20 maaliskuuta 2020

LEVYT - Rauli Badding Somerjoki: Ikkunaprinsessa

Se on kuulkaa sillä tavalla, että kukaan muu ei ole yhtä suvereenisti hallinnut sekä kotimaisen tanssimusiikin että vanhan kunnon rock and rollin veivaamista kuin Rauli. Molemmilla sektoreilla on toiminut yhtä päteviä tyyppejä ja ylikin, mutta kahden suunnan kokonaispisteissä Badding on ilman kahta sanaa ykkönen.

Aivan uran alkutaipaleella tuli kokeiltua mm. epäsovinnaista underground-hörhöilyä M.A. Nummisen ynnä muitten kera sekä vieläkin rohkeampia pornoralleja. 1970-luku kului yksinkertaistaen ensin pääasiassa rokaten, kunnes vuosikymmenen loppua kohti tultaessa genrekompassin neula kääntyi selvemmin iskelmäosastoon päin.

Täysosuma napsahti kohdalle, kun Baddingin ja Esa Pulliaisen polut yhtyivät. Parin singlen perään Somerjoki teki Agentsien säestämänä loisteliaan albumin Ikkunaprinsessa (1982).


Valitan kansikuvan rakeisuutta. Syy selviää tuonnempana.

Nimikappale oli toinen LP:tä edeltäneistä sinkuista. Kuulin sen tuoreeltaan. Tuolloin elettiin pikkupitäjän varhaisnuorison keskuudessa vielä punkin ja rockabillyn naurettavan vastakkainasettelun jälkimainingeissa.

Niissä olosuhteissa Ikkunaprinsessaan suhtautuminen taisi olla enempi huvittunutta. Ihailusta ei varmasti ollut tietoakaan, ainakaan sitä ei ollut syytä tunnustaa. Humppaveikon leimahan siitä olisi otsaan lävähtänyt.

Tuolloin haikeaääninen pitkätukka veti kertosäkeessä "ooppen dooraa, kuinka sua palvonkaan". Poikasakin mielestä noin. Saatoin ihmetellä miksi pieni pätkä tuli ulos englanniksi ja miksi ovi (door) piti lausua a-lopuin. Ajan saatossa tuokin on päässäni korjaantunut sellaiseksi kuin se todellisuudessa on.

oo Glendora
oo Glendora
oo Glendora, kuinka sua palvonkaan

Kyseessä oli 50-lukulainen jenkkihitti, joka sai ensiesityksensä Perry Comon käsittelyssä. Maassamme sen olivat menneisyydessä levyttäneet ainakin Olavi Virta ja Brita Koivunen. Kolme suomalaista versiota poikkeaa hiukan toisistaan sanoitusten osalta.

Kaikkiaan Ikkunaprinsessan 12 kappaleesta puolet on käännöksiä. Saanhan viimeisen tanssin oli nähnyt päivänvalon Baddingin tulkitsemana jo kertaalleen aiemmin. Alkuperäinen Save the last dance for me oli vuoden 1960 satoa. Siitä sai USA:ssa listaykkösen lauluyhtye The Drifters, solistinaan Ben E.King.

Ei-originaaleista nostan esiin vielä yhden, edellisen lailla Somerjoen suomentaman vanhan rhythm & blues -numeron. Arthur Alexanderin kirjoittama You better move on muuntui Raulin tekstimyllyssä muotoon Paras haihtua vaan. Versio seisoo vähintään tasaveroisena niin Alexanderin oman kuin Rolling Stonesinkin näkemyksen rinnalla.


Agentsilla kyllä pelitti ja on pelittänyt myös myöhemmin ylläkerrotunlaisten käännösbiisien soittaminen. Tuomari Nurmion taustabändinä toimineen Köyhien Ystävien jälkeen Hans Etholén oli siirtynyt kakkoskitaraan ja Kai Pulliainen ottanut tämän jäljiltä hoitaakseen basson. Jo tutun Juha Takasen kanssa rumpuhommat jakoi minulle tuntemattomalla tavalla Petri Rantala.

Nurmion kanssa Esa Pulliainen ja kumppanit olivat todistaneet monipuolisuuttaan lähinnä amerikkalaisen rytmimusiikin eri lajien taitajana. Somerjoen taustalla skaala ehkä hiukan kaventui. Ainakin tekeminen tuntui suuntautuvan enemmän kotiperäisiin tyylilajeihin.

Sitä en pidä missään suhteessa heikennyksenä. Minulle Ikkunaprinsessan antoisimmat hetket koetaan Suomi-iskelmän eri muotojen parissa.

Muista hyviä aikoja kulkee irtonaisena ja popahtavana. A-luokan sävellyksen ja Raulin puhtaan laulun taustalla, rinnalla ja päällä soljuu Esan ilmiömäinen rautalankanäppäily. Tästä hänet tunnetaan ja tässä hän on - uskallanko väittää - maailman paras. Ehkäpä uskallan omalla kokemuspohjallani, joka ei tosin rautalankamusiikin osalta kovin laaja ole.

Pianointrolla käynnistyvä Omista minut jatkaa liki täydellisten sävelmien sarjaa. Voi toki olla, että Baddingin ääni tekee sävellyksestä paremman kuin se onkaan. Hänen suurimpia meriittejään oli mielestäni ilmeisen synnynnäinen kyky esittää kukin biisi juuri siten kuin se tuleekin esittää. Käsittääkseni tällainen taito osoittaa tietynlaista herkkyyttä nähdä kunkin teoksen sisään, tuntea se.

Mahdollisesti tuon ominaisuuden kaupanpäällisinä tuli taipumus masennukseen ja muut elämää hankaloittavat luonteenpiirteet. Baddingin lääke vaikeuksiin oli liiankin perinteiseen tapaan viina.

Huippuraitoja seuraa solkenaan. Mä haluan sun ja Ensimmäisenä iltana ovat millä tahansa mittarilla mitattuna 5/5. Jogi Ollilan haitari ja Kalle Jämsenin mandoliini tuovat romanttisen kaihoisia sävyjä jälkimmäiseen, Esa Kotilaisen urut ensin mainittuun. Samaa tasoa edustaa aika perusteltujen plagiaattiepäilyjen kohteeksi joutunut Kuihtuu kesäinen maa.

Ja sitten on muikea Kukkolaulu, joka poljennoltaan on luullakseni twistiä ja taitaa olla myös jenkan tahtiin hypittävissä. Alun kitarointi voisi olla lainattu Matchboxin Rockabilly rebelistä. Hitaassa soolo-osassa Pulliainen pääsee jälleen kerran näyttämään virheetöntä tyylitajuaan.

Tässäpä retostelen taas levystä, jota en sellaisenaan edes omista, kuten en yhtään päähenkilömme pitkäsoittoa.

Siinä vaiheessa, kun herran tuotanto alkoi enemmälti kiinnostelemaan, julkaistiin sopivasti kattava boksi hänen aikaansaannoksiaan. Sellaiselta soitettuna eivät LP-kokonaisuudet niin helpolla jää mieleen. Reilusti jälkikäteen niitten sisältöä vihkosesta tutkittuani on Ikkunaprinsessa osoittautunut parhaaksi.


Kokemuksesta voin sanoa, että Kaikki Laulut (1997) on oiva paketti tutustua Rauli Badding Somerjokeen. Sen jälkeenpä ei sitten muuta tarvitakaan, ellei halua liikkuvaa kuvaa täydentämään nautintoa.

Ei voi tätäkään tekeleeksi moittia, koska Ikkunaprinsessa on aivan mahtava levy!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti