Olisiko teillä hetki aikaa korkeatasoiselle, herkälle runoudelle?
there's a whole lotta jumping
and a whole lotta bumping goin' on
there's a whole lotta balling
a whole lotta mauling goin' on
Hot wheelsin ensimmäisen säkeistön alkuun kiteytyy paljon sitä, millaista rokin ilosanomaa Remu viljeli moniin menevimpiin Ganes-rymistyksiin. Yllä oleva on muutaman verkon lyriikkapalvelun näkemys aiheesta. Itse kuulen toisen rivin verbin olevan balling ja kolmannen bowling. No toisaalta, Aaltonen taitaa laulaa kaikkea olevan whole lolla. Jne.
Eli ei sen niin väliä mitä lopulta ilmoille kajahtaa. Teksti voi olla paperilla jotain, mutta kun tilanne on päällä, se ei välttämättä singahda kurkusta samana. Ääni toimii jälleen instrumenttina muitten joukossa. Ja sekös passaa Apulaissheriffille.
Koko Hot Wheels (1976) on merkitty Remun ja Cissen nimiin. Sekä sävellys ja sanoitus että sovitus. Totuus lienee ollut jotain muuta. Richard Stanleyllä kerrotaan olleen näppinsä pelissä tekstien suhteen ja Ilekin varmasti osallistui sovituksiin jollain panoksella.
Ilkka Kallio oli Hurriganesin alkuperäinen kitaristi. Nykyään tämä luultavasti opetetaan jo peruskoulun ensiluokilla. Joskus ennen faktaa saatettiin kysyä musiikkitietokilpailuissa, jolloin ehkä kolme neljästä ehdotti Albert Järvistä. Totta, hän soitti debyytti-LP:llä -73, mutta oli -72 korvannut Ilen.
Joka korvasi Albertin -75.
Joka korvasi Ilen -79.
Joka korvasi Albertin korvanneen Janne Louhivuoren -83 ja jatkoi hamaan hajoamiseen saakka. Tämä tapahtui vuonna 1984.
Kallion toisen vuoron aikana ilmestyi neljä laadukasta studiolevyä, kolmannen aikana kaksi, joista ei aivan yhtä paljon jäänyt jälkipolville kerrottavaa. Ensimmäisellä hurrikaanitauolla hän muun muassa vieraili Kalevalan albumilla ja säesti Badding Somerjokea. Toisella väliajalla aikaa veivät Pera & The Dogs ja soolohankkeet. Vuoden -84 jälkeen on tapahtunut niin paljon, että jääköön tässä yhteydessä kertomatta.
Hot Wheels iskee itseeni Kallion Hurriganes-älppäreistä koviten. Raakasoundinen, suoraviivainen tuotanto puree. Pari edeltäjäänsä oli käyty vetaisemassa purkkiin Ruotsissa, teknisesti ylivertaisessa studiossa verrattuna tämänkertaiseen. Nyt oltiin Lahdessa Microvoxilla.
2021 taakse päin katsottuna Microvox on suomalaisittain legendaarinen paikka. Siellä kävivät aikanaan hommissa Leskinen, Peitsamo, Eput, Hassinen, Popeda, Dave, Pelle, Teddy & The Tigers ja muut. Menestyneitä tuotantoja syntyi, mutta vain yksi on yltänyt timanttilevyyn oikeuttavaan myyntimäärään.
Niinpä.
Hurriganes oli 1976 sellaisessa asemassa, että porukka olisi ostanut vaikka virsiä, jos kannessa olisi seisonut yhtyeen nimi. Silti minut yllätti tiiraillessani IFPI:n tilastoista kaikkien aikojen myydyimpiä kotimaisia, että Hot Wheels on bändin toiseksi eniten kaupaksi käynyt pitkäsoitto. Ykköstä musavisassa kysyttäessä saataisiin vain oikeita vastauksia.
Biisilistaa silmäilevä satunnainen Hurriganesin ystäväksi ilmottautuja ei mahdollisesti tunnistaisi yhtään.
Tuossa on kuitenkin jo keulilla sellainen neljän suora parasta rock and rollia, että oksat pois.
Paitsi tekstit, myös Remun rumpalointi on siellä päin. En moiti epätarkkuuksista, päinvastoin kehun inhimillisyydestä. On tyylilajeja, joissa äärimmäisen tarkat ajoitukset ovat merkittävämmässä asemassa kuin tässä. Laulajana Remu on elämänsä kunnossa. Vislauskin lähtee jossain kohtaa.
Myös Kallion soitanta on itseäni eniten miellyttävällä tasolla hänen Ganes-töittensä joukossa. En niinkään pidä häntä soolokitaristina, jolla osastolla Järvisen vahva vääntö vie voiton. Komppaushommat ja riffittely potkivat lujempaa.
Häkkinen on luku sinällään. Yksinkertaista, taitavimman mittatilausräätälin luomusten tavoin kokonaisuuteen istuvaa bassotoimintaa kautta linjan. Asenne oli iso. Jos yksi suomalainen pitäisi nimetä rock and rollin ruumillistumaksi, se olisi Cisse.
Puolen välin kieppeillä taso notkahtaa alun korkeuksista. Onneksi alenema on väliaikainen ja loppua kohti päästään taas revittelemään. Huipulle nostaa viimeistään veikeä Kenny at the corner, jossa on ehkä lieviä kaikuja peräti funkista.
Hey Bo Diddley riehaantuu varsinaiseksi hyppyjumpaksi. Ile loistaa kirkkaiten, muut eivät juuri jää jälkeen. Kyllä on hieno kunnianosoitus mestarille Härmän perukoilta. Kuulikohan Bo tuota koskaan?
Nimikappale palauttaa startin tunnelmiin. Ridin' ridin' numerolla 8 olikin jo niistä muistuttanut.
Äänin 1-0 päätin, että Hot Wheels on aivan mahtava levy!
-----
Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:
