Jutut ajassa

Näytetään tekstit, joissa on tunniste >> Magnus Lanshammar. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste >> Magnus Lanshammar. Näytä kaikki tekstit

13 lokakuuta 2025

UUTUUSLEVYT - The Kokomo Kings: Turbomouth

Kokomo on Miami-heimoon kuuluneen intiaanin mukaan nimetty pikkukaupunki Indianan osavaltiossa, Yhdysvalloissa. Asukasluvultaan se oleilee hieman Rovaniemeä pienempänä ja selkeästi Porvoota suurempana. Siinä missä Rovaniemen asukastiheys on noin 9 henkeä per neliökilometri, on se Kokomossa yli 600.

En tiedä onko mainittu amerikkalaiskaupunki toiminut innoittajana yhtyeen nimelle. Kehitinkin taannoin sen rinnalle teorian, jonka mukaan kyseessä voisi olla kunnianosoitus useammallekin blues-kitaristille. Ajattelen Kokomo Arnoldia ja ainakin neljää Kingiä.

Käsittelyssä The Kokomo Kingsin Turbomouth (2025).


Taas on meininki bändillä niin tiukkaa, jotta revetä meinaa.

Samaa herkkua on aiemmin saatu pureskella jo neljän lätyn verran, alkaen vuodesta 2013. Tähän hätään en saa mieleeni ainuttakaan toista yhtyettä tai artistia, jonka viittä (5) ensimmäistä pitkäsoittoa pitäisin yhtä tasalaatuisen loistavana. Aivan hillitön viiden suora. Täyskäsi!

Kunkut porhaltavat itse viitoittamaansa tietä tunnistettavan rockabilly bluesinsa parissa. Ei mitään uutta auringon alla, ja se on pelkästään hienoa. Pysyvyys on nykykulttuurissamme aivan liian aliarvostettua, enkä tarkoita vain kulttuurin (lue: taiteitten) saralla. Uskallan toivoa, että ns. kehittyneitten länsimaitten ulkopuolella se jossain on yhä arvossaan, mutta tuo on vain arvaus.

Ensikuulemalla ennätin jo ajatella muutaman biisin ska-biitin olevan näille uutta, mutta sekin ujutettiin yhden kappaleen voimin repertuaariin jo edellisellä levyllä. Turbomouthilla lajia edustaa mm. hieno, popahtava Something in her eyes.

Kokoonpanoon on sitten viime kerran tehty yksi muutos. Uutena kitaristina pelaa tanskalaisen Ronni Busack Boysen korvannut Jonas Holmberg. Onko kvartetti nyt sitten kokonaan ruotsalainen? Oli tai ei, on Kokomo Kings Björn Borgin ja Saab 99:n lisäksi parasta mitä länsinaapurista on elinaikanani tullut. Abbasta tai muista euroviisuista ja -humpista en niin perusta.

Pohjia työstävät edelleen rumpali Daniel Winerö sekä lauluntekijä-basisti ynnä ymmärtääkseni pääkuningas Magnus Lanshammar. Vokalistina ja kitaristina toimii ensilevyä, osin toistakin vaille aina niitä rooleja vetänyt Martin Abrahamsson.

Kalastusteema näemmä toistuu Lanshammarin lauluissa vuodesta ja levystä toiseen. Hän on käsitellyt aihetta niin paljon, että bändiltä tuli taannoin ulos kokoelma Gone Fishing With The Kokomo Kings (2023). Tällä kertaa siimojen ja koukkujen maailmaan johdattaa Fishing in the deep waters.

Voi toki olla, että kalastuksen takana lymyää jokin piilomerkitys. Ainakin tapa, jolla sanoitukset on kirjoitettu antaa mahdollisuuden moiseen tulkintaan. Veikkaan tylsästi kalojen tarkoittavan naisia.

Kiekon ainoaksi vierailijaksi on kanteen merkitty Waldemar Skoglund, joka soittaa rytmikitaraa päätösraidalla Afternoon tea. Mahtaako hän vastata biisin AC/DC-henkisestä riffistä? Kukaties.

Hehkutin kuukausi takaperin AT's Roots & Ramblin'n uutuutta toistaiseksi vuoden albumina. Tiesin jo niin tehdessäni tämän haastajaksi. Sattumoisin tilasin molemmat yhtä aikaa Goofin' Recordsilta. Siinä paketissa oli laatu tapissa.

Sweden: twelve points. La Suède: douze points.

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:


20 tammikuuta 2025

LEVYT - The Kokomo Kings: Too Good To Stay Away From

Tuli uusi ennätys kahden blogijutun välisessä ajassa. Edellisen kerran vääntäydyin näissä merkeissä näppäimistölle yli kuukausi sitten, eikä tämä nytkään kovin sujuvasti mennyt. Ei vaan ole huvittanut.

Yhtenä pontimena toimi tässä kohtaa ajatus siitä mitä kirjoitin joulukuussa 2022 The Kokomo Kingsistä. Totesin tuolloin langenneeni bändin pauloihin välittömästi siihen törmättyäni ja muka tietäväni, että sen tapauksessa ei tarvi antaa vuosien kulua nähdäkseen tuleeko musiikista pitemmän päälle pitämään.

Kyllä tiesin ja nyt nostan jalustalle porukan kakkoslätkän Too Good To Stay Away From (2017).


Olen ollut käsityksessä, että yhtyeen tuotanto neljine albumeineen on paitsi varsin tasaisen kovaa tasoa myös suhteellisen samankaltaista. Tämä mielessä panin nyt pyöritellen kaksi ensimmäistä peräkkäin. Niiden osalta pysyn käsityksessäni.

Se on jännä miten tällainen kohtalaisen niukasti tyylillistä variaatiota sisältävä materiaali jaksaa kuuntelukerrasta toiseen ilahduttaa, viehättää ja mikä kenties parasta, kohottaa tunnelmaa. Olen kuitenkin eri yhteyksissä useammin kuin muutamaan kertaan maininnut monipuolisuuden joittenkin levyjen vahvuutena.

Toisaalta eipä tuo ihmekään ole. Konkretisoin asiaa ruokalajilla, jota olen kerran aiemminkin (Erykah Badun yhteydessä) käyttänyt havaintomateriaalina, joskin hieman toisella tavalla.

Omatekoinen makaronilaatikko ketsupilla on käytännössä joka kerta hyvää, vaikka se tehdään aina samalla tavalla. Reseptissä saattaa eri kokkauksilla olla hienoista vaihtelua (kuten Kokomo-biiseissäkin), mutta peruskaava pitää. Ja se toimii.

Makaronilaatikko on havaintomateriaalina silläkin tavoin herkullista, että sitä voi soveltaa myös genretutkailuun. Eihän minulle kaikki tällainen musa maistu, kuten ei erikoisesti eineslootakaan. Nälkä sillä lähtee, mutta nautinto on vähäistä.

Kokomo Kingsin laatikossa ei ole pätkääkään puolivalmisteen makua. Päinvastoin, ihan kuin käytetty sipuli olisi takapihalla kasvatettua ja munat oman kanalan iloisen vapaana telmivien lintusten pullauttamia. Ihan on siinä hilkulla, etteikö jauheliha tule läheisen pienteurastamon epäteolliselta tuotantolinjalta.

Todettakoon eines-bluesiakin maailmalla tuotettavan jatkuvasti ja runsaasti.

Jutun aihe lukeutuu albumeihin, joista en muista ainuttakaan kertaa, että edes jonkun yksittäisen kappaleen kohdalla olisi tehnyt mieli kelata eteenpäin tai hypätä yli. Yksinkertaisesti, tämä on liian hyvää moiseen. Nimi pitää, vaikka nimikappale Too good to stay away from muusta kertookin.

Ja vielä, kuullun lisäksi Kokomo Kingsillä pelittää myös nähty. Kansitaide osuu meikäläisen silmään mitä parhaiten, vaikka pelailen CD-formaatissa. Ilmeisesti kuva-, teksti- ja värimaailman suunnittelussa on huomioitu pienemmänkin koon vaatimukset.


Tämäkin kiekko on nauhoitettu T-Rec Studiolla. Paikasta en löytänyt sen enempää tietoa kuin Discogsin tarjoaman. Kyseinen sivusto ei tiedä siellä äänitetyn juuri muitten tuotoksia, mikä viittaa omaan studioon. Elävän rouhea äänijälki on yksi bändin valttikorteista.

Debyytin jälkeen orkesterin laulajaksi tuli kitaraakin soittava Martin Abrahamsson. Alkuperäisvokalisti Harmonica Sam luikauttaa ja harputtaa kolmella raidalla. Taisin panna asian merkille vasta nyt ja todeta äänieron ensimmäistä kertaa. Aivan kuin bändisoundikin olisi noilla kolmella hiukan erilainen kuin levyllä muuten.

Muu kokoonpano on ennallaan. Ronni Busack Boysen jatkaa kitarassa, Daniel Winerö rummuissa ja lauluntekijä Magnus Lanshammar bassossa, paikoin kitarassa.

Sanoituksista voi edelleen löytää viimeksikin esille nostamaani omanlaistansa huumoria. Eniten minua Kunkkujen kakkosella myhäilyttää kaikin puolin osastoa 5/5 edustava I can't go home looking like this.

it was the wrong woman
but how could I know
she looked like my wife
and the lights were low

Noin selittelee tekemisiään humppareissulla joron jäljille ajautunut kertoja. On kerrassaan hersyvää tekstiä.


Yhtyeen neljän pitkän ilmestymisvuodet 2013, -17, -19 ja -21 voisivat antaa olettaa uuttakin heiltä pian saatavan. Edellisestä on kuitenkin jo vierähtänyt tovi. Huomaan nyt Spotifyssä kolmekin itselleni vielä outoa digisinkkua toissa vuodelta.

Mahdollisia tulevia julkaisuja odotellessa päätän kirjoituksen perinteisellä tyylillä.

Aivan mahtava!

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:



14 joulukuuta 2022

LEVYT - The Kokomo Kings: Artificial Natural

Kokomo Kingsin suhteen olin kerralla myyty. Sen kanssa kävi kuten käy silloin tällöin, joskin kovin harvoin. Kuulin yhden kappaleen, innostuin, etsin tieto- ja turhuusverkosta lisää samaa, vakuutuin nopeasti. Tämä se on kuin minulle tehtyä musiikkia.

Ensitörmäämisen aiheutti Bluesministeri. Esa Kuloniemen luotsaama ansiokas radio-ohjelma toi bändiä esille muistaakseni useankin jakson voimin. Yhden kerran satuin linjoille.

Jatkotutkailut suoritin totuttuun tapaan suoratoistoitse. Tiesin orkesterin toistaiseksi neljän albumin mittaisen tuotannon tulevan suht' pikaisesti päätymään hypisteltävinä esineinä kotisosoitteeseeni.

Tuosta on nyt kulunut joitain kuukausia, joko peräti puoli vuotta. Kaapissani ei silti pidä vielä majaansa kuin kaksi Kokomo-CD:tä. En tiedä olenko tiedostamattani säästellyt pizzan keskiosaa tuonnemmaksi, ollut vetämättä makeaa mahan täydeltä. Nautiskellut pikkusormi kuvaannollisesti ojossa neljää senttilitraa hyvin ikääntynyttä ylämaalaista pitkän kaavan mukaan. Mihinpä näitten kanssa kiirus olisi?

Kunkkujen esikoinen Artificial Natural (2013) singahti juuri ohituskaistaa Apulaissheriffin parhaita esittelevien joukkoon jutun aiheeksi.


Yleensä blogin LEVYT-sarjaan ei ole ollut asiaa näin lyhyen tuttavuuden jälkeen. Olen ennen leiman lyömistä odotellut ehdokkailta todistetta siitä kuuluisasta ajan kestävyydestä. Pikaisimmillaan kunnian on saanut reilun vuoden kuluttua altistumisesta, pisimmillään yli 40:n.

Asia nyt vaan on sillä lailla, että joskus sen tietää. Joskus loksahtaa heti. Näitten jannujen tapa toimittaa tavaransa on niin kohottavaa ja mukaansatempaavaa, että oksat pois.

Bluesia väännetään meikäläisen tajunnan mukaan Texasin ja Louisianan malliin. Jump-etuliite ei monen raidan kohdalla johda lainkaan harhaan. Seokseen on lisätty mukavasti rock and rollia kautta rockabillyä, ehkä myöhemmillä levyillä vielä tätä debyyttiä enemmän.

Soittimisto on pidetty simppelinä. Rummut, basso, kitara (paikoin kaksi), huuliharppu ja laulu. Vehkeitä käytetään äärimmäisellä tyylitajulla, turhia tiluttelematta. Neljä miestä.

Bändin sielu Magnus Lanshammar on kirjoittanut kaikki biisit yksin ja hoitelee basson plus kakkoskitaran. Daniel Winerö kapuloi ja Ronni Busack Boysen piiskaa ykköskitaraa. Laulussa ja harpussa loistaa Harmonica Sam, joka jätti nämä hommat kohta levyn ilmestyttyä. Muut Ruotsista, Boysen Tanskan poikia.

Äänitystekniikastahan en tiedä oikeastaan yhtikäs mitään. Minulla on kuitenkin vahva tuntu, ettei näitten studiotyöstä löytyisi sitä auditoitaessa juurikaan viitteitä nykyaikaisten, muka laatua parantavien metodien käytöstä. Saattaapa olla, jotta laitteisto on valtaosin vintage-osastoa ja anaa pelissä digiä enemmän. Työn jälki on sen oloista. Korostan tässä vain veikkaavani vastoin parempaa tietoa.

Kauttaaltaan viiden tähden materiaalista voisi tärpiksi heittää mitä vain.

Valitsen näytteeksi hyvin bluusevan jynkän She's so skinny (she can hide behind the fishing line) tekstiperustein. Lanshammarin sanoituksista paistaa toisinaan omalaatuinen huumori, joka panee miettimään, onko se jotenkin tyypillisen ruotsalaista vai miehelle ominaista. Ainakin täällä kyseinen teksti herätti hilpeyttä, kun sen ensi kertaa kuulin. Yhä virnistyttää.

Vaikka Kunkut liikkuvat suppeudestaankin huolimatta riittävästi sävyeroja tarjoilevalla skaalalla, on yleisilme varsin yhtenäinen. Arvaan tällaiseen meininkiin tottumattomamman pitävän kokonaisuutta jopa yksitotisena. Sitä se ei ole.

Itselleni biiseistä nousee muutama selkeähkö mielleyhtymä eri suuntiin. Three or four drinks too many vie ajatukset Slim Harpoon, johon olen sattumoisin hieman aikaa sitten tutustunut enemmän.  If you were mine taas tuo alkutahdeillaan mieleen varhaisen Fabulous Thunderbirdsin.

Weak nerves, dangerous curves soi mitä muikeimpana rockabilly bluesina. Akustinen pystybasso sähkösoittimen sijaan tuo rutkasti lisäarvoa, kuten aina tällaisessa.


Palataan lähettimien ja vastaanottimien maailmaan ikävän uutisen verran. Kuluvalla viikolla näet tuli tieto, että Yle Radio Suomi mulkkaa ohjelmapolitiikkaansa, eikä mitenkään mieltä ylentävällä tavalla juurimusiikin ystävien kantilta katsottuna. Sekä Bluesministeri että Kantritohtori Teppo Nättilä poistuvat viikottaisesta kierrosta.

Ei ole aivan mahtava juttu!

En voi kehua seuranneeni noitakaan kahta ohjelmaa läheskään sataprosenttisesti. Silti, allekirjoittaneen vähäinen radion kuuntelu vähenee päätöksen myötä entisestään. Viekää vielä Poppikoulut, Klassikkokäräjät ja Levylautakunnat. Pois vaan Liete, Laine ja muut taiten kappalevalintoja tekevät, asiantuntevat toimittajat. Siten loppuisi kokonaan.

Takaisin asiaan. The Kokomo Kings on helposti kovin vuonna 2022 kohtaamistani itselleni uusista musan tekijöistä ja Artificial Natural tuntuu tässä vaiheessa heidän iskevimmältä pitkäsoitoltaan.

Aivan mahtava!

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa: