UUTUUSLEVYT - The Rhythm Wheel Combo: Rockin' Down The Line

The Rhythm Wheel Combosta ei ole minulle jäänyt mitään muistikuvia 40 kesän takaa. En sinällään ihmettele, koska olin wannabe-diinariuteni jättänyt jo vuoden -82 kieppeillä, jolloin yhtyeeltä ei ollut tullut mitään ulos. En tiedä, oliko sitä silloin vielä perustettukaan.

Netistä kaivamaan onnistumieni tietojen perusteella sisältää tuore kiekko combon vanhimpia levytyksiä. Lyhykäisen albumin 11 kappaletta nauhoitettiin kahdessa eri sessiossa vuoden 1983 aikana, seitsemällä hanikoissa Tomi Kasslin ja neljällä itse Esa Pulliainen, joka oli ennestään tuottanut ainakin Slippersiä.

Petteri Salmi miksasi materiaalin uusiksi Talsti Recordsille ja teki sen monona. Tulokset ilmestyivät kymppituumaisena ja CD:nä Rockin' Down The Line (2024).

Vaikka kyse onkin varsin kauan sitten tapahtuneesta synnytyksestä, on suurin osa sisällöstä ennenjulkaisematonta. Kolmen biisin alkuperäiset miksaukset löytyvät eri esittäjien kokoelmalta Finnish Rock And Roll Vol. 1 (1984), muitten ei tietääkseni mistään ennen tätä.

Periaatteessa voidaan siis puhua oivasta jo miltei kadonneen kulttuurituotoksen pelastamisesta nykyaikaan. Vastaaviahan on Talstilta tullut aiemminkin.

Eikä tämä mielestäni jää kuriositeetin tasolle, vaan on omaan makuuni varsin miellyttävä musiikkipläjäys. Tarjolla on pikkasen vajaa puoli tuntia osaavasti työstettyä ja eläväistä rockabillyä ja rock'n'rollia. Tunnustan kykenemättömyyteni tarkkaan rajanvetoon tyylien välillä.

Kun levystä alkoi tihkua ennakkotietoja, pisti kokoonpanosta silmääni yksi nimi. En kiellä, etteikö havainto vauhdittanut tilauspäätöstäni. Onkohan tässä aivan ensimmäisiä nauhoituksia, joilla esiintyy Mitja Tuurala? Suomalaisten roots-basistien kirkkaimpaan kärkeen sittemmin kohonnut muusikko soitti Rhythm Wheel Combossa pianoa.

Tomi Tiainen laulussa ja kitarassa, Jarmo Hirvonen bassossa ja Matti Saloranta rummuissa eivät kilauttaneet kelloja päässäni. Jokunen nimeltä tuttu orkesteri vilahti ruudulla, kun heitä Discogsista hain. Soolokitaristi Eino Rastas oli sentään nimenä tullut joskus vastaan.

Kuten yltä voinee vaivatta päätellä, on 50-lukumusatietämykseni (etenkin) kotimaisten osalta kohtalaisen kevyissä kantimissa, mutta se ei estä tästäkin tykkäämästä. Siemenet kylvettiin jo myöhäisala-asteiässä v.1980 plus miinus 2v.

Tuolloin tuli tutustuttua joihinkin, jotka ovat enemmän tai vähemmän pysyneet matkassa aina tähän päivään asti. Paluu aiheen pariin ja pulahtelu hieman pintavesiä syvemmälle taisi alkaa vasta alle 10 vuotta sitten. Pohjaan on vielä aika lailla sukeltamista.

Tuubin ainut näyte levyltä näyttäisi olevan I'm gonna move.

Ostakaa fyysinen, jos ei se jo ole hallussa. Sille on tallennettu mm. versiot Eddie Cochranin biiseistä Completely sweet ja My way, Ray Charlesin Hallelujah, I love you so sekä jälleen yksi tulkinta aiheesta Money (that's what I want).

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:

• UUTUUSLEVYT - Bad Sign: Live
• UUTUUSLEVYT - Crazy Cavan 'n' The Rhythm Rockers: A Rockin' Legend
• UUTUUSLEVYT - Hurriganes: Live At Kalanti 1978

LEVYT - Topi Sorsakoski & Agents: Besame Mucho

Besame Mucho (1987) saisi varmaan Apulaissheriffiltä puollon, jos jossain kevyen musiikin historiaa kartoittavassa äänestyksessä haettaisiin voittajaa kategoriaan "Paras kotimainen tanssimusiikki-LP".

"Tummat ei ikinä tulleet sanomaan että tyä rianaatte. Topihan peri Olan vanhan romaniyleisön itsellensä välittömästi. Ne diggas heti, ne aisti heti perstuntumalta, että tässon hyvä meininki."

Noin kommentoi Esa Pulliainen vuoden 2007 uusintajulkaisu-CD:n kansissa tähtisolistin ja agenttien yhteisen taipaleen alkua. Kriitikkojen piirissä oli osaksi epäilty pilkan tai vähintään parodioinnin olleen toiminnan lähtökohtana. Tummat olivat oikeassa. Tanssilavojen yleisöön iskelmämaailmaa mullistanut kombo upposi myös varsin pian. Minun piti elää vielä melko kauan ennen valon näkemistä.

Kitkuteltiin tätä vuosituhatta, kun vihdoin tajusin. In Beat (1986) oli uinut haaviini divariostoksena jo aiemmin. Hurahdettuani rupesin onkimaan koko tuotantoa. Itse asiassa koko Sorsakosken tuotantoa, josta Agents-rupeama ja lyhyt myöhempi comeback ottivat kuitenkin vain pienet siivut.

Yhtye on sama kuin Baddingin Ikkunaprinsessalla eli Takanen, Etholén ja 2 x Pulliainen. Ja on täydellinen, ei siitä sen enempää.

Ulkopuolisia muusikoita ei käytetty lainkaan. Mikko Tegelman Kuopiossa sekä Risto Hemmi ja Make Törrönen Helsingissä äänittivät. Jälkimmäisissä sessioissa otettiin purkkiin valtaosa lauluosuuksista.

Levyn tuotti Pedro Hietanen, jolle kuuluu suuri ansio Sorsakosken menestyksen mahdollistajana. Pedro veti aikoinaan Topin ison yhtiön huomaan, hoiteli sittemmin juttuja ja katsoi päälle studiotyön aikana. Käsittääkseni hän ei tuottajana kovin hanakasti puuttunut soittopuoleen. No, siellä olikin näiltä osin sovittajanero Pulliainen puikoissa.

Arvajan & Mustikaisen erinomaisessa kirjassa Viimeiseen korttiin äänittäjä Tegelman muistelee aprikoineensa Pedron roolia albumin työstössä: "Siinä se pelasi tarkkaamossa pattereilla toimivaa shakkipeliä ja suti viiksiään." Onneksi suti, eikä se varmaan tosiasiassa ihan siihen jäänyt.

Kun kaikki muu oli reilassa, tarvittiin vain kykyjensä mukaisesti onnistuva laulaja. Tämä toteutui ilman moitteen sijaa. Pekka Tammilehto on yksi kaikkien aikojen äänistä tässä maassa. Besame Mucholla maneeritkin pysyvät hyvin aisoissa, tai ne eivät olleet vielä miehelle kehittyneet.

Laserkiekko koostuu 13 kappaleesta, yhdestä enemmän mitä vinyyli- ja kasettiversiot. Romanialainen kitara soi CD-bonuksena.

Omaa tuotantoa ei tällekään Agents-levylle päätynyt. En tunne orkesterin aikaansaannoksia ajalta jälkeen Sorsakosken, jotta voisin vannoa tämän olleen enemmän sääntö kuin poikkeus. Topin kanssa mentiin kuitenkin aina lainamateriaalilla. Jos nyt onkin olemassa joku yksittäinen single- tai kokoelmaraita, johon tuo ei päde, niin sillähän sääntö vahvistuu.

Versioitavat laulut valittiin oivasti. Saattaa olla, että tämä solisti ja tuo yhtye olisi siihen aikaan vääntänyt mistä tahansa priimaa, mutta mieluummin uskon siihen, että asialla on merkitystä.

Mukaan otettiin rohkeasti muiden muassa Beatlesiä (Olet rakkain eli And I love her) ja Somerjokea (Valot). Ei pelätty tarttua monien veivaamiin klassikoihin kuten Moody river tai Vihreät niityt. Kaikesta hioutui timanttia. 13 jalokiveä nipussa on aikamoinen saavutus. Mielestäni Sorsakoski ei ihan yhtä komeaan lopputulokseen päässyt koskaan muulloin.

Jos oli sisältö laadukasta, niin nostaisin kyllä kannenkin tyylikkyydessään erääksi hienoimmista mitä tiedän. Se oli niin aikaansa jäljessä 80-luvun lopun juppi-Suomessa, että ei voi kuin taputtaa.

Heitän näytteeksi biisin, joka ilman Topin panosta olisi varsin mellevästi kulkeva rautalankaralli: Kaksi kitaraa. Sanat Repe Helismaa, sävel trad.

Ehdottomasti ja kiistatta, Besame Mucho on aivan mahtava levy!

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:

• LEVYT - Rauli Badding Somerjoki: Ikkunaprinsessa

LEVYT - Rauli Badding Somerjoki: Ikkunaprinsessa

Se on kuulkaa sillä tavalla, että kukaan muu ei ole yhtä suvereenisti hallinnut sekä kotimaisen tanssimusiikin että vanhan kunnon rock and rollin veivaamista kuin Rauli. Molemmilla sektoreilla on toiminut yhtä päteviä tyyppejä ja ylikin, mutta kahden suunnan kokonaispisteissä Badding on ilman kahta sanaa ykkönen.

Aivan uran alkutaipaleella tuli kokeiltua mm. epäsovinnaista underground-hörhöilyä M.A. Nummisen ynnä muitten kera sekä vieläkin rohkeampia pornoralleja. 1970-luku kului yksinkertaistaen ensin pääasiassa rokaten, kunnes vuosikymmenen loppua kohti tultaessa genrekompassin neula kääntyi selvemmin iskelmäosastoon päin.

Täysosuma napsahti kohdalle, kun Baddingin ja Esa Pulliaisen polut yhtyivät. Parin singlen perään Somerjoki teki Agentsien säestämänä loisteliaan albumin Ikkunaprinsessa (1982).

Valitan kansikuvan rakeisuutta. Syy selviää tuonnempana.

Nimikappale oli toinen LP:tä edeltäneistä sinkuista. Kuulin sen tuoreeltaan. Tuolloin elettiin pikkupitäjän varhaisnuorison keskuudessa vielä punkin ja rockabillyn naurettavan vastakkainasettelun jälkimainingeissa.

Niissä olosuhteissa Ikkunaprinsessaan suhtautuminen taisi olla enempi huvittunutta. Ihailusta ei varmasti ollut tietoakaan, ainakaan sitä ei ollut syytä tunnustaa. Humppaveikon leimahan siitä olisi otsaan lävähtänyt.

Tuolloin haikeaääninen pitkätukka veti kertosäkeessä "ooppen dooraa, kuinka sua palvonkaan". Poikasakin mielestä noin. Saatoin ihmetellä miksi pieni pätkä tuli ulos englanniksi ja miksi ovi (door) piti lausua a-lopuin. Ajan saatossa tuokin on päässäni korjaantunut sellaiseksi kuin se todellisuudessa on.

oo Glendora

oo Glendora

oo Glendora, kuinka sua palvonkaan

Kyseessä oli 50-lukulainen jenkkihitti, joka sai ensiesityksensä Perry Comon käsittelyssä. Maassamme sen olivat menneisyydessä levyttäneet ainakin Olavi Virta ja Brita Koivunen. Kolme suomalaista versiota poikkeaa hiukan toisistaan sanoitusten osalta.

Kaikkiaan Ikkunaprinsessan 12 kappaleesta puolet on käännöksiä. Saanhan viimeisen tanssin oli nähnyt päivänvalon Baddingin tulkitsemana jo kertaalleen aiemmin. Alkuperäinen Save the last dance for me oli vuoden 1960 satoa. Siitä sai USA:ssa listaykkösen lauluyhtye The Drifters, solistinaan Ben E.King.

Ei-originaaleista nostan esiin vielä yhden, edellisen lailla Somerjoen suomentaman vanhan rhythm & blues -numeron. Arthur Alexanderin kirjoittama You better move on muuntui Raulin tekstimyllyssä muotoon Paras haihtua vaan. Versio seisoo vähintään tasaveroisena niin Alexanderin oman kuin Rolling Stonesinkin näkemyksen rinnalla.

Agentsilla kyllä pelitti ja on pelittänyt myös myöhemmin ylläkerrotunlaisten käännösbiisien soittaminen. Tuomari Nurmion taustabändinä toimineen Köyhien Ystävien jälkeen Hans Etholén oli siirtynyt kakkoskitaraan ja Kai Pulliainen ottanut tämän jäljiltä hoitaakseen basson. Jo tutun Juha Takasen kanssa rumpuhommat jakoi minulle tuntemattomalla tavalla Petri Rantala.

Nurmion kanssa Esa Pulliainen ja kumppanit olivat todistaneet monipuolisuuttaan lähinnä amerikkalaisen rytmimusiikin eri lajien taitajana. Somerjoen taustalla skaala ehkä hiukan kaventui. Ainakin tekeminen tuntui suuntautuvan enemmän kotiperäisiin tyylilajeihin.

Sitä en pidä missään suhteessa heikennyksenä. Minulle Ikkunaprinsessan antoisimmat hetket koetaan Suomi-iskelmän eri muotojen parissa.

Muista hyviä aikoja kulkee irtonaisena ja popahtavana. A-luokan sävellyksen ja Raulin puhtaan laulun taustalla, rinnalla ja päällä soljuu Esan ilmiömäinen rautalankanäppäily. Tästä hänet tunnetaan ja tässä hän on - uskallanko väittää - maailman paras. Ehkäpä uskallan omalla kokemuspohjallani, joka ei tosin rautalankamusiikin osalta kovin laaja ole.

Pianointrolla käynnistyvä Omista minut jatkaa liki täydellisten sävelmien sarjaa. Voi toki olla, että Baddingin ääni tekee sävellyksestä paremman kuin se onkaan. Hänen suurimpia meriittejään oli mielestäni ilmeisen synnynnäinen kyky esittää kukin biisi juuri siten kuin se tuleekin esittää. Käsittääkseni tällainen taito osoittaa tietynlaista herkkyyttä nähdä kunkin teoksen sisään, tuntea se.

Mahdollisesti tuon ominaisuuden kaupanpäällisinä tuli taipumus masennukseen ja muut elämää hankaloittavat luonteenpiirteet. Baddingin lääke vaikeuksiin oli liiankin perinteiseen tapaan viina.

Huippuraitoja seuraa solkenaan. Mä haluan sun ja Ensimmäisenä iltana ovat millä tahansa mittarilla mitattuna 5/5. Jogi Ollilan haitari ja Kalle Jämsenin mandoliini tuovat romanttisen kaihoisia sävyjä jälkimmäiseen, Esa Kotilaisen urut ensin mainittuun. Samaa tasoa edustaa aika perusteltujen plagiaattiepäilyjen kohteeksi joutunut Kuihtuu kesäinen maa.

Ja sitten on muikea Kukkolaulu, joka poljennoltaan on luullakseni twistiä ja taitaa olla myös jenkan tahtiin hypittävissä. Alun kitarointi voisi olla lainattu Matchboxin Rockabilly rebelistä. Hitaassa soolo-osassa Pulliainen pääsee jälleen kerran näyttämään virheetöntä tyylitajuaan.

Tässäpä retostelen taas levystä, jota en sellaisenaan edes omista, kuten en yhtään päähenkilömme pitkäsoittoa.

Siinä vaiheessa, kun herran tuotanto alkoi enemmälti kiinnostelemaan, julkaistiin sopivasti kattava boksi hänen aikaansaannoksiaan. Sellaiselta soitettuna eivät LP-kokonaisuudet niin helpolla jää mieleen. Reilusti jälkikäteen niitten sisältöä vihkosesta tutkittuani on Ikkunaprinsessa osoittautunut parhaaksi.

Kokemuksesta voin sanoa, että Kaikki Laulut (1997) on oiva paketti tutustua Rauli Badding Somerjokeen. Sen jälkeenpä ei sitten muuta tarvitakaan, ellei halua liikkuvaa kuvaa täydentämään nautintoa.

Ei voi tätäkään tekeleeksi moittia, koska Ikkunaprinsessa on aivan mahtava levy!

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:

• LEVYT - Tuomari Nurmio Ja Köyhien Ystävät: Kohdusta Hautaan

LEVYT - Tuomari Nurmio Ja Köyhien Ystävät: Kohdusta Hautaan

Love SPEP 001 (-77)

1977 Love Records julkaisi eri esittäjien kokoelma-EP:n Stadin Spartakiadit. Yksi neljästä sille purkitetusta esityksestä oli Hande Nurmion lauluksi säveltämä, maailman tuotteliaimman musiikintekijän (Trad.) runo Oi mutsi mutsi. Orkesterin nimi oli Dusty Ramblers.

Love LRS 2230 (-79)

1978 Tuomari Nurmio nauhoitti yhdessä lovelaisten (mm. Hasse ja Pedro) kanssa pari numeroa bändinimellä Orpojen Tuki. Näistä Valo yössä pääsi singlen takapuolelle seuraavana vuonna. Etusivulle vedettiin uusintaotoksena mainittujen sessioitten jäljiltä hylätty Kurja matkamies maan. Nyt asialla Köyhien Ystävät, johon palaamme.

Love LRS 2258 (-79)

Ensimmäinen kokonaan nimellä Tuomari Nurmio Ja Köyhien Ystävät julkaistu seiskatuumainen oli niin ikään 1979 satoa. Tällä kohtaa ilmestyi Hän on täällä tänään, jonka kääntöpuolelle pantiin Älä itke Iines.

Love LRS 2261 (-79)

Tällä välin Valo yössä oli hivuttautunut odottamatta isoksi hitiksi. Harmittavasti sinkun A-puoli oli vanhana Malmivaaran virtenä, vinksautettuine sanoituksineen pari piirua liian rajua tuon ajan Suomessa. Niinpä Orpojen Tuki eri miehityksellä pakersi sen tilalle version numero 2 slangilaulusta Oi mutsi mutsi. Tämän jälkeen kehdattiin jo jaella uutta pikkumustaa baareihin, RAY:n jukebokseihin. Rahvas sai toivomansa valon yöhönsä.

Asiaan...

Tässä vaiheessa Nurmiolla oli plakkarissa viisi julkaistua kappaletta. Niistä yksi kahtena eri tulkintana, toinen kahdesti samanlaisena. Oli LP:n vuoro. Vaikka kasassa oli jo liki puolet tarvittavasta materiaalista, ei mitään jo tehtyä kelpuutettu sellaisenaan. Koko viisikko kyllä otettiin mukaan, mutta uusina sovituksina.

Suurin mahdollinen hiljaisuus, hyvät naiset ja miehet: eräs kaikkien aikojen esikoisalbumeista Kohdusta Hautaan (1979).

Nurmion levytystaipaleen alku oli olevinaan sen verran monimutkainen hässäkkä, että otti hetken tonkia mitä, milloin ja kenen kanssa todella tehtiin. Kolmikko Lindfors-Salo-Pesonen saa ison kiitoksen Dumari-kirjasta, jota pääasiallisena oppaana käyttäen luulisin tavoitteen saavuttaneeni.

Jos kattavan kuvan Nurmion uransa aikana uudelleen levyttämästä haluaisi, joutuisi penkomaan vielä pitkän tovin. Varsin mittavasti on herra näet omansa kierrätystä harjoittanut 40 vuodessa.

Valo yössä oli siis noussut kansan suosioon. Orpojen Tuen singlesovitus kallistui jazziin päin ja sisälsi muitten instrumenttien lomassa viulua ja haitaria. Köyhien ystävien käsittelyssä ralli sai osakseen hyvin perinteisen rautalankahenkisen kohtelun. Uudelleen nimettynä se kuului Valo yössä twist.

Oi mutsi mutsi ei samaisessa prosessissa muuttunut aivan yhtä radikaalisti. Tosin sekin menetti orkestraatiostaan viulun ja hanurin, tässä tapauksessa slaavilaista väriä tuovat. Makuasioihin mieluusti sotkeentuvaan Apulaissheriffiin tehoavat tänä päivänä paremmin Orpojen Tuen tulkinnat. Ja kokoelmillahan niittenkin makuun pääsee, esimerkkinä mainio 24 Karaattia (1990). Koosteen arvoa nostaa sekin, että se pitää sisällään myös LRS 2258:n puoliskot Hän on täällä tänään sekä Älä itke Iines.

Huolimatta parin kappaleen subjektiivisesti arvioidusta tason laskusta Kohdusta Hautaan on saamansa runsaan ylistyksen arvoinen. Nurmion muista erottuva ääni ja paikoin jopa nerokkaat tekstit ovat merkittäviä tekijöitä tässä. Mutta niin on myös taustaryhmä. Köyhien Ystävät oli tyylitietoisuudessaan ja sen toteuttamiskyvyssä ainutlaatuinen trio.

Etenkin maestro Esa Pulliainen on musiikkimaailmaa seuraaville kyntensä näyttänyt ja taitonsa todistanut. Hän kuuluu kiistatta Suomen kitaristien eturiviin, kevyesti vähintäänkin kärkiviisikkoon. Samoin, täysin vailla moitteen sijaa toimivat Hans Etholén bassossa ja Juha Takanen rummuissa.

Yhtyeen laatimat sovitukset - Tuomarin komennuksessa ja Pulliaisen luotsaamana - esittelevät rautalangan lisäksi ainakin kantria, rockabillyä, bluesia, kotimaista mollimelankoliaa ja itämaista tunnelmaa. Hyvin vakuuttavalla tavalla tätä kaikkea. Kurjuuden kuningas kuulostaa etäisesti varhaiselta Dire Straitsilta, mikä osoittanee Knopflerin kolunneen paljolti samoilla laareilla vaikutteita ammentamassa.

Jos nyt vielä hiukan haluaa yksityiskohtiin pureutua, niin muutaman täsmänoston voisi tehdä. Ensin Aavaa preeriaa, jossa on perjantai-iltapäivä, pomo jakaa intiaanityöläisille rahaa.

viimeisen tilin jotkut saa

tukat kammataan

pirssillä pakoon pääsee

grilli Mustaan Mölyapinaan

tulilientä tappavaa

kuivat kurkut lutkuttaa

"Kuivat kurkut lutkuttaa"! Olisikohan siinä kaikkien aikojen hienoimmat lauletut kolme suomen kielen sanaa? Kenties.

Toiseksi virsimuunnelma Kurja matkamies maan, josta Köyhien Ystävien myllyssä muovautui juureva folk blues. Singleversio on mukana vuoden 2000 CD-painoksella. Olisikohan siinä kaikkien aikojen hienoin kotimainen blues-veto? Mahdollisesti.

Kolmanneksi Makasiinin luona, joka on suomennos Jimmie Rodgersin ikivanhasta (1928) kantriballadista Waiting for a train. Melko mellevästi taittui sinällään aiheeltaan universaali kertomus härmäksi. Olisikohan siinä levyn kovinta antia? Ehkä.

Love meni konkkaan, mutta seuraajansa Johannan ensimmäisestä pitkäsoitosta voi poikkeuksellisen hyvällä syyllä kirjoittaa, että Kohdusta Hautaan on aivan mahtava levy!