UUTUUSLEVYT - Micke Bjorklof & Blue Strip: Outtakes

Micke Bjorklof & Blue Stripin Outtakes (2024) sisältää yhtyeen viimeiseltä viideltä studiolevyltä ylitse jäänyttä materiaalia. Kokoelmalla kuultavan musiikin äänitysten aikaikkuna ulottuu toissa vuodesta vuoteen 2002 saakka.

Björklöfin mukaan biisit tehtiin valmiiksi, mutta jäivät eri syistä aikanaan julkaisematta. Joskushan tällaiset myöhemmin maailmalle pukattavat ylijäämänumerot voivat olla vähemmän hiottuja ja tuotettuja kuin levyille päässeet, tai jopa biiseinä tekijöittensä mielestä "huonompia".

Mutta Outtakes on oiva paketti ja maistuu itse asiassa bändin edellistä albumia paremmin. Jo kesällä saatu ensinäyte On vacation lupasi hyvää. Ensimmäisen pyörittelyn perusteella se kiekon keulilla ja kaikki puolivälin jälkeinen osuivat varsin tarkasti makuhermooni.

Otin asiakseni vertailla yhdeksikköä teoksiin, joilta kappaleet jätettiin ulos.

Colors Of Jealousy (2023). Yllätyin ja toisaalta en yllättynyt, miten tuo viimeisin osoittautui vuosituhannen vähiten itseäni riemastuttavaksi, vaan ei toki heikoksi Blue Strip -levyksi. Runnin' shoes tuotannoltaan linjan mukaisena olisi sillä ehkä keskitasoa parempi raita.

Ain't Bad Yet (2015). En muistanutkaan kuinka kova tämä on. Mainittu On vacation olisi herkullisesti renkuttavassa juurevuudessaan sopinut mainiosti mukaan. Sen sijaan Way to go on lupaavasta alkukitaroinnistaan huolimatta minusta juuri sellainen raita, jonka julkaisu oli syytäkin säästää myöhempään.

After The Flood (2013). Enkä muistanut kuinka kova tämäkin on. Heal you olisi ollut heikoimmasta päästä kattausta ja oli mielestäni oikein jättää se pois. Dontcha know taas passaisi mihin tahansa kuin mustikat vaniljajogurttiin, eli täydellisesti. Numerolla 5 se käynnistää Outtakesin loistavan loppurypistyksen.

Whole 'Nutha Thang (2007). Tämä alkujaan Bluelight Recordsin kautta tullut ihan ok albumi ilmestyi 2021 yllättäen uudestaan saksalaisen Ruf Recordsin toimesta. Bedtime bomber rullaavana menopalana olisi nostanut tasoa. Minulle menee aina jakeluun, kun sekoitetaan funkysti potkivaa soppaa näin toimivalla tavalla.

Three Times Seven Is... (2002). Kuten parin uudemman kohdalla, en muistanut miten kova... Lienee aika ottaa joku kolmesta tarkempaan käsittelyyn.

Vanhimmat rallit sijoittuvat CD:n loppuun. Silver moon on aivan mahtavaa (siitä nauhoitettiin täysin toisenlainen, hitaampi versio Whole 'Nutha Thangille), Keep in mind oikein hyvää ja miltei instrumentaali Spooky ride erinomaista "ylijäämää". Ja kyllähän nämä, kuten kaikki muutkin kuulostavat valmiiksi asti tehdyiltä. Että sikäli Micken lausunto piti minkä lupasi.

Kannattiko tuupata markkinoille?

Totta ihmeessä kannatti. Pistettäessä viivalle viiden viimeisimmän studiopitkän kanssa se asettuu tämän hetken tuntumani mukaan sijalle 4. Ylipäätään tervehdin vastaavia julkaisuja aina ilolla.

Loppukevennyksenä tunnustan toisen pilkunviilaustaipumustani kuvaavan jutun. Yhden kerroin Jake Nymanin kirjan repostelun yhteydessä.

Yritän käyttää Björklöfin sukunimessä ö-kirjaimia, kun kirjoitan henkilöstä. Levyjen kohdalla pyrin valitsemaan joko o:n tai ö:n sen mukaan miten nimi on kulloinkin kansiin painettu. Näköjään pisteet tiputettiin öitten päältä ennen After The Floodia.

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:

• UUTUUSLEVYT - Micke Bjorklof & Blue Strip: Colors Of Jealousy
• UUTUUSLEVYT - Wentus Blues Band: From The Barrell
• KIRJAT - Jake Nyman: Monen vuoden jälkeen - Radiomiehen muistelmat

UUTUUSLEVYT - Micke Bjorklof & Blue Strip: Colors Of Jealousy

Micke Björklöf ja Lefty Leppänen vierailivat tänään, heinäkuun toisena MTV3:n Huomenta Suomessa. Lyhyeen juttutuokioon tiivistyi aika oivasti se mikä erottaa heidät ja monet muut omaehtoista musiikkia tekevät tyypit hittilähtöisistä kollegoistaan.

Väliin tuntui kuin ohjelma, sen aikataulu ja tapa tehdä sitä olisivat pyrkineet jyräämään vierailijat. Aivan kuin ohjelman toteutus olisi edustanut kiihkeää nykymeininkiä ja hektistä viihdeteollisuutta, kaverien ollessa omia rentoja itsejään.

Tuotannolla tuntui olevan kiire, kenties käydä lyhyessä ajassa läpi asiat, jotka oli etukäteen suunniteltu käytävän. Näin juontaja tuli - anteeksi, jos olen väärässä, mutta ainakin minä sain sellaisen vaikutelman - muutamaan otteeseen keskeyttäneeksi vieraansa. Hoppu hoppu. Pitää tehdä näin. Aikataulu. Formaatti.

Korostan kirjoittavani siltä pohjalta miten itse koen väittämättä juuri sen olevan oikein. Ehkä kuitenkin voisi ajatella taiteen yhdeksi määritelmäksi sen, jotta tehdään niin kuin oikeaksi nähdään sen sijaan, että pyritään johonkin tiettyyn muottiin. TV-ohjelmassa toki ymmärrän ja hyväksyn muotin olemassaolon.

Micke Bjorklof & Blue Stripin Colors Of Jealousy (2023) on yhtyeen toistaiseksi sliipatuin, tuotetuin ja materiaaliltaan ehkä vähiten vaihteleva. Se on silti omaehtoista. On tehty niin kuin on oikeaksi nähty.

Kahdella sanalla: hienoa musiikkia.

Kyseessä on orkesterin seitsemäs studioalbumi neljännesvuosisataan. Debyytti From Four Until Late (1997) sisälsi vielä pelkästään blues covereita. Sen jälkeen nokkamies Björklöfin, basisti Seppo Nuolikosken ja rumpali Teemu Vuorelan soittokavereiksi vaihtuivat uusina jäseninä kitaristi Leppänen ja kosketinsoittaja-perkussionisti Timo Roiko-Jokela.

Sama kokoonpano vaikuttaa yhä ja sen huomaa. Yhteispeli on saumatonta. Tekisi mieleni verrata entisaikaiseen junan vessaan, mutta jääköön se luomiensa epäpuhtaitten mielikuvien vuoksi. Sanotaan mieluummin, että Andyn tavoin ML&BS räjäyttää lian pois. Kuunnellessa tulee hyvä olo. Asiat tuntuvat luistavan.

Täytyy hieman pehmentää alun karrikoidun negatiivissävyistä tarinaani Huomenta Suomen studioilta. Toimittaja näet tunnisti varsin tarkkanäköisesti homman ytimen Micken & Leftyn lurautettua lyhyen pätkän huuliharpuin ja vm. 1930 teräsrunkoisin kitaroin. Siinä ei jäänyt epäselväksi kuinka taitavista, tyylitajuisista sekä toisiaan lukevista ja tukevista muusikoista on kyse.

Tuo Leppäsen National-stilikan soundi sykähdyttää aina korviin kantautuessaan. Siinä on jotain olennaista, mitä musan tarkoitukseen tulee. Se puhdistaa ja virkistää. Sen myötä tuntuu sisäisesti mukavalta.

Leppänen hoitelee levyllä myös monenmoisia muita kuusikielisiä sekä mandoliinit. Lisäksi hän on ollut liittymisestään lähtien bändin pääasiallinen biisintekijä. Tällä kertaa kappaleista 10/11 on yksin hänen kynästään ja se viimeinenkin, Feel it in my bones yhdessä Nuolikosken kanssa kirjoitettu.

Uusimmalla monitaituri Micke soittaa laulun ohella huuliharppua ja kitaraa. Levyttäessään tai esiintyessään pikkukokoonpanolla Leftyn ja basisti Miikka Chef Kivimäen kanssa, hän istuu rumpupatteriston takana.

Colors Of Jealousy on tyylikästä blues rockia, josta on särmikkyyttä hiottu sen verran pois, että sen voisi kuvitella saavan kannatusta myös roots-piirien ulkopuolella. Jos kelle, niin tälle porukalle kyllä soisi myös tuollaista laajempaakin menestystä.

Bändin somen kautta kantautuneiden tietojen perusteella levy on saanut varsin hyvin huomiota "piireissä" aina ulkomaita myöten. Jään mielenkiinnolla odottamaan mihin asti levyn suosio yltää.

Näytettä valitessani mietin taas kerran, että mitäpä minä itselleni ja maulleni voin. Eniten kun Apulaissheriffiä hetkauttaa tässäkin tapauksessa kiekon omaleimaisin, muista erottuvin biisi Good times somehow.

Jäin miettimään, läpsyvätkö alkua ja loppua hallinneet kädet yhteen koko kolmeminuuttisen ajan.

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:

• UUTUUSLEVYT - Dr. Helander & Third Ward: Shining Pearls