Onpas täräyttävää löytää vielä 2020-luvulla uutta oksat pois -tason hard rockia, joka potkii kuin sata jänistä ja on vieläpä kotimaista tuotantoa. Free Riden ymmärtääkseni neljännen albumin avaus Here I am ei ainoastaan katko oksia, vaan pistää vielä rungot halki, poikki ja pinoon.
Biisi on riuskaotteista räimettä jostain Peer Güntin, Hellacoptersin ja AC/DC:n tienoilta. Se lupaa hyvää heti ensimmäisistä kitaran kielten rappauksista lähtien. Hyvyys tulee todistetuksi, kun koko joukkue yhtyy melskaukseen. Perusasiat ovat kunnossa ja pitkälle ylikin.
Vaikka nyt laimennankin lausuntoani toteamalla omistavani vain neljä tänä vuonna julkaistua kiekkoa, ja että eletään vasta toukokuun loppua, ei se alenna itse asiaa. Minusta tuossa on toistaiseksi vuoden biisi.
Korkealla tulee mitä todennäköisimmin olemaan myös koko pitkä, kun joulun jälkeen katson taakse päin menneen 12 kuukauden saldoa. Hard Livin' (2024) on sellaista herkkua, jota ei turhan usein hyllyynsä saa.
Bändi tulee Torniosta ja jos yhtään olen kartalla, ilmestyi heidän debyyttinsä 16 vuotta sitten. Ainakin Discogs-sivuston mukaan vanhin Free Ride -levy on Outlaw Stories (2008). Miten onkin onnistunut menemään ilman havaintoja ohi.
Kuulen yhtyeen tekemisessä jonkinmoista sukulaisuutta oululaisen Big Jim's Beer Bellyn kanssa. Tosin Free Riden jälki on selvästi terävämpää ja paremmin rullaavaa. Toinen torniolaisryhmä Greedy Pig ei suoratoistokokeitten perusteella ole myöskään kovin kaukana näitten maailmasta.
Henrik Klingenbergin kahdella kappaleella soittamia koskettimia vaille edetään triona. Antti Remes bassossa ja Tapani Ollonen kitarassa paimentavat kielivehkeitään murakasti ja vailla moitteen sijaa. Yleisen yhteispelin sujuvuuden lisäksi nostan kuitenkin kaksi seikkaa, jotka korottavat yhtyeen musiikin arvoa meikäläisen pääkopassa.
Ensinnäkin Ollosen ääni on napakymppi Free Riden edustamaan genreen. En pienellä miettimisellä keksi kotimaasta yhtä kovaa hard rock -vokalistia.
Toisekseen rumpali Jari Pääkkö on enemmän kuin mies paikallaan. Minähän en iskujen paikkaa tahdeissa pysty mittaamaan, mutta tuntuma on vahva, että ajoitukset ovat kohdallaan nimenomaan svengaavuuden näkökulmasta katsoen. Filliosastolla Pääkkö on omimmillaan. Siinä muuten tomit toimii kuten pitää. Ja rumpusoundithan on onnistuttu tuottamaan arvosanan 10/10 arvoisesti, kuten levy ylipäätäänkin.
Voin sieluni silmin kuvitella, miten kovassa kulutuksessa lätty olisi ollut reipas 30 vuotta takaperin, jos olisi silloin ilmestynyt. Se olisi kopioitu useammalle kasetille, jotka olisivat eräänäkin iltana raikuneet autostereoitten kajareista. Ilmakitaroita olisi kuritettu päitten nyökkäillessä tahtia kuin Cultin Electricin kanssa konsanaan.
Jos koko albumi olisi ladattu YouTubeen, linkkaisin tähän vielä Moonshine maman, jolta rävähtää ehkä pisin tietämäni täydellisesti jytäävä kitarariffi. No, ehkä Güntiltäkin on joku vastaava tullut. Kappale on myös yksi niistä, joilla Pääkkö loistaa.
Apulaissheriffin kaikkea muuta kuin seinään hakattujen toimintaperiaatteiden mukaisesti jätän vielä nimeämättä uutuuden aivan mahtavaksi levyksi. Tuttavuus kun on vasta alle viikon vanhaa laatua.
Periaatteessa voisin kyllä periaatteesta luopua, koska olen täysin varma, että Hard Livin' ei tule käytössä heikkenemään. Kaikki tähdet, mitä asteikolta löytyy.
-----
Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:
- UUTUUSLEVYT - Big Jim's Beer Belly: For Sale
- LEVYT - Peer Günt: Peer Günt
- LEVYT - The Cult: Electric
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti