteinen kuva hänestä saa tämänkin lukukokemuksen pohjalta monipuolisempia sävyjä.

Opus työstettiin nykyajan mahdollistaman joukkorahoituksen turvin. Tuotteen etukäteen maksamalla kuka hyvänsä pääsi auttamaan projektia. Palkinnoksi tästä mesenaateille koitui varman saannin ohella hieman halvempi hinta ja omistuskirjoitus.

Olen muuten alussa tunnustamani erheen jo blogiin korjannut.

Toinen, mielestäni vähemmän raskauttava liittyy Freukkareihin. Bändin nimi näet kirjoitetaan ilman pilkkuja Freudin, Marxin ja Engelsin välissä. Syytän ihmisaivoja, jotka herkästi tulkitsevat aistimansa asian toisin kuin aistimet sen aivoille välittävät. Väärintulkinta on kulkenut mukanani noin 35 vuotta. Korjataan.

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:

• VÄLIMALLIN PIKKULEVYJÄ SUOMESTA - Pekka Myllykoski Ja Jytäjemmarit: Alaska
• UUTUUSLEVYT - Dortmunder: Hold Your Horses

UUTUUSLEVYT - Dortmunder: Hold Your Horses

80-luvulla pikkupitäjän ainualla yläasteella käytiin äikän tunnilla läpi suomen murteita. Opettaja sano, ettei pikkupitäjä kuulu oikeen mihinkään murrealueeseen. Se ku on siinä Pohojanmaitten, Keski-Suomen ja Pohojois-Savon keskellä. Puhuttiin kai melekeen yleiskieltä, joka oli saanu vaan pikkusen vaikutteita ympäröivistä, oikeista murteista.

Muistikuva pätkähti mieleen, kun kuuntelin Dortmunderin nääskielelle sanoitettuja ralleja Aivan kuin vierivä kivi ja Liikenneympyrä. Nekin ovat varsin maltillisen murteellisia allekirjoittaneen korvissa. Pikkupitäjä sijaitsee kaukana Tampereesta, mutta kyllä esimerkiksi sana peukalokyyti on tuttu jo lapsuudesta.

Ensin mainitun säkeistön sävelkulussa aavistin epämääräisesti samaa kuin Peitsamon ja Freukkarien yhteislevyllä Amerikkalaisia Unelmia (2005) olevalla Guantánamolla. Tarkistettuani asian ihmettelin taas kerran miten vähäinen samankaltaisuus saa minut näitä lankoja mielessäni vetämään.

Jälkimmäinen on versio Robert Johnsonin Crossroadsista. Tarkemmin, se on versio Eric Clapton And The Powerhousen ja Creamin versioista. Epämuusikkona näen niissä kovin niukan yhteyden Johnsonin maalais-bluesiin. Dortmunderin raikas näkemys miellyttää enemmän kuin Creamin.

Liikenneympyrä julkaistiin aiemmin tänä vuonna singlenä. Nyt se on osana kuuden biisin EP:tä Hold Your Horses (2021).

Kaikki kiekon normisuomeksi kirjoitetut tekstit ottavat enemmän tai vähemmän suoraan tai taustalla kantaa.

Marko Ahon Hold your horses tuskailee aiheestakin yleistä kulutusvimmaa. Tästä on olemassa Dortmunderin historian alussa julkaistu singleversio, jolla Pekka Myllykoski ja Markojuhani Rautavaara vierailevat mikrofonin takana.

Rauli Somerjoen Suon kulkija liittyy tekijöiden aatoksissa poliittisia piirejä kuumentaneeseen turvesuoasiaan. Badding ei tainnut ihan niillä mielin tätä kirjoittaa, mutta tulkinta on aina tulkitsijan ja tietenkin kuulijan vallassa.

Mikko Saarelan mainio Hukkareissu (alkuperäinen löytyy niiltä Amerikkalaisilta Unelmilta!) on jo vuonna 2014 Kantribuutti-kokoelmalle sisällytetty saarelamaisen vempulainen sanoitus suden oikeuksista.

Oma mielipiteeni vellovassa susikeskustelussa myötäilee molempia leirejä. Kysyn vain, kumpi tyyli voisi saada paremmin vastakaikua taistelukentän toisella puolella: sotaisa,  kaikkitietäväinen, vastapuolen ajatuksia huolella aliarvostava, sylkipärskeitä sivulle roiskiva huuto VAI nokkela ja älyllinen lauluteksti?

Taiteen voimaa ei ole syytä väheksyä.

Rokki-Jaska lienee ajateltu puolittain vasurilla tehdyksi alkupalaksi. Jos olikin, osuu kaikessa yksinkertaisuudessaan vallan keskelle maalia täällä. Väliosan ska henkii Urheiluruudun tunnusmusiikkimaista reippautta.

Keikkakoostumukseltaan vaihteleva Dortmunder on EP:llä:

• Marko Aho, kitara + laulu
• Tapsa Kojo, ihan mitä vaan eli basso + koskettimet + haitari + laulu + lyömät + maniska + akkari + tinapilli + busuki
• Jussi Parkkonen, rummut (kolmella biisillä)

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:

• VÄLIMALLIN PIKKULEVYJÄ SUOMESTA #1 - Pekka Myllykoski Ja Jytäjemmarit: Alaska

VÄLIMALLIN PIKKULEVYJÄ SUOMESTA #1 - Pekka Myllykoski Ja Jytäjemmarit: Alaska

PMJJ oli kitaristi Marko Ahon ja basisti Antero Gustafssonin luomus, jossa Kalle Vanhapelto touhusi kaikenlaista ja mikrofonista piti kiinni Pekka Myllykoski. Ja nimenomaan näin. Myllykoski tosiaan vain lauloi Jytäjemmareissa, oman toimen ohella. Päätyönään hänellä oli tietenkin Freud Marx Engels & Jung.

Tämän herran tapauksessa "vain" on laulamisen kohdalla erittäin voimakkaasti alakanttiin vievä määre. Kyllähän Pekka oli sen tason tulkitsija, että ansaitsee arvostuksensa täysimittaisena. Silloin tällöin hän osallistui biisitehtailuunkin niin paljon, että sai nimensä tekijätietoihin asti. Mutta enimmäkseen PMJJ oli hänelle harrastus, luulen minä.

Sen verran voi vielä sanoa, että muita pelimanneja tunnetumpi keulakuva oli sanan varsinaisessa merkityksessä se kuuluisa piste i:n päällä. Piste, joka nosti PMJJ:n omassa bändirankingissani aivan terävimmän kärjen tuntumaan. Mutta piste ilman i:tä olisi pelkkä piste. Sen pinta-ala on nolla. Sillä ei ole pituutta, ei tilavuutta. Jytäjemmarit oli I.

Pitäkää hetki tuoleistanne kiinni, sillä paljastan mielipiteeni, joka varmaan monen mielestä on kerettiläiseltä kalskahtava. Pekka Myllykoski Ja Jytäjemmarit oli kovempi kuin Freud Marx Engels & Jung.

En laske tuohon ainuttakaan merkittävyys- tai uranuurtajuuspistettä; siten katsottuna vaaka kallistuisi selkeästi toiseen suuntaan. Arvio on puhtaasti subjektiivinen ja perustuu siihen kuinka tykkään musiikista. Tärkeää on korostaa, ettei tämä lainkaan alenna Freukkareita. Hyvä voi olla niin monella tasolla, eikä tässä tapauksessa ero kahden välillä huimaa päätä.

PMJJ on sikäli otollinen avaaja EP-maailmassa pyörivään minisarjaamme, että heidän tuotantonsa koostui 4 albumista, 3 EP:stä ja 3 singlestä. Pikkulevyjen sisältö oli täysin pitkäsoitoilta löytymätöntä. Paneudutaan tovin ajaksi yhtyeen erinomaiseen, viimeiseksi jääneeseen julkaisuun Alaska (2011).

Periaatteessa kantrilähtöinen orkesteri lipui Alaskalla - jos kohta tuotannossaan muutenkin - muillekin alueille.

Alaska on reipas, kantrihenkinen iskelmärokkiralli. Sovituksen nautinnollisinta antia on Ahon kitarointi kuulokkeitten oikeassa luurissa. Monimielisistä teksteistä pitävänä en voi olla myhäilemättä kertosäkeen peruskoukun kohdalla. Levyn ja biisin otsikon perusteella saattoi odottaa jotain muuta.

hissillä pääse ei ylös

eikä alaskaan

siitä ilmoitus jo tehtiin

tulee korjaaja kunhan ehtii

Gustafssonin kynäilemä, tyyliltään samankaltainen Clapton nousee Apulaissheriffin suosikiksi. Sävellys, tai olisiko sointukulku tuo paikoin mieleen Steve Goodmanin kappaleen City of New Orleans. Suomessa se tunnetaan Karman esittämänä nimellä Hyvää huomenta Suomi, jossa Juha Vainion tekstittämänä "hyvin pyyhkii". Vasempaan korvaan ammutut kitarasoundit muistuttavat 80-luvun puolivälin Eppu Normaalia.

Sanoitus käsittelee humoristisesti Claptoniin liittyvää, niin sanottujen tosiharrastajien keskuudessa ymmärtääkseni vallitsevaa mielipidettä. Sen mukaan Eric olisi tehnyt kaiken kuuntelua kestävän jo 1960- ja osittain -70-luvulla. En ole itsekään täysin syytön moiseen ajatteluun. Kyllä vaan olivat biisissä mainittu Derek And The Dominoes, Cream ja eritoten Blind Faith nannaa.

Vain rokkii rullaa nimensä mukaisesti rock and rollina sisältäen pirteää surf-taustakuoroa. Tahallisena vaiko tarkoituksettomana Eppu-viitteenä tässä mainitaan kitaraa ja kivääriä.

Talon miehen vapaapäivässä ei ole kyse talonmiehestä vaan talon miehestä. Naapurisuhteista lauletaan ja jälleen on kieli tukevasti poskessa. Pienen gallialaisen kylän suurin pelko, taivaan putoaminen niskaan tapahtuu talvisessa Suomessa lumena. Musiikillisesti mennään muita hitaammalla tempolla sävellyksen ollessa kaihomielinen.

Kuten jo ilmiannoin, PMJJ on A-ryhmää. Ongelmani on, että tajusin sen aivan liian myöhään. Tämän vuoksi olen joutunut metsästämään noita kolmea sinkkua ja EP:tä Palamaton Parta käytettyjen levyjen maailmasta. Toistaiseksi turhaan. 

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:

• VÄLIMALLIN PIKKULEVYJÄ SUOMESTA - Tulossa...