Siitä on pari vuotta, ei ainakaan yhtään kauempaa, kun joku heitti X:ssä tarjolle livevideon, jossa nuori kitarataituri pani ranttaliksi ja sai meikäläisen leuat loksahtamaan. Bändi oli AT's Roots & Ramblin' ja kitaristi Arttur Teränen.
Muusikon virtuositeetti ei ole aina hyvästä. Jotta taidoilla olisi yksittäisen kuulijan kannalta merkitystä, pitää tämä saada nauttimaan tai jopa innostumaan esityksestä. Teränen onnistui tavoitteessa kohdallani. Katselin saman tien kaksi tai viisi muuta löytämääni klippiä yhtyeen keikoilta.
Kyvykäs solisti toi heti mieleen nuoren Tokelan. Juurimusamiehiä, taidokasta soittoa, näkemystä, lievää samankaltaisuutta ulkonäössä ja hieman lievää enemmän lauluäänessä. Triolla liikkeellä.
Tokela on maininnut erääksi varhaiseksi innoittajakseen Eddie Cochranin. Vuoden 1987 elokuvassa La Bamba Brian Setzer näytteli sivuosassa Cochrania. Kuinkas ollakaan, Teränen on kertonut Setzerin olleen yhden suurimmista vaikuttajista omalla soittajan urallaan.
AT's Roots & Ramblin' osoittautui siis loistavaksi lavalla, joten levyjen kimppuun. Julkaistuna oli kaksi albumia ja kuuntelin ne netissä. Hyvää pitivät sisällään, joten hommasin fyysiset. Vaan eivät ne sellaista reaktiota saaneet aikaan kuin mitä olin videoitten perusteella odottanut. Tajusin vasta tänään, että aika oli saattanut tehdä tehtävänsä. Levyt kun ilmestyivät jo vuosina 2019 ja -21.
Huhtikuussa tuli ulos Teased Up! (2025), joka päätyi ostoskoriin pari viikkoa sitten.
Kakstoistikosta on pelkkää hyvää sanottavaa. Taso pysyy alusta loppuun. Nostan esimerkiksi kappaleen American dream, joka säväyttää jännittävästi rakennetulla riffittelyllään.
Olen tullut tuntemaan kaksi määrittelyä americana-musiikille. Jossain sitä pidetään yhtenä genrenä, joka on yhdistelmä monia amerikkalaisen juurimusiikin tyylilajeja (mm. blues, country, folk). Suomessa tätä edustaa ehkä puhtaiten joku Hoedown. Toisen määritelmän mukaan ne lukuisat tyylilajit kuuluvat yhteen americana-perheeseen.
Olen ajatellut enempi jälkimmäisen vaihtoehdon mukaisesti. Siksi olikin kiintoisaa huomata Teräsen jossain haastattelussa toteavan kuuluvansa samaan koulukuntaan. Ja sellaistahan yhtyeen musiikkikin on. Välillä yhtä, sitten toista ja suurimmaksi osaksi jotain vaikeasti laatikoitavaa seosta aineksista.
On kuitenkin sanottava, että uusimallaan trio on kaventanut skaalaa. Liikutaan lähellä rockabillyä ja rock and rollia mallia perus.
Ja seis tähän.
Teased Up! roiskahtelee yhä varsin rikkaana verrattuna average rockabilly-levyyn, mutta kahteen edeltäjäänsä nähden fokusta on tarkennettu. Uskon tuossa piilevän syyn siihen, että pidän albumia selvästi parempana kuin aiempia. Toinen selkeä tekijä on mielestäni parantunut soundimaailma.
Loistava kakku siis tuli. Jo se riittäisi ilahduttamaan, mutta vielä hienommaksi homman tekee taas havaita nuoremman polven porukkaa, jolla on historia ja perinteet hallussa. Siinä mielessä tekee mieleni verrata bändiä viime vuonna esikoisensa pyöräyttäneeseen Blues Bizarreen. Vaikka toimitaankin eri hiekkalaatikoilla, ovat työkalut ja asenne samat.
AT:n lisäksi tämän makupalan loihtivat rumpali Oliver Westerberg sekä basistit Juuso Lepistö ja Mikko Korpi, kun nelikielisen haltija vaihtui lennosta Lepistöön. Risto Kauppinen töräyttää fonit biisiin King John.
-----
Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:
- MERTA EDEMPÄNÄ STUDIOSSA #1 - Melrose: Rock My World
- LEVYT - Brian Setzer '68 Comeback Special: Ignition!
- UUTUUSLEVYT - Blues Bizarre: Blues Bizarre
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti