Jutut ajassa

Näytetään tekstit, joissa on tunniste >> Marko Haavisto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste >> Marko Haavisto. Näytä kaikki tekstit

30 maaliskuuta 2025

UUTUUSLEVYT - Pääesiintyjät: Riimejä Ja Riitasointuja

Tehtäköön alkuun selväksi, etten ole missään tapauksessa hifisti. Palaan tähän tuonnempana.

Apulaissheriffin käsittelyyn pääsi tai joutui Pääesiintyjien kaikkiaan neljäs, 2010-luvun lopun uuden tulemisen jälkeen kolmas pitkä Riimejä Ja Riitasointuja (2025).


Orkesteri on lanseerannut musiikkiaan kuvaamaan varsin osuvan termin rillumareibilly. En ole aivan varma, mutta oletan määrittelyn tulleen käyttöön uuden tulemisen yhteydessä. Itse en nimittäin muista sitä 90-luvulla kuulleeni, jos nyt edes bändiin vielä silloin törmäsin.

Kappaleessa Rillumareitä tätä kuvaillaan mm. näin:

on siinä rockabillii
sekä heinälatoa
ei sen tenho koskaan
mihinkään katoa
siinä kuuluu rytmi menneen
vuosikymmenen
se mukaan kaikki tempaa
sitä kiellä en

Tyyli vaikuttaa viiden vuoden aikana lipuneen billyn kustannuksella enemmän rillumareihin, mitä voi tarkastella kahdelta kantilta. Se vie musiikkia kauemmas mieltymysteni polttopisteestä, mutta mahdollistaa suuremman suosion.

Olen ollut viestinnästä aistivinani, että suosio tosiaankin olisi noususuunnassa. Menestystä tuntuu tulleen tanssiyleisön keskuudessa, mikä on pelkästään hyvä juttu. Amerikkalaisjuurevamman tavaran ujuttautuminen - on sitä toki siellä ollutkin - suomalaisen perusiskelmän sekaan lavoille on ihan suotavaa.

Sanoituksissa kuulen pyrkimystä valoisuuteen, minkä tulkitsen tarkoitukselliseksi vastapainoksi osaa perinteistä tanssimusiikkia hallitsevalle melankolialle. Ja kai siinä huumoriakin on mukana, kun peräkkäin on pläjäytetty laulut Matkalla ja Tuntemattomaan. Viitataan Pelle Miljoonaan?

Vain yksi sydän saa toimia näytteenä ihan jo sen vuoksi, että toi mieleen Jimmy Nailin. Ei muuten, mutta kun tällä on biisi Only one heart.

Tässä kohtaa on syytä muistuttaa, että jo jutun aiheeksi pääseminen edellyttää levyltä jonkinmoista subjektiivisesti kokemaani hyvyyttä. Sellaista myös Riimejä Ja Riitasointuja sisältää.

Se ei kuitenkaan ole mielestäni mikään tykkialbumi. Etenkin Lättähatun Paluu (2020) saa täällä veren kiertämään selkeästi vilkkaammin. Itse asiassa nyt kuunneltuna se vaikuttaa kasvaneen hyllyssä kivasti korkoa.

Peruskvartettia (Vesa Haaja, Mika Jokinen, Pete Salomaa, Timo Järvinen) on täydennetty säästeliäästi siellä täällä eri instrumentein. Löytyy jousia, trumpettia, viulua, mandoliinia ja pianoa. Eniten vierailuaikaa saa Ismo Haavisto huuliharpun ja haitarin kanssa. Mainittakoon myös tämän veli Marko, joka vastaa yhden tekstin suomennoksesta.

Toden totta, osa biiseistä on käännöksiä. Näitä on tehtailtu ulkomaisista lauluista, mutta myös Francine-materiaalista. Yhtyehän oli basisti Salomaan ja kitaristi Jokisen 80-luvulla perustama rockabilly- ja rock and roll -ryhmä.

Sitten siihen hifistelyyn.

Korostettakoon, että uskaltaakseni kirjoittaa seuraavan kuuntelin useina päivinä, eri soittimilla ja sekä suoratoistoversioon että bändin aiempiin levyihin vertaillen. Minusta tuotannossa on jotain kysymysmerkkiä. Jokin siinä häiritsee. Mussutin samantapaisesta asiasta taannoin Kimmo Rauhamäen & Painavan Sanan tapauksessa ja on tuossa vielä kolmaskin tuore esimerkki.

Äänikuvassa on olevinaan ylimääräistä pöhinää. Onko se kaiun käytöstä johtuvaa, en osaa sanoa. Joka tapauksessa viiden vuoden takainen Pääesiintyjät on korvissani kirkkaamman ja puhtaamman kuuloinen.

Takaraivossa joku kuiskuttelee nykymusiikin tuotantopolitiikasta, jolla kavennetaan dynamiikkaa. Onko kyse siitä, en pysty arvaamaan. No ainakaan tässä ei onneksi ole toteutettu ns. puurotuotantoa, eli ei ole ahdettu nauhalle raitakaupalla nyanssit tappavaa höttöä.

Käytetty studio ja henkilökunta eivät ole matkan varrella vaihtuneet.

Onneksi ongelma ei ole fataali, enempikin hieman minua(ko vain?) kiusaava. Ja täytyy myös tunnustaa Pääesiintyjien olevan varmuudella toimivampi lavalla kuin levyllä. Näin tohdin väittää vailla livekokemusta.

Kaikesta huolimatta jatkoon.

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:



18 huhtikuuta 2024

UUTUUSLEVYT - Marko Haavisto & Poutahaukat: Onnentalo

Jaa, mitäs tästä Marko Haaviston ja Poutahaukkain uudesta osaisi sanoa?


Elinpaikkamme kun ei ole täydellinen maailma, oli tämäkin levy alkuun jonkinmoinen outolintu. Pyörittelin sen alun auton CD-soittimella hiihtolenkille mennessäni. Oo ja koo. Kivaa musaa.

Kotimatkalla kuulosti loppu hyvinkin ankealta. Hiihtäminen oli ollut ikävää puurtamista. Luistelijoiden pehmeällä lumella rikkomaa perinteisen latua olin kankeasti koittanut sivakoida. Sen hetken tässä ja nyt vaikutti selvästi kuuntelukokemukseen. Ihan aina ei musiikkikaan pysty parantamaan mielialaa.

Viimeisenä biisinä soineen kappaleen Kaikki kuolee ennen pitkää viimeinen rivi ei ollut omiaan kohottamaan latistunutta sunnuntaitunnelmaani.

kuten usein tapasit sanoa
"ennen pitkää kuoltava on"

Vaan albumihan käytti, kuten muutama muukin Poutahaukkojen historiassa allekirjoittaneeseen ns. luikertelutaktiikkaa. Muutama muukin lätty heidän vielä vajavaisesti hallussani olevassa diskografiassaan on ollut käytökseltään samanlainen. Ensin sameaa, kohta kiiltävää.

Tuo päätösbiisi alkoi sittemmin askarruttaa. Lyriikat kertovat selvästi jostain lahtelaisesta edesmenneestä tyypistä, kenties muusikosta. Otsikko sai arvelemaan että Kari "Pitkä" Lehtisestä (The Charlies, Sleepy Sleepers, Dave's 12 Bar, ynnä muut).

Päätin kysyä somelta. Käytin siis somea oikein, tietomäärääni kasvattamaan. En, korostan: en käyttänyt sitä väärin kaikenkarvaiseen kinasteluun. Jos nyt häikäistyt, ei kyseessä välttämättä ole levyn kansikuva, jossa lamppu palaa, vaan pääni päällä entistäkin kirkkaampana loistava sädekehä.

Kunpa tietäisitkin kuinka paljon tuossa muitten mahdollisesti oikeuttamattoman arvostelun joukossa on itseironiaa.

Mutta se biisin henkilö. Somehan antoi riittävästi todisteita Pitkä-teorian tueksi. Sain mm. tietää, että Haavisto omistaa Lehtisen vanhan basson.

olet poissa mutta mukana
monet muistot vierimään
saa tuttu tuoksu vanhan tupakan
kun jään soitintas virittämään

Sanoitus sisältää muitakin viitteitä samaan suuntaan. Lopulta sain ounailuilleni vahvistuksen sisäpiiritietona taholta johon nimettömänäkin tässä tapauksessa uskon. Sitä jäin vielä aprikoimaan, onko tekstin Austin teksasilaisen kaupungin sijaan kuitenkin englantilainen automerkki. Laulussa kun lauletaan myös marinoista, jotka voisivat täten olla Marinoita.

Voi siis olla, ettei kappaleen nimessä olekaan adverbiä, vaan erisnimi. Sen verran paljon meni tämä juttu yhden asian ympärillä pyöriväksi, että onhan tuo aihe laitettava kuunneltavaksesi. Ole hyvä: Kaikki kuolee ennen Pitkää.

Aivan kuin lopullisena vahvistuksena selvityspuuhalle olin äsken haistavinani tupakan tuoksun juuri ennen kyseistä kertosäkeen kohtaa. Hieman nosti väreitä käsivarsiin.

Onnentalo (2024) on lopulta tyypillinen Poutahaukkatuotos. Yleisön Palvelija (2022) tuntuu sisältävän enemmän irrottelua, mikä tekee siitä ainakin toistaiseksi itselleni vähän maistuvamman.

Musiikki on tuttuun tapaan Marko Haaviston käsialaa. Poikkeuksia on mukana tällä kertaa kaksi. Puolitien mies on ehkä yllättäen puoliso Kerttu Valkosen ja Talo maalla mielestäni vieläkin yllättävämmin Kauko Röyhkän sanoitus.

Jouni Saario jatkaa ykköskitarassa ja Oskari Haavisto bassossa. Rumpupatteriston taakse on sen sijaan tullut sitten viime albumin Matias Partanen. Valkonen taustalaulaa ja Rami Hänninen haitaroi muutamalla raidalla. Ja kuinkas ollakaan, kuten joka paikassa, höylää tälläkin äänitteellä koskettimia Pekka Gröhn.

Erittäin hyvä.

Että semmoista siitä nyt osasin sanoa.

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:


25 lokakuuta 2022

UUTUUSLEVYT - Badding Rockers: Rock'n'Roll Ja Kiitos Hei

Näyttäisi siltä, että kotimainen musiikki ottaa Apulaissheriffille päätyneistä kuluvan vuoden julkaisuista karkeasti sanottuna kaksi kolmasosaa. Etenkin tarkastellessani syksyn uutuuksia huomaan suomalaisten suurin piirtein pyyhkivän ulkolaisilla pöytää, mitä kuunneltavan laatuun tulee.

Tulee mieleen noin 10 vuoden jakso noin 00-luvun puolivälistä eteen päin, kun haalin hyllyyn pääosin härmäläistä. Ihan samaa ei voi sanoa nykytilanteesta, koska isompi osa ostoksista on sittenkin vanhaa ja muunmaalaista.

Tästä pälkähtää päähän, kuinka Badding Rockers jäi aikanaan minulla jotenkin paitsioon. Kolme LP:tä kasarin ja ysärin vaihteessa osuivat kauteen, jolloin somerjokinen iskelmärokki ei iskenyt allekirjoittaneeseen. Suomi-vaiheeni ajalta en muista muistinko koko yhtyettä enää.

Turenki Recordsin julkaistua 2020 kaikki kolme uudestaan päätin ne hommata. Jotenkin on vaan jäänyt. Kaikenlaista muuta ollut.

Nyt kun Emsalön kautta saatiin kauppojen valikoimaan Rock'n'Roll Ja Kiitos Hei (2022), tartuin siihen välittömästi. Uutukainen oli luontevaa ottaa haltuun verekseltään. Asia johtanee toiseen.


Vanhemmista viimeinen, Kolmas Vuoro (1993) tehtiin eri porukalla kuin aiemmat. Marko Haavisto toki johti, lauloi ja bassotteli, mutta muutoin yhtye oli täysin eri koostumuksessa. Nyt on palattu alkuperäiseen. 
Kuja Salmi rummuin ynnä muin sekä Mika Rokka ja Ville Uljas kitaroin muodostavat Haaviston kanssa Badding Rockersin sellaisena kuin se 35 vuotta sitten tuli joillekin tutuksi.

Maitolaiturilla alkaa sanoilla, jotka nostavat mieleen Brynolf Poutasen kaupan Baddingin klassikosta Bussi Somerolle:

on vanha kauppa paikallaan
mutta laudat ikkunoita peittää
kun saavun mittailemaan
kotikylään muistojen teitä

Menneeseen vilkuillaan hieman samaan tapaan kuin Rauli kuvaili Raul Reimanin sanoin matkaa lapsuudenkotiinsa. Korostan sanaa 'hieman' ja vetoan omiin mielikuviini. Beat-rytminen, hieno, sanoisinko rautalankalaulu ilmestyi singlenä, B:llään vielä hienompi Kaipaan sinua, jonka Hammondit soittaa Pekka Gröhn.

Hidas Kuunsirpillä tuntuu jopa edellisiäkin hienommalta enkä pysty kuin harmittelemaan, kun en tunnista mitä lattaria Lari Lius napsuttaa taustaan, jos se ylipäätään on latinalaista lainkaan. Eivät kuulu vahvuuksiini nekään. Villi veikkaukseni olkoon rumba.

Hienous ei haihdu Sydämeni kitaran myötä, eikä oikeastaan koko levyllä. Nimikappaleen rokki ja rolli kera Viljami Viippolan pianon sekä perin rockabillyinen Mä lähden menee edustavat tarjonnan amerikkalaisinta laitaa. Lähimpänä Somerjoen meininkiä liikkuu mielestäni kansanlaulumainen Laitoin laulun maailmalle, joka on Timo Hirvosen kynästä.

Naisääni kolmen biisin taustalla kuuluu Kerttu Valkoselle, huuliharppu yhdellä on Ismo Haaviston puhaltama. Lius perkussoi mainitun lisäksi kahdella muulla. Salmi monine taituruuksineen hivelee koskettimia ja slideä siellä täällä.

Bändille tyypillisesti viimeinen raita on instrumentaalista rautalankaa. Komeasti soivat kitarat Butcher's themellä.

Kyllä on kaunista musiikkia, jota en lähde vertailemaan muihin tämän vuoden huippuihin. Toistan vain, että 2022 on kotimaisen musan osalta poikkeuksellisen laadukas. Albumin terävimmäksi kärjeksi nousee allekirjoittaneen päässä tällä erää Jos oisit mun. Aivan mahtavaa kitaraa jo muutenkin loistavassa kappaleessa.

Tulipa taas pitkästä aikaa ne kolme entisajan levyäkin suoratoistettua läpi. Niin hyviä ovat, että pitää kai nekin viimein hoitaa kotiin.

04 huhtikuuta 2022

UUTUUSLEVYT - Marko Haavisto & Poutahaukat: Yleisön Palvelija

Yleisön Palvelija (2022) näyttäisi olevan Markon ja Poutahaukkojen 11. kokopitkä.

Aika paljon on tuolla nimellä 25 vuoden aikana julkaistu. Kokoonpano tosin on matkan varrella elänyt, eikä alkuperäisiä haukkoja enää kyydissä ole. Uusimpana tulokkaana uutuudella soittaa Oskari Haavisto. Poika on ennakkoperinyt isältään basson. Lisäksi yksi paketin parhaista lauluista Kourallinen pähkinöitä on hänen sävellyksensä.

Oma kokemukseni Marko Haaviston suhteen on turhankin puutteellinen. Ainoana, mutta sitäkin erinomaisempana oli hallussani ennestään vain Poutahaukkojen Lamppu Palaa (2002) ja sen päälle joitain muitten levyjä, joille Haavisto on eri tavoin osallistunut.

Yleisön Palvelija asettuu pitkään jonoon niitä äänitteitä, jotka eivät napsahda kerralla suosikiksi. Sen koputuksen johdosta aluksi vain raotin ovea, mutta päästin lopulta sisään.

Tulin huvikseni juuri pitäneeksi yhden hengen levyraadin, jonka perusteella CD on luokiteltavissa ihan hyväksi, joskin erittäin vaihtelevatasoiseksi kokonaisuudeksi. Biisitasolla liikutaan erinomaisen ja heikon välillä. Kaikki tämä tälläkin kertaa puhtaasti henkilökohtaisena mielipiteenä, ilman "ammattimaista" lähestymistä.

Jo mainitun lisäksi huippua edustaa Kaikki soittajat pääsee taivaaseen, jonka otsikko itsessään sisältää melko mainion ajatuksen. Etukäteen kuultu Toukokuun ensimmäinen potkii niin ikään mukavasti. Neljäs keskitauluun osuva raita on riemastuttavan kertosäkeen siivittämä Yleisön palvelija.

me tullaan sinun kaupunkiin
sinua katsomaan
vähän melua laitteisiin
ja lapikas heilumaan

Eikös olekin tuossa vähän Mattia ja Teppoa, niin sanassa kuin sävelessäkin?

Kannessa taas on aika laillakin 70-luvun Shokki-sarjakuvalehteä.


Laserlätkän ostajana minua hemmotellaan peräti neljällä kappaleella, joita eivät vinyyli- ja suoratoistotyypit pääse kuuntelemaan. Sattumoisin kaikkein paras biisi makaa bonusosastolla. Onko tuo Jeesus? olisi ollut mielestäni muutamaa muuta huomattavasti sopivampi perussettiin.

Pistän piruuttani levyraadin muistiinpanotkin kevyesti editoituina luettavaksi. Älä ota sitä vakavasti. Suluissa arvosana skaalalla nelosesta kymppiin.

Varsinaiset:
  • 1 (7) musa ok, sanat äh?: "olutpurkki sanoi räks / ovi kävi ja sitten läks"
  • 2 (9) musa erittäin ok, sanat melko ok naiivinakin, badding-henki leijuu huoneessa, hieno kitara
  • 3 (6) sekä että raskasta
  • 4 (9) erittäin ok kantrihumppa, jännät ja kivat sanat otsikosta lähtien
  • 5 (8) musa ok, sanat taas naiivit (otsikon osalta, vähän sheikrätlrol tms. tyyliä), bädäri taas tuvassa
  • 6 (9) musa oikein ok, sanat... njoo, itse asiassa aika jees kertsi, bädäri nyt jo riveillä
  • 7 (6) musa hmmm, sanat hmmm, hienosti sanottu: "kerskakulttuurista ei uusia uutisia"
  • 8 (9) musa jee, sanat jeejee, kertsi jeejeejee!
  • 9 (8) kantrihölkkämusa ok, sanat ehkä levyn parasta, otamo tuntuu olevan veljeksille tärkeä paikka
  • 10 (8) rock stones-hengellä, sanat ok, ei meinaa millään loppua, roikkuu kuulijan korvissa kiinni, viimein viimeinen rummun kumaus
Bonukset:
  • 11 (5) musa hmmm, sanat meni melkein ohi
  • 12 (10) helmi bonuksissa, ajatuksia herättävä teksti
  • 13 (8) reipas roketti, joka tuo jotain mieleen mutta mitä, sanat jäi taas kuuntelematta
  • 14 (9) näpsäkkää lattaria tai texmexiä?, sanat ok ja enemmänkin

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:



31 heinäkuuta 2021

UUTUUSLEVYT - Janne Kaunisto: Eilistä Vain

Nyt kolmekymppinen Janne Kaunisto ryhtyi pelimannin hommiin jo keskiteini-iässään. Tie on kulkenut rock and rollista ja rockabillystä countryyn. Alkuaikoina Kaunisto soitti mm. Johnny Cashin ja Elviksen materiaalia.

Jo 2010 hän perusti bändin, jolle alkoi kirjoittaa englanniksi. Sinkkua pukkasi pian ja muuan vuosi myöhemmin ilmestyi Johnny B.D. & The Gasoline Guysin albumi On The Rails (2014). Se pitää sisällään varsin hyvää countryä hienoisilla rockabilly-vivahteilla. Jo tuolloin mukana oli Tuomas Metsberg kitarassa ja tämän sisko Saara taustalaulajana.

Yhtyeen toinen pitkä Trio (2019) on ykköstä lujemmin billyyn ja rock and rolliin nojallaan ja sen vuoksi vielä enemmän Apulaissheriffin makuun kuin debyytti. Itse asiassa se on suorastaan erinomainen. Merkille voi panna, ettei rumpuja käytetä lainkaan.

Se menneisyydestä. Nyt Kaunisto julkaisee omissa nimissään levyn Eilistä Vain (2021).


Kieli on siis vaihtunut ensimmäiseen kotimaiseen. Lisäksi tällä kertaa mennään täysin lainabiiseillä. Kaunisto on suomentanut Waylon Jenningsin, Willie Nelsonin ja kumppanien alkuperäisiä. Cashiakin mahtuu kyytiin I got stripesin verran nimellä Nyt on raitaa.

Taustalla häärää Tuomas Metsberg & His Strangers, jossa vaikuttavat Tuomaan (kitara, taustalaulu) lisäksi Saara Metsberg (basso, piano, taustalaulu), Sami Laakso (rummut) ja edellisen sukupolven syvää rintaääntä edustava Olli Haavisto (pedal steel, dobro).

Vierailijoitakin piisaa. Marko Haavisto, Emilia Sisco ja räppäri Notkea Rotta (oho!) hoitavat osuutensa kappaleella Mut blaadatkaa kun tyhjää potkaisen. Originaali Roll me up and smoke me when I die on Nelsonin Heroes-albumilta (2012) ja sillä harjoittavat Willien kanssa kimppalaulua Kris Kristofferson, Jamey Johnson sekä Snoop Dogg (nyt ymmärrän).

Levyn sointi on tyystin toisenlainen kuin Triolla. En tiedä onko se vain suomen kieli, joka on tuovinaan kokonaisuuteen hyppysellisen iskelmällistä vaikutelmaa. Moinen, ehkä vain omassa päässäni kehittelemäni ripaus ei haittaa enkä usko sen häiritsevän iskelmämusiikkiin karsaamminkaan suhtautuvaa kuulijaa.

Itse asiassa I-tyylin jälki on tuntunut sitä vähemmän mitä useammin olen kiekkoa pyörittänyt. Sanotaan, että se oli ensituntuma ja ilmeisen väärä sellainen. Kyllä Eilistä Vain on kantria. Ei sillä, että I:ssäkään mitään vikaa olisi.

Suosikikseni kohoaa Pullot tyhjät, pääni täys. Se on riuskemmaksi sovitettu versio Jeff Danielsin huomattavasti surumielisemmästä kappaleesta You're still on my mind vuodelta -59.

Otsikkotasolla kiehtovimmaksi arvottuu Poreilevaan tuoppiin tuijotan, joka silkalla nimellään kertoo jotain Kauniston sanoittajan kyvyistä. Ilmassa väreilee lupaus jatkumolle Raittisen, Myllykosken, Saarelan, Ahon, Gustafssonin ja Konosen jälkeen.

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:


20 helmikuuta 2020

UUTUUSLEVYT - Pääesiintyjät: Lättähatun Paluu

Lättähatun Paluu (2020) on oiva nimi Pääesiintyjien toiselle pitkäsoitolle. Kansikuva väreineen ja fontteineen on nostalgisella tavalla tyylikäs. Musiikki vaikuttaa tavattoman rennosti ja vaivattomasti soitetulta. Toisaalta se on leimallisen suomalaista iskelmää, ei tosin sieltä viikonloppuisän mollisäkistä. Toisaalta siinä kuuluu monista valtameren takaisista juurimusan alalajeista kunnioittaen omaksutut vaikutteet.

Agents? Rauli? Topi? Etukäteen oli mahdotonta olla mielessään vertailematta. Kuunnellessani huomasin unohtaneeni kyseiset Amerikan ja Suomen meininkiä menestyksekkäimmin yhdistelleet legendat. Silti sitä jostain syystä yrittää kaiken itselleen uuden sijoittaa tuntemansa musiikkikartaston eri kolkkiin.

Esimerkiksi paketin korkkaava Vaeltaja kuljetellaan läpi Dr.Feelgoodin Roxetten mieleen tuovalla kitarakuviolla. Muukalainen iskelmöi kantrihengessä.

Kaunis päivä voisi olla A.Aallon Rytmiorkesterin ohjelmistoa, mutten jaksa uskoa heidän taipuvan yhtä valoisan raikkaaseen tulkintaan hyvällä tavalla naiivista laulusta. Biisi muuten sisältää hieman Jamaikalle haiskahtavaa kitarointia. Sitä itseään on täynnä yksi kohokohdista Paras mies. Tämähän on jo silkkaa skata, ellei nyt sitten jotain muuta karibialaista genreä. Hyväntuulista, jos mikä.

Rock and roll soi ehkä puhtaimmillaan kappaleessa Aina kun sanon juu. Vastaavanlaista herkkua tarjoilee helismaalaiseen kulkuriromantiikkaan nojaava Kulkurin keidas.

Kolmantena samaa kategoriaa edustaa Sekaisin kuin käki, jonka nostan tässä vaiheessa jalustalle. Nämä ovat juuri sitä mitä odotin, erittäin toimivaa, tanssittavaa 50-luvun jenkkikamaa härmäläisin vivahtein.

Jos puutteita hakee, ensimmäisenä korvaan särähtää tusinaiskelmältä lauluna kuulostava Kun kaiken haluaa, jonka pitää pinnalla riittävän onnistunut toteutus. Samoin Leevi And The Leavingsin Rock on Rudyn tulkinnan olisin toivonut hieman enemmän poikkeavan alkuperäisestä.


Pääesiintyjät on Francine-basisti Pete Salomaan luotsaama orkesteri. Molempien bändien alkuperäinen, jo ajat sitten molemmat jättänyt kitaristi Mika Jokinen palasi remmiin saatuaan tietää, ettei tällä kertaa joudu lauluvastuuseen. Sille tontille löytyi Pääesiintyjiin 25 vuotta aiemmin jo lähes pestattu, Whistle Bait- ja Agents-taustainen Vesa Haaja. Rumpaliksi saatiin Timo Järvinen.

Täytyy huomata, että Pääesiintyjiä ei käytännössä ollut olemassakaan vuosien 1993 ja 2018 välillä. Debyyttialbumia Pitkäsoitto (1993) seuranneen lyhyen keikkarupeaman jälkeen homma hiipui. Sen sijaan Francine ilman Jokista on ollut enemmän tai vähemmän aktiivinen koko ajan.

Biisien tekijätiedoista voisin tarkemmin tietämättä arvella, että noin puolet materiaalista on suomennettua Francinea. Käännöksiä on Haajan ohella tehnyt neljän numeron verran Marko Haavisto. Hänelläkin on Badding Rockersin ja Poutahaukkojen kanssa sekä soolona aikamoiset meriitit pellolla, jota Pääesiintyjät nyt kyntää.

Lättähatun Paluu sai kunnian olla ensimmäinen Apulaissheriffin hankinta 2020 julkaistuista äänitteistä, eikä ollenkaan huono olekaan. Pahus kun tajusin vasta kaupat tehtyäni, että Jungle Recordsilla olisi ollut tarjolla 100 kappaleen erikoispainoksen kylkiäisenä CD-single.

Kansiteksteissä vihjailtiin mahdollisella Pitkäsoiton uudelleenjulkaisulla, mitä ajatusta kannatan lämpimästi.

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:


10 lokakuuta 2019

UUTUUSLEVYT - Dave Lindholm Esittää: Kynä & Kumppanit Live

Daven tuorein Kynä & Kumppanit Live (2019) näyttäisi olevan hänen ja orkesteriensa 50. kokonaisuudessaan ja 5. live-CD Apulaissheriffin hallussa. Tokihan se piti hommata, vaikken etukäteen tiennyt tasakymppien paukkuvan. Miksi ihmeessä? Lainaan soveltaen Rajatapauksia-blogia, joka kuvaa levynkeräilyä hykerryttävän itseironisesti anonyymien addiktien keskustelutilaisuuksissa:

Se on Dave Lindholm!

Kokoonpano Kynä & Kumppanit kasattiin lyhytaikaiseksi keikkabändiksi, joka pyöräytti viime vuonna studiokiekonkin. Tätä kirjoitettaessa yhtyettä ei ymmärtääkseni enää ole olemassa.

Jäsenten väliltä paljastuu pengottaessa kohtuullinen määrä menneisyyden yhteyksiä. Tämä on hyvinkin normaalia suomalaisessa musiikkikentässä. Raakasti karrikoiden kaikki ovat soittaneet kaikkien kanssa jossain vaiheessa.

Rumpaliksi valikoitui ennestään tuttu musiikin monitoimimies Kuja Salmi, joka on kapuloinut Daven taustalla satunnaisesti 20 viime vuoden aikana. Mies vetää Kujalandia-studiota Lahdessa ja on siinä samalla tullut tuottaneeksi ja nauhoittaneeksi monenlaista. Rumpujen lisäksi repertuaarista löytyy muitakin instrumentteja. Salmen soitto- ja taustalauluosuuksia voi kuulla useilta äänitteiltä aina Jope Ruonansuuta myöten.

Kolmekymmentä vuotta takaperin Kuja soitti tovin Badding Rockersissa, jossa uraansa aloitteli Marko Haavisto. Tunnetummaksi tämä Daven Kumppaniksi päätynyt laulava basisti tuli sittemmin Poutahaukkojen nokkamiehenä.

Samaisten haukkojen kitaristina vingutteli vuosina 2005-2009 Pekka "Devil" Virtanen. Hänen ansioluettelonsa on täynnä lengendaarisia nimiä, muutamia mainitakseni Sleepy Sleepers, Pelle Miljoona, Irwin sekä - tietenkin - Dave jo kauan sitten. Ja nyt taas.

Porukan nuorimmasta, kosketinsoittaja Viljami Viippolasta on hankalampi kaivaa esiin yhteyksiä muihin. Enkä siinä onnistunutkaan. Mies näyttäisi vaikuttavan opetushommissa Lahdessa, joka tietysti kaupunkina yhdistää ainakin Salmeen.

Entäs tämä live sitten?


Se on mukava levy. Oikein mukava. Autoilumusaa, semmost rokkii. Ei liian diippii shittii, mutta jotain sellasta on täs: C.Andy hoitaa kulman okei?

Keikkoja taltioitiin syys- ja marraskuussa 2018 Helsingissä, Turussa, Tampereella ja luonnollisesti Lahdessa. Biisit on studioversioina julkaistu vuosina 1972-2016 pääpainon ollessa vuosituhannen vaihteen kahta puolen. Peräti kolme kappaletta on peräisin albumilta Valkoinen & (1999), joka tehtiin miehityksellä Lindholm-Virtanen-Salmi.

Dave-hyllyssäni muuten on vielä pitkälti toistakymmentä puutetta. Etsittävää löytyy ja toive siitä, että vielä CD:nä julkaisemattomat saisi joku päivä käsiinsä siinä formaatissa. Vinyylivirta (enää pieni puro) on jo pitkään kulkenut minulta pois päin.