LEVYT - Absoluuttinen Nollapiste: Nimi Muutettu

Ei, Nimi Muutettu (2002) ei päätynyt jutun aiheeksi julkaisuvuotensa ansiosta.

En siis ängennyt sitä väkisin aivan mahtavien joukkoon ensimmäisenä tuon vuoden levynä. En, vaikka hiljattain Apulaissheriffin vuosipäivityksen yhteydessä havaitsinkin -02 kohdalla aukon. Kiekko on ollut jonossa jo pitkään.

Tunnustan sen sijaan vaikutusta olleen sillä, että kuuntelin vastikään Levykauppa Äxän Lempilevyni-sarjan jakson, jossa Tommi Liimatta jorinoi omistaan. Tämäpä onkin tavanomaista, että esimerkiksi tv- tai radio-ohjelma innoittaa akuutisti jonkun pariin. Se on siis lie toimivaa promoamista.

Podcastissa Tommi muuten painotti Absoluuttisen Nollapisteen olevan poppia eikä progea. Olkoon mitä vaan. Minusta juuri tämän albumin voisi sanoa olevan alusta loppuun kenties mielikuvituksellisinta ja taidokkaimmin työstettyä progepoppia mitä maassamme on tehty.

Vain neljäntenä vuoron saava Uin ja näin (eri tapaus kuin Foliosurmat) laskee hieman kuuntelukokemuksen tunnelmaa. Se ei ole järisyttävän hyvä, vaan pelkästään hyvä.

Progesta ylipäätään voisin mainita intoni siihen hiipuneen. Intoilun tapainen alkoi reippaat 20 vuotta sitten, mutta genre ei sittenkään ollut isosti "mun juttu". Hyllystäni on kiertoon lähtenyt CD-kaupalla tavaraa (mm. Yesit, Camelit ja Gentle Giantit). Kumma kyllä, kotimaiset ovat saaneet jäädä, eikä kyse ole pelkästä isänmaallisuudesta.

Aiemmin olen naputellut Nollapisteen toisesta (Muovi Antaa Periksi, 1995) ja neljännestä (Suljettu, 1999) pitkäsoitosta heidän parhaimpinaan. Nimi Muutettu jatkaa ilmestymisjärjestyksessään parillisten voittokulkua ollen kuudes. Välissä putkahti sinällään hieno Olos (2000).

Kuudennellaan Nollapiste palasi nelihenkiseen miehitykseen, joka kansipaperissa on listattu samalla aakkosjärjestystyylillä kuin levyni Excel-tiedostossa:

• Aki Lääkkölä, kitara + koskettimet
• Aake Otsala, basso + oliototeutus (?)
• Tomi Krutsin, lyömäsoittimet
• Tommi Liimatta, laulu

Nyt huomasin, että eiväthän kaksi ensimmäistä aakkosjärjestyksessä olekaan. Siinä mielessä listaus muistuttaa mainitsemaani levytietokantaa, että mahdollinen The jää nimen alusta pois.

Tämä pipertäminen uhkaa nyt mennä pahasti jaarittelun puolelle. Vaan minkäs teet, kun tapana on eräiden tietojen mukaan kirjoittaa paljon ja sanoa vähän. Viittaan myös mainitussa vuosipäivityksessä esille ottamaani potentiaaliseen järkevyyden puutteeseen puuhastelussa.

Nelimiehinen Nollapisteestä tuli taas, kun muutaman vuoden vakiojäsenenä ollut Teemu Eskelinen päätti jäädä pois. Aiheesta enemmän Liimatan Manse-kirjassa. Eskelinen kuitenkin laulaa vielä taustoja, huilut soittaa Rea Metsähonkala.

Otetaanpa jokunen irtohavainto biiseistä.

Aurinko kaukonäkö sisältää hervotonta rytmeillä leikittelyä, joka ei silti haiskahda brassailulta. Myös Liimatan teksti, siis sanojen asettelu riveille svengaa poikkeuksellisella tavalla. Instrumentaaliosuus kolmesta minuutista eteen päin on silkkaa juhlaa.

Seuraavaksi soiva Eräät tulevat juosten jatkaa periaatteessa samoilla linjoilla. Rytmimusiikkiahan tämä on isolla ärrällä. Sanoituksessa on tavallisen liimattaista kiehtovuutta, vaikkei sisältöä pureksisikaan.

Ipswich ei olisi voinut saada nimeään lauluun ilman 70- ja 80-luvun Englannin liigan televisiointeja. Näin arvelen aikakautta niitten parissa eläneenä. Ehkä Tommi on asiaa jossain teoksessaan valottanutkin, en muista.

Kipeäaiheinen Vihkikaava ja käytäntö tarjoilee dramaattista tekstiä tukevaa musikaalista dramaattisuutta lyhyessä vuoropuhelussa:

poissaollessaan

isä tyttärelleen soittaa

ja kysyy:

onko siellä isi kotona?

ja tytär vastaa:

on

Sama toistuu myöhemmin äidin ja tyttären keskustelussa:

isän poissaollessa

äiti tyttäreltään kysyy:

heräsitkö yöllä

kun isi sammui eteiseen

ja tytär vastaa:

en

Sovittaminen. En voi kyllin korostaa sen merkitystä musiikin vaikuttavuuden vinkkelistä. Ylläolevat kohdat voi lisätä runsaaseen todistusaineistoon.

Mainitaan vielä kuinka Irene Kaktus, eräs Absojen ihan parhaista biiseistä pisti miettimään miten sitä kuuluisaa litran mittaa viedään, ja mikä se oikeastaan edes on. Tämä nimittäin tempaa omaperäisellä funk-poljennollaan mukaansa ja vie, varmaan paremminkin kuin pässiä narusta, mutta todellakin vie.

Taidoiltaan ja näkemykseltään hulppeasta orkesterista ei olisi syytä nostaa ketään toisten yläpuolelle. Tekee kuitenkin mieleni ylistää rumpu- ja kitaratyöskentelyä. Niillä tonteilla on juuri tässä tapauksessa miehiä erityisen hyvin paikoillaan.

Helikopterin varjon voisin vielä lisätä albumin epähohdokkaimpiin. Sellaisuuden tosin sallii herkemmin kakun viimeiselle raidalle.

Nyt kun Nimi Muutettu on soinut pariin otteeseen alusta loppuun ja pätkiä siitä sieltä täältä enemmänkin, tulin pohtineeksi monimutkaisuutta musiikissa. Miksi se joskus toimii ja joskus ei?

Arvaattekin, etten pysty aukottomasti vastaamaan.

Se voi olla tuuria ja varmaan monesti onkin. Useammin syyksi taitaa sittenkin paljastua tekijöiden taituruus. Jotkut saavat monimutkaisen kuulostamaan toisia helpommin mukamas yksinkertaiselta. Eikä kyse välttämättä edes ole monimutkaisuudesta, joka lienee suhteellinen käsite.

Absoluuttinen Nollapiste on bändi, joka on onnistunut allekirjoittaneen kohdalla tuossa päämäärässä (jota heillä tuskin on ollut) keskimääräistä paremmin. Asioita on tehty eri tavalla kuin mikä on yleinen käytäntö. Itsessään erilaisuus ei riitä. Aina jää joku subjektiivisesti koettava juttu, jota ei voi selittää.

Johtopäätöksenäni esitän, että monimutkaisuus tai sen tapaisuus on vain yksi elementti muitten joukossa. Ja kaikkien, lukuisten elementtien käytössä on hyviä ja huonoja onnistumisia. Ja eri lailla eri kuulijoille. Ei mitään uutta auringon alla.

Aivan mahtava!

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:

• KIRJAT - Tommi Liimatta: Manse - Markka-aika
• UUTUUSLEVYT - Tommi Liimatta Organisation: Tea Tales - Vuokatin Hevostalliäänitykset 1993
• YLEISTÄ - V eli 5 vee

UUTUUSLEVYT - Tommi Liimatta Organisation: Tea Tales - Vuokatin Hevostalliäänitykset 1993

Pikkutyttö (äänestä päätellen tyttö, kenties Ullaserkku) pyytää soittamaan nauhan, ehkäpä juuri sen mikä vastikään äänitettiin. "No ei tietenkään, menkääpä helevettiin siitä", vastaa Tommi, 17v.

Noin päättyy levyn ensimmäinen biisi Ei tarvitse leikkiä. Kyseessä on Tea Tales - Vuokatin Hevostalliäänitykset 1993 (2023) ja vastuussa Tommi Liimatta Organisation. Apulaissheriffin uutuuslevyissä on siis jälleen tarjolla hiljattain uutuutena ilmestynyt, muinaista tavaraa sisältävä lätty.

Liimatta tuli lapsena ja nuorena, mahdollisesti aikuisenakin nauhoittaneeksi kasettitolkulla kaikenlaista. Ilmiselvään johtopäätökseen olen tullut sitä kautta, että hän on toimintaa laajasti muistelmateoksissaan kuvaillut. Tuotoksia oli jossain vaiheessa tarjolla mittavissa määrin Spotifyssä.

Ilmeisesti nyt ulos tullut CD on ainut fyysisenä painoksena isompaan jakeluun asti päätynyt nauhoite. Asialla on pääosin vanhojen uusintajulkaisuihin toistaiseksi keskittynyt Lipposen Levy Ja Kasetti.

Nämä kai pitäisi ohittaa olkaa kohauttaen, samalla ohimennen todeten, että mukavaa kertakäyttökamaa, joka pitää sisällään merkittävän näytteen sittemmin julkiseen tietouteen nousseen tekijänsä varhaisvaiheesta. Hellyttävää poikasten leikkiä jne.

Vaan kun tämä on vähän enemmän. Ainakin omakohtaisesti tässä on jotain, jonka vuoksi kiekko pyörii nyt jo kolmatta kertaa alle kahden kuukauden aikana.

Heinäkuu 93, jolloin Tommi ja Jussiserkku tämän tunteroisen kasetille ottivat on yllättävän lähellä Absoluuttisen Nollapisteen ensialbumia. Neulainen Jerkunen (1994) tuli kauppoihin vain 15 kuukautta myöhemmin. Välissä ennätti ilmestyä EP Ei Ilmestynyt (1994), kahdeksan kuukautta kesälomaäänitysten jälkeen.

Kuulen Liimatan kitaroinnissa pyrkimyksen välttää kaikkein yleisimpiä sävelkulkuja. Jos soinnuista oikeasti ymmärtäisin, voisin luultavasti kirjoittaa hänen mielellään hakeneen jo tuolloin hieman erikoisempia sointuja ja sointukulkuja. Kun en ymmärrä, tyydyn näin ounastelemaan.

Vastapainoksi hyvinkin tutunomaiselta sävellykseltä kuulostava Valkeat kissat ovat vaaraksi riimittelee mm. seuraavaa:

hän on valkea kauttaaltaan

hän on valkea kissa

hän on opetellut rakastamaan

tämä on jossain Juicen laulussa

Myöhemmin samassa biisissä:

monestiko Johnny Winter

katkasi kitaran kielen

kysyn vaan kuinka monta kertaa

...

kuinka monesti

tämä kuvio on käytetty

Yllä nähtävistä tekstiotteista voi päätellä osan sanoituksista syntyneen purkkiin panemisen hetkellä. En tosin tohdi arvata kuinka suuri osa kaikesta on tulosta improvisoinnista. Joka tapauksessa levylle on jätetty spontaaneja välipuheitakin. Samoin kuullaan jätkien kiherrystä ja naureskelua. Kiroilultakaan ei vältytä.

Pikkukaloilla on charmantti ote elämään on lisätodiste monien samanlaisten jonoon siitä, että Liimatta on vakavammassa tuotannossaan kierrättänyt poikasideoitaan. Viiden sanan pätkä toistui ennen vuosituhannen loppua laulussa Kiilakivi (Suljettu, 1999).

Ikäänkuin kehityksen osoituksena CD:n päättää bonus vuodelta 1988. Pikku Elviksen seikkailut viemäriputkistossa tulee viisi vuotta aiemmin toteutuneista samanlaisista sessioista, mukana myös Jariserkku.

Loppukaneettina sanottakoon Tea Talesin toimivan kaikesta sälästään huolimatta sittenkin milteipä enemmän albumina kuin historiallisena kuriositeettina.

Älkää minua syyttäkö, kun päädytte päinvastaiseen mielipiteeseen.

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:

• LEVYT - Absoluuttinen Nollapiste: Muovi Antaa Periksi
• KIRJAT - Tommi Liimatta: Manse - Markka-aika
• UUTUUSLEVYT - The Rhythm Wheel Combo: Rockin' Down The Line

KIRJAT - Tommi Liimatta: Manse - Markka-aika

Taiteilua & toikkarointia takavuosilta (1996-2001), tukikohtana Tampere.

Tuhti teos (Like, 2023).

Tuollaistakin tupsahteli:

Ja vaikka pidin päiväkirjaa PC:llä ja olin siirtänyt Avainlastun tiedostomuotoon, elin yhä taikauskossa että muovisella tietokoneella "piperretty" teksti on heikompaa kuin rautaisella kirjoituskoneella "jytkäytelty".

Tykkään. Toivon Tommilta tämäntapaista taas tulevaisuudessa.

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:

• LEVYT - Absoluuttinen Nollapiste: Suljettu
• KIRJAT - Tommi Liimatta: Rollo
  
• KIRJAT - Marjo Leinonen ja Tommi E. Virtanen: Punaisia päin

LEVYT - Absoluuttinen Nollapiste: Suljettu

Absojen kakkonen, aiemmin pureksimani loistava Muovi Antaa Periksi (1995) oli monipuolinen ja monimutkainenkin tilkkutäkki. Sitä seuranneella Simpukka-amppelilla (1998) yhtye oikoi mutkia tai kypsyi, tuloksena heidän mittapuullaan (muttei yleisellä) varsin suoraviivaista rokkia ja poppia.

Neljännestä levystä Suljettu (1999) kehkeytyi Nollapisteen toistaiseksi komein. Hiljaiseloa julkaisurintamalla on tätä kirjoittaessani kestänyt seitsemisen vuotta, mutta ei nuolaista vielä. Vielä sieltä saattaa jotain tulla.

Suljettu on kiistatta progea. Sen päättävä Suvannossa ylpeä ilme I-V on kaikessa vaikuttavuudessaan harvinaisuus aikansa Suomen musiikillisessa ilmapiirissä.

Olkoonkin sinfoninen, viidestä erillisestä osasta koostuva järkäle, sisältää yksin se enemmän vaihtelua kuin valtavirta-albumit keskimäärin tuohon aikaan, tästä päivästä puhumattakaan. Sovituksellista monimuotoisuutta siitä voi vain hieman paneutumalla kaivaa esiin reilummin kuin usean orkesterin koko tuotannosta. Silti se on vaivattoman kuuloisesti toteutettu, vailla vähäisintäkään teennäisyyden pilkettä. On harkitun oloisesti rakennettu kokonaisuus.

Niin on myös koko kiekko.

Absoluuttisen Nollapisteen tavanomaista sisältörikkaammilta kotisivuilta löytyy kaiken muun ohessa tämänkin levyn syntyyn liittyviä, liimattaiseen tapaan kirjattuja merkintöjä. Tämän jutun lainaukset napsin työpäiväkirjasta, joka kattaa ajan viisi kuukautta ennen studiota. Vinkkaan käymään sivuilla, joilla on viljalti muutakin.

26.8.1998 oli havaittavissa luomiseen liittyvää kipuilua.

Valittelin Tomille etten enää osaa säveltää. Tomi neuvoi: tee yksinkertaisia svengaavia juttuja, älä matemaattisia moniosaisia. Illalla teinkin upean "kartanoromanttisen" palan [= "Sukututkimus lannistaa"].

Sukututkimus lannistaa on Suljetun yleisilmettä ripeämpää ja kepeämpää rumpu- ja bassovetoista musiikkia. Tomi Krutsinin ja Aake Otsalan rytmiset kyvyt tulevat näytetyiksi toteen. Aki Lääkkölä pistää väliin funk-kitaraa. Kumpuileva sävellys on osoitus Tommi Liimatan melodian tajusta. Ilmava toteutus svengaa, totta vieköön.

15.9. säveltäjä-sanoittaja oli päässyt vauhtiin.

...

Sain "Esinekeräilyn hitauden" vartissa valmiiksi, säkeistökuvion kymmenessä sekunnissa. Lopulta kirkastuu, kun on 2-3 vuoden tekstimassaa pyöritellyt koneessa kuukauden.

...

Esinekeräilyn hitaus on siis todiste Liimatan jo nuorella iällä omaksumasta tavasta kirjata ylös asioita, lauseita, kenties jopa pelkkiä sanoja ja kasailla niistä ajan kanssa mm. laulutekstejä. Biisi on napakoiden soundien ja sopusuhtaisen miksauksen ilmentymä. Lääkkölän alkuriffi kertoo näkemyksestä.

Aina ei oltu samaa mieltä kaikesta... (21.10.)

Aake tuli kuumeessa treeneihin. "Tungoksen" treenaaminen ei onnistunut. Sävellys on mielestäni oivaa progeilua kaiken poppiksen jälkeen. Vain Tomi on samaa mieltä.

...mikä ei tietenkään ole paha asia (22.10.).

"Tungos" saatiin menemään läpi. A:t nimittivät biisiä taantumaksi, huonoksi. Katsotaan!

...

Tungos on lavaste tarjoilee meille muun muassa Lääkkölän murakkaa hard rock -kitaraa ja nostalgisen 70-lukuisia koskettimia, Liimatan nokkahuilua sekä Otsalan bassoa à la Black Sabbath. Kahden minuutin kahta puolen kumarretaan syvään Wigwamin suuntaan urkujen muodossa.

Portaat ja Joutomaa erottuvat muista raidoista ja tuovat entisestään lisää vaihtelua. Nämä kaksi sävelsi ja sanoitti Otsala, joka myös laulaa ne ja tuuttaa ensin mainitun sekaan huuliharpullakin. Jälki tosiaan on erilaista kuin Liimatan töissä. Joutomaalla on paikoin eppunormaalimaista kuljettamista. Hienoja.

Viimeinen yksittäisnumero Kiilakivi poikkeaa myös muista, ollen lähes kokonaan mies ja kitara -tyyppinen trubaduurilaulu. Siihen Liimatta kirjoitti erään laajan tekstituotantonsa suosikkiajatuksista Apulaissheriffin mielessä:

luontoa romantisoi

siitä vieraantunut

Tämähän saattaa olla peräti totta.

Vielä sananen Suljetun lopetuseepoksesta. Suvannossa ylpeä ilme kertoo tarinan, jota ei kuitenkaan spedetetä yksiselitteiseksi. Kuulijalle sallitaan vapaus tulkita sitä mielensä mukaan. Itse en ole isommin edes yrittänyt, mutta tiedän joittenkin haluavan pureutua teksteihin syvemmälle.

Soitannollinen upeus yksinkin riittää minulle. Siltä kantilta katsottuna homma ajetaan sanojen ehdyttyä alas jyhkeällä kitara- ja rumpuilotulituksella ja päätetään lopullisesti surumielisin uruin. Suosittelen muuten kahlaamaan Suljetun läpi tarkkaillen mitä Krutsin puuhaa rumpupallillaan. Kova jätkä palikoitten kanssa.

Absoluuttinen Nollapiste oli vuonna 1997 kasvanut viisimiehiseksi. Teemu Eskelinen lauloi taustoja ja hoisi perkussioita. Hänen varsinainen jäsenyytensä tuli kestämään nelisen vuotta, minkä jälkeenkin mies osallistui muutamiin levytyksiin.

Kun Suljetun paletti alkoi olla kasassa, pystyi Liimattakin antamaan itselleen ja porukalle tunnustusta, vaikkei nuottiakaan vielä ollut narulla (13.11.).

...

"Suljettu" on 90-luvun suurin levy, mutta tämä kertoo enemmän 90-luvusta kuin levystä. Voiko nauttia voitosta, joka ei johdu omasta hyvyydestä vaan muiden paskuudesta?

En tunnista oma-arviossa pisaraakaan ylimielisyyttä, sillä Suljettu on aivan mahtava levy!

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:

• LEVYT - Absoluuttinen Nollapiste: Muovi Antaa Periksi

LEVYT - Absoluuttinen Nollapiste: Muovi Antaa Periksi

2000-luku oli pitkällä ennen kuin huostaani hakeutui ensimmäinen Absoluuttisen Nollapisteen CD, heidän yhdeksäntensä Iiris (2007). Kimmoke hankintaan tuli Pekka Laineen järkälemäisestä TV-sarjasta Rock-Suomi, joka nähtiin vuonna 2010. Vasta tuon sarjan progressiivista rockia setvinyt jakso sai minut hoksaamaan millaisilla taiteellisilla poluilla rovaniemeläislähtöinen joukkio liikkui.

Olin ennen heräämistä hävettävän väärässä käsityksessä, jonka mukaan kyseessä olisi vain yksi 90-luvun pop-yhtye muitten joukossa. Mielessäni sekoittelin heitä Aknestikiin, Egotrippiin ja ties mihin muuhun aikalaiseensa. Noinkohan olin yhteenkään biisiinsä törmännyt niin, että olisin yhdistänyt sen bändiin.

Sen verran Iiris innosti, että haalin pikku hiljaa Nollapiste-tuotantoa käsiini. Noin 2016 (plus miinus 1 vuosi) hyllyssäni viimein oli yhdeksän albumia, EP ja jämäkokoelma. Kolmea vaille riittävä setti.

Puuttuvat kolme olivat uusina jo kaupoista pois, joten katseeni suuntautui toisen käden markkinoille. Kaksi tarttui haaviin järkevässä ajassa. Yksi CD, yllättäen kaikkein uusin, jäi puuttumaan, kunnes Rollo-jutussa taannoin heitin uudenlaista verkkoa vesille. Siitä viikko ja huuto.nettiin yli vuotta aiemmin virittämäni vahti viimein hälytti. Nyt on kaikki.

Jos paikko-ostos oli blogin ansiota, kiitän asianosaista/-osaisia: Kiitos!

Pysytään vielä hetki historiassa. Hyvältä maistuneen ensituttavuuden jälkeen muut tuotokset osuivat maaliin vaihtelevasti. Oli joitain, jotka kuuntelin hyviksi parilla pyörityksellä. Oli myös sellaisia, jotka eivät jaksaneet ihan kivaa korkeammalle arvostuksessani kohota. Erikoista oli, miten kaksi ensimmäistä käytettynä hankkimaani asettuivat heti parhaitten joukkoon.

Kirjan lukemisen jatkeeksi Absoluuttinen Nollapiste joutui Apulaissheriffin tehomyllyyn. Oli oiva aika käydä levyt läpi aikajärjestyksessä. Ne kun olivat alitajunnan marinoitavana kypsyneet jo vuosia. En ollut lainkaan ällistyksissäni, kun musiikki oli lähes kuuntelematta kasvanut.

Laatuisimmaksi on tähän mennessä noussut toinen noista käytettynä ostamistani eli yhtyeen toinen pitkäsoitto eli Muovi Antaa Periksi (1995).

Tässä kohtaa voi välipalaksi popsia Liittymän.

Ai sentään, kuinka rikasta, mielikuvituksellista, vaihtelevaa ja pintavirtauksista piittaamatonta musiikkia tekikään kvartetti tuolloin.

Minulla ei ole ainuttakaan poikkipuolen sanaa sanottavana esikoisesta Neulainen Jerkunen (1994), joka oli häkellyttävän taidokas näyttö nuorilta kosseilta. Muovi Antaa Periksi kuitenkin peittoaa sen helposti, jos viivalle lähdetään.

Rummuissa ja trumpetissa Tomi Krutsin (s.1976), bassossa Aake Otsala (s.1976), kitarassa ja koskettimissa Aki Lääkkölä (s.1976) sekä laulussa ja puhaltimissa Tommi Liimatta (s.1976) sen tekivät. Joka jamppa alle kaksikymppisiä ja jälki sellaista kuin olisi vuosikymmenien aikana kertynyt osaaminen ja näkemys hyppysissä.

On kohtuullisen turha alkaa nostamaan pelimanneja toistensa yläpuolelle, kun taso oli kauttaaltaan luokkaa Neuvostoliiton moukarijoukkue 1980-luvun arvokisoissa. Tekisi mieleni provosoida, että joskus tammikuussa -95 suomalaisten muusikoiden kymppikärjestä 70% vaikutti Nollapisteessä tai Kingston Wallissa.

Jotain konkreettista kehuakseni mainitsen Lääkkölän kokonaispanoksen itse säveltämässään instrumentaalissa Olen pahoillani. Sillä voi nauttia kitarasta uljaine sooloineen ja Jukka Gustavsonin soundia kunnioittaen jäljittelevistä uruista.

Jatkan onnittelemalla Otsalaa sitä seuraavalle Suojasivulle taltioidun basismin hienoudesta. Niinkin pieni asia kuin alun (A-osa?) tekstirivien väliin, aina täsmälleen oikeaan osoitteeseen isketty yksittäinen nuotti kaivaa erinomaisesta sävellyksestä enemmän svengiä kuin sitä sinne alun perin oli laitettukaan.

Siirryn ylistämään Krutsinin perinpohjaisen kunnianhimoista suhtautumista kapulatyöskentelyyn levyllä. Nelikon ehkä tinkimättömimmällä asenteella varustettu soittaja ei tyytynyt peruskompin hallintaan, vaan haki oppia eksoottisemmistakin suunnista. Esimerkiksi Jälkivaatimus.

Päätän artistikohtaisen suitsutuksen Liimatan nokkahuiluun eeppisehkössä päätösnumerossa Yli 1000 erilaista kasvia. Todellakin, tuosta monien vihaamasta puupuhaltimesta saa oikein käytettynä irti suurenmoisuutta.

Liimatan sanoitukset ovat oma lukunsa. Kertosäe ei ole itseisarvo, kappaleotsikot eivät välttämättä kerro tekstisisällöstä mitään. Lauseita - ei niinkään sanoja - on pistetty peräkkäin joko tarinaksi tai paljon useammin jonkinlaiseksi rykelmäksi, mikä ikävältä kalskahtavasta luonnehdinnasta huolimatta on hyvä asia. Viestikapulan edellinen kuljettaja oli ehkä Kari Peitsamo.

Ohessa sieltä täältä napsittuja rivejä:

joskus teimme säähavaintoja

joskus emme tehneet säähavaintoja

...

kahvi valuu hitaasti

sormiani pitkin

ääninauhaa liimasin

ja nopeasti litkin

...

sähkömeri räystäslinjaan ulottuu

...

se on mi... mie leikin sillä

se on mi... mie leikin sillä

...

tämä kirja

joka on luettu kerran

on päällystetty puulla

joka on kasvanut tuolla

...

mitä Kalliossa tiedetään

Kittilän oloista?

kuinka vanhojen naisten

polvitaipeet valo merkitsee?

Öljy puulle on juuri nyt itselleni tämän kovinta antia. Alkujakson erikoinen laulumelodia, loistavat lyömä- ja kielisoittimet, ketjulaulun pätkä sekä jykevän uhkaava, lyhyt kitarasoolo johdattelevat lopun unenomaiseen, kosketinvetoiseen hämyilyyn.

Kannattaa kuunnella, koska sanat eivät riitä kertomaan: Muovi Antaa Periksi on aivan mahtava levy!

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:

• KIRJAT - Tommi Liimatta: Rollo
  
• KIRJAT - Viljami Puustinen: Kingston Wall - Petri Wallin saaga

KIRJAT - Tommi Liimatta: Rollo

Tämmöisiä juttuja varten saatan jo lukemaan alkaessani tekaista blogiluonnoksen, johon viskelen irtoajatuksia kirjasta. Paljastan nyt muutaman sellaisen Rollosta.

"Jos alkuun lusta ktsymylsiä joihin riittävästi kyllä-vadtauksia -> kandeelukee"

Jääköön idea käyttämättä.

"Irwin badding kuolinpäivä tommin synnuin"

Todellakin, 14. tammikuuta tapahtuneita asioita ovat nämä kolme. Ei kai siinä. Vuodessa kun ei määräänsä enempää päiviä ole, osuu syntymän juhlinnan oheen joskus merkittäviäkin ikävyyksiä. Itsehän synnyin syyskuun yhdentenätoista.

"Enemmän totta ku jeppikset, koska lähempönä muidtettavaksi ja koska TL esipuheessa sanoo etteioo romaani kuten jepikset"

Vihdoin asiaan. Kaksiosainen Jeppis-saaga oli väkisin mukaansatempaava ja otteessaan pitävä, romaanin muotoon puserrettu lapsuusmuistelo. Odotukset olivat katossa siitä lähtien, kun sain jostain tietooni Tommi Liimatan sopineen jatko-osasta kustantajansa kanssa. Nimeksi tuli tietenkin Rollo (Like, 2020).

Tyylilajin muuttaminen fiktiomaisesta asiallisempaan aiheutti Apulaissheriffin lukusopessa lieviä vieroitusoireita. Vasta sivun 200 kieppeillä havahduin siihen, että Rollo vei miestä eikä toisin päin. Nähtävästi tämä joko oli tottumiskysymys tai johtui siitä että tässä vaiheessa oltiin asiassa; Absoluuttinen Nollapiste oli perustettu.

Orkesteri oli niitä harvoja 90-luvulla aloittaneita, joiden tuotannon olen hyllyyni kelpuuttanut. Kunhan jostain vielä saisi taiottua CD-version Nollapisteen toistaiseksi viimeisimmästä levystä Pisara Ja Lammas 2 (2014).

Kertojan elämässä Rollo kattaa ajan seiska- ja kasiluokkien välisestä kesästä kuusi vuotta eteen päin, jolloin hän oli 20-vuotias. Teoksen arvo on bändikuvion alkuvaiheitten kuvaamisen lisäksi kasvutarinassa pojasta mieheksi, tai ainakin lähelle. Onhan sellaisia toki maailma pullollaan, mutta liekö yhtä kiistattoman mielenkiintoisesta persoonasta yhtä seikkaperäisesti ja todennäköisen vilpittömästi kerrottuna.

Yksityiskohtaisuuden mahdollisti Liimatan jo nuoresta klopista saakka ilmeisen tarkoin kirjoittamat päiväkirjat. Niitten pohjalta Pietarsaaren ajan muistelmien ensiversioita oli olemassa jo yläasteelaisen pöytälaatikossa. Ja siellä oli silmittömästi muutakin kuten osoittaa pätkä luvussa Lokakuu 1991:

Inventoin 80-luvun alusta alkaneen tuotantoni: 540 sivua sarjakuvia, 45 strippiä, 150 pilakuvaa, 147 sivua "kirjoitelmia", 64 sävellettyä ja sanoitettua laulua ja parikymmentä lyhytelokuvaa ja viisisataa Nollapistettä edeltävää "hetken biisiä".

Kaveri oli tuolloin 15 vuoden iässä, joten kyseessä on melko lailla käsittämätön tuotteliaisuus yhdistettynä (liki?) kaiken säilyttävään arkistointivimmaan. Tarve itseilmaisulle on ollut valtava, joskin Kesäkuu 1992 tietää kertoa:

Mutta taiteellisia motiiveja ei pidä ylikorostaa: tärkeitä syitä runsaalle VHS- ja C-kasetti-ilmaisulle olivat myös pelkkä tarmonpurku, yhdessäolo ja ajantappo, kun elämästämme puuttuivat kesätyön, krapulan ja tyttöjen kaltaiset aikasyöpöt.

Jossain kohtaa myöhemmin kaltaisensa aikasyöpötkin tulivat kuvioihin. Kertoja puhuu AAA:sta eli alkoholista, autokorteista ja akoista. Silti ja aina vaan, luomisvietti pysyi. Maaliskuussa 1994 päiväkirjaan - Rollossa on kosolti suoria lainauksia sieltä - tallentui seuraava merkintä:

Pyrin kirjoittamaan Avainlastua koko elämäni - tuhansia sivuja. Minulla on jatkuva inspiraatio kaikilla taiteen aloilla, en vain jaksa kaikkea toteuttaa. Aloitan Avainlastun kun keksin miten se alkaa.

Oliko tai onko Liimatta nero? Minulla ei ole paukkuja sen arvioimiseen, mutten tohdi mahdollisuutta poiskaan sulkea. Subjektiivisesti arvostellen hänen suorasanaiset kirjalliset työnsä sekä musiikkinsa ovat korkeaa tasoa. Vaan kun objektiivisesti hyvää taidetta ei ole olemassakaan. Toisen kulta on toisen rapa. Mikä minä olisin kieltämään, jos joku sanoisi Mozartin tai Michelangelon olevan rapaa?

Nero tai ei, oli ainakin huomattavan erilainen nuori. Pienikin aukea riittäisi, jos määräisi riviin jokaisen kevätjuhlassa luokanvalvojalleen 60-wattisen hehkulampun lahjoittaneen koulukkaan. Kovin moni 18-kesäinen ei myöskään ole koko Skootterin keikkaa seisonut lavan edessä, kädet puuskassa jalat harallaan niin, että Kari Peitsamo kuuluttaa: "He's the toughest guy in the building."

Viittauksia tunnetumpiin sivuhenkilöihin vilahtelee enemmänkin, kun Absoluuttinen Nollapiste alkaa ujuttautua alan piireihin. On tosin syytä huomata, etteivät he nimenomaan noihin piireihin halunneet tai pyrkineet. Lauluntekijä-solistiakin enemmän mitä tahansa sellaista vaikuttaa vastustaneen rumpali Tomi Krutsin.

Henkilökohtaisesti Rollossa lämmitti Reisjärven mainitseminen, taas. Jollain Jeppis-aikojen kavereista oli ollut sukua siellä ja paikannimi oli syystä tai toisesta jäänyt Tommin mieleen.

Oulussa vuodesta 1987 armeijoineena, opiskelleena ja asuneena väitän, että on virhe väittää, että Otto Karhin puisto olisi oululaisille Ottokari. Alueen vanha nimi oli Palokunnan puisto, josta juontuu tähän päivään asti säilynyt lempinimi Letkun puisto. Otokari yhdellä t:llä oli muinoin kuppila opiskelija-asuntola Otokylän yhteydessä. Siellä ruukasi olla saatavilla meheviä, sipulirikkaita hampurilaisia.

Alussa ihmeteltiin mikä on Galbi. Apulaissheriffillä oli joskus israelilaisen Ofra Hazan LP Shaday (1988), jolla oli Galbi-niminen kappale. Se ei tuolla levyllä ollut täyttä hepreaa vaan sen ja englannin sekoitus.

Mukava viittaus Jari Tervon Esikoiseen saatiin tarinan mukaan kukkapenkistä löytyneestä lääkärin ruumiista.

Palatakseni alussa hylkäämääni ideaan lukemiskannattavuuden perusteista sanoisin, että se kannattaa joka tapauksessa. Itselleni se toimi muun ohessa kimmokkeena käydä läpi pitkän aikaa päässä muhinutta Absoluuttisen Nollapisteen tuotantoa aikajärjestyksessä.

Liimatta on jossain radio-ohjelmassaan todennut jotakuinkin, että jokaisella on vastuu olla latelematta itsestäänselvyyksiä ja pitkästyttää keskustelukumppaniaan. Mieluummin yllättää jotenkin.

Tämä mielessä olisin olettanut hänen soveltavan periaatetta myös tulevan, Rollon jälkeisistä Tampereen ajoista kertovan teoksen nimeämisessä. Tämän taiteilijan tapauksessa olisi mielestäni yllättävin veto laittaa otsikoksi se kaikkein ilmeisin eli Manse. Nyt etukäteistiedot kertovat jostain muusta.

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:

• BIISIT - Tommi Liimatta: Karjan vauhkoontuminen

BIISIT - Tommi Liimatta: Karjan vauhkoontuminen

Riemastuttavaa olohuone-folkkia. Kotikutoista kolistelua ja napsuttelua. Epävireisen kuuloista kielisoitantaa.

Huimaa tarinankerrontaa. Äärijännittävä juoni. Satumainen loppu.

Tommin ensimmäinen soololevy Liimatan Pan Alley (1996) on lastattu 13 varsinaisella kappaleella ja kolmella muulla, jotka jäävät alle otsikon "Hit Single Sit Jingle", Sit-sanan ässän päällä suhua markkeeraava pikku v.

Tosiasiassa tuollaista sinkkua ei ole olemassa, ainakaan julkaistuna. Taiteilijana yksi aikamme monipuolisimmista lahjakkuuksista siinä vaan veijaroi.

Virtuaalisinkun ensimmäinen, pitkän numero 14 on Liimatalle poikkeuksellinen päästö. Hän ei tekstittänyt saati laulanut biisiä. Sen puhuu läpi Teemu Eskelinen, joka poimi sanat lennosta ehtaan rap battle -tyyliin.

Miksi tämä mainio ränkätys saa kunnian olla Apulaissheriffin Biisit-kategorian pioneerina? Koska kollegani ovat merkittävässä - etten sanoisi ratkaisevassa - roolissa pulman selvittelyssä. Ymmärrätte tämän, kun kuuntelette huolella alusta loppuun. Ajassa 2:20 tapahtuu apulaissheriffien mukaanotto ja asiat tuntuvat alkavan luistaa.

Tästä näin: Karjan vauhkoontuminen. Papukaijamerkki!

Mikä on sadun opetus? Vaikkapa se että kaikkeen tottuu, jopa karja.

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:

• VÄLIMALLIN PIKKULEVYJÄ SUOMESTA #6 - Kari Peitsamo Ja Ankkuli: Sian Raato Kääntää Hitaasti Kasvonsa Valoon Päin