Tässä taannoin Wentus Blues Bandiltä julkaistiin vuonna 2011 menehtyneen Eddie Kirklandin kera tehty One Hundred Years (2023). Se on kokoelma solistin kanssa 2000-luvun alussa nauhoitettua musiikkia. Ei tullut uutta omaa Wentusia vieläkään, saattoi joku orkesterin ystävä ajatella.
Sitä edeltävä albumi on niin ikään kokoelma. From The Barrell (2021) sisältää arkistomateriaalia, siis aiemmin julkaisematta jääneitä äänityksiä.
Sitä ennen tupsahti tarjolle Too Much Mustard! (2019), joka toki kasattiin uusista nauhoituksista. Kohtuuton arvostelija voisi heittää, jotta ei ole kokonansa oma sekään, sillä mukana menossa oli kitaristi Duke Robillard.
Sama kohtuuton tyyppi saattaisi jättää normikiekoksi kelpuuttamatta myöskin edellisen, koska se on joululevy. Muuten Yuletide (2018) kyllä täyttää kriteerit.
Sen sijaan sitä aiempaa albumia ei kaikkein tiukkapipoisinkaan harrastaja voine väittää muuksi kuin oikeaksi, uudeksi WBB-levyksi. Throwback (2017) toki koostuu yhtyeen matkan varrella tapaamien muusikkojen kappaleista, siis täysin covereista, mutta silti.
No, pitäköön kukanenkin normitapauksena mitä pitää, niin viime vuonna putkahti viimein uutta, kun ilmestyi Live (2024).
Minulla oli alkuun tieto vain vinyylijulkaisusta, mutta tulihan se CD-muodossakin. Kerettiläisyyttäni kun keräilen musiikkini tuossa formaatissa, niin huoahdin helpotuksesta.
Kansipahvin tarkempi tutkailu paljasti, ettemme sittenkään saaneet uutta. Kyseessä on dokumentti vuoden 2016 WentusFest-tapahtumasta, joka järjestettiin bändin kotikaupungissa Kokkolassa. Siis liki 10 vuotta vanhaa kamaa pitää sisällään tämäkin uutuus.
Jos nyt aistitte minussa oikeasti uuden musan puutteesta johtuvaa turhautuneisuutta, aistitte väärin. En ole niin tiukkapipoinen tai kohtuuton kuin yllä heittämäni täysin kuvitteelliset henkilöt kenties voisivat olla. Varsinkaan kun lyhykäisesti esittelemäni WBB-diskografian viimeisimmät pitkäsoitot ovat kauttaaltaan hyvää tai hieman parempaa tavaraa.
Sitä paitsi Live on suorastaan loistava!
Herranjestas miten saumatonta yhteispeliä. Nämähän ovat nimenomaan bändinä täysin pitelemätön yksikkö. Soitossa on rutiinia ilman vähäistäkään puisevuutta. Tässä tapauksessa arvostusta luonnollisesti lisää tosiseikka, että he vetivät yleisön edessä lavalla.
Kattauksen kahdeksasta biisistä viiden kotipesä on keikan kanssa samana vuonna ilmestynyt Lucky Strike Mama (2016). Sieltä on peräisin muitten muassa Five nights at Freddys.
Nyt kun katson netistä löytyvää tapahtuman rosteria, niin toivoisin todella olleeni paikalla. Isäntien lisäksi esiintyivät mm. mainittu Duke Robillard, Lazy Lester, Barrence Whitfield, Honey B Duo ja J.Karjalainen.
Pääesiintyjä paahtoi kokoonpanossa Juho Kinaret (laulu), Robban Hagnäs (basso), Niko Riippa (kitara), Daniel Hjerppe (rummut) sekä Pekka Gröhn (koskettimet). Mielenkiintoisena yksityiskohtana voi pitää sitä, että paketti miksattiin ja masteroitiin rapakon takana.
Jos olisin tuntenut Liven noin kuukausi sitten viime vuoden parhaimmistoa Roll FM:llä perkatessani, olisi tämä ehdottomasti ollut mukana. Lätty meni kertakuuntelulla parhaitten tietämieni kotimaisten livesellaisten joukkoon.
Jos nyt kuitenkin sitä uutta studiomatskuakin saisi, niin det skulle vara kiva...
-----
