13 lokakuuta 2020

UUTUUSLEVYT - Kononen & Pajukallio: Metsähovin Pojat

Oliko 70- vai 80-lukua, kun pikkupitäjän urheiluliikkeen alakerran matalakattoista kellarihuonetta hyödynnettiin muun muassa partiolaisten kerhotilana. Tuota partiokoloa käytti treenikämppänään pari paikallista yhtyettä, joitten harjoituksia yritettiin ja joskus päästiinkin katsomaan.

Eräs mieleenjääneistä numeroista toisella bändeistä oli mukavan kuuloinen Lappoisen nappannai. Veikkaan sen tulleen ohjelmistoon Hurriganesin kautta. Jos näin, niin omaan hyllyyni se päätyi ensimmäistä kertaa samasta syystä. Siis Hanger (1978) ja siellä Love potion no. 9.

Toinen osuma kokoelmiini tuli paljon myöhemmin Sorsakoski-boksin myötä. Siltä löytyy Kalle Kiwes Blues Bandin esittämänä Topin 9-suomennos Tää koskista on vain. Ei juuri tuolla vedolla, mutta jollain kohtaa kuitenkin orkesterissa soitti myös Arto Pajukallio, Freukkareissa alusta loppuun.

Tässä vaiheessa 9-tarinan kaari päättyy käsillä olevan uutus-CD:n loppuun, jossa Pilli tulkitsee kitaransa säestyksellä ja Suonna Konosen taustalaulamana samaisen käännöksen. Kauniiksi päätökseksi hän vielä näppäilee erään Jimmy Pagen erästä aika tuttua kitarateemaa muutaman nuotillisen.

Jutun juureen antoi sykäyksen karvanaamaduon vasta ilmestynyt Metsähovin Pojat - Live (2020).


Aikojen saatossa herrojen Kononen ja Pajukallio polut ovat erinäisten yhteistöiden vuoksi ristenneet useaan otteeseen. Syksyllä 2019 kantriäijät lähtivät kiertämään soittokuppiloita kaksistaan, akustisen soitinrepertuaarin kanssa. Levy on koottu kolmena kiertueen iltana tehdyistä nauhoituksista. Mutaisista vesistä (Jallun laulu) on jopa yhdistelmä kahden tapahtuman äänityksiä.

Kannatan periaatteessa ajatusta, että livealbumi on yksi yhteen yhden keikan kanssa, mutta ymmärrän pyrkimyksen hakea julkaisulle parhaita ottoja. Onneksi kuunnellessa eri soittopaikat paljastuvat vain välipuheista. Muutoin tuntuma on konsertinomainen.

Kansivihkonen ansaitsee kantapäiden kopautuksen. Jokaisen kappaleen osalta on tekijätietojen lisäksi tarjolla instrumentaatio sekä esitysaika ja -paikka. Vielä on lyhyin kertomuksin valotettu biisien taustoja, mikä nostattaa käden lippaan.

Molemmilta artisteilta on levyllä jokunen sooloveto. Eräs kohokohta on Ikimetsän puut, jonka luikautti yksin Kononen pianojakkaralta; sanat Reino Rinne, Suonnan isoisä.

Ilahduttavasti mukana on äijien omasta historiasta napattujen biisien sekaan ripoteltuja samanhenkisiä lainoja muilta. Näistä ylimmäksi nousee Juliet Jonesin Sydämen Kantri.

Loppupuolella havahduin toki entuudestaan varsin hyvin tietämääni tosiseikkaan musiikinlajien osuvuudesta itseeni. Kantrin sekaan tällätyt blues-poljentoiset Lötkön haamu ja vielä selvemmin Ai sustakin saavat sydämen sykkimään hieman tiheämpään. Jos entisiä elämiä lainkaan on, Apulaissheriffillä saattaisi olla takana yksi vaikkapa 40-luvun Chicagossa, missä etelän raskaisiin töihin kyllästyneet ja pohjoiseen muuttaneet mustat veivasivat bluesiaan.

Niin. En tykkää kliseistä, mutta syyllistyn nyt blogin toisen livelevyjutun hännillä yhteen tavallisimmista (kaivakaa kivet valmiiksi). Aina toimii parhaiten paikan päällä. Oi jospa oisin saanut olla mukana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti