VÄLIMALLIN PIKKULEVYJÄ SUOMESTA #7 - The Hangovers: The Hangovers

Niin vaan venähti piipahdus pikkulevyrintamalla pitemmäksi kuin mihin Apulaissheriffin minisarjojen kanssa on totuttu, normiviidestä seitsemään. Tähän mennessä tapahtunutta:

• Pekka Myllykoski Ja Jytäjemmarit: Alaska
• Kauko Röyhkä & Narttu: Mutta, Mutta
• Huojuva Lato: Talvisia Tarinoita
• The Slippers: Broken Bones
• Tehosekoitin: Kaukaisimmalle Rannalle
• Kari Peitsamo Ja Ankkuli: Sian Raato Kääntää Hitaasti Kasvonsa Valoon Päin

Eräs merkittävä musiikin laji on jäänyt blogissa ansaitsemattoman vähäiselle käsittelylle. Kyseessä on kirjoittajalle sen verran tärkeä genre, että sen osuutta jutuissa joutunee kasvattamaan. Aloitetaan korjausliikkeet päättämällä EP-katsaus bluesin parissa.

Alan aikakauslehti Blues Newsin 300. juhlanumeron (6/2019) mukana saatuihin juhlaviin bonuksiin sisältyi CD-painos The Hangoversin ainoaksi levyksi jääneestä EP:stä The Hangovers (1988). Julkaisijana toimi lehdestäkin vastaava Finnish Blues Society ry niin alkuperäisen vinyylin kuin formaattipäivityksenkin osalta.

Tunnustan, että sinisävelten kotimaisiin taitajiin on tullut perehdyttyä niukemmin kuin pitäisi. Esimerkiksi Helge Tallqvist oli minulle satunnaisesti vastaan tullutta nimeään lukuunottamatta täysin outo harpisti vielä puoli vuotta takaperin, ennen tutustumista The Hangoversiin.

Yhtye oli Tallqvistin vuonna 1987 ideoima, miehittämä ja perustama kokoonpano. Hupaisaksi asian tekee se että itselleni tuntematonta primus motoria vaille koko muu porukka oli muista ympyröistä enemmän tai vähemmän tuttua.

Röyhkän Narttu ja Karjalaisen Mustat Lasit hengittivät vielä. Siitä huolimatta Tallqvist värväsi bändiin ensin mainitusta Tommi Vikstenin lauluun ja kitaraan sekä Heikki Tikan rumpuihin. Jälkimmäisestä kutsu kävi basisti Pekka Lehdelle. Tuottajan jakkaralle istutettiin Riku Mattila. Siinäpä oli kovaa sakkia kasassa ja jälki sen mukaista.

Homman nimi tulee selväksi avausraidan ensisekunneilla ja pelaamisen taso paljastuu korkeaksi parissa tahdissa. Tältä ryhmältä ei hirveän paljon heikompaa olisi osannut odottaakaan. Soitto on kautta linjan kulkevaa, ainakin jump bluesista ja viime vuosisadan puolivälin Chicagosta vaikutteita imenyttä.

Pienimuotoisena positiivisena yllätyksenä voinen pitää Vikstenin laulusuorituksia. Hän on tykännyt toimia kitaristina eikä levyille asti päätyneistä päävokaaliosuuksista ole päässyt syntymään runsaudenpulaa. Onko The Hangoversin lisäksi muuta olemassakaan, en ainakaan tiedä.

Huuliharpusta olen tainnut joskus mainita, ettei se ole suosikkisoittimeni. Niinpä on ilahduttavaa kuulla miten voimakasääninen puhallin on saatu tässä tapauksessa toimimaan vallan mainiosti. Osansa kiitoksesta saavat sekä Tallqvist riittävän säästeliäästä annostelusta että Mattila muuhun äänimaailmaan nähden sopivasta tason säädöstä (olettaen, että Riku miksasi).

Biisirypäs on ensimmäisestä viimeiseen, ja jokainen kappale alusta loppuun innostavaa viiden tähden musaa. I'm in trouble ja I ain't through with you ovat peräisin Vikstenin kynästä, joka on ollut hyvässä terässä. Katsokaa linkistä nostalginen Levyraati-video, mikäli ette usko suomalaisen bluesin voivan olla laadukasta. Ja muutenkin.

Lainaraitojen alkuperäistekijöitä ja -esittäjiä yhdistää huuliharppu ja se että molemmat ovat soittaneet instrumenttiaan Muddy Watersin taustalla.

Kahdesta tunnetumman, Little Walterin repertuaarista mukaan otettiin Temperature, jonka yhtye tempaisi nauhalle aivan erinomaisesti. Aavistuksen vähemmän kuuluisalta George Smithiltä valikoitui mukaan suoraviivainen Rocking.

Ai että, tällaista Musiikkia olisi mahtava nautiskella pienessä soittokuppilassa, mahdollisesti pienessä sievässä.

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:

• VÄLIMALLIN PIKKULEVYJÄ SUOMESTA - Tulossa...