Jutut ajassa

17 heinäkuuta 2025

LEVYT - Backsliders: Same Shit Different Day

Seuraa muutamia väitteitä. Kaikenlainen triggeröityminen, provosoituminen ja pöyristyminen on täysin sallittua, jos näkee sellaisille aihetta. Nyt sentään liikutaan mielipideasioitten parissa. Niissä jokainen voi mennä haluamaansa suuntaan. Olen jopa kiinnostunut kuulemaan muita näkökulmia.

Taustaksi kerron, että väitteet liittyvät kotimaiseen hard rockiin ja väljästi sen sukuiseen musiikkiin. Tarkennan vielä fokuksen esittäjiin, jotka nousivat tai jäivät nousematta maineeseen 1980-luvulla.

Siis kasarin Suomi-hard rock.

Väite #1. Same Shit Different Day (1989) on yllä kuvatulla genre- ja aikarajauksella paras albumi.


Backslidersin viidestä pitkäsoitosta keskimmäinen on kaikilta osiltaan suvereeni teos. Edeltävillä ja seuraavilla kiekoilla on pikkupuutteita, millä milläkin osa-alueella. Kolmosella jyräävät niin biisit, osaaminen, tyylitaju, soundit kuin kansikin. Kaikki.

Olin itse asiassa täysin unohtanut koko levyn, kunnes pari vuotta sitten kuuntelin sen erittäin mittavan, 10-20 vuoden tauon jälkeen. Palaan tähän myöhemmin.

Väite #2. Backsliders on koko ura huomioiden parempi kuin lähes mikä tahansa niin sanotuista kilpakumppaneistaan. Taakse jäävät Boycott, Gringos Locos, Horsepower, Smack ja mitä näitä oli. Taakse jää myös maineikas Havana Black(s), vieläpä selkeästi.

Backsliders on niin kova lajissaan, että yltää kevyesti jopa Peer Güntin kaliiperiin. Tarkkaan ottaen, jää hieman alle, mutta käytännössä on samaa tasoa. Edellisen väitteen mukaan Günt ei kyennyt yhtä lujaan suoritukseen albumiluokassa. Edes heidän loistava debyyttinsä ei pärjää tämänkertaiselle jutun aiheelle.

Väite #3. Backsliders jäi maineensa vangiksi. Usein puhutaan aliarvostetuista tapauksista ja tässä meillä on sellainen. Uskon aika monen karsastaneen yhtyettä prätkäimagon vuoksi. Kun sittemmin alkoi ilmetä näitä jengiyhteyksiä, yhä useammat käänsivät selkänsä.

Yleensä rokkareista tulee nuorena kuollessaan legendoja. Laulaja-basisti Marko Hirsmasta ei tullut, koska hän sai surmansa jengimaailmaan kytkeytyneessä välikohtauksessa. Hänet ammuttiin kuoliaaksi kotipihallaan.

Kirjoitan tätä tarinaa musiikki edellä. Sen sijaan moni muu arvottaa nykyajan ilmapiirissä kulttuuria erilaisten siihen kuulumattomien asioitten pohjalta. Näin ollen bändin musiikillisen maineen palautus tai paremminkin nosto sille kenties kuuluvalle paikalle olisi melko työlästä.

Väite #4. Jonkun uudelleenjulkaisuihin keskittyvän yhtiön tulisi ottaa uusintapainoksia Backslidersin levyistä. Kaksi ensimmäistä ei tietääkseni koskaan ilmestynyt CD:nä, jotta jo senkin vuoksi.

Samahan koskee osaa Peitsamon tuotannosta, samoin Lindholmin (mm. Dave's 12 Bar) ja Nurmion (Meatballs). Itsekkäistä syistä näen, että juuri ne pitäisi saattaa uusina CD-painoksina kauppoihin. Itsekästä, koska ehdottamani julkaisuohjelma tuskin toisi levy-yhtiön kassaan ihan hillitöntä rahavirtaa.

Se väitteistä.

Tuossa oikeastaan paljastuikin syy pitkään Same Shit Different Day -taukooni. Vinyylisoittimeni on ollut kauan tyhjän panttina ja sen päällä lojunut 2-3 CD-laatikkoa. Eilettäin kaivoin taas levarin esiin kuunnellakseni joitain niistä vain 21 LP:stä, jotka vielä omistan. Piti vähän liittimiä ronklata ennen kuin alkoi pelittämään.

Kun tähän tilanteeseen päädyin, niin ajattelin, että sama kai se on kirjoittaa parhaista vinskeistä jutut alta pois. Vanha uskollinen Technics SL-BD20 vuodelta 1988 kun kuitenkin peittyy taas pian muun tavaran alle.


Tulkoon mainituksi, etten kokenut kovin järisyttävää nostalgia-aallokkoa kahmaistessani pitkästä aikaa Lundiasta 12-tuumaisia käsiini hypisteltäväksi. En nimittäin kuulu niihin, jotka tykkäävät tai sanovat tykkäävänsä hypistellä ja ihailla kansia olennaisen sisällön soidessa.

Epäilemättä olin muutamat kannen yksityiskohdat aikoinaan rekisteröinyt, mutta uusina asioina otin ne nyt. Julkisivullahan on neljän jätkän ja ilmeisemmän rekvisiitan lisäksi koira, eikä mitään tappajarotua. Takapuolen biisilista taas on sijoitettu moottoripyörän etulamppuun.

En lähde menua enempiä pureksimaan. Riittäköön maininta kattauksen ainoasta lainakappaleesta. Aiemmin bändi oli coveroinut AC/DC:tä (Cold hearted man) ja Ted Nugentia (Snakeskin cowboys). Nyt sai vuoron Ten Years Afterin Stoned woman.

Yleisellä tasolla, näitten hard rock ei ole vain ilmeetöntä kakkosnelosen höyläämistä. Se sisältää nyansseja ja dynamiikkaa.

Lienee sanomattakin selvää, ettei Same Shit Different Day ole löytänyt tietään suoratoistoihin, ainakaan virallisina versioina. Myöhäisempään tuotantoon painottuvalta kokoelmalta Full Speed 1985-1994 (2006) löytyy sentään kolme näytettä. Yksi niistä on avausraita Hot blood.

Jos kohta Backsliders on jäänyt pienen, ei edes keskisuuren yleisön jutuksi, on sillä melko varmasti ollut vaikutusta myöhempiin tekijöihin. Kuvittelisin esimerkiksi Free Riden saaneen vaikutteita siltä suunnalta.


Väite #5. Kerta kiellon päälle. Blogia lukeneille tämä ei tule yllätyksenä.

Aivan mahtava!

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti