Viime marraskuussa uhkailin tai lupailin palaavani orkesterin tuotantoon jonkun vanhemman julkaisun myötä. Rivien välistä saattoi ehkä päätellä tämän tapahtuvan suhtellisen pian. Niin myös tunnustan ajatelleeni.
Hommat eivät läheskään aina mene suunnitellusti. Eräitäkin kuukausia on kulunut ja Oulujoessa vettä valunut aika lailla sitten vihjailuni. Musiikki on sentään muhinut päässäni mielipiteitäni muokaten. LEVYT-sarjan käsittelyn ansaitsee Three Times Seven Is... (2002).
CD:n kansi näyttää minun silmiini luonnossa yhtä epäselvältä kuin yllä, ellei jopa sumeammalta. On mahdollista, että "yksilöllisellä" värinäölläni on osuutta asiaan. Discogsin kuvasta sentään hahmotan oikealla olevan astian, jossa nestettä.
Vaan musiikki ratkaisee. Aloitin tutkimusmatkani Micke Björklöf & Blue Stripin tuotantoon vasta viitisen vuotta sitten. Jo näillä kilometreillä uskallan kuitenkin pitää heidän kolmattaan koko seitsemän studioalbumin pinkan parhaimpana. Kovinta vastusta antaa After The Flood (2013).
Kappas, siihenhän tupsahtivat taas jutun aiheen otsikon numerot 3 ja 7 eri merkityksessä. Antaako tämä ajattelemisen aihetta taikauskoisille tai numerologeille? Kyseisiin ryhmiin kuuluvat voivat itse päättää. Apulaissheriffi keskittyy sisältöön.
Nokkamies Björklöf hanskaa vokaalien lisäksi levyn huuliharppuosuudet ja paimentaa siellä täällä myös akustista kitaraa. Blue Strip oli jo saavuttanut yhä aktiivisena olevan kokoonpanonsa:
- Ville Leppänen, sähkökitara + akustinen kitara + National steel-kitara + mandoliini + taustalaulu
- Seppo Nuolikoski, basso + taustalaulu
- Timo Roiko-Jokela, perkussiot + vibrafoni
- Teemu Vuorela, rummut
Vierailijoita on henkilömääräisesti mukana enemmän kuin omia. Heistä kaksi tekee levylle kertarykäisyn. Teijo Tikkanen käy pianoimassa hienolla americana-balladilla Morning train ja Mustissa Laseissa 80-luvulla kannuksensa hankkinut Pekka Lehti pumppaa pystybassoa jazzahtavalla päätösnumerolla Wheel of fortune.
Persoonallista kulmaa soundiin tuova Roikiksen vibrafoni elävöittää jälkimmäistä kivasti. Oivemman esimerkin hänen "good vibes"-soitannastaan tarjoilee riemukkaana jump bluesina sinkoileva Miss Bluecap, eräs kakun kirsikoista
Biisissä soivat myös vasket, joista vastaa UB-horns eli Ultra Bran puhallinsektio:
- Kari Pelttari, trumpetti
- Ilmari Pohjola, pasuuna
- Marko Portin, tenori- ja baritonisaksofoni
Vieläkin makoisammin torviosasto toimii New Orleansiin aatokset vievällä funkilla Mapman, joka tänä päivänä osuu lähimmäs allekirjoittaneen makuhermojen keskustaa. Kappale tuo hyvin esiin sen, että Micke Björklöf & Blue Strip on bändi isolla Beellä, eikä sarjaa solisti ynnä muut. Rytmiryhmä Vuorela & Nuolikoski ansaitsee erityishuomion.
Lowland girl on lätyn toinen Orleans-henkinen siivu, eikä sekään sitä vähiten puhaltimien vuoksi. Micken harppu on tässä kuin kala vedessä.
Kahden viimeksi mainitun kappaleen väliin sijoitettu hieman countrynkin suuntaan kallistuva hidas blues Let my love shine on you esittelee Björklöfin lauluskaalan herkempää puolta. Lisää ihmisäänen suloa tuo enkelikuoro, joka päästelee siellä täällä läpi kattauksen. Nimet Veera Railio ja Lena Lindroos ovat luettavissa aika monen Blue Strip -kiekon kansista. Taustalaulut sovittaneen Säde Rissasen osalta Three Times Seven Is.. taitaa olla ainut vierailu tässä porukassa.
Kuten yllä kirjoitetusta käy ilmi, on albumin tyylilajipaletti varsin kirjava. Lisäksi löytyy mm. leppoisan bluesahtavaa musaa (Ray needs a mojo hand), jännittävine perkussiokolinoineen ja pihinöineen jotain hyvin omanlaistaan swamp rock bluesia (Good light) sekä svengaavan rollaavaa rhythm and bluesia (Love no more).
Lopulta toki yhtyesovitukset tekevät biisin, mutta uskoisin Lefty Leppäsen pääasiallisena lauluntekijänä olevan isossa roolissa siinä, että paketti sisältää amerikkalaista juurimeininkiä niin rikkaasti. Hänet on kreditoitu kahdeksan esityksen kirjoittajaksi, niistä neljään yksin.
Kitaristina Leftyn voi huoletta laskea maamme parhaimmistoon. Ymmärtävää, taidokasta ja monipuolista kielisoitinten käsittelyään on saanut ihastella muissakin yhteyksissä kuin Blue Stripin riveissä.
Leppäsen osalta on hankala kohottaa yksittäistä raitaa muitten yläpuolelle. Tyydynkin nostamaan hänen Nationalin stilikalla (vai resonaattorikitarako se nyt on?) vetämänsä kokonaisuutenakin loistavan Red lightning maman.
En pysty linkkaamaan esimerkkejä kuultavaksenne. Jos siis kiinnostaa, eikä CD:tä ole tullut hankittua, suunnatkaa metsästysvaistonne käytettyjen markkinoille.
Pakkauksen kuorista vielä, että en ole koskaan ollut MB & BS:n kansitaiteen ylimpiä ystäviä. Kumma kyllä, sama henkilökohtainen näkemys pätee toiseenkin eteläpohjalaislähtöiseen yhtyeeseen, Kolmanteen Naiseen. Ehkä sattumaa, ehkä ei.
Vaan kun en judgaa bookia by its cover, voin todeta tutuksi lopuksi, jotta...
Aivan mahtava!
-----
Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:
- UUTUUSLEVYT - Micke Bjorklof & Blue Strip: Outtakes
- UUTUUSLEVYT - Micke & Lefty Featuring Chef: Live On Air
- LEVYT - Los Lobos: How Will The Wolf Survive?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti