Kouvolalaislähtöinen trio lienee niitä bändejä, joitten väitetään aina tehneen ja yhä tekevän yhtä ja samaa omaa juttuansa. Vaikka väite jossain määrin onkin perusteltu, en riennä sitä allekirjoittamaan.
Kyseisenlaisia lausuntoja saa lukea ja kuulla kenestä tai keistä milloinkin. Olen ollut havaitsevinani, että herkemmin niitä esittävät kohteeseen niukemmin perehtyneet "asiantuntijat". Tai sitten vain mielessäni oletan väittäjän vähäisen tietämyksen kohteesta.
Joka tapauksessa Peer Güntin viides albumi Don't Mess With The Countryboys (1990) todistaa osaltaan päinvastaista.
Tosiaan, sanoisin ettei juuri kukaan esittäjä tai mikään yhtye tee aina samaa. Samoin minkään tyylilajin musiikki ei ole aina samanlaista. Minusta on lähes joka kerta väärin julistaa muuta, olipa kyseessä sitten AC/DC, rap, Peer Günt tai black metal. Tosin viimeisen kohdan osalta en taida havaita eroa, mutta se johtuu vain puutteellisesta lajituntemuksesta, jota en aio käydä korjaamaan.
Yksinkertaistuksissa Peer Günt mielletään pelkäksi rankkaa, rujoa, kovaäänistä hard rockia blues-kulmalla vääntäväksi ryhmäksi. Sekaan tunnustetaan toki ne muutamat balladit, mutta raskain käsin soitetut sellaiset.
You let a good man go mielestäni eräänä bändin tuotannon helmenä kertoo jostain muusta. Loistava, kasvava sovitus osin akustisesti soitettuna, erityisen muheva bassosoundi ja huuliharppu muun muassa tekevät tästä tekijöilleen epätyypillisen numeron. Kukahan tuon harpun tuuttaa? Kansi ei kerro.
Tekstejä tutkailtaessa yksinkertaistajat tietävät Nikin laulavan kaikissa lauluissa vain viinasta, naisista ja autoista. Niitä rock and roll -sanoituksia.
E4 on vastoin tuota instrumentaali. Otsikko kyllä viittaa autoihin tai ylipäätään tien päällä olemiseen. Musiikillisestikin liikutaan taas peruslinjan vierellä. Biisi elää suorastaan majesteetillisten, normi-Güntistä poikkeavien kitaravallien kautta.
Trion ulosanti koostuu yksinkertaistaen Nikin rouheasta kitaroinnista ja Twist Twistin animaalisesta rumputykityksestä. Kettulan basso on "vain" taustalla tukemassa. Ehkä tätä tulkintaa ei niin usein suoraan esitetä, mutta rivien välistä se on monesti luettavissa.
Mutta taas, Countryboys-lätyllä on jokunen raita, joilla Tsöötz vie ja muut vikisee. Näin ainakin itse koen. Kyse on tietysti osin miksauksesta, mutta kuitenkin. Kategoriaan lukeutuvat vähintäänkin I take what I want sekä bassointrolla käyntiin lähtevä Night rollers.
Itse asiassa albumi on jopa yllättävän vivahteikas verrattuna kliseiseen ja siis nähdäkseni väärään yleistietoon. Lisäksi tuottaja T.T. Oksala ja tekniikkaosasto onnistuivat saamaan aikaan järisyttävän hienosoundisen levyn.
Makoisia koukkuja on pitkin matkaa viriteltynä kuulijan tarttua. Esimerkiksi Southbound drivin' man päättyy lehmänkellon kalkatuksella ryyditetyn loppusoitannan katkaisevaan lentokoneen ylilentoon, joka käytiin nauhoittamassa oikealla lentokentällä.
EDIT 9.8.2025: "Ei, ei se ole lentokone, se on helikopteri kun noin ääntää", riensi tänne blogiin pari kirjoitustakin aikaansaanut Pekka Hietala korjaamaan. Ja niinhän se tosiaan on. Hänen ansiokas kommenttinsa levystä on luettavissa kokonaisuudessaan Apulaissheriffin Facebook-sivulta.
Mikään ylle kirjoittamani ei kumoa sitä tosiseikkaa, että Peer Günt kuulostaa levyllä täysin itseltään.
En muista tuliko kiekolta aikanaan hittiä, jota olisi soitettu enemmälti radiossa. Singlelohkaisu Let the fools do the runnin' on tietynlaisessa simppeliydessään hittihakuiselta kuulostava. Älkää ymmärtäkö väärin. Biisi on minusta hyvä, erittäin hyvä.
Kirjoitan juttua omistamani vuoden 2000 CD-painoksen perusteella. En osaa sanoa, ovatko kehumani soundit sillä erilaiset kuin alkuperäisillä. Sen pystyn toteamaan nyt Discogs-sivustoa selailtuani, että originaali-CD:llä on kaksi kappaletta enemmän kuin tällä tai millään vinyyli- tai kasettiversiolla.
Taisin juuri kuunnella YouTubesta nuo ekstrat ensimmäistä kertaa. Ei huonoja, muttei kovin erikoisiakaan. Uskallan väittää, että 10 raidan ja 40 minuutin pakettina ilman niitä Don't Mess With The Countryboys toimii paremmin kuin niitten kanssa.
Kuinka tämä sitten sijoittuu bändin tuotannossa? No tämähän kuuluu eittämättä ihan kovimpiin. En osaa paremmin kuvailla, kun huipulla on useampikin tasaisen tanakka levy.
Ilmestyessään Countryboys jäi allekirjoittaneella kokonaisuutena pimentoon. Pari edellistä olivat olleet selvää tason laskua pariin ensimmäiseen nähden. Tutustuin levyyn vasta... en edes muista kuinka myöhään. Parempi niin kuin ei lainkaan.
Aivan mahtava!
-----
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti