YKSI TOISTA VERSIOIMASSA #1 - Vesa-Matti Loiri: Vesku Helismaasta

Kuten minisarjan johdannossa kerroin, on Vesa-Matti Loiri tullut julkaisseeksi ylen runsaasti sarjaan käypää materiaalia. Kymmenen tapausta keksin helposti enkä vanno, etteikö niitä voisi olla enemmänkin.

Pääasiassa hänen teematyönsä ovat olleet tekstilähtöisiä. Eino Leinon runoja on hänen esitettäväkseen sävelletty peräti neljä albumia, Uuno Kailasta ja Herman Hesseä yksi kumpaakin.

Säveltäjistä Loiri on kokonaisen pitkäsoiton verran levyttänyt Oskar Merikantoa.

Edellä mainittujen voi suurelta osin ajatella sijoittuvan monitaiturin taidespektrin yhteen ääripäähän, kun hän toisessa laidassa vehtaa huumori-Veskuna. Välimaastostakin löytyy aiheeseen sopivaa. 2000-luvun alussa yleisöä ilahdutettiin kahdella oivalla Juha Vainion lauluja sisältäneellä CD:llä.

Juttuun sopivista kiekoista valitsin tietenkin mielestäni parhaan. Välimaastosta. Pitkästä aikaa kuunneltuna Vesku Helismaasta (1977) jopa hieman yllätti. Hyväksi sen tiesin, mutta että näin hyvä. Oli kasvanut hyllyssä korkoa.

Puntaroidaan sitä hyvyyttä alkaen sanoituksista.

Reino Helismaa oli yksi tuotteliaimmista suomalaisista laululyriikoiden kirjoittajista ja ensimmäinen todella suuri sellainen, kun määrää ja laatua käytetään kriteereinä. Hänen perintöään ylläpitivät sittemmin mm. Junnu ja Vexi, myöhemmin ja osittain välikäsien kautta, omaksumiaan vaikutteita häivyttäen Juice, Nurmio, Hanhiniemi, Heikki Salo, ja niin edelleen. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Levyn kaikki 11 kappaletta on peräisin Repen kynästä, ja ovat sieltä tunnetuimmasta päästä. Toisaalta en pitäisi ihmeenä, jos joku toinen samankokoinen nippu kirvoittaisi minulta vastaavan kommentin.

Sävellykset ovat - luonnollisesti - enimmäkseen Toivo Kärjen käsialaa. Jakaumaksi saadaan seitsemän Topilta, kolme Repeltä itseltään ja yksi Trad. Jymy-yllätykseksi en luokittele sitäkään, että Tapio Rautavaara levytti aikoinaan biiseistä seitsemän.

Pohjat olivat tuollaiset. Tukeva perustus, jonka päälle olisi voinut väsätä kytyisen röttelön. Onneksi ei menty helpoimman kautta, jos kohta ei pahimmastakaan paikasta. Näin rakentui vankka ja komea pytinki.

Sovitusten kunnianhimon taso pidettiin kyllin korkealla sortumatta liikaa taiteellisuuteen tai teennäiseen monimutkaisuuteen. Olli Ahvenlahti oli tasan oikea henkilö tehtävään. Hänellä oli taito tässä tapauksessa ja myöhemminkin hakea juuri Loirille sopivia rakennusmateriaaleja ja -tekniikoita.

Musiikillisesti liikutaan iskelmän, laulelman ja kupletin seutuvilla. Poljennot ovat paikoin latinalaisamerikkalaisia (esimerkiksi Koivu ja sydän, Rakovalkealla). En valitettavasti edelleenkään osaa tunnistaa sen suunnan tyylilajeja tarkemmin.

Tekijäjoukko tietäen ei hämmästytä, kun väliin pelataan maukkaasti jatsahtaen (ainakin Reppu ja reissumies). Se tekijäjoukko koostui näistä muusikoista:

• Esko Rosnell, rummut + lyömäsoittimet
• Heikki Virtanen, basso
• Hasse Walli (sähkö) ja Nono Söderberg (akustinen), kitarat
• Pekka Pöyry, huilu + saksofoni
• Markku Johansson ja Simo Salminen, trumpetit
• Juhani Aalto ja Mircea Stan, pasuunat
• Jorma Ylösen jousiryhmä, jouset

Aika nimekästä sakkia. Kun kapellimestari Ahvenlahti vielä bravuroi muiden mukana koskettiminensa, on kasassa laadukas ryhmä. Solistin tulkinnat kaiken muun päälle tekevät kokonaisuudesta lopullisesti hienon.

Pitkän linjan taiteilija on omaksunut aikain saatossa tiettyjä maneereja, joskus jopa kiusallisuuteen saakka. Helismaa-tulkinnoissa nämä pysyvät riittävästi taustalla. Pientä väläystä revittelystä saadaan raidoilla Laivat puuta, miehet rautaa ja Balladi villistä lännestä, ehkä muuallakin. Pahasti ei onneksi läisky yli noillakaan. Itse asiassa Loiri viljelee tehokeinojaan juuri sopivasti.

Laulajan laulutaidoista antavat erinomaisen kuvan vaikkapa Päivänsäde ja menninkäinen sekä Kaksi ystävää. Mitä suotta paisuttelemaan, kun normaali riittää.

Kattauksen viimeistelee upea Peltoniemen Hintriikan surumarssi. Mikä hartaus ja murheinen kauneus. Mikä komeista komein alakulo. Mikä vähäeleinen paatos. Toteutuksen hidastempoisuus alleviivaa kaustilaisen perinnemelodian surumielisyyttä. Jousisäestys korostaa sitä edelleen. Veskun ääni on lopullinen niitti. Vaikuttavaa.

Syrjän Martti tuskaili Murheellisten laulujen maan aikaan iskelmätekstien kurjuuden kanssa. Minä sanon, että ihan suotta. Hintriikan tapauksessa äärimmilleen viety surun kuvaus tuntuu ennemmin kohottavan kuin laskevan mielialaa.

Taisin hieman yllättyä, kun huomasin voivani päättää tämän jutun toteamalla, että Vesku Helismaasta on aivan mahtava levy!

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:

• YKSI TOISTA VERSIOIMASSA - Tulossa...
• WANHA SUOMI-PROGE #4 - Vesku Loiri & Rag Paananen: Merirosvokapteeni YnjeviLAvankopoksahdus
• KIRJAT - Jari Tervo: LOIRI.

KIRJAT - Jari Tervo: LOIRI.

Loiri eli ja teki kaikenlaista, elää yhä ja tekee vähemmän. Tervo kirjoitti Loirin tähänastisesta elämästä kirjan. Media arvosteli kirjaa, Tervoa ja Loiria. Yleisö kommentoi mediaa, kirjaa, Tervoa ja Loiria.

Apulaissheriffi pöyhäisi vähän joka sarkaa.

Loiri

Vesa-Matti Loirin (Helsinki, 1945) tekemisiin mahtuu monenlaista. Omien lasien läpi katsottuna tärkeimpänä pidän hänen aikaansaannoksiaan musiikin parissa. Reilun kolmenkymmenen pitkäsoiton joukosta löytyy laulelmaa, iskelmää, poppia, huumorimusaa, taidemusaa, joululauluja, progea ja mitä lie.

Katsomieni elokuvien näyttelijätöistä minuun osuu parhaiten muutamat tällä vuosituhannella tehdyt roolit ja Pojat-Jake. Turhapuroja Loiri piti hengissä käytännössä yksin, ilman häntä snorkkeli olisi hörpännyt pahemman kerran.

TV-viihteen osalta en koskaan oppinut jaksamaan 1980-luvun sarjojen spedetystä, eli rasittavaa tapaa alleviivata vitsit moneen kertaan ja venyttää sketsit tuhottoman pitkiksi. Muutama mellevä hahmo sieltä sentään jäi, Kusela etunenässä.

Teatteri ei ole lajini, urheilu joskus oli. Loiri on hämmästyttänyt taiteilijuuden vastapainona urheilullisuudellaan. Miettikääpä tyyppiä, joka Jussi-, Telvis-, Venla-, Emma- ja ties minkä palkintojen lisäksi on voittanut yhteensä neljä suomenmestaruutta vesipallossa ja käsipallossa.

Tervo

Runoja lukuun ottamatta, olen kai kahlannut läpi kaiken Tervolta julkaistun Pohjan hovista Aameneen ja kaikesta tuosta tyylivaihteluineen pitänyt kovasti. Ilman muuta oli tapaus, kun yhdeltä viime vuosikymmenten ja miksei kautta aikain kyvykkäimistä kirjoittajista julkaistiin elämäkertateos LOIRI. (Otava, 2019).

Tämmöiset tulee yleensä aloitettua lopun liitteistä. Päähenkilön moninaiset kulttuurituotannot ja tunnustukset listataan pitkästi, mutta kumma kyllä urheilusaavutuksia ei. Henkilöhakemisto sivuviittauksineen olisi helpottanut laiskimpia "lukijoita" mehevöittämään ulostulojaan somessa.

Kirjaa varten tehdyn taustatyön määrästä saa vihiä 12-sivuisesta lähdeluettelosta. Työ vaikuttaa olleen paitsi runsaslähteistä myös perusteellista. Olen ymmärtänyt saman päteneen Tervon fiktiotuotannossakin. Tämä lienee totta ainakin historiallissa romaaneissa Myyrä, Ohrana, Troikka ja Matriarkka sekä noin kymmenen vuotta takaperin silloista nykyisyyttä kuvanneessa Laylassa.

Tervo on kirjoittanut monitaiturin - tai Multilahjan, kuten Ville Virtanen tämän omassa kirjassaan naamioi - tarinan alkaen syntymästä, päättyen kuviteltuun kuolemaan. Itse tulkitsin kyllä viimeisen kappaleen kuvauksena väsyneen taiteilijan normipäivästä vuonna 2019. Eiköhän siihen ole tahallaan tuollainen lopun kuvauksen sävy luotu; saa kukin muodostaa mieleisensä käsityksen.

Omaa käsitystään kohteesta pääseekin myllyttämään tai vahvistamaan kirjan kohdalla ylipäätään. Harvalta tähän tiiliskiveen tosissaan tarttuvalta puuttuu mielipide Vesa-Matti Loirista. Tervo esittää asiat puolueettomasti, ilmeisen rehellisesti, häpeilemättä ja mahdollisesti osin tarkoitushakuisesti kaikkia kohteen elämänaloja valottaen. Tämä on lopulta oikean tuntuinen ratkaisu.

Erinomaisesti tehtyjen muusikkoelämäkertojen (esim. Antti Heikkisen Juicesta tai Lamppu Laamasen Davesta) laadukkuus on mielestäni aina syntynyt koko uran aikajärjestyksessä ja huolella läpikäyvästä esitystavasta. LOIRI.:ssa tämä ei toteudu kattavasti millään alalla. Ja hyvä niin. Joka ikisen levyn, elokuvan, teatterityön ym. käsittelyyn ei olisi 700 sivua ollut sinne päinkään tarpeeksi.

Jostain syystä ajattelen, että tässä tapauksessa on ollut perusteltua ottaa höysteeksi mukaan tavallista hieman enemmän ulkourallisia asioita. Näin tulee siemaisseeksi infoa myös siitä miten sankari on välillä temmi, välillä nyrkki ojossa tullut vaikuttaneeksi ympäristöönsä toisinaan positiivisesti, toisinaan ei.

Jokaiselle liiasta muun kuin pellon kyntämisestä valittavalle joutuu toteamaan, ettei sitä osastoa oikeasti liikaa ole. Kertomisen tyyli vaan sattuu olemaan tervomaisen peittelemätöntä, mikä helposti saa kukat hatussa väräjämään.

Yksi mielenkiintoisimpia teoksen esille nostamia aihepiirejä on Loirin mukana aina kulkenut henkisyys ja viehtymys mystiikkaan, itämaiseen filosofiaan ja karman lakiin. Hän pitää jälleensyntymistä normaalina ja on kertomansa mukaan käynyt jo nuorena läpi rajakokemuksen. Bodhisattvan lupauksen hän antoi vuosien harkinnan jälkeen.

Media

Ylen toimittaja Miia Gustafsson kirjoitti LOIRI.:sta ansiokkaan objektiivisen arvion sekä rinnalle aavistuksen provosoivasti omakohtaisen mielipiteensä. Jälkimmäisen väite "Joka ikinen naisseikkailu ja pano on kerrottu ja kirjoitettu" on luultavasti tahallisesti ampiaispesää sohiva, koska se ei tietenkään ole totta.

Ylessä pysyäksemme Tuomas Karemo otsikoi asiallisen analyysinsä klikkijournalistien tapaan. Seurannut yleisön vuodatus ja yleinen kohina aiheen ympärillä saivat hänet vielä julkaisemaan fiktiivisen kuvauksen elämäkerran uusintayrityksestä.

Höpömpien medioitten näkemyksiin puutun vain miettimällä itkeäkö vai nauraa, kun joku Apu liitti juttuunsa listan kirjassa esitellyistä naissuhteista.

Yleisö

No hohhoijakkaa.

Esimerkiksi, palataanpa vielä yllä linkitettyyn Karemon analyysiin ja etenkin sen kirvoittamaan kommenttiryöppyyn. On se kyllä jännää kuinka osa porukkaa näkee tarpeelliseksi viskellä mielipiteitään korvat savuten, vaikkeivät ole vaivautuneet edes itse analyysiä kokonaan lukemaan. Kirjasta nyt puhumattakaan.

Toisaalta siellä on mukana poikkeuksellisen asiallistakin keskustelua, varsinkin nimimerkki joukokämäräisen ja toimittajan välillä. Hyvää kommentointia löytyy luonnollisesti muualtakin, jonkin verran.

Karemo antoi fiktiossaan roiskaisijoille aika mojovasti takaisin. Epäilen vaan monen kohderyhmään kuuluneen missanneen sen, kun vastaus oli piilotettu sarkasmin tai ironian alle ja lukuaikaakin jutulle oli arvioitu peräti 3 minuuttia.

Lukijan mielipide

Hyvä.

WANHA SUOMI-PROGE #4 - Vesku Loiri & Rag Paananen: Merirosvokapteeni Ynjevi Lavankopoksahdus

Leino, Merikanto, Jean Pierre Kusela, Varpunen jouluaamuna ja huilu. Semmoisia tullee ensimmäisinä mieleen Vesa-Matti Loirin lavea-alaisesta panoksesta musiikin saralla. Monenlaista siis löytyy miehen diskografiasta. Siellä kummittelee myös ainakin yksi käynnissä olevaan sarjaamme istuva tuotos, joka näin valikoitui neljännen jakson aiheeksi.

Loirin ja Matti "Rag" Paanasen nimissä tuli ensin mainitun Turun kaupunginteatterin pestin aikaan ulos hulppeasti nimetty Merirosvokapteeni Ynjevi Lavankopoksahdus (1974).

Tähän mennessä on käyty läpi Kaamoksen pop-, Scapa Flown folk- ja Hamletin heavy-vaikutteista progea. Nyt on vuorossa jazzilla höystettyjä progressiivisia lastenlauluja. Aivan salonkikelpoisimmassa päässä - mitä ikinä se tarkoittaakaan - lastenmusiikkigenreä ei kuljeta.

Albumin läpi kantava teema Ynjevi-pojan karkaamisesta kotoaan ei aivan vertaudu H.C.Andersenin klassikoihin. Yhtä kaikki, satuna sitä on pidettävä. Poikanen ramppaa Odysseuksen tavoin läpi harharetkensä, kohdaten muitten koettelemusten joukossa sinappikäärmeitä ja jättiläishyttysen. Loppu näyttäytyy onnellisena ja jotain opitaan, kuten tapana on.

Vaikea sanoa paljonko tarinaan on leivottu parodiaa, joksi teos olisi yksinkertaisinta luokitella. Aikuisesta näkökulmasta huumoria tuntuu mukaan sirotellun, lapsen mielipidettä Apulaissheriffi ei osaa kertoa kuultuaan levyn ensimmäistä kertaa reilusti yli nelikymppisenä. Itse asiassa jää epäselväksi mikä ajatellun kohdeyleisön ikähaarukka aikoinaan mahtoi olla.

Tekstitystyylistä kertonee ote aivan sadun alusta, laulusta Kotoa lähtö. Loppusoinnuilla leikittely saa tarkkaavaisemmankin kuulijan ymmärtämään muuta kuin mitä tosiasiassa on nauhalle lausuttu.

Ynjevi reppunsa pakkasi

ja karkasi yöhön mustaan

torpan nurkalla kakkasi

ja lirutteli usvaan

Nokkelaa riimittelyä on viljelty enemmänkin. Suklaamanner-kappaleessa, siis melko aikaisessa vaiheessa tarinan sankarin pakomatkaa, on jo havaittavissa koti-ikävän ensimmäisiä aaltoja.

Ynjevi suklaata airolla löi

oi kun perunan sais

olis makkarailta

ja äiti plättyjä paistais

Musiikillisesti aineisto on kunnianhimoista ja vaativaa. Nyt ollaan paikoitellen varsin syvällä häröosastolla. Koko projekti oli jazz-taustaisen Paanasen ideoima, säveltämä ja sanoittama. Loiri suostui solistiksi tämän pyynnöstä.

Myöhemmistä Ragin saavutuksista voi esimerkeiksi nostaa "tavanomaisempien" sävellystöiden rinnalle useita sinfonioita sekä suuren joukon runo- ja aforismiteoksia. Taidemaalarinakin hän on kunnostautunut.

Musiikkinäytteeksi napataan Jättiläishyttynen, joka starttaa vetävästi marssirummuin ja torvin epävireisen surinan säestämänä. Meininki muuttuu kulkevaksi jazz/funk-laulannaksi. Kuullaan eri instrumenteilla vedettyjä sooloja, tyylilajien rajoja venytellään ja lopuksi hyttynen röhkii, vainajat ähkii.

Kyllähän Ynjevi mainio levy on, kunhan siihen pääsee sisälle. Siinä mielessä se täyttää paremmin proge- kuin lastenlaulukokoelman tunnusmerkistön. Orkesterissa mukana:

• Matti "Rag" Paananen, piano + hammond
• Seppo "Paroni" Paakkunainen, huilu + saksofonit + klarinetti
• Ilpo "Ilja" Saastamoinen, sähkökitara
• Antti Kujanpää, basso
• Upi Sorvali, rummut
• Vesa-Matti Loiri, laulu

Lisäksi soitinvalikoimaan kuuluu suuri joukko kaiken maailman vimpaimia kolmella ensin listatulla pelimannilla. Erikseen kansipaperi kertoo Paronin, Ragin sekä Pekka Sirenin huolehtineen elektronimusiikkiosuuksista. Vesku taiteili kannet.