UUTUUSLEVYT - Pekka Tiilikainen & Beatmakers: Valveunivaeltaja

Semmoista se on, kun kokee jonkinasteista viehätystä kielen vivahteita kohtaan ja tulee levy, jonka nimi on kolmiosainen yhdyssana. Välittömästi pätkähti mieleen Kookospähkinäkitara, hieman autettuna Välikausitakki ja Hopeahääpäivä. Vielä tupsautti alitajunta pintaan Silmiklasikyyn, joka toki on vain biisin nimi.

Pekka Tiilikainen & Beatmakersin alati jatkuvan julkaisutulvan uusin ilmentymä, albumi Valveunivaeltaja (2026) sai nimellään aivot raksuttamaan. Mikäs se on?

Rivit antavat osviittaa, esimerkiksi nimilaulun toinen säkeistö:

vain valveunivaeltaja näkee

kuinka vuorokausi vaihtaa värejään

revontulet lailla jumalten

luovat sävykartan ikuisen

ja soittajat

ovat maantien matkassa

Aina voi tulkita kukin tavallaan, mutta onhan tässä vahva viite keikkamuusikon elämän tylsimpään (?) ja väsyttävimpään (?) puoleen, matkustamiseen. Toisaalta, voihan sanoista vetää sellaisenkin johtopäätöksen, että kyseisessä, pakollisessa kuviossa on kaikessa toistuvuudessaan jotain hienoakin.

Eki Sutelan kitara ja vierailevan Tema Lampisen tuuba muodostavat biisiin jännän kontrastin. Tiilikainen laulaa tekstinsä - aivan! - uneliaan oloisesti, mikä yhdessä bändin komppauksen kanssa tukee sanomaa oivasti. Räiskyvä kitara muistuttaa kuulijalle, ettei kaikki välttämättä aina ole niin kuin pinnalta näyttää. Onnistunut sovitus.

Kiekolta on saatu tipoittain esimakua jo yli vuoden ajan.

Kantria ja beat-iskuista poppisrokkia tarjoillut single Linnunradan laitamilla / Kuuden kerroksen majatalo ilmestyi CD:nä jo alkuvuodesta -25. Sweet Jeenan duettolaulaen avustama Beatmakers-countrybilly Maksat kun jaksat saatiin kuultavaksi saman vuoden syksyllä digimaailmassa.

Tammikuussa -26 tuli julki niin ikään suoratoistoitse suomennos Fat Boyn kappaleesta What would Elvis do? nimellä Klabbinen. Suomen Elvikseksi kääntyi siis Kari Tapio. Kulkeva rock and roll kuuluu Valveunivaeltajan parhaimmistoon.

Nyt huomaan, että myös balladi Unelmien yö on ollut tyrkyllä etukäteen jossain päin internet-maailmaa. 5/14 albumia on siis ollut kuunneltavissa jo ennen fyysisen lätkän ilmestymistä. Viime vuoden puolella verkkoon tuupattu Steve Bloomfield -versiointi Hurricane ei ole mukana, varmaan englanninkielisyyttään.

Moni-ilmeisyydessään levy on paria suvantoa vaille mainio näyte bändin kovasta nykykunnosta, ja tosiaankin, kyvystä hoidella kunnialla erilaisia tyylilajeja. Nostan kattauksen ilahduttavimpiin vielä Sutelan säveltämät kolme rautalankanumeroa. Genren musiikki toimii mielestäni kokonaisia pitkäsoittoja paremmin juuri näin, ripoteltuna muun materiaalin lomaan.

4'33" on 4 minuutin ja 33 sekunnin otos hiljaisuutta tai tilaääntä Vanajan keskiaikaisesta kivikirkosta. Vastaavan teki John Cage vuonna 1952. Basisti Jori Venemiehen mukaan bändi on aina toiminut pohjalta tehdään mitä halutaan, joten päättivät tehdä tämänkin, "koska se tuntui hauskalta idealta".

Kokoonpano on nelihenkisenä ennallaan. Hauskana yksityiskohtana mainitaan rumpali J-P Harjun instrumenttivalikoimassa studion kynnys.

Kansissa komeilee jälkiä Juho Juntusen ja Pertti Jarlan kynistä.

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:

• UUTUUSLEVYT - Pekka Tiilikainen & Beatmakers: Sellainen Maailma
• UUTUUSLEVYT - Rolling Rust: Rough Road
• LEVYT - Huojuva Lato: Lättähattu

UUTUUSLEVYT - Pekka Tiilikainen & Beatmakers: Live In Spain

Live In Spain (2024) toi mieleeni pikkupitäjän ainoan kapakan 80-luvun lopussa ja 90-luvun alussa. Oli siellä toki keskustassa pubikin muutaman vuoden ajan juuri noihin aikoihin, mutta tuo vanha ravintola on ollut kylän laitamilla niin kauan kuin minulla muistia piisaa. Ja on edelleen. Sanottakoon sitä Saareksi.

Musiikkipuolesta vastasivat tiskijukat, joista kaksi muistan oikein hyvin. Tulipa tuutista mitä vaan, niin joka kerta ainakin muutama numero Hurriganesilta, pääosin Roadrunnerilta (1974). Livekeikkaa en muista tuolloin siellä todistaneeni.

Nyt tiedän paikan olleen jo vuosia myös konserttien järjestäjänä, ainakin kesäaikaan ulkolavalla. Pekka Tiilikainen & Beatmakers olisi mielikuvissani juuri sopiva esiintyjä sinne. Saisivat 60-luvulla syntyneet sekä vähän vanhemmat ja nuoremmat ravintoa nostalgian nälkäänsä.

Live In Spainiä ei äänitetty pikkupitäjässä, vaan Fuengirolan Kukko-baarissa. Sielläkin taitaa olla riittämiin samanlaisen nostalgian nälkäisiä.

Albumilla on 12 raitaa, joista kaksi Hurriganesin laulukirjan cover-osastolta. Sekä I will stay että Tallahassee Lassie soivat muinoin Saaressa satoja, ellei tuhansia kertoja. Kaksi omaa biisiä tulee viimekesäiseltä pitkäsoitolta Sellainen Maailma (2024).

Loput Espanjan setistä äänitteelle asti päätyneet ovat lainoja eri osoitteista. Eddie Cochrania, Johnny Cashia, Renegadesia, ynnä muita. Rokkia painotetaan enemmän kuin bändin studiolevyillä.

Hyvää tavaraa, ilman muuta. Kohdallani tähän pätee kuitenkin sama mitä kirjoitin Huojuvan Ladon taannoisen liven esittelevässä jutussa: "Musiikkia, josta ei meikäläisen maulla varustettu voi olla tykkäämättä, mutta joka ei nouse mielessäni viimeisen päälle huipuksi."

Tässä tapauksessa arvioon vaikuttaa se, että koen soundimaailman vähän tunkkaisena ja kenties liian kaikuisana. En tiedä, johtuuko tämä äänityksestä vai kuuloaististani, joka on todistetusti eritoten ylätaajuksilla varsin rajoittunut. Heinäsirkkojahan ei ole ollut olemassa pitkään aikaan.

Toisaalta en epäile pätkääkään, ettenkö olisi pitänyt tästä enemmän paikan päällä. Levykin kuulostaa auton pauhussa sujuvammalta kuin kuulokkein.

Upottavimmin osuvat instrumentaalina vedetyt, alkujaan lauletut siivut Johnny Guitar ja Let it be me. Kaikista parhaiten toimii noista ensimmäinen, Agentsinkin nimellä Surujen kitara levyttämä kappale, joka venytetään 5-minuuttiseksi. Kitarassa Eki Sutela.

Live In Spainin ansioksi lasken vielä sen, että vasta Tiilikaisen artikuloimana tajusin Cochranin läpeensä tutun Twenty flight rockin kertojan väsymisen:

up on the twelveth

I'm starting to drag

fifteenth floor

I'm ready to sag

get to the top

I'm too tired to rock

Yli 45 vuotta meni ennen kuin vaivauduin nuokin sanat selvittämään. Sellaista on rock and roll.

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:

• UUTUUSLEVYT - Pekka Tiilikainen & Beatmakers: Sellainen Maailma
• UUTUUSLEVYT - Huojuva Lato: Elävänä Osulassa
• LEVYT - Hurriganes: Roadrunner

UUTUUSLEVYT - Pekka Tiilikainen & Beatmakers: Sellainen Maailma

Käänsin jälleen yhden uuden sivun maapallon juurevasta musiikkikirjasta. En nimittäin ollut aiemmin tutustunut joitain todennäköisesti kuulemiani satunnaisia biisejä enempää Pekka Tiilikaisen & Beatmakersin tuotantoon.

Yhtye on perustettu jo vuonna 1988 ja siltä ilmestyi tuossa hiljattain ties monesko pitkäsoitto Sellainen Maailma (2024).

Päähäni oli iskostunut oletus beat-/rautalankaorkesterista, jonka verrokiksi olin kuvitellut Agentsin. En ole varma, onko mielikuva oikea, koska uutuus ottaa ja tarjoilee hieman toisenlaista meininkiä. Kyseessä on nimittäin iskelmäinen kantrilevy. Pääpiirteittäin.

Tyyli on ehkä lähempänä Poutahaukkoja sekä Kari Tapiota ja Matti Eskoa kuin vaikkapa Baddingia. Esko muuten vierailee Keikkamiehen kohtalossa kera Juha Laitilan.

Muista käypäläisistä mainittakoon Veli-Matti Järvenpää sekä Janne Louhivuori. Edellisen kaksirivinen soi kappaleella Viitostie, joka on Tiilikaisen käännös ja mainio versio Hurriganesin Bourbon Streetistä. Jälkimmäinen kitaroi oman porukan ohessa rokkaavalla päätösraidalla Ganes, joka kertoo... Ganesista.

Se oma porukka koostuu herroista:

• Pekka Tiilikainen, laulu + akustinen kitara
• Eki Sutela, kaikenlaiset kitarat + taustalaulu + perkussiot
• Jori Venemies, basso
• J-P Harju, rummut + perkussiot

Kiekon kenties maukkain biisi Luokse punapuiden hyötyy roimasti Eeva Oksalan viulusta. Jos sille yrittäisi hakea vertailukohtaa Tiilikaiselle selvästi tärkeän Remun tuotannosta, päädyttäisiin lähelle 80-luvun lopun All Stars -aikaa.

Huomionarvoisena seikkana voi pitää sitä, että kattaukseen valikoitui kaksi suomennosta Johnny Cashin laulukirjasta. Myös se on erikoista, että Pate Mustajärvi versioi molemmat eri teksteillä Cash-tribuutilleen Musta (2010).

Synnin polte eli alun perin Ring of fire on Tiilikaisella ja Beatmakersillä Juha Laitilan käännös, kun Pate tulkitsi saman Bea Valan sanoilla Tuli polttaa. Vastaavasti klassikko Cry, cry, cry kulkee Froikkarienkin levyttämin Pekka Myllykosken lyriikoin Jäät kaipaamaan. Patella se oli Itkee saat, sanat Pekka Klemola.

Sellainen Maailma ansaitsee levyraatipisteet 7/10, eli selkeästi hyvän puolella huidellaan.

Toimii se, vaikkei tyyliltään edustakaan Apulaissheriffin levyhyllyn tyypillisimpiä suuntia. Erityisen selvästi se toimii paremmin autoillessa kuin kuulokehifistelynä.

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:

• YKSI TOISTA VERSIOIMASSA #6 - Pate Mustajärvi: Musta
• KIMPPALEVYJÄ #6 - Topi Sorsakoski & Reijo Taipale: Kulkukoirat
• LEVYT - Rauli Badding Somerjoki: Näin Käy Rock & Roll