20 helmikuuta 2020

UUTUUSLEVYT - Pääesiintyjät: Lättähatun Paluu

Lättähatun Paluu (2020) on oiva nimi Pääesiintyjien toiselle pitkäsoitolle. Kansikuva väreineen ja fontteineen on nostalgisella tavalla tyylikäs. Musiikki vaikuttaa tavattoman rennosti ja vaivattomasti soitetulta. Toisaalta se on leimallisen suomalaista iskelmää, ei tosin sieltä viikonloppuisän mollisäkistä. Toisaalta siinä kuuluu monista valtameren takaisista juurimusan alalajeista kunnioittaen omaksutut vaikutteet.

Agents? Rauli? Topi? Etukäteen oli mahdotonta olla mielessään vertailematta. Kuunnellessani huomasin unohtaneeni kyseiset Amerikan ja Suomen meininkiä menestyksekkäimmin yhdistelleet legendat. Silti sitä jostain syystä yrittää kaiken itselleen uuden sijoittaa tuntemansa musiikkikartaston eri kolkkiin.

Esimerkiksi paketin korkkaava Vaeltaja kuljetellaan läpi Dr.Feelgoodin Roxetten mieleen tuovalla kitarakuviolla. Muukalainen iskelmöi kantrihengessä.

Kaunis päivä voisi olla A.Aallon Rytmiorkesterin ohjelmistoa, mutten jaksa uskoa heidän taipuvan yhtä valoisan raikkaaseen tulkintaan hyvällä tavalla naiivista laulusta. Biisi muuten sisältää hieman Jamaikalle haiskahtavaa kitarointia. Sitä itseään on täynnä yksi kohokohdista Paras mies. Tämähän on jo silkkaa skata, ellei nyt sitten jotain muuta karibialaista genreä. Hyväntuulista, jos mikä.

Rock and roll soi ehkä puhtaimmillaan kappaleessa Aina kun sanon juu. Vastaavanlaista herkkua tarjoilee helismaalaiseen kulkuriromantiikkaan nojaava Kulkurin keidas.

Kolmantena samaa kategoriaa edustaa Sekaisin kuin käki, jonka nostan tässä vaiheessa jalustalle. Nämä ovat juuri sitä mitä odotin, erittäin toimivaa, tanssittavaa 50-luvun jenkkikamaa härmäläisin vivahtein.

Jos puutteita hakee, ensimmäisenä korvaan särähtää tusinaiskelmältä lauluna kuulostava Kun kaiken haluaa, jonka pitää pinnalla riittävän onnistunut toteutus. Samoin Leevi And The Leavingsin Rock on Rudyn tulkinnan olisin toivonut hieman enemmän poikkeavan alkuperäisestä.


Pääesiintyjät on Francine-basisti Pete Salomaan luotsaama orkesteri. Molempien bändien alkuperäinen, jo ajat sitten molemmat jättänyt kitaristi Mika Jokinen palasi remmiin saatuaan tietää, ettei tällä kertaa joudu lauluvastuuseen. Sille tontille löytyi Pääesiintyjiin 25 vuotta aiemmin jo lähes pestattu, Whistle Bait- ja Agents-taustainen Vesa Haaja. Rumpaliksi saatiin Timo Järvinen.

Täytyy huomata, että Pääesiintyjiä ei käytännössä ollut olemassakaan vuosien 1993 ja 2018 välillä. Debyyttialbumia Pitkäsoitto (1993) seuranneen lyhyen keikkarupeaman jälkeen homma hiipui. Sen sijaan Francine ilman Jokista on ollut enemmän tai vähemmän aktiivinen koko ajan.

Biisien tekijätiedoista voisin tarkemmin tietämättä arvella, että noin puolet materiaalista on suomennettua Francinea. Käännöksiä on Haajan ohella tehnyt neljän numeron verran Marko Haavisto. Hänelläkin on Badding Rockersin ja Poutahaukkojen kanssa sekä soolona aikamoiset meriitit pellolla, jota Pääesiintyjät nyt kyntää.

Lättähatun Paluu sai kunnian olla ensimmäinen Apulaissheriffin hankinta 2020 julkaistuista äänitteistä, eikä ollenkaan huono olekaan. Pahus kun tajusin vasta kaupat tehtyäni, että Jungle Recordsilla olisi ollut tarjolla 100 kappaleen erikoispainoksen kylkiäisenä CD-single.

Kansiteksteissä vihjailtiin mahdollisella Pitkäsoiton uudelleenjulkaisulla, mitä ajatusta kannatan lämpimästi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti