UUTUUSLEVYT - Huojuva Lato: Utopia, Texas

Käytiin kesällä 2005 Dublinissa. Päiväreissulla Wicklow-vuorille pikkubussin kuski halusi näyttää kiertuelaisille suosikkinäkymänsä, "my little piece of heaven". Tie kulki lähelle syvää, jyrkkärinteisten vuorten piirittämää laaksoa, jonka pohjalla siinsi tummansininen järvi. Kaukana alhaalla näkyvät rakennukset kuuluivat kuulemma Guinnessin suvulle.

Ei hassumpi näköala. Eikä ole hassumpi myöskään tämä Huojuvan Ladon (kokoelma huomioimatta) kuudes studioalbumi Utopia, Texas (2022).

Se on selvä parannus kahden vuoden takaiseen levyyn Viimeiset Vanhat Hyvät Päivät (2020). Enemmän ajan hampaan koettelema Lättähattu (2016) saa ehkä vielä pitää ykköstykin paitaa Apulaissheriffin ei-vakavassa Lato-rankingissa. Jää nähtäväksi, mitä ajattelen parin vuoden päästä.

Aiempiin nähden bändi tarjoaa tätä nykyä enemmän musiikillista leveyttä ja syvyyttä. Leveyssuunnassa se on tänä päivänä cocktail manserokkia, heartland rockia, Jethro Tullia, Neil Youngia, sekä eniten erinäisiä, vähemmän tuntemiani countryn alalajeja. Nuo ja varmaan muitakin ainesosia on kaadettu astiaan, ravistettu ja hieman sekoitettukin.

Syvyys ilmenee sovitusten mietittynä laaja-alaisuutena. Erilaisia soittimia käytetään musan ehdoilla. Stilikka ja sähkökitara hallitsevat äänikuvaa. Banjo ja haitari tuovat elävyyttä.

Sanoitukset kaivavat Helismaan ja tämän opillisen perikunnan multia. Vaikutteet on laskettu läpi pohjoiskarjalaisen suppilon. On tosin huomattava, että sanoittajan kotimaakunnan ääni kuuluu riveillä aiempaa vähemmän, Konosen persoona kenties enemmän. Paikkoina käydään mm. Turussa ja Texasissa.

Perusketjun Suonna Kononen - Ilkka Vartiainen - Teemu Sinkko - Keijo Korhonen lisäksi eniten saavat nauha-aikaa Tapsa Kojo hanureineen ja koskettimineen sekä Tuire Silvennoinen omine äänineen. Arto Pajukallio soittaa soolon kitaralla, Arty Passes Ameriikasta hoitaa pedal steelin nimikappaleella.

Vastoinkäymisiltäkään ei levyn syntyvaiheissa vältytty. Rumpali Korhonen joutui kesken äänitysten ohitusleikkaukseen, josta hän on kolmen viikon takaisten tietojen mukaan toipunut hyvin. Jarkko Pohjolainen, Huojuvan Ladon kapuloitsija mallia 2008-09 riensi paikkaamaan ja takoo neljällä raidalla.

Biiseistä nostan Konosen ja Silvennoisen duettolaulusta hyötyvän balladin Kesä, jonka kitarasoolon tunnelmista palautuu mieleen edellisen LP:n Rakkaustähti. Oivasti maistuu myös reipas Kaukaisiin saariin. Kautta linjan ui uija vauhdilla.

Tutulle, isossa kimpassa tehdylle kasarin hyväntekeväisyyslaululle maksanee säkeistön melodian osalta velkaa löysähkö Manta. Se ja Savolaista verta numeroilla 8 ja 9 laskevat kokonaisuuden tasoa niin, että uimari uhkaa vajota uppeluksiin.

Onneksi loistava Tie päättyy meren rannalle palauttaa pään pinnalle. Konosen kitara ja Kojon urut ponnauttavat koko ukon kantapäitä myöten ilmaan. Loppurauhoittuminen pyrkii viemään mielen Jäämeren rantaan, mutta tämän kokijan aatos karkaa huilulta kuulostavien koskettimien (?) myötä vihreälle saarelle, bussikuskin pikkutaivaaseen.

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:

• UUTUUSLEVYT - Huojuva Lato: Viimeiset Vanhat Hyvät Päivät