Marraskuussa -19 kirjoitin Rock'n'Roll-Kliseen (1999) yhteydessä: "Röyhkä saattaa olla kotimaisista artisteista se, jonka tuotantoa kelpuuttaisin eniten tälle blogin hehkutusosastolle." Tällä hetkellä hänen albumeitaan on aivan mahtavina kolme, Hanhiniemeltä, Karjalaiselta ja Peitsamolta neljä. Tässä korjausliike.
Samaisessa jutussa vertailin artistin myöhempien aikojen töitä 80-luvun Narttu-levyihin näin: "Seuraavan parin vuosikymmenen tuotokset ovat kokonaisuutena jopa vieläkin kovempi nippu." Ehkä ovat, ehkä eivät. Miten vaan, niin tämän kirjoituksen jälkeen puntit ovat aivan mahtavissa tasan 80- ja 90-lukujen välillä.
Päähenkilön muistelmien kakkososan innoittamana tuli kuunneltua kaikki studio-Nartut läpi vajaassa viikossa. Yllätyin kuinka selvästi Mielummin Vanha Kuin Aikuinen (1987) iskee edelleen kovimmin. Se oli ensimmäinen Röyhkä hyllyssä, millä on mahdollisesti vaikutuksensa asiaan.
Paljon ennen tuota oli ensimmäinen C-kasetille äänittämäni Kaukon kappale, mikäli oikein muistan Onnenpäivä. Sen hieno sanoitus ja mestarillisesti musiikin keinoin luotu tunnelma on painunut kauan sitten syvälle mielen sopukohin.
Voi herran jestas mikä bändi sillä soittaa! Aivan liian vähälle arvostukselle jäänyt, julmetun monipuolinen Heikki Tikka rummuissa. Monet taiteen alat hallitseva ikihonka Mats Huldén bassossa. Kultaisen tuotantokosketuksen omaava Riku Mattila kitarassa.
Laulaja-lauluntekijän oli helppo jättää sovitukset yhtyeen klaarattavaksi. Siten hän on monesti todennut jokseenkin aina tehneensä, kenties viisaastikin itseään näkemyksellisempiin henkilöihin luottaen. Työnjako on pitkin matkaa tuottanut oivasti hedelmää.
Parhaita todisteita hedelmällisyydestä on LP numero neljä Onnenpäivä (1983), joka puolestaan on Röyhkän vanhoista levyistä viimeisenä huostaani saapunut.
Onnenpäivää ei tähän päivään mennessä ole julkaistu CD:nä, mikä viivästi hankintapuuhiani viime vuosikymmenen lopuille asti. Vinyylinen uusintapainos ilmestyi 2014, mutta sinnittelin ilman, kunnes vastaan käveli käytetty 2in1-CD. Sillä äänitilan jakaa seuraavan vuoden Lauralle (1984), joka koostuu kaksijakoisesti joistain aivan mahtavista ja toisessa ääripäässä joistain aika yhdentekevistä biiseistä.
Onnenpäivän jälkeen seuraava tuttavuuteni Onnenpäivältä oli todennäköisesti useille kokoelmille itseoikeutetusti laitettu Nivelet. Kaikin puolin silkkaa neroutta pursuavan esityksen ykköskoukkuna vinkuvat Mattilan slide-välikkeet. Teksti on yhdistelmä kahdesta sanoittajan nuorena kuulemasta kummitustarinasta.
Kokoelmista omistan vieläkin 2LP:n Kulta-aika (1986), josta en ole malttanut luopua osin muualta puuttuvan sisältönsä vuoksi. Koosteen myötä tutustuin jo kauan sitten erinomaiseen ralliin Onnellinen laiva sekä jopa sitäkin erinomaisempaan, ovelarytmiseen vetoon Kanavaan hukkunut.
Kulta-ajan liveosuudelta löytyy onnenpäiväläisistä Tikan marssirummun rivakoittama Majuri Thompson. Sen perässä tuleva Ei sinne! on aavistuksen samasta puusta veistetyn oloinen. Ehkä nämä kaksi olisi voinut hajasijoittaa toisistaan etäämmälle.
Järjestyksessä nautittuna mainion paketin hidastempoisinta sävellystä, vähäeleistä Rakkauden valtakuntaa seuraa nopein rypistys Kotona taas. Vinyyli-ihminen kääntää noiden välissä puolta.
Yllättäen (?) koko kymmenikön huipuin biisi tämän päivän korvin on formaatista riippuen numerolla B2 tai 7 soiva Pikku taksi. Vastustamattomasti mukaansa imaiseva, groovaava poljento tuo mieleen sen tahtiin korostetun katkonaisesti, mutta tyylillä ja niska nykien kävelevän tyypin. Se voisi olla vaikka kokomustaan puettu Dan Aykroyd tai joku James Brownin taustalaulaja. Souliahan tämä tihkuu.
Toteutuksen runkona toimii Tikka-Hulden-parivaljakon ultrasvengaava veivaus. Homman kruunaavat Mattilan täsmälleen oikeisiin kohtiin silpaisemat kitaranuotit. Lopun lyhyt soolo vie meininkiä bluesin ja rockin maastoihin.
Röyhkä laulaa läpi kiekon kuten pitää. Pinnistelemättä ja persoonallisesti. Ei koko ajan samaan tapaan, vaan kuhunkin paikkaan ilmapiiriin sopivalla tyylillä.
Nauhoitusten lopussa tapahtui Kaukon kertoman mukaan jonkinlainen sovitukselliseen erimielisyyteen pohjaava konflikti Huldénin ja Mattilan välillä. Sen seurauksena basisti lähti osuutensa tehtyään huoneesta ja koko orkesterista. Levy oli valmis, mutta Narttu vajaamiehinen. Tuttu Jari Paulamäki kutsuttiin hätiin.
Mats palasi ryhmään myöhemmin.
Tekisi mieleni sanoa, jotta meillä on tässä eräs maailman parhaista CD:nä julkaisemattomista musapläjäyksistä. Edellisen vinyyliuusinnan paikkeilla elättelin toiveita laserversiosta, mutta en välttämättä enää.
Aivan mahtava!
-----
Onnenpäivä oli minulle Onnenpäivä myös elämässäni. Merkkipaalu kahdeksankymmentäluvun menestykseen. Parasta sitä!
VastaaPoistaMusiikin hienouksia, kun sen kautta voi peilailla elämäntilanteita ja tapahtumia.
Poista