05 huhtikuuta 2021

LEVYT - Erykah Badu: Baduizm

Blogin alkutaipaleella ajattelin ottavani Levyt-sarjassa käsittelyyn vain aivan kirkkaimpaan kärkeen kuuluvia tapauksia. Sellaisia, joille läpsähtää minulta hetkeäkään epäröimättä 5/5, tai entisajan koulun arvosteluasteikon mukaan vähintään 10-.

Sitten alkoi näyttää, ettei kirjoittaminen jääkään lyhytaikaiseksi huviksi ja vieläpä keskittyy toisenlaisten ensisuunnitelmien jälkeen lähes täysin musiikkiin. Oli tarvetta laskea rimaa, mutta ei paljon. Sanotaan nyt vaikka niin, että 4½ tai 9 on riittänyt jo jonkin aikaa. Löysäyksen seurauksena potentiaalisten jutun aiheitten määrä räjähti.

Tulkoon tähän väliin pöytäkirjaan kirjatuksi, etten tosiasiassa ota pisteytyksiä kovin vakavasti. Eihän minkään levyn koettu hyvyys ole vakio ajan funktiona.

Lässyn lässyn ja asiaan. Erykah Badun ensimmäinen albumi Baduizm (1997) ei ehkä olisi läpäissyt Apulaissheriffin seulaa vuosi sitten.


Baduizm on erinomainen esimerkki musiikista, joka toisinaan toimii kuin paras ketsuppi itse tehdyssä makaronilaatikossa ja jää toisinaan tasolle mauttomampi tomaattikastike eineksessä.

Apulaissheriffin hyllyssä se on siinä mielessä vähemmistöön jäävää tavaraa, että on tehty pääosin digitaalisesti. Roolituksesta löytyy useita ohjelmoijia. Tuottajia ja teknikkoja apulaisineen on kansiin listattu yli kaksikymmentä, miksausporukkaa puoli tusinaa. Sämpläystä on harrastettu.

Vain yhdelle raidalle tunnustetaan soitetun oikeaa kitaraa ja bassoa. Koskettimia on pistetty useammalle.

Baduizm on erinomainen esimerkki musiikista, joka ei runsaasta tekniikan käytöstä huolimatta ole konemaista. Itse asiassa taustat ovat tekotapaansa nähden yllättävänkin luomuiset. Bittejä on hyödynnetty hyvällä maulla. Biisejä ei ole ahdettu täyteen hengetöntä rojua. Väittäisin lätyn kuulostavan varsin lämpimältä jopa ilman vokalistin sielukkuutta.

Erykah Badu laulaa niukkaeleisesti ja pienellä äänenvoimakkuudella. Hän tuo paikoin mieleen poikasena ehkä Aku Ankasta opitun verbin kujertaa.

Baduizm on erinomainen esimerkki musiikista, jota minun on vaikea asettaa yksikäsitteisesti mihinkään siiloon. Sitä voisi kuvailla soulin, hip hopin ja jazzin sekoitukseksi, tyylisuuntien perinteitä kunnioittaen tehdyksi.

Ilmestymisaikanaan Badun debyytti lokeroitiin neo-souliksi. Ennen sitä hänellä oli kokemusta hip hop -ympyröistä ja duettolaulajana D'Angelon kanssa.

Baduizm on erinomainen esimerkki musiikista, joka ei ole isommin jaksanut innostaa minua samankaltaisen pariin. Badun muista tekemisistä en ole lähellekään yhtä paljon jaksanut viehättyä kuin siitä. Hänen muista albumeistaan tuntemani ovat kyllä ihan kivoja, mutta kaukana ykkösen tenhoavuudesta.

Tuon opittuani kävi peräti niin, että kertaalleen luovuin tästäkin, melko uutena hankkimastani CD:stä hyllytilan vapauttamisen nimissä. Myöhemmin tunnustin typeryyteni ja hommasin sen uudestaan. Ehkä musiikin omistamisen ei tarvi aina tähdätä artistin tai yhtyeen koko tuotannon haalimiseen.

Kaiken muun lisäksi Baduizm on erinomainen esimerkki musiikista, joka muistuttaa jostain paikasta. Minullahan CD-soitin on kovalla käytöllä autossa.

Ostin ensimmäisen autoni vasta kesällä 1999, kolmekymppisenä. Jollain enemmän tai vähemmän päämäärättömällä ajelulla Oulun ja Haukiputaan välillä kuuntelin uudenkarheassa VW Borassa Erykahia.


Laulaja on tässäkin tapauksessa lauluntekijä, mutta kappaleet eivät ole 100-prosenttisesti hänen käsialaansa. Jokaiselle niistä on merkitty joku tai joitain muita kirjoittajia hänen lisäkseen. Tasolla säveltäjä/sanoittaja ei osia paljasteta. Kansipaperi kertoo vain luojat (created by), omaperäisenä yksityiskohtana myös inspiroijat.

Appletree soikoon näytteenä sellaista janoavan lukijan kuulokkeista tai kaiuttimista. Suosittelen.

Mahtipontisuudesta ei ole tietoa, mutta omalla viekottelevalla tavallaan Baduizm on aivan mahtava levy!

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti