Maukkaasti kaiutetuin kitaroin alkava Matkustaa käynnistää tyylien tehosekoittimessa kieputellun LP:n tangona. Ilmestymisajankohta huomioiden saattoi mikserinä tosin toimia joitain vuosia ennemmin suomalaisiin keittiöihin maihinnoussut yleiskone, usein Kenwood-merkkinen. Vehkeen mainostettiin nimensä mukaisesti tekevän vaikka ja mitä, mutta taisi useassa taloudessa jäädä pienelle käytölle, köökin koristeeksi.
Mielummin Vanha Kuin Aikuinen on monipuolisuudellaan riemastuttava teos. Pelkästään tällaisella kirjavuudella pelaaminen on tietysti uskaliasta. Totta kai yrityksen rinnalle tarvitaan taitoa, sitä kuuluisaa substanssia. Kenwood ei pääse täyteen arvoonsa, jos ei sitä osaa käyttää.
Kauko Röyhkä & Narttu sovitti pakettiin nipun lauluja niin onnistuneesti, ettei 32 vuotta ja risat ole sen viehätystä vähentänyt pätkääkään.
Tavanomaisempaa Röyhkää edustavat parhaiten Huippumies ja 300 mk. Koko joukossa ensin mainittu saa minulta vähiten suosionosoituksia. Jälkimmäinen taas on oivallinen svengailu, joka olisi vaivatta istunut edellisvuotiselle Pikku Enkelille.
Mahdollisesti jonkun kaipaamaa rempseämpää rokin rytkettä on mukana yhden numeron verran. Mainostaulujen taakse etenee hypnoottisen kompin voimin ja on ihan siinä rajoilla jäädä puuduttavaksi jankkaukseksi. Jotain koukuttavaa siinä on, mikä pelastaa kokonaisuuden. Muistan älppäriin kasarin lopulla tutustuessani ensi alkuun tykästyneeni tähän kaikista yksinkertaisimpaan ralliin.
Mielummin vanha kuin aikuinen on lyriikkavetoista, taiteellisehkoa maalailua. Päähenkilö flirttailee vanhemman naisen kanssa ja uskoakseni kertoo sanoittajan sen aikaisesta maailmankuvasta suoraan ja kaunistelematta.
Soitellaan päättää utuisissa tunnelmissa kaahatulla instrumentaalijammailulla. Jonkin lajin urut tuossa kuulostaisi olevan, vaikkei kansissa koskettimia tunnustetakaan. Alun lauluosuus paiskaistiin nauhalle osin kuiskaten, eikä naurun pidättelyn epäonnistumista käyty peittelemään uusintaotolla.
Loppuun voi kukanenkin pohtia kuinka joillain on ammatinvalinta osunut nappiin. Kauko Röyhkä toki on myös kirjailija, mutta musiikin tekijäksi minä hänet ensisijassa miellän. Tällä kohtaa hän oli ollut alan hommissa lähes vuosikymmenen.
12 vuotta myöhemmin ilmestyi Apulaissheriffin aiemmin myllyttämä Rock'n'Roll-Klisee. Senkin jälkeen maa on auringon kiertänyt jo 20 kertaa. Ja ura sen kun vaan jatkuu.
Ei vanhene tämä tuotos, Mielummin Vanha Kuin Aikuinen on aivan mahtava levy!
Kauko ei olisi ollut Kauko, mikäli Matkustaa olisi ollut läpeensä puhdasta tangoa. Hänhän väitti olevansa mieluummin vanha kuin aikuinen. Vapauttava vanhuus oikeuttaa sovinnaista aikuisuutta enemmän hulluttelemaan, vaikka sitten musiikin saralla.
Oma substanssiosaamiseni ei riitä analysoimaan tarkemmin millä muulla tai muilla genreillä avauskappaletta on ryyditetty. Lopputuloksena syntyi joka tapauksessa hyvää.
Lattarimeininkiä tarjoavat selvimmin Voi ei, Kolme asetelmaa sekä Chirico. Bossanovasta kirjoittivat aikoinaan fiksummat kriitikot.
Kiistän tähän väliin olevani kriitikko tai näytteleväni moista. Sovitaan, että olen musiikin harrastaja, joka tykkää aiheesta kirjoitella. En silti erota rumbaa bossanovasta tai sambaa cha chasta.
Yhtä kaikki mainitut kolme kappaletta jaksavat kerrasta toiseen kutkuttaa itseäni tämänmoisiin tottumattomampana kuulijana. Etenkin Voi ei ilahduttaa sävellyksenä.
Pikku Tiina sisältänee myös eteläamerikkalaista rytmiikkaa. Nopeatempoisen biisin voisi sijoittaa myös jonnekin poprock-laarin etäiseen kolkkaan, kauas tylsistä keskitien junnauksista. Erinomaisen pirteä ja omaperäinen veto on tämäkin.
Latinalaisvaikutteisista keulille asetan tällä kertaa kakkosraidan Ennen olin kokonaan toinen. Se sisältää muun ohessa mehukkaan soolon, jonka oletan olevan Tommi Vikstenin käsialaa, koska hänet on esitelty nimenomaan soolokitaristina. Rytmikepakkoa hoiteli Mats Huldén, joka on viihtynyt Röyhkän matkassa muutamaankin otteeseen, useammin tosin basson varressa.
Viksten muuten hyppäsi Kaukon kelkkaan juuri MVKA:lle ja toimi Nartun ykköskitaristina tästä eteen päin. Ellei olisi ilmeisen vaatimaton ja ehkäpä taustalla viihtyvää tyyppiä, voisi instrumenttinsa kotimaiseen aatelistoon sijoittuva tyyliniekka retostella varsin tasokkaalla työhistorialla.
Kovin moni ei voi sanoa soittaneensa sekä Röyhkän, Nurmion, J.Karjalaisen, Loirin että Tokelan kanssa. Ja vielä löytyy listalta Värttinää, Anssi Kelaa, Jukka Poikaa, Pave Maijasta, Juha Tapiota ja Sami Saarta. Huh huh ja hattu päästä.
Muun bändin panosta pisaraakaan aliarvostamatta tulee mieleen, että rumpalin merkitys kasvaa isoksi, kun liikutaan näin vaihtelevissa tahtiolosuhteissa. Heikki Tikka hoitaa tonttinsa enemmän kuin hyvin. Röyhkällä oli onni saada pitää hänet Nartussa alusta loppuun, ainakin mitä tulee levytettyyn tuotantoon. Myöhemmin Tikka suunnisti Hearthilliin.
Jari Paulamäki bassotteli kuten oli tehnyt aiemmin jo neljällä Narttu-albumilla. Jostain syystä Onnenpäivä (1983) jäi häneltä väliin. Paulamäkeä vaille muu ryhmä pysyi völjyssä yhtyeen viimeisiin päiviin saakka vuoteen 1990.
Röyhkän muista 80-luvun kitaristeista Jarmo Heikkinen on saanut nimensä kanteen säveltäjän roolissa. Riku Mattilalla ei ollut pitkäsoiton synnyssä osaa eikä arpaa. Näin ei ollut edes tuotantopuolella, jonka veti Måns Groundstroem.
Tavanomaisempaa Röyhkää edustavat parhaiten Huippumies ja 300 mk. Koko joukossa ensin mainittu saa minulta vähiten suosionosoituksia. Jälkimmäinen taas on oivallinen svengailu, joka olisi vaivatta istunut edellisvuotiselle Pikku Enkelille.
Mahdollisesti jonkun kaipaamaa rempseämpää rokin rytkettä on mukana yhden numeron verran. Mainostaulujen taakse etenee hypnoottisen kompin voimin ja on ihan siinä rajoilla jäädä puuduttavaksi jankkaukseksi. Jotain koukuttavaa siinä on, mikä pelastaa kokonaisuuden. Muistan älppäriin kasarin lopulla tutustuessani ensi alkuun tykästyneeni tähän kaikista yksinkertaisimpaan ralliin.
Mielummin vanha kuin aikuinen on lyriikkavetoista, taiteellisehkoa maalailua. Päähenkilö flirttailee vanhemman naisen kanssa ja uskoakseni kertoo sanoittajan sen aikaisesta maailmankuvasta suoraan ja kaunistelematta.
mun sukupolvesta on noussut
tää pikkurikkaiden luokka
ne satsaa vain itseensä
ne ottaa muualta kaiken
ne keskinkertaistaa kaiken
tän maan ja sen luonteen
inhoan tällaista kehitystä
inhoan pöyhkeää keskiluokkaa
vihaan niiden mimmejä
Loppuun voi kukanenkin pohtia kuinka joillain on ammatinvalinta osunut nappiin. Kauko Röyhkä toki on myös kirjailija, mutta musiikin tekijäksi minä hänet ensisijassa miellän. Tällä kohtaa hän oli ollut alan hommissa lähes vuosikymmenen.
12 vuotta myöhemmin ilmestyi Apulaissheriffin aiemmin myllyttämä Rock'n'Roll-Klisee. Senkin jälkeen maa on auringon kiertänyt jo 20 kertaa. Ja ura sen kun vaan jatkuu.
Ei vanhene tämä tuotos, Mielummin Vanha Kuin Aikuinen on aivan mahtava levy!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti