Ensimmäisessä osassa valokeilaan pääsi Charley Patton, jonka mukana maata kiersi usein herra nimeltä Willie Brown. Hänen osakseen musiikin historiassa näyttää jääneen kakkoskitaristin paikka tähtien taustalla.
Eräs näistä on Memphis Minnie. Pattonin kanssa Brown pääsi levyllekin, viitatulla kokoelmalla neljän kappaleen verran. Sama ei toteutunut nyt esiteltävän rouvan kelkassa. Hänen tuotannostaan antaa hyvän kuvan Keep On Goin' - 1930-1953 Columbia, Okeh, Vocalion, Decca, Bluebird & Checker Sides (2015).
Eräs näistä on Memphis Minnie. Pattonin kanssa Brown pääsi levyllekin, viitatulla kokoelmalla neljän kappaleen verran. Sama ei toteutunut nyt esiteltävän rouvan kelkassa. Hänen tuotannostaan antaa hyvän kuvan Keep On Goin' - 1930-1953 Columbia, Okeh, Vocalion, Decca, Bluebird & Checker Sides (2015).
Koosteelle on valittu 26 siivua Minnien yli 200 levytetyn katalogista. Se sisältää siinä määrin vakuuttavaa tykitystä, että ulkopuolelle jäävään osaan kannattanee kohdistaa harkittuja täsmähankintoja. Aineisto painottuu 1930-luvulle (16 kpl).
Alkuperäiseltä nimeltään Elizabeth "Lizzie" Douglasin syntymä ajoittuu toissa vuosisadan puolelle, todennäköisesti vuoteen 1897. Seitsemän ikäisenä hän muutti perheensä mukana Mississippin Wallsiin, joka sijaitsee aivan Tennesseen osavaltion rajalla ja kuuluu käytännössä Memphisin esikaupunkialueisiin. Näihin aikoihin Lizzie alkoi näppäilemään banjoa ja sai pian kitaran lahjaksi.
Maalaiselämä ei nuorta villikkoa kiinnostanut, vaan hän alkoi karkailla Memphisiin soittaakseen kaduilla lantin toivossa. Leivillehän tuollainen ei lyönyt, joten usein piti palata maitojunalla kotiin. Ja kohta taas mentiin. Tässä vaiheessa hän esiintyi nimellä Kid Douglas.
Yhteistyö Willie Brownin kanssa alkoi 1910-luvun puolivälin paikkeilla. Ilmeisesti tämä koalitio ei kovin kauan kestänyt.
Alkuperäiseltä nimeltään Elizabeth "Lizzie" Douglasin syntymä ajoittuu toissa vuosisadan puolelle, todennäköisesti vuoteen 1897. Seitsemän ikäisenä hän muutti perheensä mukana Mississippin Wallsiin, joka sijaitsee aivan Tennesseen osavaltion rajalla ja kuuluu käytännössä Memphisin esikaupunkialueisiin. Näihin aikoihin Lizzie alkoi näppäilemään banjoa ja sai pian kitaran lahjaksi.
Maalaiselämä ei nuorta villikkoa kiinnostanut, vaan hän alkoi karkailla Memphisiin soittaakseen kaduilla lantin toivossa. Leivillehän tuollainen ei lyönyt, joten usein piti palata maitojunalla kotiin. Ja kohta taas mentiin. Tässä vaiheessa hän esiintyi nimellä Kid Douglas.
Yhteistyö Willie Brownin kanssa alkoi 1910-luvun puolivälin paikkeilla. Ilmeisesti tämä koalitio ei kovin kauan kestänyt.
Alkuajoilta löytyy mainintoja kuulumisesta Ringling Brothers Circusiin sekä Beale Street Jug Bandiin. Ensin mainittu oli todellakin kiertävä sirkus, jonka ohjelmistossa oli myös musiikkinumeroita. Esiintymishommelien jatkoksi Minnie tienasi ekstraa prostituoituna, mikä ei aivan tavatonta tuolloin naisartistien tapauksessa ollut.
Muutenkaan neiti, sittemmin rouva ei ehkä tiukimpia seurapiirivaatimuksia kirjaimellisesti täyttänyt. Pukeutuminen ja ulkonäkö olivat kyllä mitä naisellisinta lajia, mutta käytöksessä oli jätkämäistä räväkkyyttä. Purutupakkaa emäntä jauhoi aika lailla, jopa niin että lavallakin piti olla sylkykuppi saatavilla. Toisenlaista kuppia tuli baareissa otettua eikä hän tappeluakaan vierastanut, jos siihen aihetta oli. Näin kerrotaan.
Taiteellisesti vankkurit liikahtivat toden teolla, kun Minnie 1929 löi hynttyyt yhteen Kansas Joe McCoyn kanssa. Soittotaitoisesta hepusta tuli Minnien toinen aviomies. Pari alkoi keikkailla ja pääsi heti kohta levyttämäänkin. He tekivät etelän deltan muusikoille tavalliset temput, eli siirtyivät jokivartta rapiat 800 km ylös päin Chicagoon. 30-luvun puolivälissä tuli ero.
Illinoisin osavaltion suurimmasta kaupungista kehkeytyi blues-musiikin Mekka. Vastikään keksitty sähkökitara alkoi yleistyä. Country bluesin sijaan alettiin puhua urbaanista, paikallisesti Chicago bluesista.
Muutenkaan neiti, sittemmin rouva ei ehkä tiukimpia seurapiirivaatimuksia kirjaimellisesti täyttänyt. Pukeutuminen ja ulkonäkö olivat kyllä mitä naisellisinta lajia, mutta käytöksessä oli jätkämäistä räväkkyyttä. Purutupakkaa emäntä jauhoi aika lailla, jopa niin että lavallakin piti olla sylkykuppi saatavilla. Toisenlaista kuppia tuli baareissa otettua eikä hän tappeluakaan vierastanut, jos siihen aihetta oli. Näin kerrotaan.
Taiteellisesti vankkurit liikahtivat toden teolla, kun Minnie 1929 löi hynttyyt yhteen Kansas Joe McCoyn kanssa. Soittotaitoisesta hepusta tuli Minnien toinen aviomies. Pari alkoi keikkailla ja pääsi heti kohta levyttämäänkin. He tekivät etelän deltan muusikoille tavalliset temput, eli siirtyivät jokivartta rapiat 800 km ylös päin Chicagoon. 30-luvun puolivälissä tuli ero.
Illinoisin osavaltion suurimmasta kaupungista kehkeytyi blues-musiikin Mekka. Vastikään keksitty sähkökitara alkoi yleistyä. Country bluesin sijaan alettiin puhua urbaanista, paikallisesti Chicago bluesista.
Samalla alkoi yhtyesoitto korvata aiemmin tyypillisemmän soolo- tai duettovetämisen. Basso ja rummut sekä etenkin Chicagossa piano ja/tai huuliharppu alkoivat olla tavallisia instrumentteja niin elävänä kuin nauhoitettunakin.
Memphis Minnie siirtyi sähköavusteisen soitannan aikaan 40-luvun alussa. Hänestä saa luetun perusteella kuvan tyypistä, joka halusi omaksua uudet tuulet etujoukoissa. Oliko kyseessä siis yhdenlainen laitefriikki? Kymmenisen vuotta ennen sähkistä Minnie oli ensimmäisiä Nationalin teräsrunkoisen käyttöön ottaneita kitaristeja.
1939 Minnie meni naimisiin kolmannen kerran ja jälleen muusikon kanssa. Little Son Joe toimi hänen partnerinaan siviilissä ja työssä kuolemaansa saakka. Musiikkia kaksikko ehti tuottaa noin 14 vuotta.
Memphis Minnie siirtyi sähköavusteisen soitannan aikaan 40-luvun alussa. Hänestä saa luetun perusteella kuvan tyypistä, joka halusi omaksua uudet tuulet etujoukoissa. Oliko kyseessä siis yhdenlainen laitefriikki? Kymmenisen vuotta ennen sähkistä Minnie oli ensimmäisiä Nationalin teräsrunkoisen käyttöön ottaneita kitaristeja.
1939 Minnie meni naimisiin kolmannen kerran ja jälleen muusikon kanssa. Little Son Joe toimi hänen partnerinaan siviilissä ja työssä kuolemaansa saakka. Musiikkia kaksikko ehti tuottaa noin 14 vuotta.
Viimeiset levytyksensä Minnie kävi tekemässä 1953. Piakkoin sen jälkeen alkoi terveys reistailla. Ensimmäinen sydänkohtaus pamahti 1957. Siitä eteen päinkin elon päiviä kertyi vielä 16 vuoden verran.
Bonnie Raitt maksoi jälkikäteen opillista velkaa Memphis Minnielle samoin kuin John Fogerty tätä ennen Charley Pattonille. Raitt kaivoi rahapussiaan, jotta Minnielle saatiin kunnon hautakivi 1996.
Kaikkinensa minulle on muodostunut kuva naisesta, joka oli yhdistelmä Elizabeth Tayloria, Justiina Puupäätä ja Erja Lyytistä.
Bonnie Raitt maksoi jälkikäteen opillista velkaa Memphis Minnielle samoin kuin John Fogerty tätä ennen Charley Pattonille. Raitt kaivoi rahapussiaan, jotta Minnielle saatiin kunnon hautakivi 1996.
Kaikkinensa minulle on muodostunut kuva naisesta, joka oli yhdistelmä Elizabeth Tayloria, Justiina Puupäätä ja Erja Lyytistä.
Etunimen ohella ensimmäiseen yhdistävät useat avioliitot ja jonkinlainen epäsovinnaisuus. Puupäätä muistuttaen Minnie oli käsittääkseni hyvinkin itsenäinen ja tarvittaessa ronskikin suhteessaan vastakkaiseen sukupuoleen. Kytkös Erjaan on täysin ilmeinen eli molempia on siunattu taidolla soittaa kitaraa sanoisinko pikkasen muita paremmin.
Kuunnelkaa otoksena Hoodoo Ladyn taidoista yksi hänen suurimmistaan Me and my chaffeur blues. Tällä vuoden 1941 versiolla toista kitaraa paimentaa Little Son Joe ja mukana on myös tunnistamaton basisti. Jos kuulostaa etäisesti tutulta, olet saattanut kuulla Sonny Boy Williamson I:n Good morning, (little) school girlin, josta on tehty lukuisia tulkintoja. Sävelkulkuhan on siitä lainattu.
Lyytinen muuten versioi Elmore Jamesin teoksen Baby please set a date maanmainiosti levylleen The Sky Is Crying (2014). En tiedä tiesikö hän biisin olevan alun perin Memphis Minnien käsialaa nimellä Please set a date. Todennäköisesti James muokkasi oman biisinsä tietäen Minnien alkuperäisen. Tämä toisena esimerkkinä siitä miten musiikkia, varsinkin bluesia on aikojen saatossa tehty.
Kuunnelkaa otoksena Hoodoo Ladyn taidoista yksi hänen suurimmistaan Me and my chaffeur blues. Tällä vuoden 1941 versiolla toista kitaraa paimentaa Little Son Joe ja mukana on myös tunnistamaton basisti. Jos kuulostaa etäisesti tutulta, olet saattanut kuulla Sonny Boy Williamson I:n Good morning, (little) school girlin, josta on tehty lukuisia tulkintoja. Sävelkulkuhan on siitä lainattu.
Lyytinen muuten versioi Elmore Jamesin teoksen Baby please set a date maanmainiosti levylleen The Sky Is Crying (2014). En tiedä tiesikö hän biisin olevan alun perin Memphis Minnien käsialaa nimellä Please set a date. Todennäköisesti James muokkasi oman biisinsä tietäen Minnien alkuperäisen. Tämä toisena esimerkkinä siitä miten musiikkia, varsinkin bluesia on aikojen saatossa tehty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti