Kahden ääripään väliin mahtui erilaisia tuotoksia. Löytyi maxi-singleä, mini-LP:tä ja EP:tä (extended play). Joskus olen lukenut jotain äänitettä markkinoidun maxi-EP:nä. Siinäpä voi jokainen arvuutella mikä ero on vaikkapa mini-LP:llä ja maxi-EP:llä. Minä en tähän arvausleikkiin osallistu.
Noin vinyyliaikakaudella, joka kieltämättä ei koskaan täysin loppunut ja on nyttemmin tehnyt vahvaa nousua. Laserajan levyt voi sisälmyksien määrän perusteella jakaa kolmeen ryhmään; näin ainakin itse teen. Singleä vastaa CD-single, LP:tä CD ja kaikkea muuta CD-EP.
Tämänkertaisen minisarjan aiheeksi nappasin välimallin levyt eli käytännössä CD-EP:t. Mukaan kelpuutin myös vinyyliajan EP:t, joita levy-yhtiöt silloin tällöin liittävät joittenkin pitkäsoittojen CD-uudelleenjulkaisujen bonuksiksi. Apulaissheriffin säännöt EP:lle ovat seuraavat: vähintään 3 kappaletta ja enintään noin 20 minuuttia. Lisärajauksena pysytään kotimaassa.
Tämä sarja siksi, että kyseisellä formaatilla on julkaistu erinomaista musiikkia, jota ei kokoelmia lukuunottamatta muualta löydy. Joskus on mukava ottaa lyhyempi kuuntelusessio ja siihen nämä välimallin tuotteet passaavat kuin knalli Chaplinille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti