Kokomo Kingsin suhteen olin kerralla myyty. Sen kanssa kävi kuten käy silloin tällöin, joskin kovin harvoin. Kuulin yhden kappaleen, innostuin, etsin tieto- ja turhuusverkosta lisää samaa, vakuutuin nopeasti. Tämä se on kuin minulle tehtyä musiikkia.
Ensitörmäämisen aiheutti Bluesministeri. Esa Kuloniemen luotsaama ansiokas radio-ohjelma toi bändiä esille muistaakseni useankin jakson voimin. Yhden kerran satuin linjoille.
Jatkotutkailut suoritin totuttuun tapaan suoratoistoitse. Tiesin orkesterin toistaiseksi neljän albumin mittaisen tuotannon tulevan suht' pikaisesti päätymään hypisteltävinä esineinä kotisosoitteeseeni.
Tuosta on nyt kulunut joitain kuukausia, joko peräti puoli vuotta. Kaapissani ei silti pidä vielä majaansa kuin kaksi Kokomo-CD:tä. En tiedä olenko tiedostamattani säästellyt pizzan keskiosaa tuonnemmaksi, ollut vetämättä makeaa mahan täydeltä. Nautiskellut pikkusormi kuvaannollisesti ojossa neljää senttilitraa hyvin ikääntynyttä ylämaalaista pitkän kaavan mukaan. Mihinpä näitten kanssa kiirus olisi?
Kunkkujen esikoinen Artificial Natural (2013) singahti juuri ohituskaistaa Apulaissheriffin parhaita esittelevien joukkoon jutun aiheeksi.
Yleensä blogin LEVYT-sarjaan ei ole ollut asiaa näin lyhyen tuttavuuden jälkeen. Olen ennen leiman lyömistä odotellut ehdokkailta todistetta siitä kuuluisasta ajan kestävyydestä. Pikaisimmillaan kunnian on saanut reilun vuoden kuluttua altistumisesta, pisimmillään yli 40:n.
Asia nyt vaan on sillä lailla, että joskus sen tietää. Joskus loksahtaa heti. Näitten jannujen tapa toimittaa tavaransa on niin kohottavaa ja mukaansatempaavaa, että oksat pois.
Bluesia väännetään meikäläisen tajunnan mukaan Texasin ja Louisianan malliin. Jump-etuliite ei monen raidan kohdalla johda lainkaan harhaan. Seokseen on lisätty mukavasti rock and rollia kautta rockabillyä, ehkä myöhemmillä levyillä vielä tätä debyyttiä enemmän.
Soittimisto on pidetty simppelinä. Rummut, basso, kitara (paikoin kaksi), huuliharppu ja laulu. Vehkeitä käytetään äärimmäisellä tyylitajulla, turhia tiluttelematta. Neljä miestä.
Bändin sielu Magnus Lanshammar on kirjoittanut kaikki biisit yksin ja hoitelee basson plus kakkoskitaran. Daniel Winerö kapuloi ja Ronni Busack Boysen piiskaa ykköskitaraa. Laulussa ja harpussa loistaa Harmonica Sam, joka jätti nämä hommat kohta levyn ilmestyttyä. Muut Ruotsista, Boysen Tanskan poikia.
Äänitystekniikastahan en tiedä oikeastaan yhtikäs mitään. Minulla on kuitenkin vahva tuntu, ettei näitten studiotyöstä löytyisi sitä auditoitaessa juurikaan viitteitä nykyaikaisten, muka laatua parantavien metodien käytöstä. Saattaapa olla, jotta laitteisto on valtaosin vintage-osastoa ja anaa pelissä digiä enemmän. Työn jälki on sen oloista. Korostan tässä vain veikkaavani vastoin parempaa tietoa.
Kauttaaltaan viiden tähden materiaalista voisi tärpiksi heittää mitä vain.
Valitsen näytteeksi hyvin bluusevan jynkän She's so skinny (she can hide behind the fishing line) tekstiperustein. Lanshammarin sanoituksista paistaa toisinaan omalaatuinen huumori, joka panee miettimään, onko se jotenkin tyypillisen ruotsalaista vai miehelle ominaista. Ainakin täällä kyseinen teksti herätti hilpeyttä, kun sen ensi kertaa kuulin. Yhä virnistyttää.
Vaikka Kunkut liikkuvat suppeudestaankin huolimatta riittävästi sävyeroja tarjoilevalla skaalalla, on yleisilme varsin yhtenäinen. Arvaan tällaiseen meininkiin tottumattomamman pitävän kokonaisuutta jopa yksitotisena. Sitä se ei ole.
Itselleni biiseistä nousee muutama selkeähkö mielleyhtymä eri suuntiin. Three or four drinks too many vie ajatukset Slim Harpoon, johon olen sattumoisin hieman aikaa sitten tutustunut enemmän. If you were mine taas tuo alkutahdeillaan mieleen varhaisen Fabulous Thunderbirdsin.
Weak nerves, dangerous curves soi mitä muikeimpana rockabilly bluesina. Akustinen pystybasso sähkösoittimen sijaan tuo rutkasti lisäarvoa, kuten aina tällaisessa.
Palataan lähettimien ja vastaanottimien maailmaan ikävän uutisen verran. Kuluvalla viikolla näet tuli tieto, että Yle Radio Suomi mulkkaa ohjelmapolitiikkaansa, eikä mitenkään mieltä ylentävällä tavalla juurimusiikin ystävien kantilta katsottuna. Sekä Bluesministeri että Kantritohtori Teppo Nättilä poistuvat viikottaisesta kierrosta.
Ei ole aivan mahtava juttu!
En voi kehua seuranneeni noitakaan kahta ohjelmaa läheskään sataprosenttisesti. Silti, allekirjoittaneen vähäinen radion kuuntelu vähenee päätöksen myötä entisestään. Viekää vielä Poppikoulut, Klassikkokäräjät ja Levylautakunnat. Pois vaan Liete, Laine ja muut taiten kappalevalintoja tekevät, asiantuntevat toimittajat. Siten loppuisi kokonaan.
Takaisin asiaan. The Kokomo Kings on helposti kovin vuonna 2022 kohtaamistani itselleni uusista musan tekijöistä ja Artificial Natural tuntuu tässä vaiheessa heidän iskevimmältä pitkäsoitoltaan.
Aivan mahtava!
-----
Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:
- LEVYT - Lightnin' Hopkins: Country Blues
- MUINAISTA BLUESIA #2 - Memphis Minnie
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti