Mielen takavasemmalta lipui tietoisuuteen erään juankoskelaislähtöisen sanasepon kirjaksikin asti koottu artikkelisarja 80-luvun lopun Soundeissa: Vaikuttajat Korvissamme.
Tämänkaltaiselle kategorialle ilmaantui pienimuotoista tarvetta 15.2.2020, kun Cavan Grogan (s.1949) poistui luotamme, lähti viimeiselle keikalle. Walesilainen pulisonkirokkari oli yksi suurimpia syyllisiä siihen, että nuoruudessani rupesin musiikin kuuntelijaksi ja sittemmin hurahdin lähes keräilijäksi.
En aio kerrata Cavanin tarinaa, en yksilönä tai bändin keulahahmona. Mieluummin muistelen leikkauspisteitä oman musiikkihörhöilyni kanssa.
Tähdennettäköön vielä, etten ole edustamansa musiikin lajin suurkuluttaja. Hyllyssä makaa kyllä riittävästi Mac Curtisia, Sleepy LaBeefia, Robert Gordonia ja Brian Setzeriä. Sieltä löytyy jokuset Matchboxit ja Flying Saucersit, Slippersit ja Jam Rock Bandit. Totta kai on myös Cochran, Vincent, Haley, jne.
Crazy Cavan 'n' The Rhythm Rockersin tuotannon omistan olennaisilta osin CD:nä. Äkkipäätä en tiedä kuin yhden paikkausta vaativan reiän.
Muistini ei ole ilmiömäinen ja se saattaa jälkikäteen korjailla joitain asioita parempaan päin, kuten kaikilla. Siksi suhtaudun joihinkin jutun yksityiskohtiin ja aikajärjestykseen lievällä varauksella. Lukijat voivat kuitenkin huoletta ottaa kaiken sataprosenttisen paikkansa pitävänä historiallisena dokumenttina.
Suosikki
Mää luulen, jotta Suosikista ne ensimmäiset tiedot tulivat. Näin kävi oletettavasti vuonna 1979, ehkä vasta -80. Jos ja kun tuo aikansa musiikki-seitsemän-päivää toimi kimmokkeena rockabilly revivalin kelkkaan hyppäämiselle, oli se sitä taatusti vain epäsuorasti. Tarkoitan tällä, että joku kaveri luki Suosikista ja "tieto" alkoi levitä poikasakissa. Pian lehtiä hankittiin velipojan kanssa itsellekin, suurimpana ostopäätökseen vaikuttavana tekijänä aina se kuka tai mikä oli isossa julisteessa.
Suosikki oli valtakunnan puolivirallisena lasten Elvis-aviisina nostamassa aallon harjalle etenkin Crazy Cavania ja Matchboxia, myöhemmin Stray Catsia. Ja mehän nieltiin tämä kakistelematta.
Velipojan kanssa piti kaikista kiinnostavista asioista valita se oma kannatettava. Näin syntyi kiistakapuloita tyyliin Arsenal-Liverpool, Pantterit-ToPo ja tässä tapauksessa Cavan-Matchbox.
Tietenkään tuolloin ei tohtinut yksin lähteä mihinkään hommaan. Tyhmyyttä tai mitä lie piti tiivistää joukossa. Hädin tuskin toiselle kymmenelle päässeitä muka-diinareita oli meidän lisäksi naapurustossa ja serkustossa.
Tässä muistuu mieleen viitosluokan aikaiset leikkimieliset välituntikahakat diinien ja punkkien välillä. Oltiin televisiosta kuultu ja lehdistä luettu. Näin jumiuduttiin leireihin toisiamme kyräilemään ja mätkimään. Juuri kuten yhtä fiksut aikuiset tänä päivänä somessa. Tuota pöljyyttä ei onneksi pitkään jaksanut.
Our Own Way Of Rockin' ja Crazy Rhythm
Kasetit.
Ne ne oli mahtavia värkkejä, jos omisti mankan. Se saattoi hyvinkin olla joulu 1980, kun saimme yhteiseksi lahjaksi kytysen kasettisoitinradion. Tuolloin olin jo kerryttänyt hifi-asiantuntemusta tarpeeksi tietääkseni aukottoman varmasti hyvät merkit kuten Technics ja Pioneer, Philipskin melko hyvä. Isot pojat ja Tekniikan Maailma toimivat luotettavina lähteinä.
Paketista kaivamamme laite oli vaan jotain sellaista merkkiä, ettei nimi enää edes tule mieleen. Olikohan semmoinen olemassa kuin Nordic? No mutta lillukanvarresta tässä oli kysymys, sillä tärkeintä oli se, kun päästiin äänittämään ja kuuntelemaan.
Paketista kaivamamme laite oli vaan jotain sellaista merkkiä, ettei nimi enää edes tule mieleen. Olikohan semmoinen olemassa kuin Nordic? No mutta lillukanvarresta tässä oli kysymys, sillä tärkeintä oli se, kun päästiin äänittämään ja kuuntelemaan.
40 vuotta myöhemmin yhdistän samaan jouluun Vantaan serkuilta lahjaksi saadun kasetin, jonka he olivat nauhoittaneet ihka oikeilta LP-levyiltä. Sen verran olivat kovempaa sakkia Martinlaaksossa, että olohuoneessa oli levari.
Lahjanauha sisälsi väliotsikon levyt. Our Own Way Of Rockin' (1977) oli kokonaan, Crazy Rhythm (1975) niiltä osin kuin edellisen perään C60:lle (vai oliko C45) mahtui. Saattoi sillä olla jotain muutakin mikä ei ole jäänyt mieleen. Sen voin sanoa, että oli aika päällikkö tunne, kun tuollaisia omisti. Eipä ollut pikkupitäjässä ihan joka jannulla. Tosin muilla oli sitten muita kuten pian tarkennan.
Our Own Way Of Rockin' on viisikymppisen korvin ehkäpä Cavanin kovin albumi. Eittämättä yllä kerrottu vaikuttaa nykyiseen ajatteluun. Neljä vuosikymmentä sitten mielipide taisi olla toinen.
Still Crazy
Nimittäin elämäni ensimmäinen valmiiksi äänitetty kasetti oli myös päähenkilömme bändiltä. Vallitsevissa fanitusolosuhteissa se ei olisi oikeastaan voinut mitään muuta ollakaan.
K-halli ViRessä oli - ja taisipa olla SOK:n kaupassakin - kassojen lähellä kasettiräkit. Ei harmainta mikä oikea nimi noille on, enkä löytänyt yhtään kuvaa netistä. Pystysuora metallitanko, jossa muovisia koteloita tuotteille, jotka siis päällekkäin telineessä. Systeemi oli lukittu, niinpä kaupanhoitaja piti erikseen pyytää paikalle avaimen kanssa antamaan haluttu tuote.
Voi sitä jännityksen ja tietynlaisen ylpeyden määrää, kun kysyin kassan tätiltä, tulisiko tuo vapauttamaan Still Crazyn vankilastaan. Päähäni on syöpynyt hinta 43 markkaa, minkä tuosta vuonna 1980 pulitin. Sitten olinkin ilmiselvä musadiggari. Omistin yksin valmiiksi äänitetyn. Valmiiksi. Äänitetyn. O-MIS-TIN.
Ilman muuta Still Crazy (1980) oli tämän jälkeen maailman paras. Yhtä lailla Rockabilly Rules OK oli kiistatta kaikkein mahtavin biisi. Se sai aika ajoin eri kokoonpanoin järjestetyissä levyraadeissa minulta tietenkin 10 pistettä, velipojalta 9. Matchboxin Rockabilly Rebelin pisteet menivät luonnollisesti päin vastoin.
Paljon myöhemmin opin, että LP julkaistiin alun perin nimellä Mr Cool (1979). Se vain nimettiin uudelleen ja varustettiin erilaisin kansin Suomen markkinoille, samoin kuin vielä eri kansilla Ranskassa. Yllä olevassa kuvassa näkyy Crazy Rhythm -merkillä vuonna 2000 tuotettu CD-painos. Kokoelmani koostuu paria liveä lukuunottamatta kyseisen CRCD-sarjan versioista.
Onneksi kaikilla ei lapsuuden kaveripiirissä ollut ihan samoja. En muista, että näitä millään tavalla olisi koordinoitu. Tuurilla tuli kellekin mitä tuli.
Naapurin pojalla oli myös sukulaisia pääkaupunkiseudulla. Todennäköisesti sitä kautta hänen haltuunsa päätyi konserttitaltiointi Live At The Rainbow (1978). Kun näitä toisillemme kopioitiin, saatiin tämä live näin ollen meille. Nauhoitus hoitui yhden mankan kaiuttimesta toisen mikrofoniin. Hiljaa piti olla. Kovilla jätkillä kuulemma oli johdot, meillä ei.
Tähän päivään tultaessa ei Crazy Rhythm, eikä tietääkseni mikään muukaan levy-yhtiö ole julkaissut albumia CD:nä. Sen päivän kun näkisi milloin tämä tapahtuu, tarttisi raahautua nettikauppaan Crazy Cavanin vuoksi.
Ala-asteen viime metreillä, kuutosluokan keväällä yhdellä tytöllä oli Cool And Crazy Rock-A-Billy. Siinähän piti rohkaista mieltään ja kysyä lainaksi. Tytöltä! Tämä jotenkin onnistui ja taas pantiin kajari ja mikki vastakkain.
K-halli ViRessä oli - ja taisipa olla SOK:n kaupassakin - kassojen lähellä kasettiräkit. Ei harmainta mikä oikea nimi noille on, enkä löytänyt yhtään kuvaa netistä. Pystysuora metallitanko, jossa muovisia koteloita tuotteille, jotka siis päällekkäin telineessä. Systeemi oli lukittu, niinpä kaupanhoitaja piti erikseen pyytää paikalle avaimen kanssa antamaan haluttu tuote.
Voi sitä jännityksen ja tietynlaisen ylpeyden määrää, kun kysyin kassan tätiltä, tulisiko tuo vapauttamaan Still Crazyn vankilastaan. Päähäni on syöpynyt hinta 43 markkaa, minkä tuosta vuonna 1980 pulitin. Sitten olinkin ilmiselvä musadiggari. Omistin yksin valmiiksi äänitetyn. Valmiiksi. Äänitetyn. O-MIS-TIN.
Ilman muuta Still Crazy (1980) oli tämän jälkeen maailman paras. Yhtä lailla Rockabilly Rules OK oli kiistatta kaikkein mahtavin biisi. Se sai aika ajoin eri kokoonpanoin järjestetyissä levyraadeissa minulta tietenkin 10 pistettä, velipojalta 9. Matchboxin Rockabilly Rebelin pisteet menivät luonnollisesti päin vastoin.
Paljon myöhemmin opin, että LP julkaistiin alun perin nimellä Mr Cool (1979). Se vain nimettiin uudelleen ja varustettiin erilaisin kansin Suomen markkinoille, samoin kuin vielä eri kansilla Ranskassa. Yllä olevassa kuvassa näkyy Crazy Rhythm -merkillä vuonna 2000 tuotettu CD-painos. Kokoelmani koostuu paria liveä lukuunottamatta kyseisen CRCD-sarjan versioista.
Cool And Crazy Rock-A-Billy ja Live At The Rainbow
Onneksi kaikilla ei lapsuuden kaveripiirissä ollut ihan samoja. En muista, että näitä millään tavalla olisi koordinoitu. Tuurilla tuli kellekin mitä tuli.
Naapurin pojalla oli myös sukulaisia pääkaupunkiseudulla. Todennäköisesti sitä kautta hänen haltuunsa päätyi konserttitaltiointi Live At The Rainbow (1978). Kun näitä toisillemme kopioitiin, saatiin tämä live näin ollen meille. Nauhoitus hoitui yhden mankan kaiuttimesta toisen mikrofoniin. Hiljaa piti olla. Kovilla jätkillä kuulemma oli johdot, meillä ei.
Tähän päivään tultaessa ei Crazy Rhythm, eikä tietääkseni mikään muukaan levy-yhtiö ole julkaissut albumia CD:nä. Sen päivän kun näkisi milloin tämä tapahtuu, tarttisi raahautua nettikauppaan Crazy Cavanin vuoksi.
Ala-asteen viime metreillä, kuutosluokan keväällä yhdellä tytöllä oli Cool And Crazy Rock-A-Billy. Siinähän piti rohkaista mieltään ja kysyä lainaksi. Tytöltä! Tämä jotenkin onnistui ja taas pantiin kajari ja mikki vastakkain.
Sen muistan miten ujouttani palautin kasetin. Tyttö istui luokassa paikallaan pulpetin kansi auki. Hivuttauduin taustalta lähelle ja nakkasin viileän ja hullun rockabillyn matkan päästä pulpetin sisään. "Kiitos", sanoi hän ja minä peräännyin ääneti etemmäs.
Niin kova oli Crazy Cavanin menekki maassamme, että levy ilmestyi ensimmäisenä täällä. Kuvan CD-kansi on erilainen kuin tuossa alkuperäisessä Polarvoxin julkaisussa.
Tuli yläaste, rockabilly jäi. Tuli lukio, armeija, opiskelut. Levysoittimen olin hankkinut keväällä 1988. Epäilemättä oltiin pitkällä 1990-lukua, kun oululaisista divareista pikku hiljaa haalin käsiini Cavania vinyylinä. Ei niitä neljää tai viittä enempää ehtinyt kertyä.
Ensimmäinen LP-ostos oli Rockability (1976), joka oli jäänyt saamatta ensiaallon aikana. Sillä oli yksi ainut ennestään tuttu kappale, jonka olin radiosta napannut nauhalle silloin joskus. Rockability ei noussut niin suureksi suosikiksi kuin yllä mainitut muut. Eikä tähän varmuudella ollut muuta syytä kuin ajankohta, jolloin sen ensi kertaa kuulin. Nykyään se on hyvä siinä missä toisetkin.
Muut tähän tapaan hankitut olivat noita samoja mitä oli ollut jo ennemmin.
CD-soitin minulla on ollut noin vuodesta 1996. Ensimmäinen Crazy Cavan tuossa formaatissa löysi tiensä kotio vasta tällä vuosituhannella. Oli täysin arpapeliä minkä noukin Musiikki-Kullaksen laareista itselleni joskus, kun siellä useampia oli tarjolla.
Pieni veikka lähtee koska vaan, että kyseessä oli tämä.
Muistelen, ettei Rhythm Rockin' Blues (2001) olisi suuria väristyksiä enää tuossa iässä aiheuttanut. Olipahan mukavaa musiikkia joka tapauksessa.
Sittemmin on tullut kerättyä suhteellisen kattava otos Crazy Cavanin tuotoksia. Moni muu on uudistunut ja muuttunut vuosien kuluessa. Cavanin tyyli pysyi verrattain samana koko levytysuran ajan 1975-2015. En pidä tätä pahana asiana. Muutos muutoksen vuoksi on... no tiedätte varmaan.
Kiitos näitten edelleen hyvälle saatavuudelle lähtee juurimusiikin erikoisliikkeille: Goofin' Records ja Jungle Records. Keep on doing it!
Pitkäksi venähti, kun tuntui muka tähdellistä kerrottavaa olevan. Kuka ikinä tänne saakka jaksoi kyydissä, lienee Apulaissheriffin kanssa samanlainen kahjo mitä tulee musiikkiin yleensä tai/ja Crazy Cavan 'n' The Rhythm Rockersin uraan erityisesti
Olkoon vuodatukseni kunnianosoitus äijälle, joka tietämättään ajoi meikäläistä harrastuksen pariin.
Tapana on ollut ja niin pois päin, joten tässä näyte viimeiseksi jääneeltä pitkältä The Real Deal (2015). Aivan niin rempseää ei meno enää ollut kuin parhaina päivinä, kuten ilmenee vaikkapa raidalla What will I tell my heart.
Juttua on hankala lopettaa muutoin kuin levyarvioitani mukaillen: Cavan Grogan oli aivan mahtava tyyppi!
Niin kova oli Crazy Cavanin menekki maassamme, että levy ilmestyi ensimmäisenä täällä. Kuvan CD-kansi on erilainen kuin tuossa alkuperäisessä Polarvoxin julkaisussa.
Rockability
Tuli yläaste, rockabilly jäi. Tuli lukio, armeija, opiskelut. Levysoittimen olin hankkinut keväällä 1988. Epäilemättä oltiin pitkällä 1990-lukua, kun oululaisista divareista pikku hiljaa haalin käsiini Cavania vinyylinä. Ei niitä neljää tai viittä enempää ehtinyt kertyä.
Ensimmäinen LP-ostos oli Rockability (1976), joka oli jäänyt saamatta ensiaallon aikana. Sillä oli yksi ainut ennestään tuttu kappale, jonka olin radiosta napannut nauhalle silloin joskus. Rockability ei noussut niin suureksi suosikiksi kuin yllä mainitut muut. Eikä tähän varmuudella ollut muuta syytä kuin ajankohta, jolloin sen ensi kertaa kuulin. Nykyään se on hyvä siinä missä toisetkin.
Muut tähän tapaan hankitut olivat noita samoja mitä oli ollut jo ennemmin.
Rhythm Rockin' Blues
CD-soitin minulla on ollut noin vuodesta 1996. Ensimmäinen Crazy Cavan tuossa formaatissa löysi tiensä kotio vasta tällä vuosituhannella. Oli täysin arpapeliä minkä noukin Musiikki-Kullaksen laareista itselleni joskus, kun siellä useampia oli tarjolla.
Pieni veikka lähtee koska vaan, että kyseessä oli tämä.
Muistelen, ettei Rhythm Rockin' Blues (2001) olisi suuria väristyksiä enää tuossa iässä aiheuttanut. Olipahan mukavaa musiikkia joka tapauksessa.
Sittemmin on tullut kerättyä suhteellisen kattava otos Crazy Cavanin tuotoksia. Moni muu on uudistunut ja muuttunut vuosien kuluessa. Cavanin tyyli pysyi verrattain samana koko levytysuran ajan 1975-2015. En pidä tätä pahana asiana. Muutos muutoksen vuoksi on... no tiedätte varmaan.
Kiitos näitten edelleen hyvälle saatavuudelle lähtee juurimusiikin erikoisliikkeille: Goofin' Records ja Jungle Records. Keep on doing it!
Loppukaneetit
Pitkäksi venähti, kun tuntui muka tähdellistä kerrottavaa olevan. Kuka ikinä tänne saakka jaksoi kyydissä, lienee Apulaissheriffin kanssa samanlainen kahjo mitä tulee musiikkiin yleensä tai/ja Crazy Cavan 'n' The Rhythm Rockersin uraan erityisesti
Olkoon vuodatukseni kunnianosoitus äijälle, joka tietämättään ajoi meikäläistä harrastuksen pariin.
Tapana on ollut ja niin pois päin, joten tässä näyte viimeiseksi jääneeltä pitkältä The Real Deal (2015). Aivan niin rempseää ei meno enää ollut kuin parhaina päivinä, kuten ilmenee vaikkapa raidalla What will I tell my heart.
Juttua on hankala lopettaa muutoin kuin levyarvioitani mukaillen: Cavan Grogan oli aivan mahtava tyyppi!
-----
Aiheeseen liittyvää Apulaissheriffin blogissa:
- YLEISTÄ - Etsivä osa II
Iltaa, Apulaissheriffi! Tarinan kerronnan osalta olen ns. ruosteessa. Se pitää kuitenkin mainita, että tarinasi oli erittäin hieno. Kiitos siitä. Crazy Cavan oli ensimmäisiä yhtyeitä/artisteja, joita pikkupoikana kuuntelin. Matchboxia kuuntelin tuolloin myös. Crazy Cavan oli noista kahdesta kuitenkin se kovempi juttu. Nyt lähden toisille sivuille. Sitä ennen toivotan Sinulle mukavaa viikonloppua. P.S. Matti "Fredi" Siitonen on se mies, jonka ansiosta aloin musiikkia kuuntelemaan. Tämä tapahtui vuonna 1974(vrt. Avaa sydämesi mulle). Olin tuolloin neljä vuotta vanha.
VastaaPoistaHuomenta, ja kiitos.
Poista