LEVYT - J.Karjalainen: Keltaisessa Talossa

On erilainen tapaus tämä Keltaisessa Talossa (1990). J oli lakkauttanut Mustat Lasit ja oli ilmeisesti jonkin sortin välitilassa. Ei ehkä vielä tiennyt mitä seuraavaksi tulisi tapahtumaan. Saattoipa kyseessä olla jonkinmoinen terapiatyö. Tuon ajan musiikkilehdistä voisi tarkistaa mikä oli homman nimi, mutta kun minäkin pökkelö olen aikaa sitten omani hävittänyt.

Tätä tehdessä Karjalaisella ei ollut takanaan vakioryhmää. Keltaisessa Talossa on nauhoitettu parin vuoden aikana kotona Helsingissä ja "mökillä" Kosken asemalla, siinä keltaisessa talossa. Vain rummut ja saksofonit napattiin nauhalle studiossa.

Jännä yksityiskohta tuokin. Tavallisempaahan on ensin äänittää pohjat, joissa rummut ovat olennaisessa osassa. Tässä tapauksessa pohjarytmit vetaistiin useimmiten Hammondilla tai Yamahan DX-7:llä. Otteita muutenkin omaperäisestä soitinnuksesta nähdään CD:n sisäkannesta.

Dorbo ja madoliini, heh heh.

Bändiä siis ei ollut. Tämä on J.Karjalaisen soolo, jolla käy soittamassa kuka mitäkin ja missäkin. Nimilistalla on paitsi tuttuja Mustista Laseista, myös muita muusikoita ja esimerkiksi Jukan vaimo, näyttelijä Kati Bergman. Hänet muistan Mutapainin Ystävät -sketsisarjasta. Koko revohka:

• Mongo Aaltonen - congat, bongot ja muut perkussiohärpäkkeet
• Kati Bergman - taustalaulu
• Janne Haavisto - rummut
• Olli Haavisto - dobro
• Seppo Kantonen - koskettimet, haitari
• Pekka Lehti - basso
• Ufo Mustonen - viulu
• Miikka Paatelainen - kitara
• Arto Tamminen - kitara
• Jukka Tuovinen - saksofoni

Veljeksistä Olli vierailee tällä kertaa vain yhdellä kappaleella, Janne yhtä vaille kaikilla. Itse kapellimestari soittaa sitä sun tätä ja laulaa. Taas kaipaisin Soundi-arkistoa varmistaakseni sanottiinko häntä tämän seurauksena Perniön Princeksi kuten muistelen.

Yhtenä erikoisuutena levyn historiaan liittyy se, että Karjalainen taiteili etukannen kuvan omin käsin. Se nyt vielä mitään kummallista ole, mutta kun työstä otettiin sadan kappaleen vedossarja ja siitä valtaosa myytäväksi levyn ostajille.

Hankin aikoinaan LP:n melko tuoreeltaan ja kyseinen lisäsatsaus ei käynyt lähellekään mielessäni. 900 markkaa opiskelijan pussista olisi ollut aivan liikaa moiseen. Voi minua poloista. Mikähän mahtaisi vedoksen arvo olla tänä päivänä? Tosin, en kyllä lähtisi ihan halvalla myymään, jos olisin teoksen tuolloin hankkinut ja tähän päivään asti saanut säilytettyä.

Että semmoisen kotidemoalbumin meni sitten valtakunnan suurimpiin nimiin vuonna 1990 jo laskettava muusikko väsäämään. Varmaan syntyi heppoista tai vähintäänkin epäilyttävää jälkeä kaltaisellaan harrastelijamaisella puuhastelulla. Ei veikkoset! Syntyi Apulaissheriffin makuun yksi Karjalaisen parhaista.

Soisin kaikkien meritoituneiden tekijöiden aika ajoin toteuttavan asioita samalta pohjalta. Epe Helenius Poko Recordsin puikoissa sanoo nähneensä etukäteen, että nyt ei tule menemään kaupan sellaisia määriä mihin oli totuttu. Hän kuitenkin antoi julkaisuluvan ja hyvä niin. Oikeaan osui myös menekin suhteen.

J:n musiikin peruspilarit (blues, soul, country, rock, pop) ovat vähäisemmässä asemassa normituotantoon verrattuna. Soppaan on ympätty vaikutteita aivan USA:n eteläosista ja rajan takaa Meksikosta, ellei vieläkin etelämmästä. Tyylilajit kuten cajun ja zydeco eivät ole vahvuusaluettani, joten jätän ottamatta enemmän kantaa. Lisäksi mukana on kotikutoista sirkushenkeä, ks. Markkinapaikalla.

On oikein tervetullut tunne, kun ei huvita isommin diipadaapailla yksittäisistä biiseistä. Ehkä se kertoo musiikin voimasta, että ne pistävät kuuntelemaan itseään tavallista tarkempaan. Ja sehän riittää. Yleisilme on kirkas ja miltei joka kerta tähän tartuttuaan huomaa tulevansa paremmalle tuulelle.

Hilpeästi kupliva Pompi, Zombi! edustaa positiivisen levyn positiivisinta laitaa. En yllättyisi, mikäli maestro paljastaisi tätä sovittaessaan innoittuneensa jamaikalaiskaksikko Sly & Robbien elektronisesta karibialaismeiningistä.

joo leidiis änd tsentlemaa

nyt ruvetaan tanssimaa

Kaupan päälle tempaistaan vielä toiseksi näytteeksi Joulukortti Riosta. Arto Tamminen kitaroi jalustalle nostettavan hienosti. Kannuissa on Janne, Mongon soittimina tällä numerolla hiekkaputki ja quijada (selvittäkää itse, jos kiinnostaa). Seppo Kantonen tunnelmoi Wurlitzerilla, jonka oletan sähköpianoksi. J:n arsenaalista raidalle pääsi komppikitara, DX-7, kalimba, haitari ja laulu.

Joulukortin tekstin kaiho Brasilian lämmöstä kotimaan pakkasiin on käsinkosketeltavaa. Karjalainen tunnelmamaalarina on nyt vahvimmillaan. Niinpä lopun yllätys paukahtaakin naamalle kuin Anders "Masken" Carlssonin osuma ajassa 59:29. Lauluhan on suorastaan nerokas. Sävelletty mestarinovelli. 

J itsekin on Poko Recordsin historiikin mukaan suurin piirtein sitä mieltä, että Keltaisessa Talossa on aivan mahtava levy!

-----

Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:

• VÄLIPALAT - Kadonneet Karjalaiset Ja Mustat Lasit