LEVYT - Clifters: Sexi On In

Fiktiivinen keskustelu, One Inch Rockin toimisto, 1988:

- Pitäisköhän täräyttää kokonainen levy covereita. Hmm...

- Tä?

- Niin, klassikoita suomeksi. Rokkia, poppia kuuskytluvulta. Koko lätyskä täyteen sellaista.

- Siis nyt on 1988. Tuo hommahan lopetettiin jo kauan sitten. Nyt tehdään omaa. Joku laina sinne sekaan, mutta omaa muuten. Se on tän päivän rokkia.

- Mieti Pate Mustajärveä. Mitä oli Nyt! ja mitä oli Lago Nero? Covereita.

- Pate on Pate.

- Mieti nyt vaan.

- Niin no. Kyllähän se toisaalta voisi toimiakin...

- Niinpä.

- No niinhän me sitte tehdään.

Ehkä noin juteltiin ehkä ei. Asialla olisivat voineet olla Jiri Nikkinen ja Luri Luokkala, kukaties Ralf Örn ja Jaana Rinne. Tai Örn ja Nikkinen. Ei minulla ole harmainta aavistustakaan kenen oli idea ja millä porukalla näistä bändin ja levy-yhtiön kesken päätettiin.

Yhtä kaikki, Cliftersin kolmas albumi Sexi On In (1989) tehtiin tuolla konseptilla ja sehän toimi niin maan perusteellisesti. Sekä kaupallisesti että - mikä tärkeintä - taiteellisesti.

Nyt kun koetin hakea tietoja äänitemyynnistä, en sitten löytänytkään mitään mainittavaa. Kuitenkin olen muistelevani yhtyeen ympärille virinneen pienimuotoista ilmiötä noihin aikoihin. Oliko sittenkin niin, että suosio rajoittui keikkapaikoille ja pääosassa fanittamisessa oli nuorempi ikäluokka, joka ei tuhlannut rahojaan levyihin tai kasetteihin?

No aivan sama. Musiikillinen toimivuus on kiinnostavampaa. Kun joitain vuosia sitten kaivelin Cliftersin tuotantoa uudelleen esille, luulin että Kuningas (1987) ja Kuningatar (1988) nousevat päitään pitemmiksi muihin kiekkoihin verrattuna.

Toisinhan siinä kävi. Huomasin viehättyväni vanhemmalla iällä enemmän Sexi On Inin klassikkoversiointien parissa. Ei sillä, hyviä nuo sen edeltäjätkin ovat. Joku päivä saatan naputella juttua jommasta kummasta.

Tuolloisesta Cliftersistä puhuttaessa on liki kyllästymiseen asti nostettu esille Jaana Rinteen sanoitukset. Vaikka kaikki ovat tätä aina tehneet ja siten yrittäneet kääntää allekirjoittaneen ajatukset muualle, eivät he ole siinä onnistuneet. Käännyttämisessä nimittäin. Vuonna 2023 tekstit saavat minussa yhä aikaan ajatuksia, hyväksyvää nyökyttelyä ja myhäilyn tapaista silloin, kun sanoihin viitsii keskittyä.

Tällä LP:llä Rinteen anti on kuin Neumannin romantiikka plus Göstan hätkähdyttävyys, mikä yhdistelmä on kääritty naisnäkökulmaan.

Kaksi esimerkkiä.

Ben E. Kingin Stand by me kääntyi rinnemyllyssä muotoon Mut murhaa. Alkujaan toisen ihmisen tukea vaikeuksien keskellä rukoillut laulu hakee suomeksi apuja oman henkensä riistämisessä. Kertoja epäilee pystyvyyttään lopullisen ratkaisunsa loppuunsaattamisessa ja anoo ystäväänsä suorittamaan viimeisen liikun. Melko rajua.

Angelica (The Holliesin Bus stop) taas käsittelee murha-aikeita sorretun vaimon vinkkelistä. Niin ikään rajua. Tämä muuten on kaikinpuolinen suosikkiraitani LP:llä. Aivan käsittämättömän hienoa stemmalaulua ja asiansa osaavaa soittoa jo alun perinkin komeaan melodiaan istutettuna, niin siitähän syntyi mestariteos.

pus pus niks naks

myrkyn miksas

drinkkiin Angelica

pus pus yks kaks

myrkyn nielas

irstas piruparka

Angelic' ei kuvitellut

että jäädä kii vois

Angelican käsiraudat

helisten kuskas pois

Juuri nyt en keksi yhtään parempaa -89 julkaistua kotimaista musiikkikappaletta.

Heitän vielä kolmanneksi esimerkiksi Lesley Goren It's my partysta väännetyn virityksen Oon sun autos. Se olkoon osoitus siitä, ettei taiturikaan voi joka kerta onnistua. Ei saa aplodeja sen teksti Apulaissheriffin toimistossa.

Biisilistaa tänään katsellessani yritin muistella moniko niistä oli minulle tuttu tuohon aikaan. Päädyin neljään, eli numeroihin 4, 5, 6 ja 8.

Eniten taitaa lukijaa ihmetyttää, ettei Beatlesin Here comes the sun ole silloin tuntemieni joukossa. Minä kun en ole 70-luvun lapsena ja kasarin nuorena kasvanut sen orkesterin tahtiin. Myöhäisherännäisenä luen kyllä mainitun esityksen liverpoolilaisten parhaimmistoon kuuluvaksi.

Rolling Stonesin alkuperäisistä on mukana peräti kaksi versiointia. Niistä Out of time ei tainnut olla hallussa reilu 30 vuotta sitten, Brown sugar tietysti kyllä. Myös Kinksin Days on uskoakseni uinut korviini paljon jälkeen Cliftersin tulkinnan. Who on vielä tänä päivänäkin vähemmälle tutkailulle jäänyt järkäle. Ei kaikkea ehdi, eikä kaikki kiinnosta.

Sexi On In upposi kansaan sen verran huolella, että samalla sapluunalla tuli vielä toinenkin, Humala On Jumala (1990). Kolmannenkin vastaavanlaisen äänittivät, mutta se jäi tuoreeltaan julkaisematta. Kokoelmalle Pop (1997) se sisällytettiin jälkijunassa.

Noitten jälkeen yhtye suuntasi sellaisille urille, että hallussani olevat CD:t eivät ole ensimmäisten kuuntelujen jälkeen soittimeen eksyneet. 2000-luvun paluusta ei ole niin ikävää sanottavaa kuin ysäristä.

Sexi On In on silti aina vaan in.

Aivan mahtava!

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:

• LEVYT - The Beatles: Abbey Road
• LEVYT - The Rolling Stones: Sticky Fingers
• SINGLEKOKOELMIA #2 - Kinks: The Singles Collection