No nyt tuulee oikeasta suunnasta ja lujasti. Nimittäin, Dr. Helander & Third Ward lyö albumillaan Wishing Spoon (2025) pöytään sellaiset kortit, että rahapelissä voisi olla tuottoa tiedossa.
Jälki on sekä soundillisesti että svengaavudeltaan parempaa kuin heidän kaksi ja puoli vuotta aiemmin ilmestyneellä edellisellään. Soundit ovat jämäkät ja ilkeät, paikoin jopa äreät. Meininki on siellä täällä melko hård, saattaisi Tornionjoen länsipuolen asukki todeta.
Vai mitäpä tuumaatte vaikkapa kappaleesta Monkey on my back?
Jo levyn ennakkomainonnan aikaan huomioni kiinnittyi sen kanteen. Jotain tuttua, ajattelin, ja varsin pian tajusin mitä. Pikainen tarkistus osoitti, että aavistukseni viittauksesta erääseen toiseen orkesteriin osui oikeaan. Aivan en ulkomuistista löytänyt LP:tä, jonka etukannesta sain vihin, mutta bändin kyllä.
Varhaisen Dr. Feelgoodin tyylisen runttauksen suuntaan kallistuu myös jokunen biisi levyllä. Vai mitäpä tällä kertaa tuumaatte jo kertaalleen ylle linkkaamastani? Tai Freddie King -lainasta Son of Jose, jolla kuullaan erityisen maukasta, turhasta taidoilla briljeerauksesta vapaata saksofonin soittoa à la Panu Syrjänen.
Vielä täräyttävämmät fonit tuuttaa William Suvanne soolon muodossa tekstiltään tosipohjaiseen ralliin Morgantown. Ilkka Helander kertoi taannoin Roll FM:llä sanoituksen kertoman tapahtuneen hänelle jollain Amerikan reissulla. Jonkun piti kai olla lentokentällä saapuvien portilla vastassa, vaan eipä ollut.
Kiekko todistaa taas sen, että vaskipuhaltimet toimivat Apulaissheriffin toimiston yksijäsenisen henkilökunnan keskuudessa huuliharppua paremmin. Näin on, vaikka kyse on tyylilajista, johon munnari kuuluu kiinteämmin kuin torvet. Tai on käsittääkseni ainakin yleisemmin käytetty instrumentti.
Ja sitten. Ei niin paljon todisteita, etteikö poikkeus lymyilisi nurkan takana. Kolmesti kiekolla harputtava Jantso Jokelin näyttää kaapin paikan päätösraidalla Another song ja kajauttaa sellaisen soolon, että miltei kylmää värettä pukkaa.
Yksittäishavaintona nostan vielä avausnumeron Congratulations. Sillä toistuu muutamaan kertaan bassolla (vai kitaran matalilla kielillä?) soitettu noin 10 nuotin sarja (ks. esim. alk. ajassa 0:10), joka toi mieleeni Creamin Cat's squirrelin. Kappaleen alkuperäisesittäjäksi paljastui nettiselailun jälkeen Doctor Ross & The Orbits.
Siis jo toinen tohtoriviittaus.
Myönnän tajunneeni hävettävän myöhään, että se Feelgood-jutska oli ensimmäinen. Siis tajusin heti Feelgoodin, mutta en sitä, että Dr. Feelgood ja Dr. Helander.
Tässä kohtaa jätän jatkotutkimusvastuun niille, jotka tuntevat Dr. Johnin tai Dr. Hookin musiikkia, toisin kuin minä. Kerrottakoon kuitenkin, että mahdolliset Doctor's Order -viitteet ovat menneet allekirjoittaneelta ohi.
Palaan vielä kerran apinasta selässä kertovaan biisiin. Siinähän Helander jatkaa rivin verran syvä-äänistä saarnaansa soiton jo tauottua. Lopulta laulu katkaistaan kuin veitsellä leikaten. Oiva tehokeino harvakseltaan käytettynä, mistä tuli mieleen ehkä vuosi sitten kuuntelemani erään ennen hyvänä pitämäni artistin viimeisin albumi. Sillä tuon saman konstin käyttö on niin runsasta, että kuulijalla alkoi jo posket pullottamaan.
Kokonaisuutena herrat Helander, Esa Kuloniemi ja Leevi Leppänen ovat tällä kertaa nakutelleet kasaan sen verran ässäluokan kattauksen, että se nousee mukaan kärkikahinoihin vuoden julkaisuja pähkäiltäessä. Jäntevää jyystöä.
Lainaan mukaillen vuoden -99 elokuvassa Pitkä kuuma kesä seikkailleen yhtyeen, Kalle Päätalon keikkaspiikkiä: Mää oon Apulaissheriffi ja mää sanon jee!
-----
Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:
- UUTUUSLEVYT - Dr. Helander & Third Ward: Shining Pearls
- UUTUUSLEVYT - Tigerlily: Tigerlily
- LEVYT - Honey B & T-Bones: Walking Witness
