Narttu kasarilla ja Riku Mattilan kanssa levytetyt pari yhteistyötä tällä vuosituhannella. Noihin tiivistyy useimpien arvostus Kauko Röyhkän pitkän ja polveilevan musiikkiuran suhteen. Muilta osin mies saattaa saada joitain positiivisia irtomainintoja. 90-luvun tuotantoa ihmetellään, mutta sitä ei juuri nosteta hyvässä esille.
Allekirjoitan Nartun aikojen loiston, mutten niinkään Röyhkän & Mattilan tuotosten upeutta. Sen sijaan ysäri-Kake teki runsaasti mainiota musaa rumpali Tero Klingin ja kitaristi Timo Vikkulan kanssa, basistina alkuun Ari Vaahtera, sittemmin Mats Huldén.
Kieltämättä kaksi ensimmäistä Nartun jälkeistä pitkäsoittoa painettiin eri kokoonpanoilla, mutta Vikkula niilläkin kepittää. Nuo kaksi ovat Kaksi Koiraa (1990) sekä Tyttöjen Ystävä (1991).
Paraikaa Röyhkä soittaa lukuisten muitten töittensä ohessa keikkoja otsikolla 90-luvun absurdismi. Huldén (73) on taas ja yhä rattailla. Kitara ja rummut hoituvat Puka Oinosen ja Roberto Lanzin toimesta. Huomenna seurueen esitys on koettavissa Oulussa.
Ysäriyhtye jatkoi kolmen albumin voimin 2000-luvun puolelle. Bändin viimeiseksi jäänyt Elämä Ja Kuolema (2005) on allekirjoittaneelle merkkipaalu toisessakin mielessä. Se on suomalaisen rockin suurmiehen toistaiseksi viimeinen minulta korkeimpia pisteitä saava kiekko.
Tähän väliin on tunnustettava, etten ole lähtenyt mukaan herran nykyiseen projektiin, jossa äänitteitä tuotetaan pienelle porukalle, niitä yleiseen jakeluun saattamatta. Alusta, yhteisö tai mikä lie on Super NFT Society. En tunne. En ole jaksanut perehtyä. Jotenkin tuntuu oudolta ajatukselta.
Olen varmasti vain ennakkoluuloinen ja tutun turvallisessa mieluummin pysyvä. Kaikkeen uuteen en viitsi alkaa. Ehkä menetän jotain. Ehkä sitä kautta on tullut jatkoa huippulevyjen sarjaan, en tiedä. Sellaista on elämä.
Vaan Elämästä Ja Kuolemastahan tässä piti jorisemani. Lyhyesti sanoen se on jykevä- ja selkeäsoundinen, ajan kanssa omaksuttuna kasvava, hienoja biisejä sisältävä, tasapainoinen kokonaisuus. Hittiralleja on turha hakea. Teos on parhaimmillaan alusta loppuun nautittuna. Long Play.
Vikkulan murakan vaihtoehtometalliriffin voimin vyöryvä, ilman melodiaa kerrottu Shangri-La oli aikoinaan ensimmäinen minua säväyttänyt raita. Se taisi iskeä lujaa jos ei jo ensimmäisellä pyöräytyksellä, niin suhteellisen pian kuitenkin. Kappaleen viehätys perustuu paljolti juuri römeän kitaran ja miltei pehmeän puhelaulun kontrastiin. Myös tekstin mystisyys kiehtoo.
50-luvun kerrostalot onnistui niin ikään uimaan suosiooni melko tuoreeltaan, kenties puhaltimia vaille Nartun ajoista muistuttavana numerona. Torvista vastaavat Antero Priha (trumpetti) sekä Rasmus Kosström ja Heikki Keskinen (fonit).
Siitä eteenpäin materiaali on lajia, joka vaatii pitkäaikaisempaa tuttavuutta ennen kuin uppoaa kunnolla. Hyvänä puolena on todennäköinen pikaosumia parempi kuuntelun kestävyys.
Esimerkiksi Kylmä sade soi 18 vuotta CD:n ilmestymisen jälkeen pienintäkin yksityiskohtaa myöten täydellisenä. Koukuttava rytmiikka ja vähäeleinen, mutta sitäkin taidokkaampi ja tyylitajuisempi soitanta koko ryhmältä toimii. Puhaltimet ovat taas messissä. Teknistä oppikirjalaulutyyliä suosivien kannattaa tutustua Kaukon tapaan tuoda sanoma esille. Aivan mahtava kappale. Kahdeksan minuuttia suurta taidetta.
Poika vie ajatuksia western-tunnelmiin. Voin lähes nähdä Lucky Luken ratsastavan auringonlaskuun tämän tahtiin. Mielikuva tulee puhtaasti musiikista, lyriikat ovat jotain muuta.
Kaksi edellä mainittua biisiä ovat muuten erinomaisia näytteitä Vikkulan kitarismista. En tarkoita, että hänen tyylinsä olisi leimallisesti aina sellaista kuin noilla, vaan sitä kuinka hyvästä soittimensa hallitsijasta on kyse. Tajusin tämän oikeastaan vasta nyt. Parempi myöhään.
Nimiraidan erikoisena tekstiaiheena on Elämän ja Kuoleman keskustelu kahvila Ursulassa. Laulun minä on paikalla korvineen. Elämä vaikuttaa kaikkeen turhautuneelta Kuoleman koittaessa piristää tätä. Merkityksiä sanoituksille kaipaavat voivat hakea niitä ilman Apulaissheriffin arvauksia. Elämä ja Kuolema.
Loppuun vielä lyhyt kertaus avauksesta Monta elämää. Voi olla, että Kauko halusi teemalla jotain sanoa, mutta eipä hänellä ole ollut tapanaan näitä selitellä.
Teen nyt varsin jotain mihin en yleensä ryhdy. Lukaisen huvikseni sanoitukset kansista.
Ei tullut siitä huvia. Kyllästyin kolmannen jälkeen ja jätin urakan kesken.
50-luvun kerrostalot
tekee jostain syystä hyvän olon
niiden rappukäytävien viileys
50-luvun kerrostalot
kivilaattojen pienet kolot
ja ovien puiset paneelit
Maailma on sikäli ennallaan, että tarvin edelleen säveliä rivien ympärille, jotta voisin niistä nauttia.
On poikkeuksetta mukavaa havaita mieltyvänsä johonkin albumiin täysillä vasta kauan ensitutustumisen jälkeen. Tämänkertaisen jutun aiheen kanssa noin kävi 3-5 vuotta sitten.
Aivan mahtava!
-----
Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:
- LEVYT - Kauko Röyhkä: Sinä Olet Tähti
- KIMPPALEVYJÄ #1 - Kauko Röyhkä Ja Severi Pyysalo & Maarit: Turmion Suurherttua
- MERTA EDEMPÄNÄ STUDIOSSA #1 - Melrose: Rock My World
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti