Helmikuussa 1971 Love Records julkaisi nimellä Ferris Wheel perustetun, nimensä pelkäksi Ferrisiksi muuttaneen yhtyeen ainoan LP:n Ferris. Kvartetissa yhden hengen kitaraosastoa miehitti muuan 18-vuotias Dave Lindholm, jolla oli isoin rooli biisejä kirjoitettaessa.
Reilut 50 vuotta myöhemmin Emsalö Music pistää ulos uudehkon, nelihenkisen orkesterin nimeltä Dave Lindholm Lights levyn Dave Lindholm Lights (2021). Kitarassa ja laulussa on jo vuosikymmeniä sitten kaikkien musiikin harrastajien tuntemaksi tullut Dave Lindholm. Hän on säveltänyt ja sanoittanut kaiken kiekolle tallennetun musiikin.
Matkan varrella mies on kasannut ja purkanut lukuisia kokoonpanoja, jotka ovat levyttäneet maksimissaan kolme pitkäsoittoa. Poikkeuksen teki Bluesounds 70- ja 80-lukujen vaihteessa viidellä, joista tosin yksi oli sinkkukokoelma ja toinen live.
Välillä on ollut mukava jättää vetovastuu ja heittäytyä rivijäseneksi soittelemaan ja pitelemään hauskaa kaverien kanssa. Näin on tullut heiluttua Mato Valtosen ja Sakke Järvenpään komennossa Sleepy Sleepersissä ja Leningrad Cowboysissa. Samoin Pelle Miljoonan kanssa. Samoin Andy McCoyn kanssa. Ja yhtä aikaa Andyn ja Pellen kanssa. Ja Juicen ja Remun kanssa. Ja.
Tällä kertaa on kyseessä Lindholmin luotsaama yhtye, joka kuulostaa yhtenäiseltä ryhmältä, jolta yhteispeli sujuu. Rummuista vastaa Juppo Paavola, bassosta Mikko Löytty ja kitaroista (ml. pedal steel ja slide) Tommi Laine.
Kaikki kolme ovat kokeneita, mittavat ansioluettelot eri yhteyksistä kasvattaneita tekijöitä. Poimin niistä itselleni läheisimmän, Pauli Hanhiniemen Perunateatterin, jossa porukan nuorimmat Paavola ja Laine vaikuttivat hetken samanaikaisesti.
Englanninkielinen, blues-pohjainen bändimusiikki on aina ollut Daven töistä lähimpänä Apulaissheriffin sydäntä. Ensimmäinen hankkimani vinyyli häneltä oli sen lajin edustaja, The Run Runsin ainokainen The Original The Official The Run Runs (1984).
Tällä albumilla on hieman samaa henkeä. Rentoa, konstailematonta soitantaa löytyy taas. Ihan yhtä ränttätänttää ei mennä kuin 37 vuotta sitten. Homman niminä ovat kuitenkin blues, rhythm and blues ja blues rock. Eikä hirvittävän kaukana lymyä myöskään soul.
Koko poppoolle nimetyt sovitukset jaksavat pitää liekkiä yllä. Esimerkkejä mainitsematta tämä ei ole toteutunut likikään kaikkien herran bändilevyjen kohdalla.
Merkille pantavana voi pitää sitä, että blogin alle kaksivuotisen historian aikana kirjoitan jo kolmatta juttua Daven uutuuslevystä. Nykyään ihan jokainen seitsemättäkymmentä ikävuottaan lähestyvä muusikko ei samaan julkaisutahtiin kykene. Joukko kutistuu vallan pieneksi, kun lasketaan mukaan vain yhtä lujaa laatutasoa vuodesta toiseen pitävät tyypit.
Näitä valoja nääs jaksaa kuunnella. Tyyliä huokuu kansikuvakin.
Letkeä meininki tuppaa meikäläisen tapauksessa monesti jättämään sanat varjoonsa. Niin nytkin. Biisiseposta itsestään tai jostain kuvitteellisesta henkilöstä kertova Am I missing something? sentään herätti seuraamaan tekstiäkin.
Jäikö jotain huomaamatta?
Hyvin, tapasi mukaan, johdattelet blogissasi tutustumaan Suomi-rockin yhden merkkimiehen uuteen tuotantoon. Tuostahan löytyi levyltä esim. "Lakehill Barton", aivan mainio veto. Varmasti palaan sen kautta toiseen kuuntelukertaan.
VastaaPoistaNiin kuin yllä toteat Lindholmin tie Lights-bändiä johtamaan on kulkenut monen etapin kautta. Yksi varhainen on Orfeus-yhtye. Eihän minulla tietenkään 70-luvulla näitä tallenteita itselläni ollut, mutta opiskelijaporukoissa Davesta digattiin. Muistan ihan elävästi miten joku tyrkytti toiselle "Musiikkia"-vinyyliä ja tämä toinen hätäpäissään vannotti, että ottaa levyn kuunteluun, jos ei etukäteen tarvitse sitoutua tykkäämään. Mahtaako blogisi lukija saada sinut pois englanniksi levytettyjen Lindholmien mukavuusalueelta kuuntelemaan varhaista suomenkielistä tavaraa? Suoratoistosta löytyy Isokynä Lindholm & Orfeus: Musiikkia
Kyllä suomenkielinenkin Dave on mukavuusalueellani, joskin enemmän huippuja löydän ehkä englanninkielisistä. Jos on mennyt ohi, niin tiedoksi vaikkapa "LLL"-levyn hehkutus, jonka löytänet henkilöhakemiston kautta. Musiikkia on niin ikään paremmasta päästä Daveja.
PoistaOnkohan tämä Lindholm-albumi niin hankalasti sulavaa tavaraa, että se on otettava haltuun kappale kerrallaan? Kuukausi takaperin kuuntelin kertaalleen ja kehaisin "Lakehill Barton"in. Nyt toisella kerralla vain "I've Had Enough" kolahti. En kuitenkaan "saanut tarpeekseni". Jonakin päivänä taas uutta matoa koukkuun.
VastaaPoistaKyllä tämä on hyvää, jos tämmöisestä tykkää.
Poista