Kuvitellaanpa vallitsevien, esittäviä taiteilijoita sorsivien rajoitusten löysentämisen jälkeen skenaario, jossa Ismo Haavisto tulisi kaupunkiin soittamaan. Voisi tulla oman trionsa kanssa tai yksin. Tai vaikka kitaristi Andres Rootsin ja rumpali Matias Partasen kanssa. Ihan sama.
Ohjelmisto voisi koostua tuoreista omista kappaleista. Tai vanhemmista. Tai vanhoista blues-standardeista. Tai olla jokin, millainen tahansa yhdistelmä edellisistä. Olkoon vaikka ilta täynnä Elmore Jamesin tunnetuksi tekemiä, osin miltei puhki kuluneita ralleja. Ihan sama.
Lähtisin takuulla katsomaan, kunhan ensin saisin sisäisen tekosyygeneraattorini hiljennettyä.
Tällä hetkellä Haaviston ensi kesän keikkakalenterissa näyttäisi pohjoisin varaus olevan Mikkeliin. Toivoa sopii, että joku taho vielä pestaisi miehen Ouluun. Totta kai tärkeintä olisi, että edes tuo kalenteri ylipäätään toteutuu
Aloin tutustua Haaviston levytyksiin vasta alle kaksi vuotta sitten. Nyt, melko kattavasti niitä kuunnelleena lasken nikottelematta hänet kovimpiin nimiin nykyisessä kotimaisessa musiikkikentässä. Toinen toistaan hienompia pitkäsoittoja on äijä tehnyt, kuten jo blogissa hehkutetut viimekeväinen soolo sekä seitsemän vuoden takainen bändilevy.
Vastikään tuli ulos EP-mittainen, pienen painoksen CD Tribute To Elmore (2021). Se sisältää viiden numeron verran mainittujen herrojen, siis Partasen ja virolaisen Rootsin kanssa livenä nauhoitettuja Elmore Jamesin klassikoita.
Äänityslaitteisto oli paikalla 4.8.2018 Viron Haapsalussa, jossa järjestettiin 25. Augustibluus-festivaali. Soittajilla kuulostaisi olleen hauskaa ja meno päällä, festariyleisöllä sitäkin enemmän. Kyllä olisi kelvannut olla paikalla ja kohtalaisella varmuudella olisi hauskaa ollut Apulaissheriffilläkin.
Nythän on niin, että kotona tai autossa kuunneltuna tuo hauskuus ei niin millään meinaa irrota täytenä. Tribuuttihan on aivan kelpo tapaus, selkeästi enemmän hyvään kuin huonoon kallellaan. Jostain syystä minulla vain on aina ollut korkea kynnys osata täysin nauttia livemusiikista muualla kuin samassa tilassa esiintyjien kanssa.
Tuo johtunee siitä, että tietää jäävänsä isosta osasta paitsi. Suuntaa antava todiste arvaukselle löytyy verkosta.
EP:n äänittäjä Heino Maripuu näet myös kuvasi konserttia, minkä seurauksena otteita keikalta pistettiin levy-yhtiö Roots Artin toimesta YouTubeen katseltavaksi jo elokuussa -18. Kummasti siinä napsahtaa kuvan kanssa plakkariin neljäs arvostelutähti kolmen tähden ääneen verrattuna. Kokeilkaa ensin silmät kiinni ja sitten auki: Hawaiian boogie.
Jos eläytymiskykynne antaa myöten, yrittäkää seuraavaksi sijoittaa itsenne elokuiseen Haapsaluun, yleisön joukkoon. Minä en osaa.
Sattumoisin laskeskelin jokunen viikko sitten hyllystäni löytyviä Dust my broom -versioita ja pääsin kuuteen, kun hyväksyn samalta esittäjältä vain yhden. Tämän myötä määrä nousi seitsemään.
-----
Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:
- KOTIMAISTA 2000-LUVULTA #3 - Ismo Haavisto: Mean Blue Train
- UUTUUSLEVYT - Ismo Haavisto: Hard Stompin' Blues
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti