Minä?
Laulajana ja lauluntekijänä kuten aina sekä kitaristina. Sooloartistina kuutisen vuotta kestäneen, Yölentoon (1986) huipentuneen Grand Slamin nousujohteisen pyräyksen jälkeen. Sooloartistina, joka kasasi tuekseen entuudestaan yhdessä soittamattoman yhtyeen, joka osoittautui paremmaksi kuin kukaan ehkä olisi osannut odottaakaan.
Minä (1987) ei ilmestyttyään jaksanut innostaa minua sitten niin millään tasolla. Pääsin sisään sen hienouteen vasta noin 20 vuotta myöhemmin. Tänään tuntuu siltä, että levy vain kasvaa ja kasvaa.
CD-painoksen kannesta puuttuvat LP:tä koristavat kehykset. Kenties niukempaa tarjolla olevaa pinta-alaa ei haluttu tuhlata moiseen, vaan annettiin Alpo Tuomiston maalaukselle maksimimäärä tilaa.
Lauluntekijyyden osalta Minää voi pitää erikoisuutena siksi, että Juice Leskinen jakaa sanoituskrediitit Julienne Hanskin kanssa. Maestron mukaan tämän rooli oli lähinnä keskustelukumppanina toimiminen. Tekstien tekninen toteutus on täyttä Leskistä. Tosin avauslaulun Laulu hän sävelsi P. Mustapään runoon.
Minä on taiteilijan elämän taitekohdan teos. Grand Slam jäi (hetkeksi) ja samalla rokki. Kyseessä on enemmän laulelma- kuin rock-musiikkia sisältävä kokonaisuus. Sanoisin jäljessä olevan aika paljon sitä mitä Katriina Honkanen on 90-luvulla ja jonkin verran sen jälkeenkin tehnyt. Ei yksi yhteen, mutta sinne päin.
Varsinainen iso muutos liittyi kuitenkin miehen yksityiselämään. Avioliitto oli ajautunut karille ja sen vaikutus oli musertava. Vuosikausia jatkunut tipottelu jämäköityi alakulon myötä kunnon ryyppäämiseksi, minkä äärimmäisenä seurauksena oli vuotta myöhemmin maksakirroosi ja käynti kuoleman porteilla.
Siviilikäänteet heijastuivat aina Juicen musiikkiin. Tämänkertaiset tapahtumat saivat hänet kirjoittamaan mm. nimiltään varsin kuvaavat laulut Tihkusateen masentama puisto ja Burn out. Seuraavat lamauttavat rivit ovat ensin mainitusta:
maailmaan en mene mukaan
koska pyytänyt ei kukaan
istun kammiossa päätä hautoen
eihän mua toivottukaan
äiti kakskyt vuotta sitten
kertoi sen
Vuoden 2023 Apulaissheriffin korvin levyn avainbiisit voisivat olla sen syvimpiin uumeniin, numeroille 6 ja 7 sijoitetut pitkät, kertosäkeettömät esitykset. Kertsejä ei tällä albumilla ole muutenkaan yhtä ainutta. Lähimmäksi nousee Jos sinulle sopii, jossa toistuu muutama sana:
olen köyhän miehen Jorma Uotinen
jos sinulle sopii
Oikeastaan Lauri Viidan muistomerkki pääsee yhtä lähelle:
kuinka monta miestä sinussa
me menetimmekään
Lauri V
Vaan ne kokemani avainbiisit. Minä (sunnuntailapsi) käy läpi kirjoittajan taivalta alusta saakka. Kuulostaa varsin iäkkään ihmisen tarinalta, mutta tuossa vaiheessa Juice oli vielä alle nelikymppinen, eikä vanhaksi asti lopulta koskaan ehtinytkään.
Muistelua pitää sisällään myös upea Maailma ja me, joka tiukan omakohtaisuuden sijaan käsittelee asioita hieman yleisemmältä kannalta. Tilanteensa masentama sanoittaja rakentaa kappaletta taitavasti vakiokokoisena pysyvän enkelikatraan ja alati kasvavan saatanoiden määrän avulla. Alussa on hyvin, mutta mitä pitempään jatkuu, sitä enemmän saa sontaa niskaan.
Maailma ja me ei loista pelkästään tekstiltään. Soitto se on, mikä senkin kruunaa. Ippe Kätkän rauhallisen vakuuttavan rumputyöskentelyn ja basistin vastaavanlaisen basismin päällä soivat komeasti Safka Pekkosen haitari ja Pike Kontkasen viulu.
Minän kahden basistin työnjaosta minulla ei ole tietoa. On jäänyt arvoitukseksi, onko tässä vuorossa Juuso Nordlund vai Jari Paulamäki. Juice on jossain maininnut molempien soittavan joillain raidoilla, mutta sen tiedon oikeellisuudesta en menisi takuuseen.
Jännää muuten miten sattuikin samalle vuodelle kaksi loisto-LP:tä, joilla vedetään haitarilla ja viululla. Vielä jännempää, kun satuin siitä toisesta naputtelemaan juttua aivan hiljattain. Mellencampin Lonesome Jubileesta (1987) nimittäin.
Kätkä tarttuu levyllä kapuloiden ja muiden lyömien lisäksi myös kitaraan ja flyygeliin, Safka haitarin ohella harmoniin ja flyygeliin. Kitarapäävastuun kantaa Seppo "Kala" Alajoki, tehden sen kuulijaa sangen mittavasti miellyttäen.
Kaiken kaikkiaan kiekon arvon vähittäinen nouseminen maailmassani huippujen joukkoon on pitkälti bändin herkän, biisejä kunnioittavan toiminnan ansiota. Sovitustyö onnistui Leskisen johdolla mainiosti, kun tekijämiehiä ja -nainen oli studiossa. Nordlund & Kätkä tuottivat Norppa Twinsinä.
Taisin alussa jokseenkin liioitella väittäessäni Minän ensivaikutelman olleen kauttaaltaan minua kiinnostamaton. Eilen hän kertoi osui jo tuoreeltaan ja tuntuu yhä.
Aivan mahtava!
-----
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti