Jutut ajassa

13 lokakuuta 2021

LEVYT - Lightnin' Hopkins: Country Blues

Mr. Po' Lightnin' lienee yksi kaikkein eniten levyttäneistä blues-artisteista. Koska hänen tuotoksiaan ei pilvin pimein saatavilla ole, kannattaa tarttua liki kaikkiin koosteisiin, mitä sattuu käsiinsä saamaan. Kuten tämä 4 LP:tä niputtava 2CD.


Jo alle kymmenen ikäisenä texasilainen Sam Hopkins näki Blind Lemon Jeffersonin kitaroivan ja laulavan. Kipinä oli isketty ja se jäi kytemään. Hänen toisena innoittajanaan toimi Texas Alexander, joka oli Samin serkku tai sitten ei.

Sankari itse kertoi oppineensa kitaran salat ilman kenenkään varsinaista opetusta. Prosessi eteni katsomalla Blind Lemonin ja muiden sormeilua, kopioimalla ja soveltamalla. En voi olla ajattelematta tuollaisen menetelmän usein johtavan parhaisiin tuloksiin asiassa kuin asiassa, kunhan oppijalla on riittävästi kykyä ja tahtoa omaksua.

Joka tapauksessa varmaa on se, että Hopkins sai silloin tällöin esiintyä Jeffersonin rinnalla, mitä voi pitää suurena kunniana nuorukaiselle.

Erinäisten vaiheitten jälkeen, yli kaksi vuosikymmentä kipinän syttymisen jälkeen mies pääsi viimein studioon nauhoittamaan musiikkiaan. Elettiin marraskuuta 1946, paikkana Los Angeles.

Siitä alkoi 50-luvun loppuun saakka kestänyt vaihe, jolloin markkinoille putkahti hirmuinen määrä sinkkuja taiteilijanimellä Lightnin' Hopkins. Puhutaan ehkä noin 70 kappaleesta. Alkuun ne olivat kymppituumaisia savikiekkoja, sittemmin vinyylisiä seiskoja. Julkaisutahti oli kovimmillaan jakson alussa.

Ensimmäisen LP:nsä äijä pyöräytti vasta varsin myöhäisellä iällä. Niitä ennätti silti hänen eläessään ilmestyä useita kymmeniä. Aivan eturintamassa tuli ulos oivallinen Country Blues (1959).

Termiä country blues mietittäessä tulee huomata, ettei sillä ole mitään tekemistä kantrimusiikin kanssa, vaan etuliite tarkentaa kyseessä olevan tyylilajin maalais-bluesiksi. Folk blues on enemmän tai vähemmän synonyymi sille. Jutun aiheen voi huoletta laskea kuuluvaksi genreen.

Albumi tehtiin yksinkertaisella reseptillä: mies ja akustinen kitara. Äänitystilanne oli mahdollisimman epävirallinen ja riisuttu. Oltiin ehkä jonkun kotona, kenties hotellihuoneessa, ei kuitenkaan oikeassa studiossa. Laitteistona oli ainoastaan mikrofonilla varustettu nauhuri, mallia mono. Pitäisin yllättävänä, ellei taiteilijan oloa olisi edelleen mukavoitettu viskin tai ginin avulla.

Primus motorin ja tuottajan roolia veti solistiin nähden seuraavaa sukupolvea edustanut Robert "Mack" McCormick, toimittaja ja folkloristi, jonka erikoisalaa oli blues. Hän ikään kuin löysi jo vanhan (47) muusikon ja avitti tämän uraa. Kahdestaan herrat hoitelivat nauhalle 15 laulua, joista LP kasattiin.


Pitää tarkentaa sen verran, jotta on levyllä yksi vierailijakin. Luke "Long Gone" Miles hoitaa taustalaulajan tai -huutajan osan raidoilla Baby! ja Prison blues come down on me.

Ensin mainittu paljastaa tekniikan karuuden. Etäämmällä mikrofonista olleen Milesin vuorosanat särkyvät pahoin volyymin noustessa korkeammaksi. Ääni säröytyy siinä määrin, että kliinistä nykysoundia vaativa kuluttaja todennäköisesti polttaa proppunsa ja keskeyttää kuuntelun. Sitä en suosittele.

Apulaissheriffin hyllyssä makaa Lightnin' Hopkinsin kohdalla vain neljä CD-koteloa, joille on pakattu yhteensä kahdeksan älppäriä. Niistä Country Blues sijoittuu helposti top kahteen.

Pelkistetty ilmaisun muoto sopii pelimannille mitä mainioimmin. Helpon oloisesti soljuva soitanta ja mukaansa tempaava tarinointi pitävät otteessaan. Tarina kulkee paitsi nuottien kera, toisinaan myös puhuen.

Bunion stew ehtii edetä minuutin paikkeille ennen kuin jorina vaihtuu melodiaksi. Etelän mustien aksentti hivelee korvia ja sielua. Jotain se kertoo joko kertojasta tai kuulijasta, jos sepitys jaksaa kiehtoa silloinkin, kun täysi ymmärrys sanoman yksityiskohdista jää saavuttamatta.

Samin ääntä ja miksei koko konseptiakin juuri tällä älppärillä tekee mieli verrata Mississippi John Hurtiin. Molempien ulosanti on jollain tapaa lempeän tuntuista.

Kappaleet yhtä lukuun ottamatta on merkitty Hopkinsin omiksi. Tietääkseni valtava nauhoitettujen teosten määrä selittyy osin sillä, että hän äänitti samoja biisejä moneen otteeseen, joskus sanoja muutellen. Varmasti mukaan mahtui myös muilta hienovaraisesti lainattuja numeroita, jotka otettiin omiin nimiin.

Levyllä on siis yksi tunnustettu cover-versio. Ma Raineyn 1920-luvulla laulama originaali See see rider blues lyheni muotoon See see rider. Ylitsepursuavan runsas tietolähde SecondHandSongs raportoi rallista lähes 400 tulkintaa. Muiden muassa Leadbelly, Ray Charles ja Louis Armstrong ennen vuotta -59 sekä Jimmy Reed, Ella Fitzgerald, The Animals ja Elvis sen jälkeen.

Alkuperäispainoksen takakannessa McCormick kertoo kiintoisasti yhden biisin synnystä. Hän pyysi Samilta jotain surullista. Tämä kutsui hetkisen mietittyään Milesin huoneeseen ja ohjeisti:

Now you be some old boy standing in the road and I'll be some old boy gitting back from the prison farm...

Sitten vaan nauhoitus päälle ja alettiin hommiin. Narulle takertui Prison blues come down on me. Aikansa freestyle-meininkiä todellakin.


Jos sai päähenkilömme oppia ja inspiraatiota vanhemmalta mestarilta, niin tuli hän pistäneeksi kapulaa eteenkin päin. Hänellä oli sormensa pelissä, kun parikymmentä ajastaikaa nuorempi serkkupoika Albert Collins otti ensiaskeleitaan kitaran maailmaan.

Ei ehkä tämän kohdalla kaikkein kuvaavin adjektiivi, mutta koska näin on ollut tapana lopettaa, niin menköön: Country Blues on aivan mahtava levy!

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti