UUTUUSLEVYT - Hurriganes: Live 1980

Remun vaatimuksesta kasetille talletettujen Hurriganes-keikkojen julkaisujen aallossa tämäkin tuli ulos. Petri Laukan kansitekstin mukaan: "Muiden mielestä oli piinaavaa joutua kuuntelemaan vasta soitettu setti heti hien kuivuttua." Päällikkö kun pisti usein nauhan soimaan kotimatkalla.

Live 1980 (2023) on kaunistelematta sanoen toistaiseksi kuulemistani heikoin näistä julkaisuista. Koska se ei mielestäni ole millään muotoa musiikin juhlaa, keskityn jutussa muihin asioihin.

Ääniteknisesti levy on meikäläisen makuun hyvää tasoa. Siihen on näitten kanssa jo ehtinyt tottua. No, rummut ehkä korostuvat tällä kertaa liikaa.

Tapahtuma on äänitetty keväällä -80 jossain Suomessa, ei tarkempaa tietoa missä.

Keikan ajankohta kertoo sen, että kitarassa on Albert Järvinen, ja että se sijoittuu LP-jatkumossa Jailbirdin (1979) ja 10/80:n (1980) väliin. Siis yhden varsin keskinkertaisen ja toisen aivan mahtavan väliin. Kiintoisampaa olisi kuulla vuotta myöhempää paukutusta. Ehkä sitäkin joskus saamme.

Kappalevalinnoista 10 on lainoja, 8 omia. Tarkemmin tutkimatta, hätäisesti muutaman muun liven tietoja vilkaisten kyseessä on melko keskimääräinen cover-painotus. Paljonhan yhtye etenkin alkuaikoinaan nojasi klassikkotulkintoihin.

Biiseistä viisi on millekään studiopitkäsoitolle sisältymättömiä. Goodnight baby antaa jo esimakua myöhemmin samana vuonna ilmestyvästä huippualbumista.

Loppupuolella tulee perätysten huutsikuu-otsikoilla varustetut Shorai, shorai, Oowee-oohla ja Hully Gully.

Remun välihuutoihin alkaa jo useamman äänitteen jälkeen tottua.

Mitähän vielä? No sen verran voi mainita, jotta Ainoa Productionsin samaan aikaan markkinoille tuuppaama toinen live on onneksi parempaa tasoa. Palaan siihen, kunhan viitsin.

Jos kuitenkin jotain musasta, niin Cisse laulaa minusta hyvin.

Koska näitä nyt putkahtelee aika taajaan, olisi kiintoisaa tietää enemmän taustakuvioista. Aaltonenko nauhojen päällä on tähän saakka istunut? Miksi tällainen hyöky juuri viime aikoina? Kuinka kasetit on jaeltu eri levy-yhtiöille? Ovatko nämä peräti päässeet valitsemaan, ja jos, niin millä systeemillä?

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:

• UUTUUSLEVYT - Hurriganes: Crazy Days On The Road
• UUTUUSLEVYT - Kalevala: Live At Turku International Pop & Rock Festival 1970

UUTUUSLEVYT - Kalevala: Live At Turku International Pop & Rock Festival 1970

Live At Turku International Pop & Rock Festival 1970 (2023) ilmestyi puoteihin maaliskuussa, erään tämän ajan Suomessa vallitsevan trendintapaisen aallonharjalla. Ainakin minusta tuntuu, että näitä vanhoja livetallenteita on muutaman vuoden ajan julkaistu maassamme poikkeuksellisen paljon.

En valita, varsinkaan tässä tapauksessa.

Nähdessäni taannoin ensimmäisiä mainoksia Kalevalan tulevasta levystä ajattelin, että niinköhän tuo herättää minussa intoa ollenkaan. Biisilista kuitenkin sai mielenkiintoni viriämään. Vanhaa rockia mm. Chuck Berryltä ja Little Richardilta, vanhaa bluesia molemmilta Sonny Boy Williamsoneilta. Vielä eivät silti kellot päässäni soineet.

Eivät soineet, vaikka tapahtumavuosi oli mitä oli. Tapahtuma itsessään oli muuten tosiasiassa ensimmäinen Ruisrock.

Viikolla oli käyntiä levykaupan kivijalassa ja katselin ohimennen mitä uutuuksia on tarjolla. Kalevalan live tuli vastaan ja viimein sytytti. 1970 ja tuo sisältö tarkoittavat tietenkin Remun aikaista yhtyettä. Jo rupesi tuntumaan melkein pakkohankinnalta.

Live At Turku on prameilemattoman mittainen albumi ja mahtuisi tiivistämättä C60-kasetin puoliskolle. Kuusi kappaletta. Pari enemmänkin soittivat, mutta niitä ei Yleisradion nauhalta ole saatavilla.

Kyllähän tässä taas kulttuuriteosta voi puhua. Musiikkikin toimii raidasta riippuen hyvin tai vielä paremmin. Remu Aaltonen laulaa, Lido Salonen bassottaa, Remu ja Alf Forsman huolehtivat potkusta kahden rumpalin taktiikalla. Viimeisellä biisillä lavalle hyppää vielä Francis Looby (Trinidad) congineen.

Se viimeinen, Help me jää kattauksen heikoimmaksi, osin teknisten ongelmien vuoksi. Härmässä Honey B & T-Bones on levyttänyt paljon paremman version.

Mutta eihän rokkibändiä ole ilman kitaristia. Sitä tonttia Kalevalassa miehitti hetken aikaa Albert Järvinen. Minulle Live At Turku on vähintään 50-prosenttisesti Järvisen näytöstä. Että osasi kaveri hommansa, vaikka ikää ei ollut enempää kuin 19 vuotta. Aivan ykkösluokan tykitystä jo tuossa vaiheessa.

Whole lotta shakin' goin' on, Shakin' all over, Sweet little sixteen ja Lucille eivät esittelyjä kaipaa. Koviten jytisee allekirjoittaneelle kuitenkin Sonny Boy ykkösen Good morning little school girl, josta Hurriganeskin teki myöhemmin oman, tyystin erilaisen versionsa.

Onhan tämä sen kokoinen lohkare kotimaista rock-historiaa, että hankinta taitaa vähänkään aihetta harrastavalle olla itsestäänselvyys. Vaikea tätä on ohittaa.

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:

• UUTUUSLEVYT - Jimi Hendrix Experience: Los Angeles Forum - April 26, 1969

LEVYT - Rauli Badding Somerjoki: Näin Käy Rock & Roll

Näin Käy Rock & Roll (1974) oli Baddingin toinen täysimittainen soolotyö.

En tiedä pitikö joku kansikuvan (yllä) tärähtäneisyyttä epäonnistumisena vai mikä oli syy sen vaihtamiseen uusintajulkaisujen myötä hieman erilaiseksi (alla).

Svart Recordsin vuoden 2017 painos palautti alkuperäisen kannen, mikä oli oikea ratkaisu. Ei pelkästään siksi, että historiaa ei mielestäni tulisi muuttaa, vaan myös siksi, että pidän vuoden -74 versiota parempana. Siinä on tähti itselleen tyypillisessä asennossa - pitäisi ehkä sanoa tyypillisessä asennossa silloin, kun oli vauhti päällä ja estot pois - eikä mikrofoni peitä naamaa.

Yllä näkyvät otokset nappasin Rajalan kirjasta ja Badding-boksin vihkosesta. Niinhän tuo ylempi vähän vinksahti enkä laiskuuttani viitsinyt korjata.

Omana levynään en tätä omista, kuten en yhtään muutakaan Somerjoelta. Kaikki Laulut (1997) kun sisältää käytännössä kaikki laulajan laulut. Näin Käy Rock & Roll on sijoitettu kokoelmalootan kolmos-CD:n alkuun. Biisijärjestys on yhtä poikkeusta vaille uskollinen LP:lle. Paratiisi kaikkien tietämänä hittinä on nostettu keulille. Pieni kauneusvirhe.

Badding nousi 70-luvun alkuvuosina kotimaisen musiikkikaartin eturiviin. Hän taisi olla ensimmäinen suomeksi rokkia esittänyt artisti, joka tempun teki. Synnyin Rokkaamaan (1971) ei vielä kummoisesti menestynyt kaupallisesti. Suuri jysäys saatin vuoden -73 singlellä Fiilaten ja höyläten. Sen jälkeen miestä revittiin joka suuntaan.

Ehkä suosio loi paineita toisen levyn tekemiseen. Ainakin kaiken keskipiste alkoi ahdistua menosta. Niin tai näin, Näin Käy Rock & Roll vakuuttaa Apulaissheriffin vahvemmin kuin debyytti. Tekemässä oli suurehko joukko nimekästäkin porukkaa.

Jukka Tolonen käväisi tempaisemassa Paratiisin soolon ja soittaa parilla muullakin raidalla. Päävastuun kitaroista kantavat Antero Jakoila ja Albert Järvinen. Kehotan eritoten kiinnittämään huomiota parivaljakon työskentelyyn Luut kasaan Beethovenilla. Siinä soi sekä rock että roll.

Utuinen lattari Eeva ja zeus käy rytmikaksikon taidonnäytteestä. Tapani "Nappi" Ikonen nakuttaa ja sutii, basson kieliä sormeilee Måns Groundstroem, joka sai puolivälissä nauhoituksia pistää päähänsä myös tuottajan lippalakin. Pestin aloittanut M.A. Numminen jätti leikin kesken, kun kovassa kurssissa etenkin Ruotsissa ollut oma ura vei ylen määrin aikaa.

Erittäin paljon Nummisen kanssa yhteistyötä tehnyt Jani Uhlenius miehitti pianojakkaraa. Esimerkiksi hänen soitostaan ehdotan kappaletta Enin mä voin antaa. Sillä loistavat myös naistaustalaulajat Irma Tapio ja Maija Hapuoja.

Kuten loistavat myös Hectorin Dreamin'-suomennoksella Toivon, jota E.Inkisen viuluryhmä komeasti värittää. Hector muuten teki teksteistä kolme, Jarkko Laine neljä, Rauli itse neljä ja puoli. Yhdet sanoitukset saatiin Pirkko-Liisa Vakkurilta ja Nummiselta.

Ylijäävä puolikas kuuluu Arja Tiaiselle, joka kirjoitti Paratiisin raakaversion. Solisti itse hioi sen lopulliseen muotoonsa. Muutokset eivät olleet massiivisia, mutta paransivat lopputulosta selkeästi.

Kiekolla kuultava mieskuoro pääsee parhaiten oikeuksiinsa doowop-numerolla Oi kuu. Äänessä ovat Arto Alaspää, Kalle Fält ja Pepe Willberg. Badding levytti biisin jo toistamiseen.

Kuorosovitukset on merkitty toisena äänittäjänäkin Harry Bergströmin ohella toimineen Erkki Hyvösen nimiin. Jo mainittujen lisäksi hänellä oli ohjattavanaan duo Carita Holmström - Marianne Nyman, joka on mukana LP:n rokkaavalla nimikappaleella.

Näin käy rock & roll käynnistyy Tanja Tolosen tutuin sanoin puntista, rokista ja puntin väpättämisestä. Laineen teksti on tähän päivään paikoitellen hiukan korni. Vai miltä vaikuttaa?

oot sä koskaan kuullut fonia

kun se rääkyy bluesia

täyttää röhkien

pääkopat kaikkien

Ajan henkeen lyriikka ilmeisesti sopi ongelmitta, ja itse asiassa Raulin vetämänä sopii tähänkin päivään. Se oli mestarin taito. Pistää homma toimimaan ja tehdä taiteesta ajatonta.

Saksofonia kuullaan albumilla tuon lisäksi muutenkin. Tenoria puhaltavat Risto Pensola ja Reijo Lehtovirta.

Oli siinä seurakuntaa kerrakseen äänitettä synnyttämässä. Vielä jäi kertomatta, että jutun alussa puitu valokuva jatkotyöstöineen on legendaarisen Risto Vuorimiehen käsialaa. Tämä vastasi aikoinaan monen klassikon kansitaiteesta, tunnetuimpana eittämättä Hurriganesin Roadrunner (1974).

Nostetaan lopuksi pari näytettä päähenkilön kyvyistä muulla kuin rokin saralla. Sydämessäni osoittaa vastaansanomattomasti Baddingin ensiluokkaisuuden balladilaulajana. Ellei se riitä, niin viimeistään suloisen murheellisen tarinan kertova Teinienkeli ja Raulin sydäntä riipivä tulkinta siitä todistanevat väitteeni faktaksi.

Kansalaiset, Näin Käy Rock & Roll on aivan mahtava levy!

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:

• KIRJAT - Jukka Rajala: Kaita Polku - Rauli Badding Somerjoen tarina
• LEVYT - Rauli Badding Somerjoki: Ikkunaprinsessa
• LEVYT - Hurriganes: Roadrunner

LEVYT - Hurriganes: Roadrunner

Puran atomeiksi Hurriganesin albumin Roadrunner (1974).

Biisit: huippua. Todiste #1: Tallahassee Lassie.

Rummut, basso, kitara, laulu: huippua. Tuotanto: huippua.

Kansi: huippu.

Merkitys: monumentaalinen. Vaikutus: massiivinen.

Henki: rock. Korjaan: Rock.

Jotkin asiat ne vaan eivät lätisemällä parane tai muuksi muutu, siispä Apulaissheriffin napakka tiivistelmä yllä esitetystä kattavasta, monitaiteellisesta ja yhteiskunnallisesta, ehkä aavistuksen turhankin runsassanaisesta analyysistä kuuluu näin: Roadrunner on aivan mahtava levy!

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:

• WANHA SUOMI-PROGE #5 - Kalevala: People No Names