Olin myöntämässä mahdollista tulevaa vuoden levyn titteliä Marjo Leinonen & Bublicansin toistaiseksi ainokaiselle, kun olin kuullut siitä autossa 10½/12. Yhtyeen vahvasti soul-vetoinen bop and roll tuntui lauantaipäivän harmaudessa valoisammalta kuin mikään keinovalaisin kuunaan. Syventyneempi tutustuminen ei käsitystäni muuta.
Albumin suhteellisen hankalasti kuvailtavissa olevaan cocktailiin on soulin lisäksi imetty vaikutteita ainakin funkista, bluesista ja vanhoista mustaihoisten orjien työlauluista ja/tai spirituaaleista. Raaka-aineista on osaavien pelimannien toimesta yhdistelty persoonallinen seos parasta uutta musiikkia, mihin olen tähän mennessä vuonna 2023 törmännyt.
Tekisi mieleni väittää, että Petri Kautto omaa Suomen oloissa harvinaisen funkyn otteen kitaraansa. Hän vastaa yksin bändin kielisoitinosastosta. Bassoa ei ole, vaan alaäänet puhaltaa tuuban serkulla, sousafonilla Ville Niemelä. Onpa ilahduttavan omaperäinen instrumenttivalinta.
Kokoaan isompi osa Bublicansin soundia tulee Risto Kumpulaisen uruista. Jostain syystä kannet eivät mainitse tätä talvella Ylläksellä duon Hillside & Matulah puolikkaana näkemääni soittajaa muuten kuin biisintekijänä.
Pohjat ovat jämäkästi veteraani Vettenrannan hyppysissä. Sami "Sande" Vettenranta on urallaan ennättänyt eräänkin iskun nahkoihin ja pelteihin jaella, blogin historiassa aiemmin Peitsamon Road Hogsissa.
Marjo Leinonen hoitelee solistin hommat juuri kuten tämän materiaalin kanssa tuleekin tehdä. On jotenkin kutkuttavaa kuunnella hänen lauluaan tietäen, että kapasiteettia piisaisi räväyttää niin maan perusteellisesti, mutta tyylitaju pitää suitset tiukalla. Huippua on.
Treat yourself right, uskallanko sanoa, täydellisenä soul-balladina nosti vertailuihin turhankin usein sortuvaan mieleeni omituisen ajatuksen, että Amy Winehouse oli Englannin vastine Leinoselle. Noin päinhän se pitää ajatella, jos näitä rinnatusten alkaa pistämään.
Vierailijana levylle käy oman puumerkkinsä raapustamassa Antero Priha trumpetteineen. Ei niin kauankaan sitten kirjoitin vuosimallin -05 Röyhkästä, ja sielläkin hän on mukana.
Tämä kevään piristys, josta keksin vain hyvää sanottavaa on Holy Roller (2023). Tähtiä lapioin sille roppakaupalla, eli sen mitä asteikko antaa myöten.
Ekstrabonusta ansaitsee pakkaus kaikkineen. Se tarjoaa silmiä miellyttävää grafiikkaa, selkeää värien käyttöä, maltillisen layoutin sekä sokerina pohjalla single malt -etikettien tuntua vihkon aukeamien alareunoilla. Valitun kartonki- tai paperilaadun saa puolestani säätää lailla pakolliseksi CD-kansissa.
Ehkä nostan vielä esiin avausraidan BB queen, jonka koko arsenaalin voimin rakennettu rytminen iloisuus tuppaa viemään jalat alta. Paitsi, jos osaa ja haluaa tanssia. Sykähdyttävää musaa.
EDIT 23.7.2025: Tällä päivämäärällä suoritetun ylennyksen myötä Holy Roller siirretään Apulaissheriffin parhaiksi laskemien levyjen joukkoon.
Aivan mahtava!
-----
