Orkesteri on meikäläiselle niitä tapauksia, että osa levyistään on loistavia ja osa taas jotain aivan muuta. Debyytti The Doors (1967) lukeutuu ensin mainittuihin.
Kappalelistaa tutkaillessaan voi jokainen edes vähän 60-luvun musiikkia tai sanotaanko klassista rockia ylipäätään tunteva bongata kahdesta neljään ajatonta klassikkoa. Numerot 1 ja 6 ovat sitä täysin kiistatta, 11 kuuluu joukkoon ehkä tarkastelijasta riippuen ja 5 on selkeä rajatapaus, mutta minusta klassikko sekin.
Kaikkinensa kattaus on yllättävänkin monipuolinen, kun sillä silmällä katsoo. Psykedeelistä vääntöä, aikansa rockia paikoin blues-höystein varustettuna, Beatlesin ja vastaavien luullakseni inspiroimaa popahtavampaa kamaa, taidemusiikkia, jamaikalaiseen vivahtavaa rytmiikkaa.
Varsin väkevä näyttö ensimmäiseksi albumiksi. Nauhoitusten aikaan jätkät olivat 20-27 vuoden ikäisiä. Kai siinä on ikähaarukka, jolloin koko rock-musiikin historia huomioiden on syntynyt keskimäärin vaikuttavinta ja vakuuttavinta tavaraa. Melko mahdoton noita suureita on mitata, joten kyseessä on henkilökohtainen mielipide.
Pistettäköön esimerkkibiisiksi Take it as it comes, jolla voi havaita useampia kuin yhden ylle listaamistani tyyleistä.
Voisin kirjoittaa loppukaneettina, että The Doors oli vallankumouksellinen levy ja aikaansa edellä. Ilmeisimpien bändien ja laulajien lisäksi tunnen kuitenkin aikansa musaa sen verran suppeasti, jotta en ala moista lausumaan. Pysyttäydyn siis vakioluonnehdinnassani.
Aivan mahtava!
-----
Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:
- LEVYT - The Doors: L.A. Woman
- LEVYT - Led Zeppelin: Led Zeppelin
- LEVYT - Prince And The Revolution: Purple Rain
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti